Olen aina ollut isän tyttö.
Äidin kanssa ollaan oltu ihan hyvissä väleissä ja sellasissa normaaleissa kunnes menin yläasteelle. Kaikki jotenkin muuttu. Mulla on ollut todella ahdistavaa olla äitini seurassa. Joskus tunsin niin suuria tuskia vain siitä,että kuulin hänen äänensä´,suutuin sellaisesta sisälläni ihan hirveästi. Jos kerron jonkun asian hänelle minkä haluan pitää salaisuutena,niin ennen kuin olen kerennyt edes sanomaan,että älä kerro kenellekkään hän on jo kerennyt kertoa siitä isälleni ja parhaille kavereilleensa. KÄSITTÄMÄTÖNTÄ!
Kaikki poikaystäväni ovat hänen mielestään täysiä paskapäitä ja kukaan ei ole mulle tarpeeksi hyvä ikinä. Seurustelin yhden pojan kanssa 2 vuotta ja aina tilaisuuden tullen hän teki oloni tukalaksi ja haukkui poikaystäväni pystyyn.
Äitini luulee tai se on jokin ihmeellinen päähän pinttymä hänelle,että mun tarvii olla niin hyvä koulussa ja saan kauheasti paineita, mutta toisaalta hän pitää minua suurinpiirtein syntisenä jostain aivan naurettavista asioista mitkä eivät kuulu hänelle (esim.hellät hetket poikaystäväni kanssa tai stringien käyttö)
Puhun äidilleni usein tylysti ja rumasti,mutta se johtuu siitä että jokin vanha juttu kaivelee vieläkin minua!
En ymmärrä yhtään koko asiaa,olen ihan normaali tyttö enkä kärsi mistään agression purkauksista tai muista,eikä äitini ole mikään juoppo/hullu/hakkaaja jne. En tiedä mistä nämä tuntemukset tulevat ja koska nämä menevät pois.
Tuntuu todella pahalta puhua äidille niin julmasti,mutta en voi sille mitään. En saa yhtään hengitys tilaa kotonakaa,kun hän on koko ajan tunkemassa huoneeseeni "puhumaan" tai tuputtamaan jotain pehmoleluja. Poikaystäviä on todella turhauttava tuoda kylään,koska hän ravaa koko ajan ovellani. Puheluitanikin hän kuuntelee :(
Täytän vuoden päästä 18, mutta rahaa ei ole tarpeeksi että voisin muuttaa omaan kotiin ja syyllisyys painaa,koska äitini on niin marttyyri luonteeltaan ja koko ajan säälimässä itseään ja puhun hänelle usein rumasti ja kiroilen paljon. Mikä auttaisi? Pää hajoo :/
Äidin kanssa ollaan oltu ihan hyvissä väleissä ja sellasissa normaaleissa kunnes menin yläasteelle. Kaikki jotenkin muuttu. Mulla on ollut todella ahdistavaa olla äitini seurassa. Joskus tunsin niin suuria tuskia vain siitä,että kuulin hänen äänensä´,suutuin sellaisesta sisälläni ihan hirveästi. Jos kerron jonkun asian hänelle minkä haluan pitää salaisuutena,niin ennen kuin olen kerennyt edes sanomaan,että älä kerro kenellekkään hän on jo kerennyt kertoa siitä isälleni ja parhaille kavereilleensa. KÄSITTÄMÄTÖNTÄ!
Kaikki poikaystäväni ovat hänen mielestään täysiä paskapäitä ja kukaan ei ole mulle tarpeeksi hyvä ikinä. Seurustelin yhden pojan kanssa 2 vuotta ja aina tilaisuuden tullen hän teki oloni tukalaksi ja haukkui poikaystäväni pystyyn.
Äitini luulee tai se on jokin ihmeellinen päähän pinttymä hänelle,että mun tarvii olla niin hyvä koulussa ja saan kauheasti paineita, mutta toisaalta hän pitää minua suurinpiirtein syntisenä jostain aivan naurettavista asioista mitkä eivät kuulu hänelle (esim.hellät hetket poikaystäväni kanssa tai stringien käyttö)
Puhun äidilleni usein tylysti ja rumasti,mutta se johtuu siitä että jokin vanha juttu kaivelee vieläkin minua!
En ymmärrä yhtään koko asiaa,olen ihan normaali tyttö enkä kärsi mistään agression purkauksista tai muista,eikä äitini ole mikään juoppo/hullu/hakkaaja jne. En tiedä mistä nämä tuntemukset tulevat ja koska nämä menevät pois.
Tuntuu todella pahalta puhua äidille niin julmasti,mutta en voi sille mitään. En saa yhtään hengitys tilaa kotonakaa,kun hän on koko ajan tunkemassa huoneeseeni "puhumaan" tai tuputtamaan jotain pehmoleluja. Poikaystäviä on todella turhauttava tuoda kylään,koska hän ravaa koko ajan ovellani. Puheluitanikin hän kuuntelee :(
Täytän vuoden päästä 18, mutta rahaa ei ole tarpeeksi että voisin muuttaa omaan kotiin ja syyllisyys painaa,koska äitini on niin marttyyri luonteeltaan ja koko ajan säälimässä itseään ja puhun hänelle usein rumasti ja kiroilen paljon. Mikä auttaisi? Pää hajoo :/
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä sinä pidät varmasti äidistäsi, vaikei aina siltä tunnukkaan. Itsekkin olen äiti ja murkkuikäinen tyttäreni ajattelee minusta varmasti samalla tavalla. Meillä äideillä vaan on tapana olla huolissamme lapsistamme ja tämän tapainen käytös äidiltäsi on varmasti vain ylisuojelevaa, ihan varmasti hän haluaa vaan sinulle parasta mahdollista eikä todellakaan ilkeyttään käyttäydy tuolla tavalla.
Meillä on vain yksi tytär ja olemme olleet aina hyvissä väleissä, nyt yläaste aikana otetaan välillä todella lujaa yhteen. Puolin ja toisin ärsytämme varmasti toisiamme. Äidilläsi on varmasti jonkinlaista menettämisen pelkoa kun olet jo aikuistumassa ja se heijastuu käytökseen.
Ei ole ollenkaan huono asia jotta tuntee välillä myös huonoja fiiliksiä sillä ne kuuluu kasvamiseen.
Miksköhän tuoki kuulostaa niin tutulta...Muuan vuosi sitten, ku ite olin 17 niin naispuoleiset kaverini kerto jostain syystä ihan samaa. Ei mitään muuta tarvinnu kuulema ku äiti aukasi vaan suunsa niin kaikki meni päin helvettiä!
Katohan parin vuojen päästä niin oot äetees kans ylimmät ystävät... näin on kyny kaikille niille kavereilleni!
Yritä olla rakentavan kriittinen äitiäsi kohtaan ja vähennä riitely.
Sano suoraan mikä loukkaa ja omakin olo helpottuu.
Epämääräinen kiukuttelu ei auta äitiäsi ymmärtäämään mikä sinua loukkaa.
Mutta kuuluu myös ikään ja menee pian ohi. Mutta sinun pitää oppia pitämään puolesi suhteessa äitiisi. Ei äiti saa loukata sinua poikaystävän suhteen. Siinä hänen keskenkasvuisuutensa.
Sä sanoit oikeat sanat.Mä puhun äidilleni myös aika rumasti ja kiroillen,johtuuko sekin sitten siitä että vielä vanhat asiat kaivaa mieltä.
Tarttisin enemmän vapautta.Kemuja ja illanviettojuttuja ei katota hyvällä,ei mtn kivaa sais tehdä.Aina vaan pitäs kotona istuu.Haluaisin viettää iltaa kavereitten kanssa myöhään jne..olla bileissä.
Poikaystävä-ideaa ne ei ollenkaan kato hyvällä.Ei poikakaveria kannata kuulemma ottaa.Ne ei kuulemma tee muuta kuin käytä hyväksi ja jättää ja plaap plaap..Mutta en mä nyt niin idiootti ois että jonkun kusipään poikakaveriksi ottaisin.
Mä kaipaan hellyyttä ja vapautta.Tahtoisin kokea oikeanlaista rakkautta.Mutta ei.Mun vanhemmat vaan lisää mun uhmaa teoillaan ja sanoillaan.
Tää ei oo kivaa.En vaan tiiä mtä tekisin..?
Ymmärrän sun tilanteen hyvin.Koita pärjäillä,vielä vuosi niin säkin oot 18.
Harmi,ettei vanhempia voi valita :(