Tämä onko unta vaan;
tämä auringon kulta
ja vehryt maa,
tämä kuultava taivas
ja yön kirkkaus,
tämä elämän rikkaus?
Tämä onko tottakaan?
Tämän kaikenko tuntea saan;
tämän kesän lämmön
ja kauneuden,
ja hyväilyt tuulien?
Nyt tartun hetkiin herkemmin,
sillä pelkään,
jos unta tää oliskin
ja sadusta tästä heräisin
jos huominen veis varjoihin.
Siksi tänään syleilen maailmaa.
Sille käteni tahdon ojentaa.
Poimin elämäniloa sylistä sen
- saan olla onnellinen.
tämä auringon kulta
ja vehryt maa,
tämä kuultava taivas
ja yön kirkkaus,
tämä elämän rikkaus?
Tämä onko tottakaan?
Tämän kaikenko tuntea saan;
tämän kesän lämmön
ja kauneuden,
ja hyväilyt tuulien?
Nyt tartun hetkiin herkemmin,
sillä pelkään,
jos unta tää oliskin
ja sadusta tästä heräisin
jos huominen veis varjoihin.
Siksi tänään syleilen maailmaa.
Sille käteni tahdon ojentaa.
Poimin elämäniloa sylistä sen
- saan olla onnellinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Meillä tuntuu olevan yhteiset ilot, luonto kesä ja kaikki siihen liittyvä. Talveakaan unohtamatta.
Jotenkin on ehkä niin, että pystyäkseen näkemään jonkin runon kauneuden, kuten tämän runosi, pitää ensin ymmärtää, se ympäristö, jota se kuvaa. Samantapaiset elämänkokemukset auttavat ymmärtämään runoilijaa ja siksi runoa.
Muistan erään kertomuksen Waltarin Sinuhesta, jossa päähenkilö vietti erittäin antoisan yön keskustellen toisen asiaan perehtyneen, mutta vierasmaalaisen kanssa lampaan maksasta ennustamisesta. Todeten lopuksi: mutta suuri aihe ei tyhjentynyt. Niin se on.
Suuri aihe ei tyhjene, mikä se sitten onkin.
Kiitos ,tem. Huomasin vastauksesi tähän runooni,kun olin lähettänyt ruudulle viimeisimpäni.
Olet Sinuhen kanssa oikeassa, että suuri aihe ei tyhjene koskaan. Miten ehtymätön tyydytyksen lähde luonto onkaan ihmismielelle.
Itselleni se edustaa kauneutta, lohtua ja iloa. Se on kuin äiti, ystävä, koti , kuin Jumalan hyvyys.