Tämä on

turhamaisin avaus, mutta kuinka tärkeää teille suhteen ihastumisvaiheessa on mielenkiinnon kohteenne kauneus ja hoikkuus? Olkaa kilttejä ja vastatkaa rehellisesti!

Minun ja hänen tapauksessa ihastumisesta on jo puolisen vuotta aikaa, eikä asia etene mihinkään suuntaan (tai noh...ehkä sittenkin siihen huonompaan suuntaan).

Koko tämän ajan (ja kauemminkin), painoni on heitellyt edestakaisin aivan siminnähden. Olen taipuvainen syömishäiriöön, enkä osaa käytännössä hallita painoani terveellisin keinoin.

Olenkin kamppaillut erilaisten terveysongelmien kanssa koko kevät-talven, kevään, ja kesän, eikä minulla ole puutetta muistakaan huolista. Osasta näistä ihastukseni on tietoinen, ja osasta ei.

Olen vakuuttunut, ettei "hän" ole sellainen ihminen, jolle ulkonäkö olisi ollenkaan tärkeää, mutta kun minulla ei ole nykyisin muutakaan keinoa ylläpitää hänen kiinnostustaan, kuin vaatimaton kauneuteni, en voi olla ahdistumatta senkin asian puutteesta.

Tiedän polttavani itseäni loppuun syömishäiriöllä, ja käsitän sen olevan lisäksi aivan turhaa, sillä olen vain painavampi, kuin sairauden uudelleenaktivoituessa. Siltikin, kuten sanoin, en voi hallita painoani normaalisti, enkä voi kuvitella ihanaiseni ilahtuvan kasvavasta kaksoisleuastani ja vatsastani, joten tunnen painetta pyrkiä hoikkuuteen osaamillani keinoilla.

Ymph, nyt viestini taisi kallistua aivan liikaa sairaskertomuksen suuntaan. Uskon teidän kaikkien suosivan terveyttä kauneuden sijaan, mutta kuvitelkaa, ettette tunne ihastustanne hyvin... Näettekö hänet mieluummin pyöreänä ja turpeakasvoisena, vai hoikkana ja kauniina?
8920
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

pyöreäkasvoisena ja turpeana sekä vielä ihastuisin, voisit olla varma ettei painollasi olisi mitään tekemistä tunteitteni kanssa. asian ollessa toisinpäin tiedän, ettei siinäkään tapauksessa olisi huolenhäivää (KOKEMUS PUHUU NYT) toisaalta jos kiloja tulisi reilunlaisesti esim. 30kg lyhyen ajan sisällä alkaisin ihan varmasti narista terveysongelmista eli olisin enemmänkin huolissani kumppani puolesta kuin häntä vastaaan.

Äänestä

voisin ihastua/rakastua ihan hyvin minkä painoiseen naiseen tahansa. Kyse mulle on siitä, miten "ihminen itsensä kantaa".
Jos ihmisellä on syömishäiriö, en tiedä, lähtisinkö juttuun. Syömishäiriö on mielestäni eri asia kuin ylipaino. Häiriöt syömisessä kertovat jostakin mielen ongelmasta, joka on käsiteltävä.
Mun ajatukseni perustuvat omiin kokemuksiin ahmimisesta, bulimiasta. En usko, että silloin olisin ollut tarpeeksi tasapainoinen suhteeseen kenenkään muun kuin itseni kanssa.

Äänestä

Kauneus ja hoikkuus voivat joskus kompensoida sitä, että toinen osapuoli on pinnallinen kusipääluonne tai muuten vain mahdoton tapaus minkäänlaiseen suhteeseen. Ulkoiset avut voivat siis selittää "käsittämättömän" ihastumisen, josta ei myöhemmin jää jäljelle muuta kuin järkytys.

Jos taas tunnen toisen ihmisen ennestään ja tiedän fiksuksi & sympaattiseksi, ei hänen kiloillaan ole väliä pätkän vertaa.

Näin se on aina mennyt ja tulee menemäänkin.

Äänestä

Minulla on tyttöystis, joka on selvästi ylipainoinen. Olen huolissani hänen terveydestä ja siksi tahtoisin keskustella hänen kanssaan asiasta.
Mutta enhän minä voi koska loukkaisin häntä. Onhan kyse myös ulkonäöstä pakko sekin tunnustaa=(

Äänestä

varmaan pinnalliselta, niin kyllä ulkonäöllä on jotain merkitystä uuteen ihmiseen ihastuttaessa. Jos huomaa ihastuvansa johonkin vanhaan tuttavuuteen, niin ulkonäön merkitys on vähäisempi. Hoikkuutta en yhdistä kuitenkaan kauneuteen. päinvastoin pieni pyöreys on kauniimpaa.

Äänestä

suosittelen tarkkailemaan painoasi, muuten voi ihastuskin kaikota luotasi, kun löytää hoikemman version. kasvava leuka ei todellakaan kaunista ketään. julma totuus on tämä.

Äänestä
  • vaan mielipide. ei kaikki pidä hoikista ihmisistä. mä oon ite tosi hoikka enkä voisi kuvitellakaan seurustelevani tälläsen kukkakepin kanssa.

    Äänestä

  • totuus, kirjoitti:

    vaan mielipide. ei kaikki pidä hoikista ihmisistä. mä oon ite tosi hoikka enkä voisi kuvitellakaan seurustelevani tälläsen kukkakepin kanssa.

    on eriasia. toivoisin omalta kumppaniltani sopusuhtaisuutta. lihavuus koituu jossain vaiheessa aina ongelmaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


maailman kirjoitti:

turhamaisin avaus, mutta kuinka tärkeää teille suhteen ihastumisvaiheessa on mielenkiinnon kohteenne kauneus ja hoikkuus? Olkaa kilttejä ja vastatkaa rehellisesti!

Minun ja hänen tapauksessa ihastumisesta on jo puolisen vuotta aikaa, eikä asia etene mihinkään suuntaan (tai noh...ehkä sittenkin siihen huonompaan suuntaan).

Koko tämän ajan (ja kauemminkin), painoni on heitellyt edestakaisin aivan siminnähden. Olen taipuvainen syömishäiriöön, enkä osaa käytännössä hallita painoani terveellisin keinoin.

Olenkin kamppaillut erilaisten terveysongelmien kanssa koko kevät-talven, kevään, ja kesän, eikä minulla ole puutetta muistakaan huolista. Osasta näistä ihastukseni on tietoinen, ja osasta ei.

Olen vakuuttunut, ettei "hän" ole sellainen ihminen, jolle ulkonäkö olisi ollenkaan tärkeää, mutta kun minulla ei ole nykyisin muutakaan keinoa ylläpitää hänen kiinnostustaan, kuin vaatimaton kauneuteni, en voi olla ahdistumatta senkin asian puutteesta.

Tiedän polttavani itseäni loppuun syömishäiriöllä, ja käsitän sen olevan lisäksi aivan turhaa, sillä olen vain painavampi, kuin sairauden uudelleenaktivoituessa. Siltikin, kuten sanoin, en voi hallita painoani normaalisti, enkä voi kuvitella ihanaiseni ilahtuvan kasvavasta kaksoisleuastani ja vatsastani, joten tunnen painetta pyrkiä hoikkuuteen osaamillani keinoilla.

Ymph, nyt viestini taisi kallistua aivan liikaa sairaskertomuksen suuntaan. Uskon teidän kaikkien suosivan terveyttä kauneuden sijaan, mutta kuvitelkaa, ettette tunne ihastustanne hyvin... Näettekö hänet mieluummin pyöreänä ja turpeakasvoisena, vai hoikkana ja kauniina?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu