onko oikein

että mökkiläiset,ja ohikulkijat käyvät täyttämässä
roskiksemme ohikulkiessaan.Eikö tielaitoksen pytyt
enään riitä?Äskenkin eräs hieno henkilö putsaili
kissan kuljetuslaatikkonsa ja kävi syytämässä
pokkana rojut pihallamme olevaan roskikseen.Harmi,
etten kerinnyt paikalle,olis voinut muutaman sanan
sanoa.Aivan ystävällisesti kysäisten,että tiedätkö mitä teet? Onko samanlaisia kokemuksia?
341034
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

havainnon, että Tielaitos on poistanut roskiksensa kokonaan joiltakin tieosuuksilta. Syynä on ihmisten rahtaama roina tienvarsille, jopa hetekoista rakennusjätteeseen.
Toisaalta, jos ajatellaan positiivisesti, parempi roinan olla jossakin mistä se viedään pois, kuin metsissä.
Tästä päästään taas siihen, että jätteenkuljetus maksaa, ja siihen, että jokaisen pitäisi olla valmis kustantamaan omat jätteensä.
Kunnilla olisi jäteasioitten järjestämisessä tosi paljon työsarkaa, varsinkin mökkiläisten jäteasioissa.
Valitettavasti meissä ihmisissä on sellaisia tyyppejä, jotka surutta ratsastavat toisten kustannuksella, jopa roska-asioissa.

Äänestä
  • roskapaikka, johon voi viedä lehdet, lasin ja metalliromut, ei muuta. Kerran näin kun auto pysähtyi ja eräs daami vei sinne pienen roskapussin talousjätettä, heitti säiliöiden viereen. Mistä tiedän että oli sitä just, koska kävelin koiran kanssa ohi ja pussi oli läpinäkyvä. En ymmärrä.

    Äänestä

  • esitys oli ,kun joku oli vaihtanut öljyt autoonsa ja pistänyt vanhat öljyt rautaromunkerääjän lavalle.
    Arvaa harmittiko sitä kerääjää.Vasta hän oli saanut firmansa pian kuntoon ympäristöviranomaisia varten ,ja kun romukuorma kaatui varastopaikalle,niin öljyt valahtivat maahan.Kehui hiukan ottavan pattiin.Ja sama putsaus uudestaan.Rakkaat kuulijat ,tämä tarina on tosi.

    Äänestä

  • nessie kirjoitti:

    esitys oli ,kun joku oli vaihtanut öljyt autoonsa ja pistänyt vanhat öljyt rautaromunkerääjän lavalle.

    tarkoitin tietenkin lukijat ;DD

    Äänestä

  • roskisdyykkari kirjoitti:

    roskapaikka, johon voi viedä lehdet, lasin ja metalliromut, ei muuta. Kerran näin kun auto pysähtyi ja eräs daami vei sinne pienen roskapussin talousjätettä, heitti säiliöiden viereen. Mistä tiedän että oli sitä just, koska kävelin koiran kanssa ohi ja pussi oli läpinäkyvä. En ymmärrä.

    oli pieni monttu yksityisalueella metsänlaidalla, johon ihmiset kantoivat kaikenlaista roinaa. Kun alue sitten alkoi täyttymään, joku tai jotkut valittivat kuntaan alueen rumasta ulkonäöstä. Maanomistaja sai ukaasin sakon uhalla siistiä alue. Tämäkin tarina on tosi.

    Äänestä

  • nessie kirjoitti:

    esitys oli ,kun joku oli vaihtanut öljyt autoonsa ja pistänyt vanhat öljyt rautaromunkerääjän lavalle.
    Arvaa harmittiko sitä kerääjää.Vasta hän oli saanut firmansa pian kuntoon ympäristöviranomaisia varten ,ja kun romukuorma kaatui varastopaikalle,niin öljyt valahtivat maahan.Kehui hiukan ottavan pattiin.Ja sama putsaus uudestaan.Rakkaat kuulijat ,tämä tarina on tosi.

    viitsimisestä, mutta siitäkin että erikoisjätteiden kierrätystä ei ole järjestetty toimivaksi. Mutta jos on auto johon vaihdetaan öljyt, niin samalla autolla voi ajaa huoltikselle ja viedä jäteöljyn sinne, akut ja renkaille löytyy kans omat paikkansa. Eri juttu taas kodinkoneet, huonekalut sun muut jos ei ole autoa, monet ei oikein tiedä haetaanko niitä kotoa tms. Mutta kummasti ne vaan saavat jalat ja päätyvät johonkin tienposkeen tai metsään. Mikäs siinä on istuskellessa. :)

    se hakukin toimii välillä hyvin,mutta se maksaa.Jonkun kympin voi aina maksaa jos saa romut pois nurkista.

    Äänestä

maksaa jussienkin roskat! Tuskin kukaan teidän omaan roskikseen tuo rojujaan, oletko ymmärtänyt sen kunnallisen roskiksen oleva omasi?

Äänestä
  • ole kunnallinen roskis ,vaan oman asuintaloni roskis,oikein pistää v.....!Omakotitalo!!!

    Äänestä

  • sellaisenkin tapauksen ihan omin silmin, että naapuri toi roskapussinsa meidän roskikseen, kun oma roskis oli täynnä.

    Äänestä

  • mökkiläisethän maksavat mökkikuntaansa kiinteistöveroa. Kunnat järjestäkööt keräyspisteet kaikkien jätteiden osalta, maksu veron yhteydessä.( Lasi-, metalli- ja paperijätehän on ilmaista, mutta sekäjäte maksaa).

    Äänestä

On kaameeta, kun tässä maailmassa ei tule toimeen roskaamatta. Eli ihmisellä pitäisi syntymästään jo olla varaa roskien käsittelyyn. Jos on vanhempien raadannalla saanut perintömökin, niin siitä pitää maksaa veroa, vaikka se on välttämätön. Sen lisäksi vielä pitää maksaa erikseen roskistakin.

Tarvittaisiin oikeutta ihmiselle, kun pyytämättä on tänne syntynyt ja pakko on jossain asua. Miten voidaan asettaa velvoitteita jo syntymästä asti?

Äänestä
  • parkaisun kun olet päästänyt ,niin kohtalosi on jo
    "ylhäällä"päätetty,liittyköön se sitten roskiin tai mihin vaan,näin minulle kertoi eräs "uskova"

    Äänestä

  • nessie kirjoitti:

    parkaisun kun olet päästänyt ,niin kohtalosi on jo
    "ylhäällä"päätetty,liittyköön se sitten roskiin tai mihin vaan,näin minulle kertoi eräs "uskova"

    Jo sikiöaikaan tutkitaan ja kuvataan. Roskaa ei silloin vielä tosin synny.

    Jotenkin sitä kaipaisi ulospääsyä, kun maailma käy niin kovin ahtaaksi. Roskat poltettiin ennen pellon kulmalla ja saunan uunissa.

    Kiinassa vaan ei lapsia toivotetakaan tervetulleiksi, eikä yhteiskunta lupaa kouluttaa kuin yhden perheenlisän. Että sellainen viesti tulee ylhäältä. Abortteja mahdetaan tehdä paljonkin.

    Kovaa on meiningit.

    Äänestä

  • filosohvi itse kirjoitti:

    kun synnyit, ahdasta tuli sielläkin. Ennen muinoin ei ollut sitä sun tätä sekajätettä joka ei pala eikä paistu, nyt on. Maitotölkit rapauttaa hormin, semmoinen ja tämmöinen käsitelty puu päästää kaikenmaailman houruja avaruuteen eikä pala kunnolla. Muovi pirskales ei pala ollenkaan. Näin on käynyt.

    Äänestä

  • oikia vilosohvi kirjoitti:

    Muovia sekä hyvässä että pahassa. Miten sitä ilman voisi kuitenkaan maailma pyöriä?

    Äänestä

  • juu juu kirjoitti:

    Muovia sekä hyvässä että pahassa. Miten sitä ilman voisi kuitenkaan maailma pyöriä?

    pyörii se sittenkin. Me vaan luullaan ettei pyöri jos ei ole uudet kotkotukset, joita varten keksitään toisia kotkotuksia millä edelliset saadaan pois näkyvistä. Ja mitäs sitten tehdään kotkotustenpoistolaitoksille ja niitten poistoille, kysyn vaan.

    Äänestä

  • oikia vilosohvi kirjoitti:

    pyörii se sittenkin. Me vaan luullaan ettei pyöri jos ei ole uudet kotkotukset, joita varten keksitään toisia kotkotuksia millä edelliset saadaan pois näkyvistä. Ja mitäs sitten tehdään kotkotustenpoistolaitoksille ja niitten poistoille, kysyn vaan.

    perustaa kotkotuksenpoistajanviran?

    .. nen aika sentään, jos otetaan kaikki muovinippelit pois laitteista ja terveydenhoidosta ja vähän kaikesta .. eihän siitä päästä pois.

    Mutta elämässä on jäljellä vain yksi tilaisuus.

    Äänestä

  • nessie kirjoitti:

    perustaa kotkotuksenpoistajanviran?

    ja sitten pistetään se viralta, poistoon. :)

    Äänestä

meijjän roskikselle on turha yrittää kenenkään tulla pussukoineen - se aina niin täysikin :)

Äänestä
  • .. kuin ojanpientareelle.

    Äänestä

  • Pirren roskikselle,tiedä minkälaisen lähdön saa.

    Äänestä

  • roskikseen kirjoitti:

    .. kuin ojanpientareelle.

    täälläpäin näkyy olevan mökkiläisten jätesäkit tienvarressa, kun on jäteauton kulkupäivä sillä reitillä - ilmeisesti käytännöstä on sovittu jätehuollon kanssa, ja ihan hyvä käytäntö se onkin.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    täälläpäin näkyy olevan mökkiläisten jätesäkit tienvarressa, kun on jäteauton kulkupäivä sillä reitillä - ilmeisesti käytännöstä on sovittu jätehuollon kanssa, ja ihan hyvä käytäntö se onkin.

    ... ei nyt täyttämään ruveta. Mitään en vihaa niin kuin pientareelle heitettyjä roskia.

    Äänestä

Mökkiläiset maksaa jätemaksut mökkikunnalleen, mutta mihin he siellä vievät roskat?
Tavallisesti mökkiläiset vievät roskat kotipaikkansa roskikseen ja maksavat taas.
Mökkiläiset maksaa roskista tuplamaksun.

Äänestä
  • varmaan omaan roskikseesi?

    Äänestä

  • ainakaan meidän kunnassa; vaan ainoastaan ns. hyötyjätemaksun, joka on kaikille pakollinen ja jolla pidetään yllä mökkiläisillekin avoimena olevia jätekatoksia - ts. sieltä löytyy paikka ns.kierrätys jätteille - lasille, metallille, paperille jne.

    Äänestä

  • nessie kirjoitti:

    varmaan omaan roskikseesi?

    hyväksyis, mutta mun mielestä venesatamissa pitäis olla roskikset joihin mökkiläiset voi viedä roskansa koska maksavat jätehuollosta mökkipaikkakunnille.
    Suurimmissa "turistikeskuksissa" jätehuolto on hyvin järjestetty, siellä ei liene mainitunlaisia ongelmia.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    ainakaan meidän kunnassa; vaan ainoastaan ns. hyötyjätemaksun, joka on kaikille pakollinen ja jolla pidetään yllä mökkiläisillekin avoimena olevia jätekatoksia - ts. sieltä löytyy paikka ns.kierrätys jätteille - lasille, metallille, paperille jne.

    No, täytyypä sitten topata lajittelupisteen kohalle ja pudottaa lasipullot ja hernekeittopurkit sinne ettei ihan turhaan maksa.

    Äänestä

  • Anskuliini kirjoitti:

    No, täytyypä sitten topata lajittelupisteen kohalle ja pudottaa lasipullot ja hernekeittopurkit sinne ettei ihan turhaan maksa.

    mahotonta mötäkkää, silloin kun sen kanto tuli maholliseksi. Immeiset eivät kertakaikkiaan ymmärtäneet miksi heidän piti maksaa vielä sekin jätemaksu muiden jätehuoltokulujensa lisäksi, ja ainakaan mökkiläiset eivät sitä nielleet puremata, sai siinä selitellä.

    Ps. hernekeittopurkit pitää olla pestyjä :)

    lajittelen ja yritän käyttää tasapuolisesti kotopaikan ja mökkikunnan keräyspisteitä, kun ovat molempien kuntien maksut kunnossa.
    Ei enää kotiin saakka haisevia hernekeittotölkkejä, kun Pirre* käski ne pestä ;-).

    Äänestä

Kävin naapuri teollisuushallin roskikseen metalliromuja vievälle noin kuusikymppiselle miehelle sanomassa; olet nyt aivan väärään roskikseen laittamassa romujas.
Kerääppä ne sieltä laatikosta autos perään takaisin ja vie ne kunnan kierrätyskeskukseen.

Hiukan yritti selittää, ettei niitä ole kuin vähän(pölkupyörän runkoa ja sensellaista tavaraa.

Sanoin, no sittenhän pääset vähällä, kun ei ole pajon kerättävää.

Olin vieressä niinkauan kun romut oli autoon kerätty.

Halli on viikonvaihteet "tyhjillään" siksi helppo paikka käyttää yleisenä roskiksena.
Hallin roskis oli kalustetehtaan liima/puulevypalasien roskis, eikä sisältänyt metallitavaraa ensinkään.

Äänestä

ne on hyviä paarmansyöttejä....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nessie kirjoitti:

että mökkiläiset,ja ohikulkijat käyvät täyttämässä
roskiksemme ohikulkiessaan.Eikö tielaitoksen pytyt
enään riitä?Äskenkin eräs hieno henkilö putsaili
kissan kuljetuslaatikkonsa ja kävi syytämässä
pokkana rojut pihallamme olevaan roskikseen.Harmi,
etten kerinnyt paikalle,olis voinut muutaman sanan
sanoa.Aivan ystävällisesti kysäisten,että tiedätkö mitä teet? Onko samanlaisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu