H-D:stä öljypumppu?

Oiskoha kellään ollu samankaltaista ongelmaa ku meikäläisellä eli pistin pikku sportyyni (883) vähän isommat sylinterit (1200) ja kaikki toimii hienosti, Harrikkani on entistä mukavampi peli ajella. Mutta ilmanputsarikoteloon on alkanut tihkua öljyä, ja asiaa tutkittuani ei oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa kuin kampikammion huohotusletku josta se öljy tulee. Ilmanputsarikotelon ollessa auki ja moottori käynnissä ei huohotusta kyllä voi havaita, mutta maantienopeuksissa se öljy alkaa "nouseen"?? Mistähän lie johtuis???
2466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vähän samankaltaisia ongelmia oli vm. 2001 Sportyn kanssa, jossa oli myös 883-1200 muunnos.
Ongelma poistui itsestään, eikä myöhemmin enää esiintynyt. Yhden kerran oli huohotinletku irti, joten se selvisi sillä, mutta pienoista öljynhuohotusta esiintyi vielä hetken jälkeenpäinkin. Ilmasputsari oli Sreaming Eagle, eli se vapaastihengittävä. Kuten sanottu huohotus oli pientä, eikä vaikuttanut öljynkulutukseen ja poistui itsekseen.
Talviterveisin.

Äänestä
  • no mulla myos vapaastihengittalla putsarilla varustettu (k&n), joten taytyypa ajella lisaa ja seurata tilannetta ennenkuin ruvetaan mitaan purkamaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rm kirjoitti:

Oiskoha kellään ollu samankaltaista ongelmaa ku meikäläisellä eli pistin pikku sportyyni (883) vähän isommat sylinterit (1200) ja kaikki toimii hienosti, Harrikkani on entistä mukavampi peli ajella. Mutta ilmanputsarikoteloon on alkanut tihkua öljyä, ja asiaa tutkittuani ei oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa kuin kampikammion huohotusletku josta se öljy tulee. Ilmanputsarikotelon ollessa auki ja moottori käynnissä ei huohotusta kyllä voi havaita, mutta maantienopeuksissa se öljy alkaa "nouseen"?? Mistähän lie johtuis???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu