Seuraavana aamuna olin herännyt sopivasti, että isä teki lähtöä töihin. Katsoin ikkunasta, kun isä ajeli pitkin tietä ja katosi muiden autojen joukkoon liikenteeseen. Iskin kaikki lämpimimmät vaatteeni päälle ja lähdin ulos. Äiti oli erityisesti kieltänyt minua työntämästä nenääni ulos ovesta, mutta minulle riitti kaksi päivää siinä talossa aamusta iltaan ja vielä isän kanssa eilinen. Yleensä, kun olin terve nökötin mielelläni sisällä, mutta aina kun on jotain mitä ei saisi tehdä teen sen. Ilma oli mukavan kirpsakka, kuten aina lokakuun aikana. Yöllä satoi runsaasti, joten kaikki oli peittynyt kauniisti valkoiseen. Kävelin pitkin tietä vastakkaiseen suuntaan moottoritiestä kohti lampea. Kävelin pitkän matkan soratiellä, kunnes tulin huomaamattomalle polulle, joka on vieläkin huomaamattomampi lumen peitossa. Polku vietti lievästi alas pitkän matkan, kunnes se suoristui ja tuli lammen rannalle. Se oli sama lampi, jonka luona katsoin joutsenia. Löysin lammen ensimmäisellä kerralla , kun tulimme katsomaan tätä taloa ja tein siitä heti lempi paikkani vaikka se ei ollut edes varmaa muuttaisimmeko tänne. Asian varmistuttua kävin täällä joka kerta tavaroita tuodessamme ja järjestellessämme asioita täällä päässä. Istahdin lumettomalle kivelle pää polviani vasten. Lampi näytti vieläkin kauniimmalta, silloin kun sen pinnassa lillui kovettuneita lehtiä jään ja lumen seassa. Kaikki sen ympäröimät puutkin olivat huurussa ja lumessa. Nautin todella ollessani luonnon keskellä, kuunnellessani sen lumoavia ääniä ja katsoessani sen sykähdyttäviä maisemia . Hiljennyin kuuntelemaan puiden huminaa sekä vienoa lintujen livertelyä . Kuulin oksan rasahtavan takanani ja olin salamana kääntynyt katsomaan tulijaa. Jonne seisoi pari metriä kivestä kädet taskussa , jotenkin katuvan näköisenä. Hän näytti hetken pieneltä koiranpennulta, joka oli juuri lirauttanut kalliille matolle ja emäntä olisi torunut sitä. Siitäkin huolimatta käänsin katseeni takaisin lammelle sanomatta hänelle sanaakaan. Hän käveli vierelleni vaiti.
- Saako tähän tulla?
- Siitä vaan enpä minä tätä kiveä omista. Oletin, että hän olisi tullut istumaan, mutta hän rojahti nojaamaan kiveen, katsoen myös lampea ja välillä minua. Olin ehkä katsonut liikaa elokuvia, sillä odotin koko ajan , että hän vetäisi tupakat esiin ja rupeaisi polttamaan, vaikka tiesin, ettei hän polttanut.
- Et ollut koulussa eilen. Jonne sanoi rikkoen hiljaisuuden .
- Olin kipeä.
- Mitä sinä sitten täällä teet?
- Ihan sitä samaa voisin kysyä sinulta. Sähähdin turhautuneena vilkaisten häneen pistävästi. Hän häkeltyi hiukan hyökkäävästä asenteestani, mutta kokosi pian itseensä.
- No, näin sinun lähtevän pihastanne tänne päin , kun ajoin tuohon mutkaan, joten ajattelin tulla puhumaan, joten ajoin perääsi , nähden jälkesi johtavan alas lammelle. ” Pirskatti, ehkä pitäisi sittenkin antaa isän pystyttää se kataja aita pihaan niin kaikki ei toivotut ei näkisi meikän puuhia”.
- Ja sitten ajattelit tulla jutustelemaan kanssani, ilman, että mitään ei olisi tapahtunut, sanotaan vaikka lauantaina. Kivahdin hypäten melkein pystyyn kivellä. Käänsin kasvoni pois Jonnen näkyvistä , sillä arvasin sen olevan hiukan punainen ja en halunnut katsoa hänen naamaansa. Hän huokaisi , jotenkin tuskaantuneesti.
- Mitä tein ylipäätään mikä sai sinut minulle äksyilemään? Kysyin katsoen edelleen pois hänestä.
- En tiedä itsekkään, mutta joku vaan napsahti sisälläni silloin, nähdessäni sinut Aten kainalossa. Jonnen ääni kaikkosi pois, vaikka se ja kaikumaan minun päähäni. Käännyin takaisin Jonnea päin, mutta hän vuorostaan katsoin lasittuneena lampeen , eikä katsonut minua.
- Jo sillon, kun harjoteltiin yhessä tunsin jotain sinussa, sinua kohtaan. Hän yritti kähistä kadonneella äänellään, kääntäen selkänsä minulle. Silloin se kolahti minuun mikä Jonnea vaivasi. En ymmärrä miksen ollut huomannut sitä aikaisemmin , hän tykkäsi minusta. Olin aivan sanaton, en tiennyt yhtään mitä sanoa hänelle. Kesti pitkä kiusallinen hiljaisuus.
- Olen pahoillani, en tiennyt, jos olisin en olisi ollut niin töykeä silloin. Sanoin takertuen sanoihini. Laskin käteni hänen olkapäälleen, se oli kylmä aluksi, mutta tuntui nopeasti kovin lämpimältä. Jonne katsoi minuun hymyillen hiukan.
- Et vastannut varsinaisesti kysymykseeni. Hän sanoi äkkiä.
- Mitä, mihin?
- Mitä teet täällä?
- Kyllästyin istumaan neljän seinän välissä, tahdoin ulos tuulettumaan. Täällä saan myös miettiä rauhassa.
- Mutta samalla sairastut vielä pahemmin, kun istut jäisellä kivellä. Jonne sanoi huolestuneen kivuten vierelleni istumaan, ottaen minut kainaloonsa.
- Minä olen pahoillani, että suutuin sinulle minun vikani se oli koska en aukaissut suutani, silloin mahdollisuuteni ollessa edessäni. Hän sanoi nojaten päätään omaani. Lämpimät väreet kulkivat lävitseni.
- Ollaanhan me silti ystäviä? Se olisi minulla tosi tärkeätä.
- Totta kai, enemmänkin olemme parhaita ystäviä. Sen sanottu suljin silmäni, vain nojaten häneen.
Jonkin ajan kuluttu lähdimme takaisin mäkeä ylös tielle. Auto seisoi suoraan polun edessä.
- Minun täytyy mennä, myöhästyin jo ekalta tunnilta , mutta ehdin toiselle kyllä. Haluatko kyydin teille?.
- Ei kävelen kiitos haluan olla vielä hetken ulkona kiitti kuitenkin. Jonne jatkoi eteenpäin, mutta kääntyi kannoillaan. En ehtinyt edes reagoimaan, kun hän nappasi minua käsivarsista kiinni, suudellen minua. Hän katsoi minuun.
- Soittelen sinulle! Hän sanoi mennen autoonsa ja moikaten minulle autosta. Katsoin hänen peräänsä, kun tajusin mitä hän sanoi. Ei hänellä ollut edes numeroani. Mietin hetken mitä hän oikein houraili, mutta mieleeni pomppasi silloin yksi nimi, Taina!!! En viitsinyt , enkä voinut ajatella Tainasta mitään pahaa, vaikka hän tiesi, että minä olin vihainen silloin Jonnelle. Rupesin miettimään täällä viettämiä viikkojani. Olin saanut kaksi hyvää ystävää ja toisen kanssa olin onnistunut jo keittämään suuren sopan. Sitten oli ehtinyt jo ihastumaan korviani myöten . Mitäköhän kaikkea tässä vielä tapahtuu???
Kello näytti viisi yli viittä , kun lueskelin keskiviikoksi tulleita läksyjä takan edessä. Kännykkäni rupesi hälyttämään pöydällä ja vastasin siihen katsomatta soittajaa.
- Hei Titta, Atte tässä. Kuului ääni toisessa päässä ja sai onnen väreet kulkemaan lävitseni.
- Ai, hei.
- Et ollut eilen, etkä tänään koulussa, olitko kipeä?
- No sain flunssan, siitä lauantaisesta lätäkkö reissusta. Sanoin hymähtäen itsekseni.
- Voi , nyt tuntuu , että olisin osasyyllinen sinun sairastumiseesi . Kuului hiukka masentunut Aten ääni.
- Ei se sinun syysi ollut. Nyt potutti, että sanoin mitään lauantaisesta.
- Kiitos, muuta soitin kysyäkseni, miten on tuletko kouluun huomenna?
- Joo, oloni on hyvä ja huomenna viimeistään äiti olisi passittanut minut kouluun.
- Mahtavaa! Atte sanoi innoissaan.
- Voisimmeko tavata huomenna, minulla olisi sinulle hiukan asiaa??! Jäin suorastaan sanattomaksi ja ällikällä lyödyksi suu auki.
- Niin miten on käykö sinulle, Titta?
- Joo, siis kyllä. Ei minulla muutakaan ole tiedossa.
- Hyvä. Nähdään huomenna niin sovitaan sitten tarkemmin. Okei?
- Juu huomiseen. Hei. Suljin puhelimen, katsoen uskomatta kuulemaani. Odotin koko ajan, että heräisin heti kun liikahtaisin. Laskin puhelimen hitaasti pöydälle, sitten tajusin, etten nähnyt unta. Hyppäsin ylös tulilta ja hihkaisin iloni irti. Juoksin huoneeseeni, heittäytyen sängylleni vetämään henkeä ja keräämään aivoni sirpaleita ympäri huonetta, jotka olivat särkyneet innostuttuani liikaa.
Torstai koitti aurinkoisena, sekä iloisena minulle. Tulin Jonnen kyydillä kouluun ja portilla törmäsimme sopivasti Tainaan. Taas oli hyvät ystäväni koossa kanssani kävellessämme sisälle kouluun. Kolme tuntia kului madellen. Saimme myös tietoon, että kahden viikon päästä olisi koeviikko , eli seuraava viikko kuluisi aikalailla lukemiseen. Heti tulee hyviä uutisia, kun työntää nenänsä taas koulun puolelle. Kävelin turhautuneena miettien koeviikkoa pitkin käytäviä, etsien samalla Tainaa. Satuin yhdessä nurkassa törmäämään, siis kirjaimellisesti törmäämään Minttuun.
- Varoisit vähän. Hän sähähti, minulle, mutta kun hän näki minut kunnolla hän katsoi minua niin murhaavasti etten ole ennen nähnyt. Hän naksautti niskojaan ja jatkoi matkaansa nokka pystyssä. ” Ihme, kun ei ole vielä törmännyt lyhtypylvääseen tai johonkin vastaavaan”. Mitäköhän minä olin tehnyt ansaitakseni `Jos katse voisi tappaa katse ´- katseen? En vaivannut päätäni sillä sen enempää, kun löysin Tainan ja Jonnen. Suunnistimme kohti kahviota, istuen sitten niin syventyneenä juttelemaan viikonlopusta, etten huomannut Attea.
- Heippa tytöt! Atte ilmestyi paikalle virnuille, katsoen Jonneen leikkisästi. Jonne tajusi vasta hörpätessään kahvia Aten kiusan ja katsoi häntä alta kulmain kuppinsa takaa pistävästi. Nauroimme Tainan kanssa asialle makeasti.
- Hyvä, tulit siis kouluun. Tapaammehan sitten tänään?
- Joo, soittelen sitten , kun pääsen tulemaan.
- Okei, nähään näytelmä harkoissa koulun jälkeen, moikka, moikka Jonne. Sitten muistin Jonnen istuvan seurassamme, olin unohtanut hänet kokonaan. Katsoin häntä varovasti, aivan kuten peläten, että hän räjähtäisi herkkyytensä takia. Hän näytti rauhalliselta, jatkaen vain kahvinsa hörppimistä.
- Mitä katsot ? Hän kysyi.
- Enpä mitään. Sanoin sivuuttaen asian, vaihtaen keskustelun aiheen. Taina vain oli virnuillut koko ajan minulle ivallisesti. Jonnekin arvasi kyllä miksi olin katsonut häntä niin tarkkaan vaikka sanoikin muuta, tässä vaiheessa tiesin sen.
Viimeisellä tunnilla raahauduin vastahakoisesti liikunta saliin, sillä olin saanut kuulla Jonnelta, että jouduin esittämään Romeon äidin roolia.
- Mitä eihän hänellä ole edes paljoa sanoja tai no kaksi lausetta ja muuten istua vaan näyttämöllä koristeena, sekä esittäen kärsivää.
- No se oli joko se tai muuten olisit esittänyt juhla vierasta. Ole iloinen, ellei minä ja Atte oltaisi sanottu vastalausetta , niin sulla ei olis tätä roolia. Jonne katsoi minuun merkitseväksi.
- Mitä sinä tarkoitat? Kysyin kummissani.
- No pidimme pienen keskustelun Ahosaaren kanssa ja hän yhtyi mielipiteeseemme ettei sulle ihan mitätöntä roolia pitänyt antaa, olethan silti varalla.
- Siis sinä?? Vaikka olit minulle vihainen?? Sanoin huvittuneella ja hämmästyneenä äänellä .
- No niin unohdetaan jo se asia puhuttiinhan me se jo selväksi silloin. Jonne sanoi harmistuneena.
- Kiitos!! Sanoin lohduttavasti ja halasin häntä lujasti.
- Varo, etten tukehdu kun noin kovaa rutistat. Hän ähkäisi vähän ajan kuluttua. Päästin hänestä irti ja napsautin häntä käteen.
- Minkä roolin sinä sait?
- Hmmm… esitän Romeon veljeä.
- Hyvä pääset esittämään taitojasi. Sanoin virnistäen kiusallisesti Jonnelle. Menimme istumaan eturiviin, mutta Jonne joutui pian lavalle myös. Aloitimme ihan alusta hyppien joissakin kohdissa. Minttu pisti parastaan, mitä nyt sillä moottorisaha äänellä voi. Kiinnitin huomioni enimmäkseen Atteen ja salaa toivoin olevani lavalla Mintun sijasta. Lueskelin silloin, Julian sanoja varmuuden vuoksi, jos pääsisinkin näyttelemään esityksessä. Olin kerran epätoivoissani lukenut kirjan joten osasin monet kohdat ulkoa vaikka niitä olikin muutettu rajusti.
Tunti veteli jo viimeisiään , kun olin pakkaamassa laukkuani yhdessä takahuoneessa.
- No katsos Tittahan se siinä. Kuului sahaava ääni takanani.
- Hei Minttu . Sanoin suoraan katsomatta edes tulijoita. Mintun kaksi varjoa oli myös mukana Silja ja Helena, mutta en kiinnittänyt heihin mitään huomiota, kuten hekään eivät minuun.
- On sulla aikapaljon otsaa ja rohkeutta tulla tänne, ruveten heti isottelee. Minttu sähähti, kävellen viereeni ja otti reppunsa.
- Mitä sinä tuolla tarkoitat. Sanoin happamasti, nousten seisomaan suoraksi reppuni kimpusta .
- Viikon ja vähän päälle täällä oot jo ollu niin laitat jo kyntesi toisten omaisuuteen. Minttu sanoi katsoen minuun halpamaisesti, nakellen niskojaan ja häipyi parivaljakko perässään, kun mikäkin varjo. Katsoin heidän peräänsä kysyvästi, sillä en tiennyt yhtään mitä minä olin tehnyt, että Minttu tuli minulle jo sättimään. Tuntui jotenkin toistuvalta ilmiöltä, kun ajattelee sitä Jonnen juttua. Samalla hän ilmestyikin huoneeseen.
- Mikä Mintulla, oli kun se noin lähti halmat paukkuen litomaan ne kaks perässä. Jonne kyseli huvittuneena roikottaen reppuaan toisella olallaan.
- Enpä oikein tiedä mitä myrkkyä se oli juonut, kun se tuli minulekin pauhaamaan.
- No, ei sen pitäisi hirveästi mitään muuta litkua litkiä, että se selviäis näytelmään asti hengissä. Rupesimme kumpikin nauramaan makeasti asialle. Jonne heitti minut kotia asti ja rupesin heti tekemään läksyt pois päiviltä. Ne tehtyäni mietin mitä laittaisin päälle. En jaksanut kauankaan miettiä, kun päätin laittaa farkut ja helmen sinisen paidan. Soitin Atelle heti sen jälkeen.
- Hei Titta.
- Heippa, käykö jos lähtisin nyt tulemaan, sillä ajattelin tulla kävellen siihen pysäkille.
- Käy mainiosti, tulen sinua siihen vastaan viiden minsan päästä.
- Okei, moi. Kello oli puoli seitsemän, kun astelin alas.
- Äiti minä lähden nyt.
- Selvä, hei, hei. Äiti huikkasi keittiöstä.
- Titta, hei minne olet menossa? Isä ilmestyi uteliaana paikalle, mutta hiukka myöhään, sillä lämäsin oven juuri kiinni.
- Minne hän oikein lähti?
- Kaverinsa luokse, joka asuu tuossa seuraavan pysäkin lähistöllä kaiketi.
- Miten niin kaiketi? Kuka se on oikein?
- Olet sinä nyt taas niin vaikea. Erään ystävänsä näytelmä tunneilta.
- Juu, juu, mutta tyttö vai poika??!!
- Voi jösses sentään, no pojan jos se sinun hermojasi noin vaivaa. Äiti tuhahti ja paineli kylpyhuoneeseen.
- Mitä!! Marja hei tule takaisin.
- Saako tähän tulla?
- Siitä vaan enpä minä tätä kiveä omista. Oletin, että hän olisi tullut istumaan, mutta hän rojahti nojaamaan kiveen, katsoen myös lampea ja välillä minua. Olin ehkä katsonut liikaa elokuvia, sillä odotin koko ajan , että hän vetäisi tupakat esiin ja rupeaisi polttamaan, vaikka tiesin, ettei hän polttanut.
- Et ollut koulussa eilen. Jonne sanoi rikkoen hiljaisuuden .
- Olin kipeä.
- Mitä sinä sitten täällä teet?
- Ihan sitä samaa voisin kysyä sinulta. Sähähdin turhautuneena vilkaisten häneen pistävästi. Hän häkeltyi hiukan hyökkäävästä asenteestani, mutta kokosi pian itseensä.
- No, näin sinun lähtevän pihastanne tänne päin , kun ajoin tuohon mutkaan, joten ajattelin tulla puhumaan, joten ajoin perääsi , nähden jälkesi johtavan alas lammelle. ” Pirskatti, ehkä pitäisi sittenkin antaa isän pystyttää se kataja aita pihaan niin kaikki ei toivotut ei näkisi meikän puuhia”.
- Ja sitten ajattelit tulla jutustelemaan kanssani, ilman, että mitään ei olisi tapahtunut, sanotaan vaikka lauantaina. Kivahdin hypäten melkein pystyyn kivellä. Käänsin kasvoni pois Jonnen näkyvistä , sillä arvasin sen olevan hiukan punainen ja en halunnut katsoa hänen naamaansa. Hän huokaisi , jotenkin tuskaantuneesti.
- Mitä tein ylipäätään mikä sai sinut minulle äksyilemään? Kysyin katsoen edelleen pois hänestä.
- En tiedä itsekkään, mutta joku vaan napsahti sisälläni silloin, nähdessäni sinut Aten kainalossa. Jonnen ääni kaikkosi pois, vaikka se ja kaikumaan minun päähäni. Käännyin takaisin Jonnea päin, mutta hän vuorostaan katsoin lasittuneena lampeen , eikä katsonut minua.
- Jo sillon, kun harjoteltiin yhessä tunsin jotain sinussa, sinua kohtaan. Hän yritti kähistä kadonneella äänellään, kääntäen selkänsä minulle. Silloin se kolahti minuun mikä Jonnea vaivasi. En ymmärrä miksen ollut huomannut sitä aikaisemmin , hän tykkäsi minusta. Olin aivan sanaton, en tiennyt yhtään mitä sanoa hänelle. Kesti pitkä kiusallinen hiljaisuus.
- Olen pahoillani, en tiennyt, jos olisin en olisi ollut niin töykeä silloin. Sanoin takertuen sanoihini. Laskin käteni hänen olkapäälleen, se oli kylmä aluksi, mutta tuntui nopeasti kovin lämpimältä. Jonne katsoi minuun hymyillen hiukan.
- Et vastannut varsinaisesti kysymykseeni. Hän sanoi äkkiä.
- Mitä, mihin?
- Mitä teet täällä?
- Kyllästyin istumaan neljän seinän välissä, tahdoin ulos tuulettumaan. Täällä saan myös miettiä rauhassa.
- Mutta samalla sairastut vielä pahemmin, kun istut jäisellä kivellä. Jonne sanoi huolestuneen kivuten vierelleni istumaan, ottaen minut kainaloonsa.
- Minä olen pahoillani, että suutuin sinulle minun vikani se oli koska en aukaissut suutani, silloin mahdollisuuteni ollessa edessäni. Hän sanoi nojaten päätään omaani. Lämpimät väreet kulkivat lävitseni.
- Ollaanhan me silti ystäviä? Se olisi minulla tosi tärkeätä.
- Totta kai, enemmänkin olemme parhaita ystäviä. Sen sanottu suljin silmäni, vain nojaten häneen.
Jonkin ajan kuluttu lähdimme takaisin mäkeä ylös tielle. Auto seisoi suoraan polun edessä.
- Minun täytyy mennä, myöhästyin jo ekalta tunnilta , mutta ehdin toiselle kyllä. Haluatko kyydin teille?.
- Ei kävelen kiitos haluan olla vielä hetken ulkona kiitti kuitenkin. Jonne jatkoi eteenpäin, mutta kääntyi kannoillaan. En ehtinyt edes reagoimaan, kun hän nappasi minua käsivarsista kiinni, suudellen minua. Hän katsoi minuun.
- Soittelen sinulle! Hän sanoi mennen autoonsa ja moikaten minulle autosta. Katsoin hänen peräänsä, kun tajusin mitä hän sanoi. Ei hänellä ollut edes numeroani. Mietin hetken mitä hän oikein houraili, mutta mieleeni pomppasi silloin yksi nimi, Taina!!! En viitsinyt , enkä voinut ajatella Tainasta mitään pahaa, vaikka hän tiesi, että minä olin vihainen silloin Jonnelle. Rupesin miettimään täällä viettämiä viikkojani. Olin saanut kaksi hyvää ystävää ja toisen kanssa olin onnistunut jo keittämään suuren sopan. Sitten oli ehtinyt jo ihastumaan korviani myöten . Mitäköhän kaikkea tässä vielä tapahtuu???
Kello näytti viisi yli viittä , kun lueskelin keskiviikoksi tulleita läksyjä takan edessä. Kännykkäni rupesi hälyttämään pöydällä ja vastasin siihen katsomatta soittajaa.
- Hei Titta, Atte tässä. Kuului ääni toisessa päässä ja sai onnen väreet kulkemaan lävitseni.
- Ai, hei.
- Et ollut eilen, etkä tänään koulussa, olitko kipeä?
- No sain flunssan, siitä lauantaisesta lätäkkö reissusta. Sanoin hymähtäen itsekseni.
- Voi , nyt tuntuu , että olisin osasyyllinen sinun sairastumiseesi . Kuului hiukka masentunut Aten ääni.
- Ei se sinun syysi ollut. Nyt potutti, että sanoin mitään lauantaisesta.
- Kiitos, muuta soitin kysyäkseni, miten on tuletko kouluun huomenna?
- Joo, oloni on hyvä ja huomenna viimeistään äiti olisi passittanut minut kouluun.
- Mahtavaa! Atte sanoi innoissaan.
- Voisimmeko tavata huomenna, minulla olisi sinulle hiukan asiaa??! Jäin suorastaan sanattomaksi ja ällikällä lyödyksi suu auki.
- Niin miten on käykö sinulle, Titta?
- Joo, siis kyllä. Ei minulla muutakaan ole tiedossa.
- Hyvä. Nähdään huomenna niin sovitaan sitten tarkemmin. Okei?
- Juu huomiseen. Hei. Suljin puhelimen, katsoen uskomatta kuulemaani. Odotin koko ajan, että heräisin heti kun liikahtaisin. Laskin puhelimen hitaasti pöydälle, sitten tajusin, etten nähnyt unta. Hyppäsin ylös tulilta ja hihkaisin iloni irti. Juoksin huoneeseeni, heittäytyen sängylleni vetämään henkeä ja keräämään aivoni sirpaleita ympäri huonetta, jotka olivat särkyneet innostuttuani liikaa.
Torstai koitti aurinkoisena, sekä iloisena minulle. Tulin Jonnen kyydillä kouluun ja portilla törmäsimme sopivasti Tainaan. Taas oli hyvät ystäväni koossa kanssani kävellessämme sisälle kouluun. Kolme tuntia kului madellen. Saimme myös tietoon, että kahden viikon päästä olisi koeviikko , eli seuraava viikko kuluisi aikalailla lukemiseen. Heti tulee hyviä uutisia, kun työntää nenänsä taas koulun puolelle. Kävelin turhautuneena miettien koeviikkoa pitkin käytäviä, etsien samalla Tainaa. Satuin yhdessä nurkassa törmäämään, siis kirjaimellisesti törmäämään Minttuun.
- Varoisit vähän. Hän sähähti, minulle, mutta kun hän näki minut kunnolla hän katsoi minua niin murhaavasti etten ole ennen nähnyt. Hän naksautti niskojaan ja jatkoi matkaansa nokka pystyssä. ” Ihme, kun ei ole vielä törmännyt lyhtypylvääseen tai johonkin vastaavaan”. Mitäköhän minä olin tehnyt ansaitakseni `Jos katse voisi tappaa katse ´- katseen? En vaivannut päätäni sillä sen enempää, kun löysin Tainan ja Jonnen. Suunnistimme kohti kahviota, istuen sitten niin syventyneenä juttelemaan viikonlopusta, etten huomannut Attea.
- Heippa tytöt! Atte ilmestyi paikalle virnuille, katsoen Jonneen leikkisästi. Jonne tajusi vasta hörpätessään kahvia Aten kiusan ja katsoi häntä alta kulmain kuppinsa takaa pistävästi. Nauroimme Tainan kanssa asialle makeasti.
- Hyvä, tulit siis kouluun. Tapaammehan sitten tänään?
- Joo, soittelen sitten , kun pääsen tulemaan.
- Okei, nähään näytelmä harkoissa koulun jälkeen, moikka, moikka Jonne. Sitten muistin Jonnen istuvan seurassamme, olin unohtanut hänet kokonaan. Katsoin häntä varovasti, aivan kuten peläten, että hän räjähtäisi herkkyytensä takia. Hän näytti rauhalliselta, jatkaen vain kahvinsa hörppimistä.
- Mitä katsot ? Hän kysyi.
- Enpä mitään. Sanoin sivuuttaen asian, vaihtaen keskustelun aiheen. Taina vain oli virnuillut koko ajan minulle ivallisesti. Jonnekin arvasi kyllä miksi olin katsonut häntä niin tarkkaan vaikka sanoikin muuta, tässä vaiheessa tiesin sen.
Viimeisellä tunnilla raahauduin vastahakoisesti liikunta saliin, sillä olin saanut kuulla Jonnelta, että jouduin esittämään Romeon äidin roolia.
- Mitä eihän hänellä ole edes paljoa sanoja tai no kaksi lausetta ja muuten istua vaan näyttämöllä koristeena, sekä esittäen kärsivää.
- No se oli joko se tai muuten olisit esittänyt juhla vierasta. Ole iloinen, ellei minä ja Atte oltaisi sanottu vastalausetta , niin sulla ei olis tätä roolia. Jonne katsoi minuun merkitseväksi.
- Mitä sinä tarkoitat? Kysyin kummissani.
- No pidimme pienen keskustelun Ahosaaren kanssa ja hän yhtyi mielipiteeseemme ettei sulle ihan mitätöntä roolia pitänyt antaa, olethan silti varalla.
- Siis sinä?? Vaikka olit minulle vihainen?? Sanoin huvittuneella ja hämmästyneenä äänellä .
- No niin unohdetaan jo se asia puhuttiinhan me se jo selväksi silloin. Jonne sanoi harmistuneena.
- Kiitos!! Sanoin lohduttavasti ja halasin häntä lujasti.
- Varo, etten tukehdu kun noin kovaa rutistat. Hän ähkäisi vähän ajan kuluttua. Päästin hänestä irti ja napsautin häntä käteen.
- Minkä roolin sinä sait?
- Hmmm… esitän Romeon veljeä.
- Hyvä pääset esittämään taitojasi. Sanoin virnistäen kiusallisesti Jonnelle. Menimme istumaan eturiviin, mutta Jonne joutui pian lavalle myös. Aloitimme ihan alusta hyppien joissakin kohdissa. Minttu pisti parastaan, mitä nyt sillä moottorisaha äänellä voi. Kiinnitin huomioni enimmäkseen Atteen ja salaa toivoin olevani lavalla Mintun sijasta. Lueskelin silloin, Julian sanoja varmuuden vuoksi, jos pääsisinkin näyttelemään esityksessä. Olin kerran epätoivoissani lukenut kirjan joten osasin monet kohdat ulkoa vaikka niitä olikin muutettu rajusti.
Tunti veteli jo viimeisiään , kun olin pakkaamassa laukkuani yhdessä takahuoneessa.
- No katsos Tittahan se siinä. Kuului sahaava ääni takanani.
- Hei Minttu . Sanoin suoraan katsomatta edes tulijoita. Mintun kaksi varjoa oli myös mukana Silja ja Helena, mutta en kiinnittänyt heihin mitään huomiota, kuten hekään eivät minuun.
- On sulla aikapaljon otsaa ja rohkeutta tulla tänne, ruveten heti isottelee. Minttu sähähti, kävellen viereeni ja otti reppunsa.
- Mitä sinä tuolla tarkoitat. Sanoin happamasti, nousten seisomaan suoraksi reppuni kimpusta .
- Viikon ja vähän päälle täällä oot jo ollu niin laitat jo kyntesi toisten omaisuuteen. Minttu sanoi katsoen minuun halpamaisesti, nakellen niskojaan ja häipyi parivaljakko perässään, kun mikäkin varjo. Katsoin heidän peräänsä kysyvästi, sillä en tiennyt yhtään mitä minä olin tehnyt, että Minttu tuli minulle jo sättimään. Tuntui jotenkin toistuvalta ilmiöltä, kun ajattelee sitä Jonnen juttua. Samalla hän ilmestyikin huoneeseen.
- Mikä Mintulla, oli kun se noin lähti halmat paukkuen litomaan ne kaks perässä. Jonne kyseli huvittuneena roikottaen reppuaan toisella olallaan.
- Enpä oikein tiedä mitä myrkkyä se oli juonut, kun se tuli minulekin pauhaamaan.
- No, ei sen pitäisi hirveästi mitään muuta litkua litkiä, että se selviäis näytelmään asti hengissä. Rupesimme kumpikin nauramaan makeasti asialle. Jonne heitti minut kotia asti ja rupesin heti tekemään läksyt pois päiviltä. Ne tehtyäni mietin mitä laittaisin päälle. En jaksanut kauankaan miettiä, kun päätin laittaa farkut ja helmen sinisen paidan. Soitin Atelle heti sen jälkeen.
- Hei Titta.
- Heippa, käykö jos lähtisin nyt tulemaan, sillä ajattelin tulla kävellen siihen pysäkille.
- Käy mainiosti, tulen sinua siihen vastaan viiden minsan päästä.
- Okei, moi. Kello oli puoli seitsemän, kun astelin alas.
- Äiti minä lähden nyt.
- Selvä, hei, hei. Äiti huikkasi keittiöstä.
- Titta, hei minne olet menossa? Isä ilmestyi uteliaana paikalle, mutta hiukka myöhään, sillä lämäsin oven juuri kiinni.
- Minne hän oikein lähti?
- Kaverinsa luokse, joka asuu tuossa seuraavan pysäkin lähistöllä kaiketi.
- Miten niin kaiketi? Kuka se on oikein?
- Olet sinä nyt taas niin vaikea. Erään ystävänsä näytelmä tunneilta.
- Juu, juu, mutta tyttö vai poika??!!
- Voi jösses sentään, no pojan jos se sinun hermojasi noin vaivaa. Äiti tuhahti ja paineli kylpyhuoneeseen.
- Mitä!! Marja hei tule takaisin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tarinasi oli loistava.. tai ainakin osa siitä... *hymy*
Isä on ehkä tässä jutussa suorastaan paras henkilö!!! :D
"Mitä, kuka, kenen kanssa?" Vähän tollasta tyyppiä!
Äiti taas on ihana ja ymmärtäväinen. Minulla itsellä on samanlaiset vanhemmat!! ;)
Ja Kati (olihan täsä joku Kati, vai sekotanko jo aivan toiseen tarinaan?)...pikku veijari!! *heh*
Jonneenhan se Titta sitten rakastuu, vai?
Jos ei, niin hommasta ei tuu yksinkertaisesti mitään! *wirn*
Atte on sellanen tylsyyden huippu.. Alussa oikein rattosa, mutta kun Jonne tuli mukaan kuvioihin, ni ääh... Menkööt Minttunsa kanssa!! :D
Ois itsellä mukavaa saada yhtä nopeasti uuteen kouluun mentyään uusia kavereita ja vielä noin ihania ja hauskoja!!
Loppu oli paras, isän ja äidin välinen keskustelu meinaan... *hymy*
Okei siis, aisasta kolmenteen, tarinasi oli loistava ja toivon siihen vieläkin jatkoa ja mieluiten jo tänäiltana! *hymynen*
Ja nakkaa se Atte.....ööö..vaikka hornan kuuseen!!! *hihihitys*
No hyvä että tarina miellyttää, mutta ei se vielä oo loppunu siihen tulee vielä paljon juttua ja yritän nyt vielä kirjoittaa loppua joten se on suurin piirtein vähän yli puolen välin toi juttu