Eeli tiesi taas sen ajan tulleen, kun oli pakko lähteä ravinnonhankintareissulle. Eeli tiesi olevansa erakkoja joskus tunsi jopa kärsivänsä siitä, mutta useimmiten nautti yksinäisyyden tuomasta rauhasta. Olihan hänkin nuorempana miettinyt jälkikasvun hankkimista, mutta kommunikointi yritykset omiin lajitovereihin eivät sujuneet niin hyvin että jälkikasvua olisi ollut missään vaiheessa odotettavissa. Hän ajatteli aivan liian monimutkaisesti, pitäen itseään suurena ajattelijana ja sitä hän varmasti olikin.
Laskutaitonsa oli uskomaton, sekunneissa hän osasi laskea monimutkaisia yhtälöitä, sekä päätellä kuinka vedestä saisi energiaa huomattavan edullisesti rajattomat määrät. Lajitoverit eivät näistä monimutkaisista kaavoista tajunneet mitään, tai eihän hän kenellekään ollut niistä edes yrittänyt kommunikoida, hän vaan koki sen turhaksi. Eeli oli päätellyt että jossain täytyi olla kehittyneempää elämää ja jossain vaiheessa toivoisi myös tänne asuinalueelle saapuvan. Silloin Eeli kertoisi kaiken mietiskelemällä saavuttamansa viisauden ja hänen nimensä louhittaisi kallioihin.
Eeli sai itsensä liikkeelle ja meni kohti paikkaa, jossa muutkin kokoontuivat nälän pakottamana. Kunpa elämänsä voisi elää ilman ravintoa. Eeli oli mietiskellyt sitäkin asiaa pitkät ajat ja tunsi läpimurron olevan ovella ja päättikin mietiskellä liikkuessaan vielä puuttuvat osaset ruokakuvioon. Toivottavasti kehittyneemmällä lajilla olisi myös riittävät valmiudet suoriutua vaativista valmistusprosesseista, Eeli uskoi siihen, koska muuten koko ongelmien ratkominen olisi hukkaan heitettyä aikaa.
Yllättäen alkoi hiekka pöllytä voimakkaasti ja Eeli tunsi joutuneensa jonkinlaiseen verkkoon tai vastaavaan, eikä hän suinkaan ollut yksin, vaan kaikki lähistöllä olleet joutuivat samaan kurimukseen. Paineen väheneminen kertoi matkan suuntautuvan ylöspäin hurjalla vauhdilla. Eeli tunsi voimakkaan valon, joka tuntui ahmivan kaiken sisäänsä. Valo oli uskomattoman kirkas, tämän täytyi olla muukalaisten aiheuttama. Kirkkaus salpasi mielen ja Eeli menetti hetkeksi tajuntansa.
Viimein Eeli tunsi taas ympäristön aiheuttamat muutokset hermostossaan. Hämärään tottuneet silmät sai vaivoin raotettua ja kipu tuntui jokaisella katsella, jokaista aivosolua tönäisten. Mutta kivun keskellä Eeli tunsi riemua rinnassaan. Edessään hän saattoi nähdä kaksi hahmoa, jotka poikkesivat täysin hänen maailmansa olioista. Valon kirkkaus esti täysin näkemästä mitä ne olivat, mutta hahmojen liikkeestä saattoi päätellä, että hahmot keskustelivat keskenään ja käyttivät jotain heille tuntemattomia laitteita.
Ehkä ne miettivät kuinka saisivat yhteyden alempiin olioihin, joihin Eelikin uskoi kuuluvansa, vaikka tiesikin lähes kaiken tietämisen arvoisen atomien ja vastaavien toiminnasta. Sydän tuntui pomppaavan pöydälle, kun Eeli odotti hetkeä päästä kommunikointiin ja kertomaan kaikki mietiskelemänsä asiat muukalaisille, näin maailma olisi varmasti parempi paikka kaikille, nälkä ja vilu ainakin olisi ikuisesti karkoitettu. Toinen hahmoista kääntyikin Eeli suuntaan ja tuli kohti, varmaan kysyisi jotain.
Hahmo tarttuikin Eeliä tiukalla otteella ja nosti ilmaan, toisella raajalla otti toisen lajikumppanin ja nosti sen myös, käännellen ja tutkien sitä. Sillä hetkellä Eeli tajusi kuinka voisi selvitä ilman ravintoa, molekyylien varauksia muuttelemalla. Hahmo kääntyi ja alkoi liikkua toiseen suuntaan. Mitä tämä nyt oli, Eeli huomasi hahmon suuntaavan kohti nurkkausta, jossa näkyi jonkinlainen kiiltävä lieriö. Kun he tulivat lähemmäksi, Eeli tunsi voimakkaan vesihöyryn ja kuumuuden, hahmon ote hellitti. Eeli tajusi tippuvansa kiehuvaan veteen. Ei helvetti, ne eivät tajua. Kuumuusshokki vei tajunnan hetkessä.
- Joko ne simpukat on kypsiä? kärsimätön ääni tokaisi.
- On ne ihan kohta, tämä on ollutkin kohtuullinen vuosi simpukkasaaliille, kokki jatkoi jotain sanoakseen.
- Tunteekohan ne simpukat tuskaa joutuessaan tulikuumaan veteen? Odottelija kysäisi.
- Tuskimpa, eihän niillä ole edes aivotoimintaa, pelkkää elävää proteiinia.
T. ®Sherlokki © 2006
Laskutaitonsa oli uskomaton, sekunneissa hän osasi laskea monimutkaisia yhtälöitä, sekä päätellä kuinka vedestä saisi energiaa huomattavan edullisesti rajattomat määrät. Lajitoverit eivät näistä monimutkaisista kaavoista tajunneet mitään, tai eihän hän kenellekään ollut niistä edes yrittänyt kommunikoida, hän vaan koki sen turhaksi. Eeli oli päätellyt että jossain täytyi olla kehittyneempää elämää ja jossain vaiheessa toivoisi myös tänne asuinalueelle saapuvan. Silloin Eeli kertoisi kaiken mietiskelemällä saavuttamansa viisauden ja hänen nimensä louhittaisi kallioihin.
Eeli sai itsensä liikkeelle ja meni kohti paikkaa, jossa muutkin kokoontuivat nälän pakottamana. Kunpa elämänsä voisi elää ilman ravintoa. Eeli oli mietiskellyt sitäkin asiaa pitkät ajat ja tunsi läpimurron olevan ovella ja päättikin mietiskellä liikkuessaan vielä puuttuvat osaset ruokakuvioon. Toivottavasti kehittyneemmällä lajilla olisi myös riittävät valmiudet suoriutua vaativista valmistusprosesseista, Eeli uskoi siihen, koska muuten koko ongelmien ratkominen olisi hukkaan heitettyä aikaa.
Yllättäen alkoi hiekka pöllytä voimakkaasti ja Eeli tunsi joutuneensa jonkinlaiseen verkkoon tai vastaavaan, eikä hän suinkaan ollut yksin, vaan kaikki lähistöllä olleet joutuivat samaan kurimukseen. Paineen väheneminen kertoi matkan suuntautuvan ylöspäin hurjalla vauhdilla. Eeli tunsi voimakkaan valon, joka tuntui ahmivan kaiken sisäänsä. Valo oli uskomattoman kirkas, tämän täytyi olla muukalaisten aiheuttama. Kirkkaus salpasi mielen ja Eeli menetti hetkeksi tajuntansa.
Viimein Eeli tunsi taas ympäristön aiheuttamat muutokset hermostossaan. Hämärään tottuneet silmät sai vaivoin raotettua ja kipu tuntui jokaisella katsella, jokaista aivosolua tönäisten. Mutta kivun keskellä Eeli tunsi riemua rinnassaan. Edessään hän saattoi nähdä kaksi hahmoa, jotka poikkesivat täysin hänen maailmansa olioista. Valon kirkkaus esti täysin näkemästä mitä ne olivat, mutta hahmojen liikkeestä saattoi päätellä, että hahmot keskustelivat keskenään ja käyttivät jotain heille tuntemattomia laitteita.
Ehkä ne miettivät kuinka saisivat yhteyden alempiin olioihin, joihin Eelikin uskoi kuuluvansa, vaikka tiesikin lähes kaiken tietämisen arvoisen atomien ja vastaavien toiminnasta. Sydän tuntui pomppaavan pöydälle, kun Eeli odotti hetkeä päästä kommunikointiin ja kertomaan kaikki mietiskelemänsä asiat muukalaisille, näin maailma olisi varmasti parempi paikka kaikille, nälkä ja vilu ainakin olisi ikuisesti karkoitettu. Toinen hahmoista kääntyikin Eeli suuntaan ja tuli kohti, varmaan kysyisi jotain.
Hahmo tarttuikin Eeliä tiukalla otteella ja nosti ilmaan, toisella raajalla otti toisen lajikumppanin ja nosti sen myös, käännellen ja tutkien sitä. Sillä hetkellä Eeli tajusi kuinka voisi selvitä ilman ravintoa, molekyylien varauksia muuttelemalla. Hahmo kääntyi ja alkoi liikkua toiseen suuntaan. Mitä tämä nyt oli, Eeli huomasi hahmon suuntaavan kohti nurkkausta, jossa näkyi jonkinlainen kiiltävä lieriö. Kun he tulivat lähemmäksi, Eeli tunsi voimakkaan vesihöyryn ja kuumuuden, hahmon ote hellitti. Eeli tajusi tippuvansa kiehuvaan veteen. Ei helvetti, ne eivät tajua. Kuumuusshokki vei tajunnan hetkessä.
- Joko ne simpukat on kypsiä? kärsimätön ääni tokaisi.
- On ne ihan kohta, tämä on ollutkin kohtuullinen vuosi simpukkasaaliille, kokki jatkoi jotain sanoakseen.
- Tunteekohan ne simpukat tuskaa joutuessaan tulikuumaan veteen? Odottelija kysäisi.
- Tuskimpa, eihän niillä ole edes aivotoimintaa, pelkkää elävää proteiinia.
T. ®Sherlokki © 2006
Vastaukset 15
Vanhimmat
Eroaa aika tavalla täällä olevista teksteistä. Välillä vaikutat täys tollolta, välillä nerolta. Mielikuvituksesi taitaa olla rajaton?
Ihan mukava sci-fiin vivahtava vitsi, joka tiivistettynä voisi olla tehokkaampi.
Hätäilyn makua, mutta tarina on loistava. Tarkistitko tekstiä lainkaan?
Tarkistin kerran ja minulla nähtävästi vaatii kolme-neljä kertaa, jotta jonkilaisen ryhdin saan aikaiseksi. Nyt luettuna virheet tosiaan hyppää silmille.
T. ®Sherlokki © 2006
Mutta kertoo kaiken nykyihmisestä.
Olisit suonut hieman valoa myös lukijalle. Tykkään enemmän iloisista kertomuksista.
Nyt kuristaa kurkkua...
Ei hitsiläinen, tunnen hengenheimolaisuutta fiktiiviseen simpukkaan.
Tässä nyt sitten koittaa olla hymyilemättä. Sherlokki hyvä, ylitit itsesi.
Pidin todella simpukasta enkä voi antaa anteeksi sitä, että tapoit sen. Toisaalta traaginen kohtalo lisää Eelin viehätystä entisestään ja on tottakai välttämätön tarinan kannalta, joten ehken sittenkään kanna kaunaa tästä. :)Tuuliviiri. Kirjoitusvirheet ja muut sellaiset ärsyttivät minua, sillä olen(valitettavasti) ikuinen oikeakielisyysintoilija - siitäkin huolimatta, että teen myös itse virheitä. Virheistä tässä joku jo natkutti ja itsekin ne sanoit huomanneesi, joten en puutu niihin enempää. Kiva.
Mä lopetin just äyriäisten syönnin. Nyt mun aivotoimintani lakkaa sun takias.
Aika bra.
Yllättävän veivin virittelit tuohon loppuun. Täytyy myöntää, että sulla on ajatuksia, vaan mihin suuntaan ne sinua ja taroitasi vievätkään...
Aika lailla erilaista kuin muut tekstit täällä. Ja tämä ei ollut parjausta.
(Tämä viesti oli tarkoitettu juureen eikä CFC:lle, sorry)
Tiivistä, tiivistä ja tiivistä. Kannattaa miettiä MITÄ haluaa sanoa, MIKSI ja MISSÄ muodossa. Teema ja miljöö ja jopa sanoma kannattaa pitää mielessä.
Oman tarinan lukeminen saattaa olla mukava elämys. Mutta se ei vielä tee kenestäkään kirjailijaa. Siihen tarvitaan muutakin kuin pieni huonosti muokattu tarinanpätkä. Onko sinulle esim. oma tyylisi selvillä?
Mulla on oma tyyli, mistä sulle keksittäisi?
T. ®Sherlokki © 2006
Mistäs keksikkin! Nauron niin perkeleesti!
Ja valittu taso kuvaa hyvin tyyliä. Ja toisinpäin. Tai tyylittömyyttä.
Sou?
T. ®Sherlokki © 2006