Haluan kertoa meidän tarinan kun poikamme syntyi rv 36 3, ei niin keskosena mutta pienenä kuitenkin. Poika syntyi hätäsektiolla sydänäänten laskettua liian alas... Painoa oli 1590g ja pituutta 41 cm. Terhakka ja virkeä alusta asti. Terve alusta asti, ei mitään merkkejä keskoisuudesta tai pienipainoisena syntyneenä. Nyt ikää on 10 kk. 8200g ja 73 cm. Konttaa, nousee tukea vasten ja suu käy kaiken aikaa :o)
Onko muita joiden lapset ovat kärsineet sikiöaikaisesta kasvuhäiriöstä? Miten teillä menee? Miten teillä huomattiin että vauva on liian pieni viikkoihin nähden?
Kuinka hyvin lapsenne ovat kasvaneet?
Mulla ei ollut mitään oireita joista olisi voinut päätellä että vatsassa on pieni vauva viikkoihin nähden. Yleensä ainakin verenpaine kohoaa kun istukka ei toimi kunnolla... Mulla tuli vaan rk 32 aikoihin sellainen tunne että pitää päästä ultraan kurkistamaan miten vauva on kasvanut. Vauva näyttikin liian pieneltä viikoihin nähden ja jouduin lisätutkimuksiin mikä oli ensimmäistä vauvaa odottaville vanhemmille pelottava kokemus. Otettiin lapsivettä ja ultrattiin moneen kertaan... Sitten päätettiin käynnistää synnytys koska vauva ei enää kasvanut.
Onneksi meillä on nyt kaikki kunnossa mutta oma mieli käy vielä usein siinä ajassa kun lapsemme syntyi.... Haluaisin siihen vastauksen miksi istukka ei enää toiminut.... patologilta vastausta ei tullut. Syy jäi epäselväksi. Jostain syystä itse kuitenkin tarvisin selityksen jotta saisin muistot arkistoon.
Kiitos kun jaksoitte lukea ja toivottavasti saman kokeneet vastaisivat :o)
Mukavaa kesää!
small for days
13
9048
Vastaukset
- Miina I
small for date-vauva. Small for date- vauvalla tarkoitetaan normaaliaikaisena tai yliaikaisena syntynyttä pienipainoista vauvaa.
Nuorin, nyt pian 11-vuotias, poikani syntyi kaksi viikkoa yliaikaisena ja painoi syntyessään 2800g. Hänellä oli viallinen istukka, mm kaksi napanuoraa. Poikani pienikokoisuus huomattiin perätilan ulkokäännöksen yhteydessä noin kuukautta ennen LA:ta.
Olen itsekin syntynyt pienipainoisena 50-luvun alussa, mutta pula-aikana ei asiaan kiinnitetty huomiota. Small for date-vauvoilla on usein neurologisia ongelmia myöhemmin.
Joudutiinko teidän vauvanne synnyttämään ennenaikaisena esim kasvun pysähtymisen takia?
36-raskausviikolla syntynyt painaa yleensä noin 2500-2900g eli suunnilleen saman, minkä minun yliaikainen small-for date-vauvani painoi syntyessään.- .............
Synnytys käynnistettin koska vauva ei enää kasvanut ja viikkoja oli sen verran että voisi jo hyvin syntyä.
Minä synnyin 70-luvulla laskettuna aikana 2890g painoisena. Eli pienipainoisena mutta ei silloin mitään ihmetelty...
Unohdin kertoa että istukka oli painoltaan vain 375g eli se osaltaan selittää poikani pienipainoisuuden. Onko poikasi kasvanut käyrien mukaan vai jäänyt pieneksi? - Miina I
............. kirjoitti:
Synnytys käynnistettin koska vauva ei enää kasvanut ja viikkoja oli sen verran että voisi jo hyvin syntyä.
Minä synnyin 70-luvulla laskettuna aikana 2890g painoisena. Eli pienipainoisena mutta ei silloin mitään ihmetelty...
Unohdin kertoa että istukka oli painoltaan vain 375g eli se osaltaan selittää poikani pienipainoisuuden. Onko poikasi kasvanut käyrien mukaan vai jäänyt pieneksi?Hän on nyt 145cm ja melkein 40kg eli painoa on jo vähän liikaakin. Poika on terve, vaikka oli syntyessään laiha.
- äitivaan
Meidän esikoinen syntyi viikolla 38 1, paino 1980 ja pituus 46, eli sai myös tuon small for date merkinnän papereihin. Hyvin meni silti kaikki, pääsi kotiin 8vrk ikäisenä painaen 2220. Mitään ihmeellisiä ongelmia kehityksessä ei ollut, kävelemään oppi tosin vasta 1v 4kk ikäisenä mutta siihen vaikutti varmaan enemmän lonkkaluksaatiohoito joka tytöllä oli ensimmäisen kaks kuukautta. Oli vielä puolivuotiaanakin kuin sammakko asentonsa puolesta sen jäljiltä. Nyt on 14v ja äitinsä mittainen. Kyllä nuo näemmä kasvaa ja kehittyy ihan hyvin.
- äippä
Hei
Minun tyttäreni syntyi rv:lla 30 5 ja painoa oli 940g. Eli parisen sataa grammaa vähemmän kuin tuossa vaiheessa pitäisi olla. Kuulostaa vähältä mutta noilla viikoilla se tarkoittaa paljon. Tytön syntymäpainon verran sikiö painaa viikoilla 26 ja niillä paikkeilla.
Minullekaan ei varsinaista patologista selitystä löytynyt istukasta. Muutama istukan suoni oli ahtautunut muttei ne merkinnyt tähän lapsen pieneen kokoon. Rv:lla 28 minulla huomattiin raskausmyrkytys.
Jo ensimmäisessä ultrassa viikoilla 12 sikiö oli pienikokoinen mutta minulle sanottiin että on vain siro..laskettua aikaa ei alettu tarkistelemaan. Koska sf-mitta kasvoi tasaisesti ei kokoasiaa huomattu. Viikkotilanteessa 26 kävin seuraavan kerran ultrassa ja sielläkin vain puhuttiin sirosta sikiöstä ja alettiin ehdottelemaan että voisi neiti olla tulossa.
Kun olin kaksi viikkoa ollut sairaalassa toksemian takia lepäilemässä ja koitti ultraus jossa päätettiin seuraavalle päivälle suunniteltu sektio(yöllä jo tehtiin kiireellinen sektio) lääkäri totesi että onko teille kukaan sanonut että lapsi ei kasva normaalisti. Siinä vaiheessa meinasin oikeasti kumahtaa siitä tutkimuspöydältä alas.
Noh, tyttö syntyi pienenä, pituuttakin 34 senttiä. Omilla käyrillään on kasvanut, -1SD ja -2SD:n välillä. Kunhan kasvu siellä on tasaista ollaan tyytyväisiä. Kuitenkin kaikki ennusteet näyttää että normaali melkein 170 senttinen tyttö olisi tulossa. Vartaloltaan tyttö on hoikka. Joudun kaikista housuista lyhentämään kuminauhaa jne..
Kehityksessä ollaan saatu hyvin kiinni, kävely alkoi myöhään n.1v.5kk:den iässä, mutta nyt mennään melkein kaksi vuotiaana senkin edestä. Kovasti puhua höpötetään jne.- MP
Meidän esikoinen syntyi kuukausi ja viikko liian aikaisin. Painoa hänellä oli 1880g. Pieni ja siro poika. Edellis iltana kävin vaimoa katsomas eikä ollu mitään aavistusta siitä mitä koettiin. Vaimolla oli tuntunut jotain pistoja alaseläs...liekkö supisteluja. Loppujen lopuks tuli runsas verenvuoto ja sit mentiin. Ainut vaihtoehto oli hätäsektio. istukka oli irronnu puoleksi. Istukas oli jotain muuta häikkää kans. Vauva ei saanu tarpeeksi ravintoa. Hätäsektion jälkeen alkoi menemään kaikki tosi hyvin. Aikaa kului...hoitajat sanoivat et poika voi hyvin ja kaikki menee hyvään suuntaan. Kehuivat mallioppilaaksi osastolla. Poikamme Niklas on tän viikon kolmas päivä vuoden ja neljä kuukautta vanha. Painoa hänellä on noin 10kg.
Vaimolla toinen raskaus parhaillaan menos. Viime viikolla tuli taas yllättävä käänne raskauteen. Hän joutui osastolle lepäämään ja jatko tutkimuksiin. Laskettu aika on syyskuun 25 päivä. Ultrassa olivat sanoneet et vauva painaa jotain 1600-1700g. Tarkemmassa ultrassa oli todettu vauvan painavan jotain 1300-1400g. Kuvauksissa on todettu jotain häikkää istukas. Tuntuu siltä et pieni ja siro sieltä on taas tulos. Osaako kukaan sanoa mikä ja miksi aiheuttaa istukan epätoimivuuden? Vaimolla oli ensimmäises raskaudessa raskausmyrkytys...en osaa sanoa kuinka suuri sellainen. Lääkärit ovat epäilleet tässä toisessa raskaudes myös myrkytyksen. Miten raskausmyrkytystä voi välttää?
- Elle-Maarit
Mie synnyin tammikuussa -88, äitillä oli rv 35 menossa ja korkea verenpaine. olin syntyessäni 44cm ja 2220g, viikko keskolassa ja kaks päivää sinivalohoidossa. kahden viikon sairaalassa olon jälkeen pääsimme kotiin, olin tuolloin vielä kuuro ja painoa vain 2300g. alimmillaan painoa oli 2060g. Minut calmetoitiin kotona kahden kuukauden ikäisenä.
Äiti piti minua niin pikkuisena että opetteli tiskaamaankin yhdellä kädellä koska olisin voinut mennä hukkaan lattialla! :D olin kasvukehityksessäni hidas, n. vuoden verran sinnittelin kasvukäyrien alapuolta hipoen. ala-asteella sitten sain nopean kasvupyrähdyksen parhaana vuonna 11cm! olin luokan pisin tyttö 4.lklla, nyt on tilanne tasaantunu ja olen taas oman ikäisteni pienimpiä :)
Nyt ensimmäistä omaa lastani oottaessani äiti tiukkaa joka neuvolan jälkeen miten menee ja jos jossaki ollu heittoa raahaamassa lääkäriin, äiti pelkää että omalle lapselleni tapahtuu jotain. Osaan silti jo saada hänet rauhoittumaan vaikka melkoista reagointia on vieläkin ilmassa...
onnea vain sinulle ja pikkuiselle! toivottavasti lapsi kasvaa hyvin! - lapsukaiset!
Omani syntyi mielestäni ihan hyvän kokoisena siihen nähden miltä vatsani näytti raskaana ollessani. Moni luuli minun olevan viidennellä kuulla kun odottelin jo kärsimättömänä lähtölaukausta synnytykseen viimeisinä päivinä.
Painoa pojalla oli 2,5kg ja pituutta 47cm. ja muutaman päivän mentiin yli lasketun ajan. En ole koskaan kuullutkaan käsitettä Small-for-date, mutta kyllä sitä vauvan kokoa sairaalassa päivittelivät, ja jotkut katsoivat pahasti, ihan kuin se minun vikani olisi, että vauvani oli laiha ja pieni.
Mielestäni vauvani oli tietenkin maailman kaunein ja juuri oikean kokoinen tulitikkukäsineen ja -jalkoineen. Itse olen kokoa 32-34 ja vaikka raskausaikana söin hyvin ja painoa tuli tarpeeksi, en tupakoinut kuten en yleensäkkään ja elin mahdollisimman paljon masuni ehdoilla, vauva vain jäi "pieneksi".
Nyt hänen ollessaan nelikuinen on hauska verrata valokuvista, kuinka hän todella oli laiha silloin. Pelkällä rintamaidolla on poika saanut jo ihania makkaroita reisiin ja käsiin ja kaksoisleukakin on tullut;)- ...........
kiva kuulla että kaikilla on mennyt hienosti vaikka pienenä ovatkin syntyneet. Helpottaa kovasti mieltäni :o)
Mukavaa jatkoa kaikille!!! - Natasha
Meillä on kans diagnosoitu small for date vauva. LA on ensi viikolla ja pikkuinen ei osoita mitään syntymisen merkkejä. Painoa nyt 2500 g Vauva kasvaa lääkärin mukaan, mutta ei niin paljon kun pitäisi. Mistä johtuu että small for date vauvoille povataan enemmän neurologisia ongelmia? Onko asiaa edes tutkittu tarkemmin?
Äitini oli aikoinaan tällainen pienikokoinen ja kuitenkin luokkansa priimus, eikä aikuisena jäänyt mitenkään pieneksi.
Mä olen saanut raskauden aikana jo 15-16 kg painoa, vaikka olen syönyt hyvin järkevästi ja pysynyt kaukana kaikesta epäterveellisestä. Liikuntaakaan ei ole harrastettu liikaa, mitä nyt noin tunnin kävelylenkki per päivä ja silti vauva on pieni. Ei taida olla äidin tekemisistä kiinni tuo pikkuisen kasvu...
- mirtzu
jouduin korkean proteeiinin takia sairaalaan ja siellä todettiin että lapsi on liian pieni viikokoihin..sitten lapsivesitutkimuksia ja synnytin viikoilla 35 2 poika oli 1890g 43cm..
nyt on kaikki hyvin 9kk ja 9kg ja pituutta on 69cm.. nousee jo hienosti seisomaan.. ja muuta.. - neuvolakorttini
synnyin 5 päivää ennen laskettua aikaa. 46cm ja 2800g, pisteitä sain 3/5.
- Henna-A.
viikolla 42 ja painoin 2800g. Nyt olen 162 cm ja 62kg, eikä mulla kyllä mitään ongelmia ole ollut. Aina oon ollut terve, hyvä koulussa jne. Mun pikkuveli syntyi samoilla viikoilla kanssa kun mä, painoa oli 2700g. Nyt on 186cm pitkä.. ;) Ehkä se johtui vaan siitä, koska äitini on ollut pienikokoinen :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62463- 1161638
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361376Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1571205- 1201126
- 521115
- 571061
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051054Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46929- 60892