Meidän suhteemme oli lyhyt, mutta täynnä suuria tunteita. Tapeltiin, mutta rakastettiin sitäkin lujempaa. Rakastan vieläkin. Eromme repi minut rikki. Jollain tasolla uskon kuitenkin, että tiemme vielä kohtaavat. En silti aio sitä jäädä
odottamaan, vaan siirryn eteenpäin. Vaikeaa.
Sillä joinakin öinä, rutistan tyynyä ja luulen
että olet siinä.Herään, et olekkaan. Enkä haluaisi herätä. Mikset sinä hölmö nainen tajua,
että sinä menetät minut, jos et yhtään yritä?Tai olet jo menettänyt, mutta et lopullisesti. Vielä
olisi aikaa. Vielä haluaisin nähdä sinut kainalossani, haluaisin nähdä päivän, jolloin en
enää rutista tyynyä, vaan SINUA ihan oikeasti.

Vastaukset 10
Vanhimmat
tunteita.
oletko itse tehnyt kaikkesi suhteen eteen...se toinen ei välttämättä tiedä sun tunteista.
vai kieritkö itsesäälissä,katkerana ??
ehkä olen katkera, ehkä en.
Ehkä minulla on vain ikävä.
Eihän siinä muu auta, kuin minunkin jatkaa
eteenpäin. Ties vaikka entiselläni olisi jo uusi.
ei löydy heti toista rakkautta, välttämättä ei koskaan. Jos nimittäin epäilet naisellasi olevan jo uusi.
Sinä veit oikein sanat suustani.. Tuolta minustakin tuntuu. Minun tapauksessa taisin vaan jäädä haaveilemaan vielä uudesta mahdollisuudesta.. Se toinen jatkoi jo eteen päin ja minä jäin tänne kaipailemaan..
Mäkin kaipaan yhtä rohkeampaa tyttöä, joka oli hetken elämässäni. Pelkäsin silloin liikaa. En uskaltanutkaan sanoa ääneen hänelle, että hän on minulle tärkeä, että välitän, ikävöin ja tarvitsen. Pelkäsin, että satuttaisin itseni ja lopulta ajattelin, että olisi parempi jos olisimme vain ystäviä.
Toivottavasti en enää koskaa tee samaa virhettä. Ehkä tapaan hänet vielä joskus ja olen silloin vahvempi.
minäkin tuon saman virheen tein.
.....se että aina ne persoonallisimmat jää mieleen.
Miten tuo nyt liittyi mihinkään?
Jos vielä kaipaat, niin kannattaa tunnustella tilannetta. Toinen osapuoli tuskin uskaltaa enää tehdä aloitetta, jos on jo kerran tullut torjutuksi - vaikka tunteet olisivatkin edelleen samat...
Ettei yhteinen elämä käynytkään toteen? Pelkäsitkö ettei toinen ole tosissaan? Vaikka ehkä olikin. Ehkä hänkin rakastaa sinua, muttei tiedä miten sinua lähestyisi. Anna hänelle tilaisuus, tai edes jokin merkki siitä että rakastat häntä.