Olen kerännyt valtavasti huonoa karmaa 30-vuotisen elämäni aikana. Miten tulisi elää, että pääsisin siittä. Koitan olla hyvä, haluaisin olla parempi. Aloitan joka päivä paremman elämän, mutta se on uskomattoman vaikeaa. Huomaan juoruilevani, kiukuttelevani, tappelevani, valehtelevani, mässäileväni ja olevani itsekäs aina välillä... Olen jopa pettänyt... (Sitä tosin en tee enää koskaan) Olen usein liian materialistinen ja huomaan arvioivani ihmisiä täysin epäoleellisten seikkojen perusteella. Ihan kun päässäni asuisi pieni piru, joka sujauttaisi nämä asiat huomaamatta mieleeni. Toimin sitten impulsiivisesti niiden johdattelemana ja kohta huomaankin taas kerran tehneeni väärin. En nyt tosiaankaan tarkoita, että tekisin jotakin todella suuria kauheuksia ja suuren osan ajasta olen mielestäni ihan kelvollinen, mutta joskus iskee väsymys ja stressi ja silloin en aina jaksa ajatella nenääni pidemmälle.
En ole sydämessäni paha. Haluan auttaa ja autankin aina, jos vaan voin. Mutta materialistinen maailma vie usein voiton. En aina muista olla niin hyvä, kun pitäisi.
Minulla on paha olla, kun vaan ajattelenkin tätä. Mikä auttaisi minua olemaan parempi ihminen ja rakastamaan enemmän? Haluan kelvata taivaaseen, sillä vaikka tämä maailma onkin aika ihana, niin se on myös paha paikka. Haluan Jumalan lähelle rakkaitteni kanssa, mutta se taitaa tällä elämäntyylillä jäädä haaveeksi...
Tiedättekö... Tämän kirjoitettuani heräsi taas tunne, että olen itsekäs! Kirjoitan vain itsestäni ja omista ongelmistani, kun pitäisi keskittyä johonkin oleellisempaan. Rakastamaan muita ja auttamaan vähäosaisia!
Tuntuu, että en tee tarpeeksi auttaakseni! Itseasiassa en tee mitään! Minulla ei juurikaan ole tuloja, joten materiaalinen hyväntekeväisyys on minimaalista. Ainoa asia, mistä tunnen hyvää mieltä on se, että rakastan eläimiä ja kulutan paljon vapa-aikaani niiden auttamiseen. Mutta taas iskee siittäkin sellainen tunne, että pitäisikö auttaa ihmisiä eläinten sijaan, vaikka Jumalan luomiahan me kaikki ollaan. Mutta joka paikkaan kun ei millään repeä!
Tämä taitaa olla taas näitä mitättömyyshetkiä, joita mulla välillä on, mutta auttakaa, jos vaan voitte!
Liian myöhäistäkö?
21
1558
Vastaukset
- ...
1. Rukoile. Kerro Taivaan Isälle, mikä mieltäsi painaa ja pyydä anteeksiantamusta. Saat sen. Älä turhaan pakoile Jumalaa, sillä Jumala on Rakkaus.
2. Meditoi. Rentoudu, hiljenny ja yritä kuunnella, mitä Taivaan Isällä on sinulle sanottavanaan. Rukoilu ja meditointi ovat toistensa kääntöpuolet.
3. Lue manuaali. Lue sen uskonnon pyhää kirjaa, mikä sinulle on lähinnä ja katso lohdutusta. Raamattu on hyvä idea, samoin Bhagavad-Gita. Muista, että Jumala on Rakkaus. Kun tulit tänne, halusit kokea eron Jumalasta ja eron siitä kaikenkattavasta rakkaudesta, mikä on oikea kotimme.
Kaikille valideille uskonnoille yhteistä ovat rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö. Nämä kaksi pykälää löytyvät kaikista valideista uskonnoista muodossa tai toisessa.
4. Sisäistä nuo kaksi pykälää. Rakkauden kaksoiskäsky tarkoittaa: Rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi ja Jumalaa yli kaiken. Kultainen sääntö tarkoittaa: Kohtele lähimmäistäsi kuten itseäsi.
Nämä eivät ole vitsailun aiheita. Sain nimittäin itse kokea noiden sääntöjen tärkeyden kouriintuntuvasti. Me jokainen olemme samaa substanssia kuin Taivaan Isä itse. Me kaikki olemme Jumalaa - pieniä pisaroita Pyhää Henkeä, ("Jumala loi meidät omaksi kuvakseen") ja loukatessamme Jumalaa satutamme siinä itse itseämme. Samoin, koska me jokainen olemme pohjimmiltamme olemme samaa substanssia, olemme toinen toisillemme yhtä ja samaa olemusta. Kaiken, mitä teemme toisillemme, teemme loppupeleissä itsellemme.
Ja siksi kultainen sääntö on niin tärkeä. Kohtele lähimmäistäsi kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan, sillä tässä maailmassa vähäisinkin ja arvottominkin ihmisraunio on kuitenkin samaa substanssia kuin sinä itse, ja satuttaessasi häntä satutat itseäsi.
4. Opettele olemaan onnellinen. Tämä maailma opettaa perverssillä tavalla, että "se, jolla on eniten leluja kuollessaan, voittaa". Lelujen tarkoitus on kuitenkin leikkiminen. Mitä enemmän leluja, sitä vähemmän aikaa leikkiä niillä. Totuus on se, että se voittaa, kenellä on eniten aikaa leikkiä niillä leluillaan ja ennen kaikkea se, kenellä on ollut eniten leikkikavereita siihen leikkimiseen.
Opettele siis sanomaan: "Nyt minulla on tarpeeksi." Tai että "Nyt minulle riittää - ei yhtään enempää". Jos olet koskaan käynyt Fazerilassa, siellä oppii nopeasti, että ei makeaa mahan täydeltä.
5. Ajattele positiivisia asioita. Tämä on kaikkein vaikeinta. Älä ajattele, mitä sinulta puuttuu tai mitä on huonosti. Ajattele vahvuuksiasi ja hyviä puoliasi. Tämä kuuluu osana myös tuohon meditointiin. Se, että osaa olla tyytyväinen ja osaa arvostaa sitä, mitä sinulla on, on osa rakkauden kaksoiskäskyä - se merkitsee oman itsensä rakastamista sellaisena kuin on. "Rakasta itseäsi" ei merkitse narsismia eikä oravanpyörässä juoksua vertaamassa itseä muihin, vaan itsensä arvostamista juuri sellaisena kuin on. Opettele hillitsemään itsesi. Tähän auttaa jokin kärsivällisyyttä vaativa harrastus, kuten posliininmaalaus tai pienoismallinrakennus.
6. Opettele antamaan anteeksi. Vaikka se voi olla vaikeaa ja satuttaa, opettele antamaan anteeksi. Samalla saat itsekin tällöin anteeksi. Jumala ei ole kosminen hirmuvaltias, vaan rakastava Taivaan Isä. Hän antaa meille kyllä anteeksi, mutta olettaa, että mekiin annamme. Olemme täällä oppimassa anteeksiantoa. Antamalla anteeksi saa poltettua pois sekä omaa että toisen karmaa. Ethän halua tulla tänne takaisin vain siksi, että tehtävänäsi on polttaa pois ylimääräinen karma?
7. Aloita se jo tänään. Opi näkemään asiat uudessa valossa. Stingin laulun sanoin "we are spirits in material world", ja se on sanasta sanaan totta.- Parannus!
Kiitos viestistäs! Siinä on paljon asiaa ja itsetutkiskelun aihetta. Kai se vaan on joskus kiireenkin keskellä hiljennyttävä kuunteleen ohjeita korkeammalta taholta! Jotenkin vaan arjen keskellä aika hankalaa... Pitäis vissiin laittaa itselleen joku tietty aika viikosta, kun ei hössötä koko ajan ja vaan miettii, kuuntelee rauhallista musiikkia ja pohdiskelee maailmaa. Ehkä se vois olla ratkaisu? Raamattuakin on ollut tarkoitus lukea, mutta se vaan ei jotenkin houkuta, kun pitää sisällään niin paljon kaikkea, mistä en ole samaa mieltä. Kai sitäkin suodattaen voi lukea? Poimii kermat päältä?
=) - kuvittele..
että...näillä opeilla voi vapautua .tiedollisen idiootin ylivaltaa .EI vastaa oppia eli dharmaa.
- Höh?
kuvittele.. kirjoitti:
että...näillä opeilla voi vapautua .tiedollisen idiootin ylivaltaa .EI vastaa oppia eli dharmaa.
Oletko yksi ja sama tyyppi joka käy määkymässä aina jotain rumia vastaukseksi kun nimimerkki ... jossakin jotakin sanoo?
Mitä sinulla on häntä vastaan? Tai MITÄ SINULLA ON ESITTÄÄ PAREMPAA KUIN HÄNELLÄ HÄH?!
- Qadesha
...on tosi tuttu minullekin! Aina vain miettii kaikkea sitä missä on huono, mitä tekee väärin, kuinka "paha" sitä onkaan... Eikä ikinä vahingossakaan näe että on jo oppinut yhtä sun toista ja vahingosta viisastunut.
Se että jää loppumattomiin märehtimään jotain taitamatonta tekoaan ei auta yhtään, sillä kuten sanotaan: "maito on jo läikkynyt". Voi vain tehdä johtopäätöksen että koska tämä hommeli meni täysin metsään, niin enpä tee sitä toiste.
Siinä sitten onkin piinallinen työsarka, jos huomaa kumminkin tekevänsä saman asian toiste. Omalla kohdallani esim. ruikuttaminen on synti johon lankean aina vaan ja uudestaan. Hups vain sitä ollaan taas siinä iänikuisessa valituslaulussa jossa on monta säkeistöä... Eikä siitä kuitenkaan tule hullua hurskaammaksi. Välillä alan oikein inhota ja vihata itseäni, että miksi taas tämä hemmetin poraaminen jolla teen vain itseni naurettavaksi muiden silmissä. Jaa-a, joku siinä syöksykierteeseen joutumisessa on vielä semmoinen juttu kai josta pitäisi jotain oppia ja oivaltaa, eikä sen aika ole kai vielä...
En ole kristitty, mutta Jeesus sanoo mielestäni hyvin että "älkää vastustako pahaa". Ts. siis jos me alamme riidellä jonkun toisen kanssa osoittaaksemme että hän on väärässä (jolloin kuvittelemme olevamme totuuden ja oikeudenmukaisuuden puolella), niin eihän siitä mitään hyvää ikinä synny. Siinä on vain mukana egoistinen tarve voittaa, tarve nujertaa joku toinen ihminen, vaikka kuinka hienosti asian itselleen selittelisi että tässä sitä taistellaan hyvän asian puolesta.
Tätä pahaa ei kannata kauheasti vastustaa itsessäänkään, eli jos tulee "pahoja" ajatuksia, niiden pitäisi vaan antaa mennä menojaan, eikä takertua hysteerisenä niihin, säikähtäen omaa itseään ja aloittaen kauhean "taistelun" - omaa itseään vastaan. Jotenkin tämä sisäinen pahuuskin itsessä pitäisi vaan hyväksyä, ja kun siitä ei enää kauheammin piittaa, niin se HUOMION PUUTTEESSA voisi alkaa näivettyä pois. Näin olen kuullut, ja tämä mielestäni kuulostaa viisaalta. Vaikeammin toki toteutettu...
Jeesus on myös sanonut että "köyhät teillä on aina keskuudessanne", ja tämän näkisin niin että jos syyllisyydenpuuskassaan tai halutessaan tuntea itsensä erinomaiseksi ihmiseksi ryntää auttamaan ihmisiä, niin pieleen se menee kuitenkin. Ihmisellä pitää olla "itsekäs" halu auttaa, ts. hänen pitää todella nauttia siitä että auttaa. Ei auttamista pidä tehdä sen takia että KUN MUN ON PAKKO, ei sen takia että muuten on syyllinen olo etc. Silloin siinä syö omaa itseään.
Se mistä todella tuntee puhdasta iloa on yleensä myös asia jossa pystyy eniten hyödyttämään lähimmäisiään. Enkä minä ymmärrä mikä ihmiskunnassa on niin ihmeellisen erinomaista, että jos rakastaa eläimiä, niin pitäisi nämä väkisin hylätä ja mennä ihmisten pariin. Katson että kaikissa elävissä olennoissa on henkeä ja jokaisessa oma sielunsa, joten kaikki toiminta missä rakastetaan ja autetaan luontokappaleita on ihan yhtä ok. Kyllä ihmisten kanssa touhuajia riittää paljon enemmän kuin eläinten asioita ajavia. Eläimet ovat vain nuorempia sisariamme...- Ganda
Tässä tuli mieleeni, että onkohan naisille tämä hirveä täydellisyyden tavoittelu ominaisempaa , kuin meille miehille?
Ainakin "..." on myöntänyt, kuinka naisen pitää päteä moninkertaisesti miehiin verrattuina. Lisäksi pitää olla kaunis ja hyvin laitettu. Naisen kun pitäisi olla lisäksi tunteellinen, mikä vasta onkin hankala asia. Yhteiskunta "aivopeseekin" naisen miestä helpommin.
Musta on alkanut tuntua, että naisen olisi paljon vaikeampaa hyväksyä itseään sellaisena kuin on. Jopa hyvännäkösillä on paljon itsetunto-ongelmia ja paineita, niin voin vain kuvitella mitä se on muilla vähemmän missi tyyppisillä naisilla?
Tietysti "tasa-arvokin" tässä asiassa näyttää muuttavan asioita siihen suuntaan, että miehilläkin alkaa olla samoja ulkonäkö paineita. Onneksi oma sukupolveni pääsi vielä vähän helpommalla.
>>Jotenkin tämä sisäinen pahuuskin itsessä pitäisi vaan hyväksyä, ja kun siitä ei enää kauheammin piittaa, niin se HUOMION PUUTTEESSA voisi alkaa näivettyä pois. Näin olen kuullut, ja tämä mielestäni kuulostaa viisaalta. Vaikeammin toki toteutettu... - -Q-
Ganda kirjoitti:
Tässä tuli mieleeni, että onkohan naisille tämä hirveä täydellisyyden tavoittelu ominaisempaa , kuin meille miehille?
Ainakin "..." on myöntänyt, kuinka naisen pitää päteä moninkertaisesti miehiin verrattuina. Lisäksi pitää olla kaunis ja hyvin laitettu. Naisen kun pitäisi olla lisäksi tunteellinen, mikä vasta onkin hankala asia. Yhteiskunta "aivopeseekin" naisen miestä helpommin.
Musta on alkanut tuntua, että naisen olisi paljon vaikeampaa hyväksyä itseään sellaisena kuin on. Jopa hyvännäkösillä on paljon itsetunto-ongelmia ja paineita, niin voin vain kuvitella mitä se on muilla vähemmän missi tyyppisillä naisilla?
Tietysti "tasa-arvokin" tässä asiassa näyttää muuttavan asioita siihen suuntaan, että miehilläkin alkaa olla samoja ulkonäkö paineita. Onneksi oma sukupolveni pääsi vielä vähän helpommalla.
>>Jotenkin tämä sisäinen pahuuskin itsessä pitäisi vaan hyväksyä, ja kun siitä ei enää kauheammin piittaa, niin se HUOMION PUUTTEESSA voisi alkaa näivettyä pois. Näin olen kuullut, ja tämä mielestäni kuulostaa viisaalta. Vaikeammin toki toteutettu...Luulisin ainakin omien kokemusteni perusteella että naisten "täydellisyyden tavoittelu" syntyy juuri loputtomasta alemmuuden tunteesta. Mistähän se Moolokin kita oikeastaan alunperin saa alkunsa, kun ns. hyvissäkin perheissä kasvaneet naiset uhraavat niin itsensä, kuin joskus muutkin, loputtoman pätemisen ja tekemisen alttarille... Monet suomalaiset miehet mäkättävät että nythän meillä on täällä akkavalta, kun on naispuolinen tasavallan pepsodentti, mutta käytännön tasolla naisilla tuntuu edelleenkin oleva sellainen perustunne että EN KELPAA EN KELPAA EN KELPAA.
Olen lueskellut piitseillä tämmöistä kirjaa kuin "Women Who Run with the Wolves", Clarissa Pinkola Estes. Siinä käydään läpi satuja, ja niistä ammennetaan fiiliksiä siitä millä kaikilla tavoilla naiset tuppaavat rajoittamaan itseään, millaisiin tunne- ym. ansoihin he voivat joutua jne. Oikein alkaa taas kiukuttaa omat iänikuiset "en vaan saa kirjoitettua fiktiota" -sössötykseni, kun tätä kirjaa luen. Mitäpä muuta olenkaan itselleni tehnyt, kuin nimenomaan tallonut itseni lokaan, eli "en vaan kelpaa"...
Mutta tuossa hulluuden huimauksessa olen hieman eri mieltä; koska naiset jo alkujaan epäilevät olevansa pelkästään paskan väärttejä tällä pallolla, niin ei heille ole niin kauhean vaikeaa hyväksyä sitäkään että päässä vippaa. "Hullut" naiset hakeutuvat vertaiseensa seuraan hulluttelemaan, ja se siitä. Moni hullu mies puolestaan tappaa itsensä - ja se SIITÄ. Sama se onko itsensä nirhaaminen kertarysäys vai vuosikausien tuherrus, lopputulos on yhtäkaikki sama. - Juuri taannoin kuulin erään läheiseni kaverin tappaneen itsensä (mies)... Sillä seudulla mistä on kyse, tuntuu tuo itsensä lopettaminen olevan oikein vitsaus.
Niin no... Onhan se minulle itselleni tietysti ollut vaikeaa hyväksyä että en sosiaalisessa mielessä pärjää elämässä niinkuin pitäisi etc. Naistenhan pitäisi olla oikein hakoja laumautumaan, kuten edellä kuvasinkin jopa hullujenkin naisten tekevän. Minulta se vaan ei oikein näytä onnistuvan. Kun en tykkää siitä nokkimisjärjestyksestä, mikä laumassa vallitsee... Mutta sinnikkäämmäksi tunnen kumminkin itseni kuin moni mies, tai ainakaan ne miehet joiden turmion olen itse saanut vierestä nähdä.
Olen tainnut ennenkin mainita jostain professorista joka oli sitä mieltä että naiset käyttäytyvät miellyttämisen halussaan kuin orjat ennen muinoin. Minusta se oli tosi mielenkiintoinen huomio. Kaikki mahdollinen silmänpalvonta tehdään, sitten vähän juonitellaan selän takana, potkitaan omalla tasolla olevia muita (orjia) päähän, ja lopulta tuikataan tikari selkään ihan vaikka isännällekin, jos se vaan luonnistuu.
En tiedä mikä peeveli siinä onkaan, että aina kun minullekin tulee jotain hankaluutta ihmisten kanssa, syytän heti ensimmäiseksi itseäni ja funtsin että kun olisin ollut niin ja näin. Siis sehän on ihan naurettavaa. En minä pysty muita hallitsemaan, vaikka vääntäisin itseni mutkalle ja kieroon jotta ei vaan kukaan käyttäytyisi koskaan epämiellyttävällä tavalla. :P
Jos minä saan joskus itsetuntoni siihen kuntoon että kenenkään pilkalliset sanat eivät enää osu ja uppoa syvälle minuun, niin vapise maailma...! xD - -Q-
Ganda kirjoitti:
Tässä tuli mieleeni, että onkohan naisille tämä hirveä täydellisyyden tavoittelu ominaisempaa , kuin meille miehille?
Ainakin "..." on myöntänyt, kuinka naisen pitää päteä moninkertaisesti miehiin verrattuina. Lisäksi pitää olla kaunis ja hyvin laitettu. Naisen kun pitäisi olla lisäksi tunteellinen, mikä vasta onkin hankala asia. Yhteiskunta "aivopeseekin" naisen miestä helpommin.
Musta on alkanut tuntua, että naisen olisi paljon vaikeampaa hyväksyä itseään sellaisena kuin on. Jopa hyvännäkösillä on paljon itsetunto-ongelmia ja paineita, niin voin vain kuvitella mitä se on muilla vähemmän missi tyyppisillä naisilla?
Tietysti "tasa-arvokin" tässä asiassa näyttää muuttavan asioita siihen suuntaan, että miehilläkin alkaa olla samoja ulkonäkö paineita. Onneksi oma sukupolveni pääsi vielä vähän helpommalla.
>>Jotenkin tämä sisäinen pahuuskin itsessä pitäisi vaan hyväksyä, ja kun siitä ei enää kauheammin piittaa, niin se HUOMION PUUTTEESSA voisi alkaa näivettyä pois. Näin olen kuullut, ja tämä mielestäni kuulostaa viisaalta. Vaikeammin toki toteutettu...Hitsi, aina unohtuu joku juttu...
Olen masennuksen puuskissani joskus itse tuntenut syvää vihaa kehoani kohtaan, mutta en välttämättä niinkään sen vuoksi että se olisi oksettava ruma, vaan sen vuoksi että se pakottaa minut olemaan olemassa. Ilman ruumista en olisi joutunut täällä inhassa maailmassa vaeltamaan, ja ilman ruumista minun ei tarvitsisi pelätä kuolemaakaan. (Lapsesta asti kuolemanpelkoa, ihan sairaalla tavalla...)
Erinäiset sairaudet ovat toisinaan herättäneet tuota vihaa. On tuntunut siltä että on kuin kahlittuna johonkin... hm... RAATOON. En osaa sitä sen paremminkaan sanoa.
Itseasiassa epäilen toisinaan että joskus esiintyvät yölliset kuolemanpelkokohtaukseni ovatkin ahdistusta joka syntyy kun yhtäkkiä humpsahdankin liian äkkiä takaisin kehooni yölliseltä vaellukselta, ja kun herään sekapäisenä enkä muista mitään, se vangiksi joutumisen ahdistus kehittyy "kuolemanpeloksi", vaikka ei se sitä oikeasti ole.
Voisin hyvin kuvitella että toisenlaisissa olosuhteissa ja toisena ihmisenä olisin saattanut käydä kehoni kimppuun veitsenkin kanssa (pahimmillaan joskus vuosia sitten oli fantasiaa ranteiden aukaisemisesta että veri vaan lentäisi...) - mutta toisaalta kun minulla on aina ollut syvä pelko ja inho kehon vahingoittamista kohtaan...
Minussa on aina jotain mikä järkkää minut järkiini ennenkuin teen ihan mitä sattuu. Mutta periaatteessa tiedän tai ymmärrän eräät tietyt tunteet mikä voisi johtaa viiltelyyn. Harmittavan helposti ihmiset ajattelevat nuoremmistakin naisista kun nämä anorektisoituvat ja/tai viiltelevän itseään, että se vaan haluaa huomiota ja onpas itsekeskeinen plikka. Minä vähän luulen että nuo naiset eivät mahda impulsseilleen mitään, eivätkä he tee sitä piruillakseen muille, vaan koska he todellakin vihaavat kehoaan syystä tai toisesta.
Naiset helposti ajetaan sellaiseen mielenhäiriöön, että heidän on ikäänkuin "pysyttävä ruodussa". Jos vaikkapa "läski" pursuaa housunreunan yli, ei tämä ruodussa pysyminen ole onnistunut > itseviha... - ...
-Q- kirjoitti:
Luulisin ainakin omien kokemusteni perusteella että naisten "täydellisyyden tavoittelu" syntyy juuri loputtomasta alemmuuden tunteesta. Mistähän se Moolokin kita oikeastaan alunperin saa alkunsa, kun ns. hyvissäkin perheissä kasvaneet naiset uhraavat niin itsensä, kuin joskus muutkin, loputtoman pätemisen ja tekemisen alttarille... Monet suomalaiset miehet mäkättävät että nythän meillä on täällä akkavalta, kun on naispuolinen tasavallan pepsodentti, mutta käytännön tasolla naisilla tuntuu edelleenkin oleva sellainen perustunne että EN KELPAA EN KELPAA EN KELPAA.
Olen lueskellut piitseillä tämmöistä kirjaa kuin "Women Who Run with the Wolves", Clarissa Pinkola Estes. Siinä käydään läpi satuja, ja niistä ammennetaan fiiliksiä siitä millä kaikilla tavoilla naiset tuppaavat rajoittamaan itseään, millaisiin tunne- ym. ansoihin he voivat joutua jne. Oikein alkaa taas kiukuttaa omat iänikuiset "en vaan saa kirjoitettua fiktiota" -sössötykseni, kun tätä kirjaa luen. Mitäpä muuta olenkaan itselleni tehnyt, kuin nimenomaan tallonut itseni lokaan, eli "en vaan kelpaa"...
Mutta tuossa hulluuden huimauksessa olen hieman eri mieltä; koska naiset jo alkujaan epäilevät olevansa pelkästään paskan väärttejä tällä pallolla, niin ei heille ole niin kauhean vaikeaa hyväksyä sitäkään että päässä vippaa. "Hullut" naiset hakeutuvat vertaiseensa seuraan hulluttelemaan, ja se siitä. Moni hullu mies puolestaan tappaa itsensä - ja se SIITÄ. Sama se onko itsensä nirhaaminen kertarysäys vai vuosikausien tuherrus, lopputulos on yhtäkaikki sama. - Juuri taannoin kuulin erään läheiseni kaverin tappaneen itsensä (mies)... Sillä seudulla mistä on kyse, tuntuu tuo itsensä lopettaminen olevan oikein vitsaus.
Niin no... Onhan se minulle itselleni tietysti ollut vaikeaa hyväksyä että en sosiaalisessa mielessä pärjää elämässä niinkuin pitäisi etc. Naistenhan pitäisi olla oikein hakoja laumautumaan, kuten edellä kuvasinkin jopa hullujenkin naisten tekevän. Minulta se vaan ei oikein näytä onnistuvan. Kun en tykkää siitä nokkimisjärjestyksestä, mikä laumassa vallitsee... Mutta sinnikkäämmäksi tunnen kumminkin itseni kuin moni mies, tai ainakaan ne miehet joiden turmion olen itse saanut vierestä nähdä.
Olen tainnut ennenkin mainita jostain professorista joka oli sitä mieltä että naiset käyttäytyvät miellyttämisen halussaan kuin orjat ennen muinoin. Minusta se oli tosi mielenkiintoinen huomio. Kaikki mahdollinen silmänpalvonta tehdään, sitten vähän juonitellaan selän takana, potkitaan omalla tasolla olevia muita (orjia) päähän, ja lopulta tuikataan tikari selkään ihan vaikka isännällekin, jos se vaan luonnistuu.
En tiedä mikä peeveli siinä onkaan, että aina kun minullekin tulee jotain hankaluutta ihmisten kanssa, syytän heti ensimmäiseksi itseäni ja funtsin että kun olisin ollut niin ja näin. Siis sehän on ihan naurettavaa. En minä pysty muita hallitsemaan, vaikka vääntäisin itseni mutkalle ja kieroon jotta ei vaan kukaan käyttäytyisi koskaan epämiellyttävällä tavalla. :P
Jos minä saan joskus itsetuntoni siihen kuntoon että kenenkään pilkalliset sanat eivät enää osu ja uppoa syvälle minuun, niin vapise maailma...! xD>>Luulisin ainakin omien kokemusteni perusteella että naisten "täydellisyyden tavoittelu" syntyy juuri loputtomasta alemmuuden tunteesta. Mistähän se Moolokin kita oikeastaan alunperin saa alkunsa, kun ns. hyvissäkin perheissä kasvaneet naiset uhraavat niin itsensä, kuin joskus muutkin, loputtoman pätemisen ja tekemisen alttarille...>Monet suomalaiset miehet mäkättävät että nythän meillä on täällä akkavalta, kun on naispuolinen tasavallan pepsodentti, mutta käytännön tasolla naisilla tuntuu edelleenkin oleva sellainen perustunne että EN KELPAA EN KELPAA EN KELPAA.>luen. Mitäpä muuta olenkaan itselleni tehnyt, kuin nimenomaan tallonut itseni lokaan, eli "en vaan kelpaa"...>Niin no... Onhan se minulle itselleni tietysti ollut vaikeaa hyväksyä että en sosiaalisessa mielessä pärjää elämässä niinkuin pitäisi etc. Naistenhan pitäisi olla oikein hakoja laumautumaan, kuten edellä kuvasinkin jopa hullujenkin naisten tekevän. Minulta se vaan ei oikein näytä onnistuvan.> Kun en tykkää siitä nokkimisjärjestyksestä, mikä laumassa vallitsee...>Olen tainnut ennenkin mainita jostain professorista joka oli sitä mieltä että naiset käyttäytyvät miellyttämisen halussaan kuin orjat ennen muinoin. Minusta se oli tosi mielenkiintoinen huomio. Kaikki mahdollinen silmänpalvonta tehdään, sitten vähän juonitellaan selän takana, potkitaan omalla tasolla olevia muita (orjia) päähän, ja lopulta tuikataan tikari selkään ihan vaikka isännällekin, jos se vaan luonnistuu.>En tiedä mikä peeveli siinä onkaan, että aina kun minullekin tulee jotain hankaluutta ihmisten kanssa, syytän heti ensimmäiseksi itseäni ja funtsin että kun olisin ollut niin ja näin. Siis sehän on ihan naurettavaa. En minä pysty muita hallitsemaan, vaikka vääntäisin itseni mutkalle ja kieroon jotta ei vaan kukaan käyttäytyisi koskaan epämiellyttävällä tavalla. :P
- -Q-
... kirjoitti:
>>Luulisin ainakin omien kokemusteni perusteella että naisten "täydellisyyden tavoittelu" syntyy juuri loputtomasta alemmuuden tunteesta. Mistähän se Moolokin kita oikeastaan alunperin saa alkunsa, kun ns. hyvissäkin perheissä kasvaneet naiset uhraavat niin itsensä, kuin joskus muutkin, loputtoman pätemisen ja tekemisen alttarille...>Monet suomalaiset miehet mäkättävät että nythän meillä on täällä akkavalta, kun on naispuolinen tasavallan pepsodentti, mutta käytännön tasolla naisilla tuntuu edelleenkin oleva sellainen perustunne että EN KELPAA EN KELPAA EN KELPAA.>luen. Mitäpä muuta olenkaan itselleni tehnyt, kuin nimenomaan tallonut itseni lokaan, eli "en vaan kelpaa"...>Niin no... Onhan se minulle itselleni tietysti ollut vaikeaa hyväksyä että en sosiaalisessa mielessä pärjää elämässä niinkuin pitäisi etc. Naistenhan pitäisi olla oikein hakoja laumautumaan, kuten edellä kuvasinkin jopa hullujenkin naisten tekevän. Minulta se vaan ei oikein näytä onnistuvan.> Kun en tykkää siitä nokkimisjärjestyksestä, mikä laumassa vallitsee...>Olen tainnut ennenkin mainita jostain professorista joka oli sitä mieltä että naiset käyttäytyvät miellyttämisen halussaan kuin orjat ennen muinoin. Minusta se oli tosi mielenkiintoinen huomio. Kaikki mahdollinen silmänpalvonta tehdään, sitten vähän juonitellaan selän takana, potkitaan omalla tasolla olevia muita (orjia) päähän, ja lopulta tuikataan tikari selkään ihan vaikka isännällekin, jos se vaan luonnistuu.>En tiedä mikä peeveli siinä onkaan, että aina kun minullekin tulee jotain hankaluutta ihmisten kanssa, syytän heti ensimmäiseksi itseäni ja funtsin että kun olisin ollut niin ja näin. Siis sehän on ihan naurettavaa. En minä pysty muita hallitsemaan, vaikka vääntäisin itseni mutkalle ja kieroon jotta ei vaan kukaan käyttäytyisi koskaan epämiellyttävällä tavalla. :P
(Lemppariotsikkoni, heh heh...)
Isäsuhteeni kiemuroita olen kyllä pähkäillyt varsinkin sen jälkeen kun ukko otti ja kuoli myrkkyihinsä, mutta äitisuhde on semmoinen vyyhti että siinäpä olisikin työstämistä. Maailman inhottavin asia on että ihminen, jonka pitäisi rakastaa sinua ja kaiketi rakastaakin, ei toivo sinulle hyvää, ei tue sinua, eikä halua menestystäsi.
Poika on äidille rakastettu, mutta tyttäressä hän vain näkee itsensä, ja ilmeisesti tyttären menestys aiheuttaisi pohjatonta kateutta. Jos taas tytär osoittautuu samanlaiseksi epäonnistujaksi kuin äiti itsekin on, niin se on äidistä hyvä juttu. Mutta sanopa tämä äidille, sanopa kerrankin ihan suorat sanat, niin se on hyvästi sillekin ihmissuhteelle. Näin ainakin meillä. (Muutenkin meidän perheessä on semmoinen "älä vaan sano sille ja sille sitä ja tätä" -kulttuuri...)
Miehet jotenkin minun silmissäni osaavat yhdistää luonnollisemmin viettinsä kilpailuun ja kaipuunsa toveruuteen. Tuntuu että heillä on joku jatkuva kisa keskenään meneillään, mutta ei sitä niin vakavasti oteta että pitäisi suorastaan turpaan muksauttaa aina välillä (paitsi jos kaveri vie muijan...) Naisilla taas se on kaikki semmoista ihme teeskentelyä että keskenään ollaan ylimmät ystävät, mutta eikös tämä "ystävä" kohta olekin haukkumassa selän takana kolmannelle osapuolelle.
Mutta miksi, miksi kummassa ja ihmeessä oma äiti mieltää tyttärensä kilpailijakseen, niin että se on jotenkin häneltä pois jos tytär menestyy edes yhdessä ainoassa asiassa?
Oma äitini ei tietenkään tietoisesti ole pyrkinyt minua lannistamaan eikä myrkyttämään, mutta kun kaikki mitä olen ikinä omin käsin saanut aikaan on heitetty pois (kirjoitelmani, koulun käsityöt, kaikki pikkulapsena piirtämäni) niin olen kyllä katkera. Vielä katkerampi olen sellaisista lausahduksista kuin että "jospa me ei haluta kuulla", kun olisin lukenut otteita romaanistani hänelle ja veljelleni. Ja onhan hän nauranut päin naamaakin luettuani jonkun runoni jonka olin huolimattomuuksissani jättänyt liian esille.
Sellainen tausta ja persoona kuin äidilläni on, hänellä ei olisi mitään varaa kuttuilla minulle yhtään missään asiassa.
Oikeastaan laajemminkin voisi kehittää semmoista ihan pirullista luontoa omaan itseensä, että kaikista päänsäaukojista sanoisi vain itselleen, edes, että mikäs tuokin on minua arvostelemaan - koska HÄN EI OLE MINÄ. Vanha sanontahan kuuluu että käpyttele maili buutseissani ja tule sitten vasta arvostelemaan. :)
Loppujenlopuksi meillä todellakin on velvollisuus selitellä tekemisiämme vain Hengelle (Jumalalle, Itselle, Sisimmälle...) Jos tietää ihan oikeasti toista vastaan rikkoneensa, niin toki häneltäkin pitää anteeksi pyytää. Mutta enimmäkseen ainakin itseni kaltainen ihminen vain kuvittelee päässään kaikenlaisia syyllisyyksiä ja katuu asioita joita on ihan höhlää katua. Kaikkia ei voi miellyttää. Jos joku haluaa tieten tahtoen suuttua minulle asiassa jossa en ole tahallisesti häntä pyrkinyt provosoimaan, niin olkoon hänen ongelmansa.
Persoonallisuushäiriöiset ihmiset kertakaikkiaan eivät voi saada aikaan terveitä lapsia, ja kun nyt olen tämä pers.häiriintynyt ties monennessako polvessa, niin olen ottanut itselleni vapauden olla siirtämättä sitä enää eteenpäin, ja kenties peräti duunailen itseäni omaan mieleiseeni suuntaan, sensijaan että tyytyisin siihen mitä muut ovat tehneet minun muokkaamisekseni. Vaikea tehtävä, enkä voi sanoa päässeeni vielä puusta pitkään, mutta onhan tässä tätä elämää toivottavasti vielä edessäpäinkin.
Tavallaan tuollaisen "vallattoman miehen" tunnistan jossain määrin omassa kumppanissani; itseasiassa tämä miestyyppi on tullut tutuksi jo vähän useammaltakin taholta. Sitä loputonta narinaa kun ei ole päässyt pätemään missään, sitä aggressiivisuutta kun kaikki tulevat tallomaan alleen... Mitäpä sille sivullisena sitten oikein voi tehdä, muuta kuin ehkä yrittää kehittää itseään siihen suuntaan että ei antaisi koko ihmismaailman melskeiden pahemmin itseään häiritä, ja siten voisi kenties toimia esikuvana. JOS se nyt ikinä nainen kelpaa esikuvaksi miehelle missään asiassa... :P Edes henkis-miehekäskään nainen...?
- Ganda
If you're searching out for something
Don't try so hard
If you're feeling kinda nothing
Don't try so hard
When your problems seem like mountains
You feel the need to find some answers
You can leave it for another day
Don't try so hard
But if you fall and take a tumble it won't be far
If you fail you mustn't grumble
Thank your lucky stars
Just savour every mouthful
And treasure every moment
When the storms are raging round you
Stay right where you are
Oh don't try so hard
Oh don't take it all to heart
It's only fools they make these rules
Don't try so hard
One day you'll be a sergeant major
Oh you'll be so proud
Screaming out your bloody orders
Hey but not too loud
Polish all your shiny buttons
Dress as lamb instead of mutton
But you never had to try to stand out from the crowd
Oh what a beautiful world
This is the life for me
Oh what a beautiful world
It's the simple life for me
Oh don't try so hard
Oh don't take it all to heart
It's only fools - they make these rules
Don't try so hard
Don't try so hard
Don't try so hard
Näin lauloi AIDSiin kuollut Freddie Mercury aikoinaan.
Niin, älä yritä niin kovasti.
Teet vain parhaasi ja siinä on jo ihan tarpeeksi!
;-)- Parannus...
Lohduttavaa... Voi kun se tosiaan olisikin noin. Välillä tuntuu vaan, että mun parhaani ei ole yhtä hyvä, kun jonkun muun paras. Pitäisi pystyä samaan, kun ne kaikkein parhaimmat! Kai se vaan on hyväksyttävä, että mä oon ihan kaikessa niin tavis kun olla ja voi!
- -Q-
Parannus... kirjoitti:
Lohduttavaa... Voi kun se tosiaan olisikin noin. Välillä tuntuu vaan, että mun parhaani ei ole yhtä hyvä, kun jonkun muun paras. Pitäisi pystyä samaan, kun ne kaikkein parhaimmat! Kai se vaan on hyväksyttävä, että mä oon ihan kaikessa niin tavis kun olla ja voi!
Ei niin tavista olekaan, etteikö hänessä olisi aina jotain ainutlaatuista.
Kaikki on jo tehty, nähty ja koettu tässä maailmassa moneen kertaan, ja kaikista ihmistä löytyy yleisinhimillisiä piirteitä jotka tekevät meistä lajina tiiviimmän kokonaisuuden kuin esim. joku jumalaton sammakoiden klaani josta löytyy hulvattomasti lajeja jotka eivät pysty lisääntymään keskenään.
Yhden ihmisen ainutlaatuisuus syntyy siitä että samat tutut ainesosat jotka ovat meissä kaikissa ovat hänessä juuri hänelle ominaisessa järjestyksessä. Monet suositut kirjailijatkin ovat suoraan tunnustaneet ottaneensa aineksia kirjoihinsa vanhoista klassikoista, mutta koska he ovat osanneet tehdä oman ainutlaatuisen "cocktailinsa", on heistä tullut niin suosittuja.
En lopulta tiedä että mikä siinä on niin pirun kiehtovaa että olisi jossain asiassa ässien ässä, mutta tunnen tuon himon ja kaipuun itsessäni... Kuka nyt harmaaseen massaan haluaisi riemumielin upota, tuntuu kuin siinä joutuisi kuolemaan elävältä... Mutta jos lähtee siitä että oli tavallaan uroteko olla OMA AINUTLAATUINEN ITSENSÄ, niin sittenhän sitä on saavuttanut jotain mitä kukaan muu ei koskaan tule 100 % täysin toistamaan. Ei koskaan, ei missään! - Ganda
Parannus... kirjoitti:
Lohduttavaa... Voi kun se tosiaan olisikin noin. Välillä tuntuu vaan, että mun parhaani ei ole yhtä hyvä, kun jonkun muun paras. Pitäisi pystyä samaan, kun ne kaikkein parhaimmat! Kai se vaan on hyväksyttävä, että mä oon ihan kaikessa niin tavis kun olla ja voi!
Turhaan sinä itseäsi muihin vertaat, sinun parhaasi on juuri sinun parastasi, eikä kenenkään muun!
Jos kaikessa pitäisi pystyä olemaan maailman paras, niin etköhän nyt ota vähän turhan paljon paineita itsellesi? Kaikkein parhaatkin ovat loppujen lopuksi vain hetken aikaa jossain kaikkein parhaita. Yhdessä asiassa kaikki ovat kuitenkin kaikkein parhaimpia ja se on heidän oman elämänsä "sankareina". Ei täällä oikeasti ole tarkoitus olla maailman paras, vaan kasvaa henkisesti taivaan "kotiamme" varten. Ja kaikessa kasvussahan on usein mukana myös paljon kipua. Rakkauteen oppimista ei opeta missään ja kaikki se jätetäänkin "itseopiskelumme" varaan.
Totuus näyttäisi olevan kuitenkin, ettei yhden elämän aikana ehtisi ihan kaikkea oppia, vaan meidän olisi jälleensynnyttävä oppimaan keskeneräiset oppituntimme loppuun saakka. En usko kuitenkaan koskaan kohdanneeni mitään "aloittelijoita", vaan jo oppineempia sieluja täällä maanpäällä. Näitä asioita ei nimittän paljasteta enää millekkään "lapsisieluille". Ihmiskunta kehittyy vain kun ihmissielut ovat ensin tarpeeksi kehittyneitä ja jopa ihmiskunnan kehityskin on monen vaivan ja tuskan takana. Tätä ei ole vaikeaa ymmärtää jos yhtään katsoo miten paljon kärsimystä on ollut viimeisen sadankin vuoden aikana.
Lopulta kaikkien kyyneleet kuitenkin kuivataan, mutta sitä ennen on itkettävä! ;-) - aum
Ganda kirjoitti:
Turhaan sinä itseäsi muihin vertaat, sinun parhaasi on juuri sinun parastasi, eikä kenenkään muun!
Jos kaikessa pitäisi pystyä olemaan maailman paras, niin etköhän nyt ota vähän turhan paljon paineita itsellesi? Kaikkein parhaatkin ovat loppujen lopuksi vain hetken aikaa jossain kaikkein parhaita. Yhdessä asiassa kaikki ovat kuitenkin kaikkein parhaimpia ja se on heidän oman elämänsä "sankareina". Ei täällä oikeasti ole tarkoitus olla maailman paras, vaan kasvaa henkisesti taivaan "kotiamme" varten. Ja kaikessa kasvussahan on usein mukana myös paljon kipua. Rakkauteen oppimista ei opeta missään ja kaikki se jätetäänkin "itseopiskelumme" varaan.
Totuus näyttäisi olevan kuitenkin, ettei yhden elämän aikana ehtisi ihan kaikkea oppia, vaan meidän olisi jälleensynnyttävä oppimaan keskeneräiset oppituntimme loppuun saakka. En usko kuitenkaan koskaan kohdanneeni mitään "aloittelijoita", vaan jo oppineempia sieluja täällä maanpäällä. Näitä asioita ei nimittän paljasteta enää millekkään "lapsisieluille". Ihmiskunta kehittyy vain kun ihmissielut ovat ensin tarpeeksi kehittyneitä ja jopa ihmiskunnan kehityskin on monen vaivan ja tuskan takana. Tätä ei ole vaikeaa ymmärtää jos yhtään katsoo miten paljon kärsimystä on ollut viimeisen sadankin vuoden aikana.
Lopulta kaikkien kyyneleet kuitenkin kuivataan, mutta sitä ennen on itkettävä! ;-)...mutta sitä ennen on itkettävä. Mutta eihän itketä yksin.
- Kirjavinkkaaja
Kuule, jos mistään vaan saat käsiisi kirjan
nimeltä "Gurun kuolema", niin ota ja lue.
Siinä on kerrottu vastauksia tuohon kysymääsi.
Sen voi näköjään tilata viidellä eurolla tuolta:
http://www.deikauppa.fi/index.html?target=p_755.html&lang=fi- aum
kuulostaa vaaralliselta. Mutta ei tarvitse pelätä, guru on kuolematon. Ei vaa, jos on omistautunut Jeesukselle, niin kirja auttaa varmasti lähemmäs häntä, tai ainakin kirjan minä löysi kristuksen lopussa. Idän perinteestä kiinnostuneille parasta antia on varmasti, kun hän koittaa jäljitellä krishnan hymyä, vaikka hänen isänsä on vajonnut/ hävinnyt niin omiin maailmoihinsa, brahmaniin, että vain istuu paikallaan, eikä tee mitään, (ei syö kuin syöttämällä). Ja vielä parempaa on ehkä se, että hän saa pestä kiertelevän likaisen sadhun perseen omin käsin ensin tämän syötettyään. Jos joku haluaa lukea, annan ilmaiseksi, jos jaksaa tulla Vantaalta hakemaan
- Anonyymi
aum kirjoitti:
kuulostaa vaaralliselta. Mutta ei tarvitse pelätä, guru on kuolematon. Ei vaa, jos on omistautunut Jeesukselle, niin kirja auttaa varmasti lähemmäs häntä, tai ainakin kirjan minä löysi kristuksen lopussa. Idän perinteestä kiinnostuneille parasta antia on varmasti, kun hän koittaa jäljitellä krishnan hymyä, vaikka hänen isänsä on vajonnut/ hävinnyt niin omiin maailmoihinsa, brahmaniin, että vain istuu paikallaan, eikä tee mitään, (ei syö kuin syöttämällä). Ja vielä parempaa on ehkä se, että hän saa pestä kiertelevän likaisen sadhun perseen omin käsin ensin tämän syötettyään. Jos joku haluaa lukea, annan ilmaiseksi, jos jaksaa tulla Vantaalta hakemaan
Ei ole liian myöhäistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole liian myöhäistä.
https://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/uskonnot-ja-uskomukset/idan-uskonnot/hindulaisuus
Perheen pelastamiseksi kannattaa uhrata yksi perheenjäsen; kylän pelastamiseksi kannattaa uhrata yksi perhe; maan pelastamiseksi kannattaa uhrata kylä, mutta sielun pelastamiseksi kannattaa uhrata maa.
Pelasta sielusi niin kauan kuin olet terve ja kuolema on vielä kaukana, sillä mitä voit muuten tehdä, kun kuolema tarttuu sinua kurkusta?
Niin kuin pimeyttä hälventävä kuu on parempi kuin myriadeja tuikkivia tähtiä, niin yksi hyveellinen poika on parempi kuin sata tyhmää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/uskonnot-ja-uskomukset/idan-uskonnot/hindulaisuus
Perheen pelastamiseksi kannattaa uhrata yksi perheenjäsen; kylän pelastamiseksi kannattaa uhrata yksi perhe; maan pelastamiseksi kannattaa uhrata kylä, mutta sielun pelastamiseksi kannattaa uhrata maa.
Pelasta sielusi niin kauan kuin olet terve ja kuolema on vielä kaukana, sillä mitä voit muuten tehdä, kun kuolema tarttuu sinua kurkusta?
Niin kuin pimeyttä hälventävä kuu on parempi kuin myriadeja tuikkivia tähtiä, niin yksi hyveellinen poika on parempi kuin sata tyhmää.https://keskustelu.suomi24.fi/t/18185737/vedojen-opiskeluun-on-oltava-siihen-valmiudet
Miksi tiede rakentaa todistusaineistonsa vain rajallisen empiirisen kokemuksen (pratyaksha) ja loogisen päättelyn (anumana) varaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18185737/vedojen-opiskeluun-on-oltava-siihen-valmiudet
Miksi tiede rakentaa todistusaineistonsa vain rajallisen empiirisen kokemuksen (pratyaksha) ja loogisen päättelyn (anumana) varaan?https://keskustelu.suomi24.fi/t/18368310/itamaisesta-filosofiasta-kiinnostuneille
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18273433/kukaan-ei-ole-toista-parempi--elavina-olentoina-olemme-kaikki-tasa-arvoisia
Kukaan ei ole toista parempi. Elävinä olentoina olemme kaikki tasa-arvoisia
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Heikki Silvennoinen petti vaimoaan vuosien ajan
Viiden lapsen isä Heikki kehuu kirjassaan kuinka paljon on pettänyt vaimoaan vuosien varrella.2373671Miksi ihmeessä nainen seurustelit kanssani joskus
Olin ruma silloin ja nykyisin vielä rumempi En voi kuin miettiä että miksi Olitko vain rikki edellisestä suhteesta ja ha262248- 242101
Persut nimittivät kummeli-hahmon valtiosihteeriksi!
Persujen riveistä löytyi taas uusi törkyturpa valtiosihteeriksi! Jutun perusteella järjenjuoksu on kuin sketsihahmolla.901995Onko ministeri Juuso epäkelpo ministerin tehtäviensä hoitamiseen?
Eikö hänellä ole kompetenttia hoitaa sosiaali- ja terveysministetin toimialalle kuuluvia ministerin tehtäviä?901675Sakarjan kirjan 6. luku
Jolla korva on, se kuulkoon. Sain profetian 22.4.2023. Sen sisältö oli seuraava: Suomeen tulee nälänhätä niin, että se241391- 81291
Avaa sydämesi mulle
❤ ❤❤ Tahdon pelkkää hyvää sulle Sillä ilmeisesti puhumalla Avoimesti välillämme Kaikki taas selviää Kerro kaikki, tahdo361277Elia tulee vielä
Johannes Kastaja oli Elia, mutta Jeesus sanoi, että Elia tulee vielä. Malakian kirjan profetia Eliasta toteutuu kokonaan351227Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa
Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k61208