Olen suorittamassa tietojenkäsittelyn AMK-tutkintoa. Ikää on kuitenkin sen verran, etten usko saavani enää kunnolla palkattua työtä alalta. Siksi on ehkä parasta pitää vanhasta työpaikasta kiinni, vaikka se on eräänlainen helvetti. Keski-ikäiselle uudellle kokemattomalle IT-alalla tuskin on paljon tarjota. Tai sitten on niin paljon tarjota, että pää ei kestä.
en haluakaan
IT-alalle
152165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
tälläkin pohjalla olisi voinut löytää sopivaa joten kuten palkattua työtä. Olenkohan ihan turhan pessimistinen vai pelkästään oikeassa? Pidän koulutustani tällä hetkellä lähinnä muun osaamisen tukena.
mutta sellaiseen en alennu. Eikä sitä paitsi ole suhteita. Ja koulutus on turhaa kun edetään suhteilla. Tekniikka etenee sellasta vauhtia, että en usko, että siinä enää kohta kukaan pysyy perässä.
Etsitään rautaista alan ammattilaista, etsitään johtotehtäviin rautaista alan ammattilaista, ja edellinen teksti englanniksi ja mielenkiintoisia työnimikkeitä, joiden perusteella ei tiedä valitaanko jonkin sortin parlamenttiin vai IT-alalle.
jotain kovaa alan rautaista ammattilaista ja sönköttämään englantia. Alalla taitaa pärjätä parhaiten se, joka osaa viilata linssiin ja käyttäytyä koppavasti.
ammattilaisia on kovin montaa, koska ala on niin laaja.
Jatkossa koodaukset jne ulkoistetaan muutenkin Intiaan, joten alan todelliset osaajat saavat kenkää. Kotimaassa tarvitaan töihin enää näitä "alan rautaisia ammattilaisia" selittämään asiakkaalle Intiasta saapuva buginen spagettikoodi huippusoftaksi. Näissä hommissa tullaan siis todellakin tarvitsemaan nimenomaan niitä, jotka osaavat viilata koppavasti linssiin englantia sönköttäen.
Minulla on kyllä semmoinen käsitys, en tiedä mistä lie edes tullut. Mutta eikös nuo hinduintiaani ym. ole aika älykkäitä?
Voisin kuvitella, että sosiopaatilla olisi kaikki menestyksen avaimet käsissään.
jäävänsä yksin potkittuaan nahjus-pomoa per*lle.
Ja mihin se tiimihenki katosi?
It-alalla arvostetaan tällä hetkellä joukkuepelaajia, kun yritysten organsisaatiot ovat hyvää vauhtia byrokratisoitumassa.
Ohjelmointityöt siiretään halpamaihin pikkuhiljaa. Uusille suomalaisille koodareille ei tulevaisuudessa ole kysyntää, sillä entisiäkin on jo liikaa. Tuskin edes tarvitaan suunnittelijoita tai projektipäälliköitä, mutta voihan sitä yrittää kilpailla hinnalla ja tiesmillä.
Jos taas on valmiuksia työskennellä vaikka Timbuktussa ja omaa hyvät perustiedot tietojärjestelmien rakentamisesta uusilla välineillä ja menetelmillä sekä riittävästi työnjohtokokemusta ja kielitaitoa, voi suunnitella uraa ulkomailla.
Koulutus oli perseestä, joten en ottanut papereita ollenkaan koulusta. Jätin viimeisen kokeen suorittamatta, vaikka kävin vielä koulutuksen päättymisen jälkeenkin sitä opettajien pyynnöstä yrittämässä. (Koulun saama eu-tuki tms riippui läpäisseiden oppilaiden määrästä. Siis rahankiilto silmissä yrittivät saada minut läpäisemään).
Hups vaan kun perseelleen meni ja paperit jäi saamatta. Pärjään aiemmilla koulutuksillani, enkä "liian hyvin koulutettuna" jää nyt valitsematta töihin. Työnantajat luulevat että siellä jotain olisi oppinutkin ja haaveilisin parempaa työpaikkaa. Nyt ei tarvitse selitellä.
AMK yhtä kurssia vaille kaikki suoritettu, pitäis vielä päättötyö tehdä, ei tule opintotukea enää. Ei kiinnosta koko ala kun näyttää tilanne olevan aika huono työmarkkinoilla. Joutuu vääntämään hikipajoissa hulluna hommaa, jos onnistuu jotain työtä saamaan. Kommunikaatiovammaisten suomalaisten kanssa pitäis yrittää sitten tehdä "tiimityötä".
Mulla on lähes kaikki arvosanat nelosia ja vitosia ja valmistuminen jää kesken. Harrastuksena tietotekniikaa on ihan mukavaa ja kaikennäköistä mielenkiintoista on mielessä. Työelämässä ala on mennyt aivan pilalle.
Entisellä työpaikalla asiat on menossa entistä huonompaan suuntaan. Jos vuosi sitten vitutti, nyt olis jo kuollut vitutukseen ja vielä sorvin ääreen. Tulevaisuus auki. Opinnot aloitin toiveikkaasti. Katsotaan, mitä tästä vielä seuraa. Ehkä sittenkin lopulta jotain hyvää.
tänään jaksoin viedä poran ja sahan saunaan, kun pitäisi saunavalot laittaa. Muuta ei oo jaksanut tehdä, heikottaa...
Tili on tyhjä ja pomo ei maksa kirveelläkään, ulosotto ja poliisi on lomilla. Ei taida tulla mistään mitään. Kurssilla olin 2pv+viineripäivän, ei jaksa enää liftata kurssille, kun osasin jo ennestään kaiken...
Nyt joku 14v bittinikkari tarjoaa koodinvääntöhommaa, mutta jos siitä ei kukaan maksa mitään, niin ei sitä viitsi ilmaiseksikaan tehdä.
Syksyllä koulutukseen, josta valmistuu 50% suoraan kortistoon. Todella fiksua.
Voisi vähän imuroida, niin olisi siistiä...
Telkkaakaan ei jaksanut 5 minuuttia pidempään katsoa, kun tuli huonovointiseksi...
Mitähän sitä tässä - työkyky varmaan 30% tai alle.
Väsyttää...
millä tavalla se ala nyt on pilalla työelämässä? Alahan on mitä mielenkiintoisin ja haastavin, eikö? Hyvä palkka ja joustavat työehdot.