Eli siis kaikki jossain vaiheessa amk:ssa koulua vaihtaneet (ensimmäisen tai toisen vuoden jälkeen) olisin halunnut kuulla siirrosta kokemuksianne. Oliko helppo saada siirto, kuinka paljon kurssejanne hyväksiluettiin ja jouduitteko alottamaan ihan ykkösten kanssa vai pääsittekö suoraan samaan aikaan koulun teidän kanssa aloittaneiden kanssa?
Kiinnostaa siksi kun itse opiskellut vuoden verran restonomiksi ja ensi keväänä tahtoisin hakea siirtoa toiseen amk:hon mutta kuitenkin samalle linjalle..
Kiinnostaa siksi kun itse opiskellut vuoden verran restonomiksi ja ensi keväänä tahtoisin hakea siirtoa toiseen amk:hon mutta kuitenkin samalle linjalle..
Vastaukset 3
Vanhimmat
eli mä en ole vaihtanut, mutta mies vaihtoi kun lähti mun perässä toiselle paikkakunnalle.
siirto oli helppo saada, lähetti vain paperit mitä tarvittiin (muistaakseni opintorekisteriote, opiskelijatodistus, täytti semmosen henkilötietopaperin ja vielä vapaamuotonen hakemus, johon kirjoitti vain suunnilleen että lähtee kun mäkin lähden :>) oli kyllä myös hakenut yhteishaussa varmuuden vuoksi. no, n. viikkoo ennen pääsykokeita tuli sähköposti, että siirto on hyväksytty ;) tämä oli siis tänä keväänä, että vielä ei tiedetä paljonko opinnoista hyväksytään, täytyy toivoa että paljon. niillä on ennen koulua siirto-opiskelijoille yks päivä, millon varmaan sit käydään nuo jutut läpi.
että onko se siirto helppo saada! Itse hain nyt keväällä ekan vuoden restonomiopiskelujen jälkeen siirtoa Turkuun, mutta 2. vuoden opiskeluryhmä oli täynnä (hakemani suuntautumisvaihetoehto), joten en päässyt!
Noita siirtopaikkoja on sitä mukaa jos joku hakemassasi koulussa omalla vuositasollasi on lopettanut ja näin vapaita paikkoja auennut.
No itse pääsin kuitenkin sitten yhteishaun kautta, onneksi :)
Ainakin minulla vaihto sujui tosi helposti. Vaihdoin ensimmäisen vuoden jälkeen koulua ja sain kaikki siihen mennessä suorittamani opinnot hyväksiluetuiksi! En siis jäänyt yhtään jälkeen! Opiskelin sosiaalialaa.