En ole ehtiny hankkia vielä parkkiruutua, joten olen jättänyt autoni silloin tällöin (muiden sallittujen paikkojen ollessa täynnä) viereisen pihan ns. epäviralliselle pysäköintialueelle. Kyseessä on alue, jossa on pysäköitynä aina autoja, mutta missään ei mainita erikseen sen olevan pysäköintialue, ei ole maalattu ruutuja sekä myöskään ei sanota kenen tai mihin käyttöön se on tarkoitettu. Ei siis mitään rajoitekylttejä tms, ei yhtään mitään.
Nyt kuitenkin joku kansalaispoliisi on ottanut minut hampaisiinsa, joka ilmenee niin että lasinpyyhkijät on lähes aina nostettuna yläasentoon sekä viskottu hiekkaa tuulilasille. Kerran oli jätetty lappu että kyseinen alue ei ole minun käyttööni (eli on soitettu rekisterikeskukseen). Onhan se ehkä hieman epäkohteliasta sitä aluetta käyttää mutta kun mitään kieltoja ei tosiaan missään ole, joten onko paikallaan tehdä asiasta ilmoitus esim poliisille, nimikkeellä vahingonteko (tuulilasi on naarmuntunut hiekasta, oli jo ennestäänkin mutta silti) ?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Näitä inisijöitähän riittää.
Kun ensin itse rikkoo lakia ja varmaan kymmeniä tai satoja kertoja, niin pitäisi kärsiä siitä tulleet seurauksetkin.
Yksityiselle paikalle saa pysäköidä vain maanomistajan luvalla. Kielto löytyy lakikirjasta, eikä siitä tarvitse jokaisen Suomesa olevan noin miljoonan pihan edessä toitottaa.