Kertokaapa ihan asiallisesti miten mies voi puolustautua kun nainen lyö,potkii ym?Olen aivan viillellyn näköinen yläkropastani.Hän kävi kimppuuni yöllä ollessani menossa nukkumaan.Tämä nainen on tehnyt sen muutamia kertoja ennenkin.Olen yrittänyt puolustautua pitämällä häntä käsistä ym.Koskaan en ole häntä lyönyt,koska sen tehtyään miestä syytetään pahoinpitelystä.Mieli kyllä on tehnyt.Tämä nainen osaa myös leikkiä kuollutta mikäli olen häntä yrittänyt raahata pois esim.toiseen huoneeseen.Hän ei lopeta tästäkään vaan jatkaa.Kuusivuotias poikammekin on joutunut muutaman kerran todistajaksi kun hän on seonnut.Uhkailee itsemurhalla ym.Kolmisen vuotta sitten sanoi hyppäävänsä parvekkeelta ja jos jäisi henkiin,sanoisi poliiseille minun työntäneen hänet alas.
Entä kun
nainen lyö
3410
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Puhu sosiaaliviranomaisille ja jollei heidän neuvojensa mukaan tule järjestystä asiaan, ota ero. Tuolla tavalla käyttäytyvät ihmiset eivät useinkaan "parane", joten odottelu ja toivominen on aika turhaa.
Emme onneksi ole aviossa.Olen todellakin monta kertaa antanut anteeksi ja hölmöyttäni jatkanut.
Kanssasi olen samaa mieltä ettei hän siitä parane.
Jouduin nukkumaan vessan lattialla koska ajattelin soittaa virka-apua sieltä.Hädin tuskin pääsin sinne ja sain oven lukkoon.Soittamatta kuitenkin jäi.Hän on erittäin mustasukkainen muttei myönnä asiaa mitenkään.Jopa työpaikkani naiset huoritellaan kaikki.Myöskin vanhat tuttavani sekä kaverit vuosien takaa.Pelkään että hän purkaa kiukkunsa poikaamme mikäli lopetan tämän hulluuden.
pelkään lapseni puolesta, mutta vielä kammottavampi ajatus on se, että lapsi joutuu näkemään kotonaan pelottavia asioita. Kodin täytyy olla ennen kaikkea TURVALLINEN paikka lapselle. Itselläni myös kohta 6-vuotias lapsi, joka ymmärtää jo todella paljon asioita eikä itseasiassa edes pidä isästään kovin paljon. Avovaimosi käytös on yhtä sekopäistä ja samankaltaista kuin exavokkini. Kyseessä on jonkinlainen persoonallisuushäiriö, tuskin parannettavissa varsinkin kun kyseiset ihmiset eivät edes tunnusta omaa luonnehäiriötään. Luulen, ettei sinulla ole mitään vaikeuksia saada lapsen huoltajuutta itsellesi, mikäli siitä joudutaan riitelemään. Yleensä tuollaiset ihmiset paljastavat itsensä aika helposta ja ammatti-ihmiset näkevät kyllä "hulluuden" taakse, kun kerta sen näkee yleensä tavallinen ihminenkin.
Tsemppiä sinullekin!Oma taisteluni on myös alkamassa...