Hukan Laulu
Villi ulvonta kiiri halki kukkuloiden väristen kulkijan selkäpiissä asti. Hetken tauon jälkeen kuului toinen surumielinen ulvahdus. Kepein äänettömin askelin hahmo loikki kiveltä toiselle ylittäen kosken kastamatta varvasta. Ja yhtä äänettömästi hän jatkoi hypähtelevää kulkuaan halki metsän.
Suden laulun lakattua kulkija kohotti sirot pitkäsormiset kätensä kasvoilleen ja raotti kämmenensä torveksi. Vertahyytävä ulina purkautui syvältä hänen kurkustaan ja kaikui hetken kahden suuren kallion välissä. Edempää metsän siimeksestä kajahti voimakas haukahdus vastaukseksi.
Kulkija jatkoi matkaansa ääntä kohti. Erottaessaan hätähuudot ja raivokkaan rähinän hänen keveät askelensa muuttuivat valtaviksi loikiksi hänen syöksyessään ryteikköjen läpi ja loikkiessaan kaatuneiden puiden yli.
Ihmiset huudot vaimenivat ja loppuivat tuskanparahdukseen. Pian kulkija erotti metsän varjoista maassa makaavan miehen ja suuren ärisevän pedon tämän vierellä. Hahmo pyyhkäisi hupun otsaltaan ja paljasti kuun valossa hohtavat hiuksensa.
- ”Hyvä poika!” nainen kiljahti riemuissaan astellessaan suuren suden luo. Otus lakkasi oitis ärisemästä tunnistaessaan tulijan. Nainen tarrasi sitä poskivilloista ja puisteli karvaista lihaskimppua saaden sen ynisemään onnellisena. Hän laskeutui suden tasalle ja moiskautti suukon sen veriseen kirsuun. Susi katsoi kaksijalkaista ystäväänsä ja raaputti sitten tämän leukaa ystävällisesti etuhampaillaan jättäen punaiset urat naisen valkeaan leukaan.
Kehuttuaan ystäväänsä nainen kääntyi ruumiin puoleen. Halveksiva hymy levisi hänen kasvoilleen.
- ”Kukaan, ei kukaan uhkaa minun suttani!” nainen totesi kylmästi kuolleelle miehelle, aivan kuin tämä vielä olisi voinut kuulla.
Nainen sylkäisi ja potkaisi ruumista. Ojentaen käden avoimena kohti miestä hän antoi sudelle luvan. Suuri peto mietti hetken. Se ei ollut tottunut syömään ihmisiä. Sitten se tassutti kuuliaisesti ruumiin puoleen, raateli terävillä kulmahampaillaan vatsan auki ja upotti kuononsa pehmeisiin sisälmyksiin.
Suden ruokaillessa nainen asteli syvemmälle metsään, osittain siksi, ettei hän halunnut nähdä pedon syövän ihmistä, osittain siksi että hänellä ole tehtävää. Saapuessaan hetteiselle lampareelle, hän tarrasi rannan pehmeään sammalmattoon ja veti sen taemmas paljastaen pehmeän turpeen. Nopein varmoin kuopaisuin hän kaivoi matalan kuopan muutaman askeleen päähän vedestä.
Astellessaan takaisin sutensa luo nainen vilkaisi ohimennen raadeltua ruumista. Miehen suu oli yhä auki tuskaisessa irveessä. Huolettomalla välinpitämättömyydellä nainen vihelsi sudelle merkiksi, viittasi kohti muutamalla lihakilolla keventynyttä miestä ja tokaisi sudelleen käskyn. Suuri peto tarrasi valtavilla leuoillaan miehen olkavarteen ja lähti raahaamaan tätä emäntänsä perässä.
Märkä turve päästi imaisevan äänen ruumiin läsähtäessä matalaan kuoppaan. Nainen kuopi päälle osan turpeesta, nosti sammalmaton huolellisesti peittämään maata ja levitti sitten ylijääneen ruskean turpeen huomaamattomaksi kerrokseksi. Noustessaan ylös hän hieraisi kätensä puhtaaksi. Hän katsahti tyytyväisenä kättensä jälkeä, käännähti ja vihelsi karvaiselle ystävälleen.
Ärisevä susi heilautti suurta päätään saaden naisen naurahtamaan. Suden pitkät kulmahampaat olivat tiukasti hänen nyrkkiensä sisällä heidän leikkiessään villiä kiskomisleikkiä. Viimein pedon hampaat tekivät niin kipeää naisen hoikissa sormissa, että hän päästi irti. Susi katsoi häneen suu leveässä hymyssä, kieli poskella roikkuen ja haukahti pentumaisesti. Salamannopealla liikkeellä nainen syöksähti sen kimppuun ja rutisti otuksen pään kainaloonsa. Rimpuiltuaan irti peto tarrasi hellästi hänen käteensä ja murisi leikkisästi.
Niin onnellisina ja viattomina leikkivät kaksi murhaajaa. Nainen, joka oli uskaltanut puolustaa ystäväänsä, ja susi, joka puolusti emäntäänsä.
Päätimpä kirjoittaa ajankulukseni novellin. Aika tympeä siitä tuli, mutta se on voi voi :)
Ihan vaan pikapikaa kirjoitin...huolellisuus ei ole alaani. Että saattaa siellä olla typerää toistoa tai epäselviä lauseita, mutta älkäämme antako niiden häiritä. Huomauttaa saa toki.
Siirryn minäkin tästä pariksi viikoksi kesälaitumille, joten en välttämättä vastailemaan pääse. Näkemisiin ja lukemisiin!
Villi ulvonta kiiri halki kukkuloiden väristen kulkijan selkäpiissä asti. Hetken tauon jälkeen kuului toinen surumielinen ulvahdus. Kepein äänettömin askelin hahmo loikki kiveltä toiselle ylittäen kosken kastamatta varvasta. Ja yhtä äänettömästi hän jatkoi hypähtelevää kulkuaan halki metsän.
Suden laulun lakattua kulkija kohotti sirot pitkäsormiset kätensä kasvoilleen ja raotti kämmenensä torveksi. Vertahyytävä ulina purkautui syvältä hänen kurkustaan ja kaikui hetken kahden suuren kallion välissä. Edempää metsän siimeksestä kajahti voimakas haukahdus vastaukseksi.
Kulkija jatkoi matkaansa ääntä kohti. Erottaessaan hätähuudot ja raivokkaan rähinän hänen keveät askelensa muuttuivat valtaviksi loikiksi hänen syöksyessään ryteikköjen läpi ja loikkiessaan kaatuneiden puiden yli.
Ihmiset huudot vaimenivat ja loppuivat tuskanparahdukseen. Pian kulkija erotti metsän varjoista maassa makaavan miehen ja suuren ärisevän pedon tämän vierellä. Hahmo pyyhkäisi hupun otsaltaan ja paljasti kuun valossa hohtavat hiuksensa.
- ”Hyvä poika!” nainen kiljahti riemuissaan astellessaan suuren suden luo. Otus lakkasi oitis ärisemästä tunnistaessaan tulijan. Nainen tarrasi sitä poskivilloista ja puisteli karvaista lihaskimppua saaden sen ynisemään onnellisena. Hän laskeutui suden tasalle ja moiskautti suukon sen veriseen kirsuun. Susi katsoi kaksijalkaista ystäväänsä ja raaputti sitten tämän leukaa ystävällisesti etuhampaillaan jättäen punaiset urat naisen valkeaan leukaan.
Kehuttuaan ystäväänsä nainen kääntyi ruumiin puoleen. Halveksiva hymy levisi hänen kasvoilleen.
- ”Kukaan, ei kukaan uhkaa minun suttani!” nainen totesi kylmästi kuolleelle miehelle, aivan kuin tämä vielä olisi voinut kuulla.
Nainen sylkäisi ja potkaisi ruumista. Ojentaen käden avoimena kohti miestä hän antoi sudelle luvan. Suuri peto mietti hetken. Se ei ollut tottunut syömään ihmisiä. Sitten se tassutti kuuliaisesti ruumiin puoleen, raateli terävillä kulmahampaillaan vatsan auki ja upotti kuononsa pehmeisiin sisälmyksiin.
Suden ruokaillessa nainen asteli syvemmälle metsään, osittain siksi, ettei hän halunnut nähdä pedon syövän ihmistä, osittain siksi että hänellä ole tehtävää. Saapuessaan hetteiselle lampareelle, hän tarrasi rannan pehmeään sammalmattoon ja veti sen taemmas paljastaen pehmeän turpeen. Nopein varmoin kuopaisuin hän kaivoi matalan kuopan muutaman askeleen päähän vedestä.
Astellessaan takaisin sutensa luo nainen vilkaisi ohimennen raadeltua ruumista. Miehen suu oli yhä auki tuskaisessa irveessä. Huolettomalla välinpitämättömyydellä nainen vihelsi sudelle merkiksi, viittasi kohti muutamalla lihakilolla keventynyttä miestä ja tokaisi sudelleen käskyn. Suuri peto tarrasi valtavilla leuoillaan miehen olkavarteen ja lähti raahaamaan tätä emäntänsä perässä.
Märkä turve päästi imaisevan äänen ruumiin läsähtäessä matalaan kuoppaan. Nainen kuopi päälle osan turpeesta, nosti sammalmaton huolellisesti peittämään maata ja levitti sitten ylijääneen ruskean turpeen huomaamattomaksi kerrokseksi. Noustessaan ylös hän hieraisi kätensä puhtaaksi. Hän katsahti tyytyväisenä kättensä jälkeä, käännähti ja vihelsi karvaiselle ystävälleen.
Ärisevä susi heilautti suurta päätään saaden naisen naurahtamaan. Suden pitkät kulmahampaat olivat tiukasti hänen nyrkkiensä sisällä heidän leikkiessään villiä kiskomisleikkiä. Viimein pedon hampaat tekivät niin kipeää naisen hoikissa sormissa, että hän päästi irti. Susi katsoi häneen suu leveässä hymyssä, kieli poskella roikkuen ja haukahti pentumaisesti. Salamannopealla liikkeellä nainen syöksähti sen kimppuun ja rutisti otuksen pään kainaloonsa. Rimpuiltuaan irti peto tarrasi hellästi hänen käteensä ja murisi leikkisästi.
Niin onnellisina ja viattomina leikkivät kaksi murhaajaa. Nainen, joka oli uskaltanut puolustaa ystäväänsä, ja susi, joka puolusti emäntäänsä.
Päätimpä kirjoittaa ajankulukseni novellin. Aika tympeä siitä tuli, mutta se on voi voi :)
Ihan vaan pikapikaa kirjoitin...huolellisuus ei ole alaani. Että saattaa siellä olla typerää toistoa tai epäselviä lauseita, mutta älkäämme antako niiden häiritä. Huomauttaa saa toki.
Siirryn minäkin tästä pariksi viikoksi kesälaitumille, joten en välttämättä vastailemaan pääse. Näkemisiin ja lukemisiin!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mikäs ihme tämä tämmönen "kirsu" on?
Yksi asia mikä mua on alkanut ihmetyttämään, on noi lauseeseen samalla alkukirjaimella nakutettavat sanat. Siitä on tullut jokin ihmeellinen trendi. Tällä kirjoitustavalla on varmaan jokin hienompikin nimi, en vaan tierä.
Tieräks sää?
= kuononpää.
Jos oikein ymmärsin, nii se on alkusointu eli allitteraatio, se tarkoittaa (yleisemmin) runon säkeessä olevien peräkkäisten tai lähekkäisten sanojen alkuäänteiden keskenään äänteellistä yhteen sointumista eli yhteensointuvuutta. Täydellisin vaikutus syntyy sellaisten tavujen samankaltaisuudesta, jotka alkavat joko samalla vokaalilla tai sitten sekä samalla vokaalilla että konsonantilla. Pelkkien konsonanttien muodostama alkusointu on tehottomampi. Myös eri vokaalit allitteroituvat keskenään yhteisen konsonantin kanssa. Erityisleimansa allitteraatio on antanut varsinkin kalevalaiselle kansanrunoudelle.
Nouse MAA MAKOAMASTA,
Luojan NURMI NUKKUMASTA!
Pane KORRET KORTTUMAHAN!
sekä VARRET VARTTUMAHAN!