Mitäs tästä sanotte?
Renault'n F1-yksikön johtaja Alain Dassas on espanjalaisen AS-urheilulehden mukaan myöntänyt, että talli käy parhaillaan neuvotteluja McLarenin Kimi Räikkösen kanssa kuljettajasopimuksesta.
- Mikään salaisuus ei ole, että neuvottelemme Räikkösen kanssa. Hän on meidän suunnitelmissamme etusijalla. Jos pääsemme sopimukseen, olemme todella tyytyväisiä, koska silloin olisimme hankkineet yhden tämän hetken parhaista kuljettajista, joka on kaiken lisäksi nuori, lehti siteerasi Dassasia.
Dassasin kerrotaan kommentoineen myös Renault'n suomalaisen testikuljettajan Heikki Kovalaisen mahdollisuuksia ajaa kilpaa tallissa ensi kaudella.
- Kokemattoman kuljettajan ajattaminen on aina riski. Nykyään vaaditaan nopeita tuloksia, mikä on ongelma tulokaskuskille, Dassas sanoi.
AS-lehden mukaan Dassas kertoi mielipiteitään lounaalla ranskalaistoimittajien kanssa Magny-Coursin kisaviikonlopun aikana.
Renault etsii korvaajaa McLarenille siirtyvälle Fernando Alonsolle. Tallin toinen kuljettaja Giancarlo Fisichella on tehnyt jatkosopimuksen ensi kaudeksi.
(MTV3)

Vastaukset 10
Vanhimmat
Todennäköisyydet että Kimi menisi Ferrarille paranevat kaikenaikaa. Se olisi suomalaisen moottoriurheilun voitto sillä toiseen voittajaluokan autoon pääsisi Kovalainen.
Muutenkin Ferrari on parempi vaihtoehto koska se tulee ajamaan formulaa hamaan tappiin saakka. Renault on motivaatioltaan epävarmempi moottorivalmistaja, onhan se jo voittajana vetäytynyt sarjasta 90-luvun lopussa.
Selvähän se on että rellu on kimin kannalta ainoa järkevä vaihtoehto. Ferrarilla on schumi jonka tallikaveri ei ikinä ole pärjännyt. schumilla on erityisasema Ferratilla ja "kakkoskuski" ei ikinä saa samaa kohtelua, eikä yhtä hyvää autoa. hyvä esimerkki schumi loukkaantui, niin kappas eddie irvine löysikin yhtäkkiä vauhtia ja nousi taistelemaan mestaruudesta mikan kanssa. Eli rellulle kimi vaan, kun mclarenista ei ole voittaja autoksi.
haluaisin kuulla tuosta kappaleesta
"- Mikään salaisuus ei ole, että neuvottelemme Räikkösen kanssa. Hän on meidän suunnitelmissamme etusijalla. Jos pääsemme sopimukseen, olemme todella tyytyväisiä, koska silloin olisimme hankkineet yhden tämän hetken parhaista kuljettajista, joka on kaiken lisäksi nuori, lehti siteerasi Dassasia."
Jospa ne renulla ja ferrarilla tietää paremmin kuin tämä meidän huonon itsetunnon omaava "asiantuntija" eli muumipeikko.
En yhtään ihmettele.
Jos Alonso pysyy Renaultilla,niin varmaa on sitten,että jommasta kummasta tulee testikuski,Kimistä tai Heikistä?.
Se olisi onnenpotku Kovalaiselle ja Räikköselle jos he molemmat pääsisivät testikuskiksi huipputiimiin. Tuon parempaa he tuskin voivat unelmoidakaan.
Kovalainen on sellaista hommaa jo tehnytkin pari vuotta, joten tuskin häntä enää kiinnostaa jatkaa. Ja vaikka Räikkönen onkin kolunnut toistaiseksi pelkästään keskikastin tiimeissä, eiköhän hänkin mieluummin halua ajaa mestaruudesta kun siihen viimein olisi mahdollisuus.
Pieni korjaus väitteeseesi, Kimi on ollut jo monta kautta alan huipputiimissa, allaan sarjan ylivoimaisin auto. Ajot vaan eivät ole menneet niin hyvin kun pitäisi.
Mersun F-1 moottoreissa ja tekniikassa!!.
Jos muistetaan se Saksan gp viimekaudella. Aika alokasmainen moka se jarrutuskin.
Alonso teki myös 10 pisteen virheen viime kaudella, Schumi teki useita 1-6:n pisteen virheitä. Miksi te Kimi-haukkujat ette niitä muista? ;)