Tämä on tarina ujosta tytöstä, joka ei viihdy ihmisten ympärillä. Hän pitää runojen kirjoittamisesta. Se on hänen intohimonsa. Se ei raukene koskaan. Niin hän on sanonut eikä hän koskaan peru sanaansa.
Oli kaunis talvipäivä, kun Jenni katsoi ikkunasta ulos. Pihalla seisoi pelkästään autoja, joten hän käänsi päänsä pois. Mutta hän käänsi päänsä takaisin, kun kuuli liikkuvan auton äänen. Se oli iso auto, joka näytti muuttoautolta. Jenni mietti, että eihän täällä ole yhtään vapaata asuntoa. Tai ainakin niin Jenni hetken luuli. Auto seisoi pihassa, mutta ei auennut, eikä liikkunut.
Jenni kävi hakemassa ulkovaatteita, kun kuuli äitin huutavan: "Mihin sinä menet?" Jenni ei vastannut vaan juoksi niin nopeasti pihaan kuin pystyi. Sitten hän tajusi, että yksi asunto oli ollut tyhjänä vuosia! Päästessään ulos auto oli kadonnut kuin tuhka tuuleen! Mutta sehän oli ollut siinä vielä hetki sitten. Miten ihmeessä? Hän olisi kuullut auton lähtevän. Mikä perhe olisi sinne muuttamassa? Oliko heillä lapsia? Jennin ikäisiä? Kysymykset pyörivät Jennin päässä.
Jenni meni takaisin sisälle. Hän ei kertoisi tästä kenellekkään. Ei kenellekkään. Kukaan ei saisi tietää. Isä koristeli joulukuusta. Äiti leipoi piparkakkuja. Sisarukseni Paula ja Anna katsoivat televisiota. Äiti kysyi, että missä kävin. Sanoin käyneeni ulkona kysymässä kaveria. Valehtelin. Mutta oli aivan pakko.
Ainiin, unohdin melkein kertoa teille Jennistä joitain asioita. Jenni on kolmetoista-vuotias. Ei harrasta mitään, koska hän vihaa sitä. Paula ja Anna ovat 3-vuotiaita kaksosia. Äiti on perfektionisti ja raitis. Isä on urheiluhullu ja raitis myös, hän on joskus käyttänyt huumeita ja polttanut tupakkaa, mutta ei enää.
Jenni meni pesemään hampaita, koska häntä väsytti ja hän halusi mennä kohta nukkumaan. Harjattuaan hampaat hän päätti mennä seuraavana päivänä soittamaan tyhjän asunnon ovikelloa.
Jenni yritti kovasti nukkua, mutta uni ei vain tullut. Hän katsoi kelloa. 1:35. Jenni mietti, että mitäköhän jos se uusi perhe onkin joku todella erikoinen.
Seuraavana aamuna Jenni katsoi itseään peilistä. Pörrö tukka. Mustat silmänalukset. Ei hän tälläisenä voi mennä soittamaan ovikelloa. Hän yritti näyttää siistiltä. Mutta siitä ei tullut mitään. Hän kasteli hiukset ja harjasi ne. Vihdoinkin valmista. Paula olisi halunnut tulla.
Nyt Jenni seisoi oven edessä. Ei ovessa nimikylttiä. Ei mitään. Jenni laittoi silmät kiinni ja yritti rentoutua. Hän mietti mitä oven takana voisi odottaa. Jenni soitti ovikelloa. Ei vastausta. Uusi yritys. Ei taaskaan mitään. Outoa.
Kun Jenni palasi kotiin joku tuli sisään ikkunasta. Lintu, mutta se katosi samantien. Monen päivän yritysten jälkeen Jennille avattiin ovi. Ihminen, joka avasi oven näytti tappajalta, hyytävältä sellaiselta. Hän nauroi kuin noita ja sanoi: "Käy peremmälle vain!". Jenniä pelotti eikä tiennyt mitä tehdä. Hahmo oli nainen. Sillä oli päällä revitty kaapu rututetut kasvot. Olisi tehnyt mieli itkeä, mutta ei voinut. Nainen löi minua. Se sattui. Miksi hän teki sen. Yritin päästä ulos, mutta ovia ei ollut. Yritin kaikkeni, mutta ei. Yht'äkkiä vaivuin uneen ja löysin itseni ikkunalta istumassa. Mitään ei ollut tapahtunut. Kaikki oli ollut unta
Oli kaunis talvipäivä, kun Jenni katsoi ikkunasta ulos. Pihalla seisoi pelkästään autoja, joten hän käänsi päänsä pois. Mutta hän käänsi päänsä takaisin, kun kuuli liikkuvan auton äänen. Se oli iso auto, joka näytti muuttoautolta. Jenni mietti, että eihän täällä ole yhtään vapaata asuntoa. Tai ainakin niin Jenni hetken luuli. Auto seisoi pihassa, mutta ei auennut, eikä liikkunut.
Jenni kävi hakemassa ulkovaatteita, kun kuuli äitin huutavan: "Mihin sinä menet?" Jenni ei vastannut vaan juoksi niin nopeasti pihaan kuin pystyi. Sitten hän tajusi, että yksi asunto oli ollut tyhjänä vuosia! Päästessään ulos auto oli kadonnut kuin tuhka tuuleen! Mutta sehän oli ollut siinä vielä hetki sitten. Miten ihmeessä? Hän olisi kuullut auton lähtevän. Mikä perhe olisi sinne muuttamassa? Oliko heillä lapsia? Jennin ikäisiä? Kysymykset pyörivät Jennin päässä.
Jenni meni takaisin sisälle. Hän ei kertoisi tästä kenellekkään. Ei kenellekkään. Kukaan ei saisi tietää. Isä koristeli joulukuusta. Äiti leipoi piparkakkuja. Sisarukseni Paula ja Anna katsoivat televisiota. Äiti kysyi, että missä kävin. Sanoin käyneeni ulkona kysymässä kaveria. Valehtelin. Mutta oli aivan pakko.
Ainiin, unohdin melkein kertoa teille Jennistä joitain asioita. Jenni on kolmetoista-vuotias. Ei harrasta mitään, koska hän vihaa sitä. Paula ja Anna ovat 3-vuotiaita kaksosia. Äiti on perfektionisti ja raitis. Isä on urheiluhullu ja raitis myös, hän on joskus käyttänyt huumeita ja polttanut tupakkaa, mutta ei enää.
Jenni meni pesemään hampaita, koska häntä väsytti ja hän halusi mennä kohta nukkumaan. Harjattuaan hampaat hän päätti mennä seuraavana päivänä soittamaan tyhjän asunnon ovikelloa.
Jenni yritti kovasti nukkua, mutta uni ei vain tullut. Hän katsoi kelloa. 1:35. Jenni mietti, että mitäköhän jos se uusi perhe onkin joku todella erikoinen.
Seuraavana aamuna Jenni katsoi itseään peilistä. Pörrö tukka. Mustat silmänalukset. Ei hän tälläisenä voi mennä soittamaan ovikelloa. Hän yritti näyttää siistiltä. Mutta siitä ei tullut mitään. Hän kasteli hiukset ja harjasi ne. Vihdoinkin valmista. Paula olisi halunnut tulla.
Nyt Jenni seisoi oven edessä. Ei ovessa nimikylttiä. Ei mitään. Jenni laittoi silmät kiinni ja yritti rentoutua. Hän mietti mitä oven takana voisi odottaa. Jenni soitti ovikelloa. Ei vastausta. Uusi yritys. Ei taaskaan mitään. Outoa.
Kun Jenni palasi kotiin joku tuli sisään ikkunasta. Lintu, mutta se katosi samantien. Monen päivän yritysten jälkeen Jennille avattiin ovi. Ihminen, joka avasi oven näytti tappajalta, hyytävältä sellaiselta. Hän nauroi kuin noita ja sanoi: "Käy peremmälle vain!". Jenniä pelotti eikä tiennyt mitä tehdä. Hahmo oli nainen. Sillä oli päällä revitty kaapu rututetut kasvot. Olisi tehnyt mieli itkeä, mutta ei voinut. Nainen löi minua. Se sattui. Miksi hän teki sen. Yritin päästä ulos, mutta ovia ei ollut. Yritin kaikkeni, mutta ei. Yht'äkkiä vaivuin uneen ja löysin itseni ikkunalta istumassa. Mitään ei ollut tapahtunut. Kaikki oli ollut unta
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihan mielenkiintoinen aihe, mutta (anteeksi vain) melko huolimattomasti kerrottu. Persoonamuotokin vaihtuu ihan yllättäen.
Tiesitkö, että äidinkielentunneilla voi oppia asioita, jos seuraa opetusta?
Noh. Kuten sanoin, jännä aihe, vähän vain lisää syvyyttä, huolellisuutta ja tunnetta, niin kyllä se siitä. Harjoitus ja päättäväisyys tekee mestarin.