tein virheen

otin talopaketin vaikka pitkästä tavarasta olisi saanut paremman ja halvalla
101841
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ennen vanhaan talojen teko kesti kauemmin kuin nyt. Taloista myös tuli parempia. Talon pitää antaa rauhassa asettua aloilleen. Mielummin runko olisi kesän ja talven ennen levytyksiä yms. Nykyään tehtaalla paukutetaan lautaa kiinni koneilla jotka usein halkaisevatkin puutavarat.Nosturilla paikoilleen, vähän kiilataan ja lekalla oiotaan, se olis siinä sitten?

Äänestä

enemmän, ja siis halvemmalla. Parempaa eivät kyllä ne osaamattomat tunarit olisi saaneet aikaiseksi ja helvetin paljon hitaammin. On tullet osallistuttua liian moniin talkoisiin ja avustettua kavereita tavarahankinnoissa ja töissä raksalla. Hirveetä on meiniki kun osaamattomat pikku huurussa taloa rakentaa, paimenna siinä sitten niitä. Ikinä en ostaisi yhtäkään talkoilla rakennettua taloa. Enkä muuten osallistu enää myöskään kenenkään tutun tai sukulaisen taloprojektiin mitenkään. Ensin teettävät itselleen taloa hyödyntäen kaikkia, tuttuja ja tuntemattomia ja sitten kertovat kuinka suuria voittoja tekivät. Saivat hyvät alkurahat seuraavaan, vielä komeampaan orjatyöllä teetettyyn taloonsa. Eikä helvetissä enää ainakaan mun selkänahasta niitä voittoja revitä. Tehköön itse kun siitä kerran kehuvatkin. Ei siitä kyllä mitään tule, mutta yrittäkööt niin ainakin pysyy se pöyhkeily aisoissa.

Äänestä
  • meille tekemään taloa kun olet ammattipätevyyden hankkinut jo.

    PLEASE....!!!!

    Äänestä

  • Sukulaisen tuttu jostakin kirjoitti:

    meille tekemään taloa kun olet ammattipätevyyden hankkinut jo.

    PLEASE....!!!!

    Loppuiko rahat pakettiin.

    Äänestä

Minä olen rakentamisessa suosinut aina väh. 700 metriä pitkää tavaraa. Halpaa on kuin saippua!

Äänestä

puolestasi

Äänestä

asiasta aivan samaa mieltä

Äänestä
  • olette täysin oikeassa.

    Äänestä

kans halvalla

Äänestä
  • Pidemmästä tehty.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


???? kirjoitti:

otin talopaketin vaikka pitkästä tavarasta olisi saanut paremman ja halvalla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu