Nyt heitän tosi pahan, koska tää voi saada vihaisen vastaanoton, mut kokeillaan... Tapaan jatkuvasti uusia tyttöjä ja pidän kivaa heidän kanssaan. Tykkään näistä tytöistä muutenkin, mutta kenenkään kanssa en halua seurustella. Miksikö? Koska en usko suhteen kestävän. Tiedän, että kyllästyminen tulee eteen joka tapauksessa jossain vaiheessa ja sitten alkaa pettämiset...toisaalta kaipaan sitä yhtä ja oikeaa, mutta en vain usko suhteen toimivan. Mitään en ole kellekään luvannut, vaan ollut rehellinen alusta asti. Olen siis päätynyt vain "hauskanpitoon" ja that´s it. Miten ylipäänsä nykymaailmassa suhteet voivat toimia ja mitä järkeä niissä on, kun aina ne päätyvät samaan lopputulokseen. Jos ei petetä, niin ainakin tekisi mieli ja sitten vain tukahdutetaan itseään suhteessa, joka ei enää nappaa. Onko kellään samanlaisia kokemuksia? Ois kiva jutella asiasta ihan muutenkin...Oon muuten Tre:lta, jos muita samoin ajattelevia ois samalta suunnalta...
Help!
Player;)
463739
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Kasvaa aikuiseksi????? Ainoa plussa toiminnassasi on, että kerrot niille tytöillesi että et halua mitään vakavaa.
Ai että mitenkö nykymaailmassa suhteet voivat kestää? No, mikäli yhdessä on kaksi helmeä.....eli henkisesti aikuista ja aivan erilaisen asenteen (kuin sulla) omaavaa ihmistä, niin kyllähän silloin suhteen saa kestämään. Mikäli sitä molemmat tosissaan haluaa.
Mitenkäs se sanonta menikään..... Ei helmiä sioille!
...mä tiedän olevani sika, mut en niin sika, ettenkö kertois siitä muille. Mutta onko kyse asenteesta? Eikös se toiseen tottuminen ja kyllästyminen oo kaikilla edessä jossain vaiheessa? Mitäs sitten teette? Tää on oikeesti mulle ongelma...kai mä oon jokseenki tunnevammanen...myönnän sen...Haluisin ajatella noin, mut kun en voi itelleni mitään...
no hyvä että ettet kuitenkaan asu täällä turun-
lähellä.sellaista kiertopalkinto touhua vai mikä
se oikea sana olisi.
keskustelua olen käynyt erään naisen kanssa. Oli kuin suoraan hänen suustansa. Ilmeisesti teitä on sit enemmänkin. Mä kun luin tota sun kirjotustas, olisin voinut olla varma että olet se tyyppi.
Mä olen tosta asiasta aika pitkälti sitä mieltä, ettei asiat ole niin mustavalkoisia tässäkään asiassa. Jos puhutaan esim. seksisuhteesta, jossa asia on molempien 100% tiedossa ja homma kummallekin ok, mikäs siinä. Mut tietenkin se on jo eri juttu jos sulla on tapana antaa näitten tyttöjen ymmärtää jotain muuta, vaikka toista sanotkin, u understund what i mean? Nimittäin helposti tulee väärinkäsityksiä ja sit turhia pettymyksiä.
Mulla itellä ollut aika samanlainen tilanne ku sulla, mutta mä jätin aina sen "hauskanpidon" siihen yhteen kertaan, toista ei tullu jos ei muuta mielenkintoa ollu. (täähän rimmaa hyvin ;))
Mutta toi elämä on kuluttavaa, siksi se on nyt jätetty taakse.
Tietty mä ymmärrän sun pointin tässä asiassa. Kun tätä maailmanmenoa kattelee, ei ole ihme että epäilyksiä tulee. Mutta eikös se ole just rohkeutta, että uskaltaa? Kuka voisi sua satuttaa niin paljon ettet kestäisi sitä? Ja miksi sua aina sattuis? Sua vastaan voi kävellä vielä joku joka ei todellakaan tahdo sua satuttaa, satutetuks tulemistahan sä aivan selvästi näytät pelkäävän. Vaikka sen taidokkaasti rivien väliin olet sälyttänytkin.
Joskus kannattaa nähdä se metsä puilta. On monia pareja jotka eivät eroa eivätkä toisiaan petä.
Kolikolla on aina myös se kääntöpuoli.
Mun mielestä tämä on mielenkiintoinen aihe josta vois keskustella tuntikausia. Mutta jossa sitä oikeaa vastausta ei koskaan löydy sanoista eikä sanojen väleistä..
asiallisesta vastauksesta ja oot oikeessa, et satutetuksi tulemista mä pelkäänkin. En luota toiseen, koska en luota itteenikään. Oon ollu joo rehellinen, mut tapaillu kyllä enemmänki...nää tytöt on kyl sanonu, et se on ookoo. Mistäs tiiät, vaik oisinki se tyyppi, jonka kaa oot puhunu..
Saatan kiinnostua ja tykästyä, mut heti ku "suhde" alkaa mennä vakavampaan suuntaan, mul tulee stoppi ja pakokauhu, et nyt mua sidotaan...oon miettiny, et johtuisko se siitä, etten oo rakastunu tyyppiin, vaan ihastunu vai käviskö aina aina samalla tavalla, vaik oisinki rakastunu. Onhan tää hemmetin kuluttavaa, mut järkevästi aateltuna...miten suhde nykymaailmassa saadaan toimimaan. Ahdistaakin ajatus, et nyt ei sit ikinä enää kenenkään muun kans ja jos ei ajattele niin, nii mikä pointti koko jutussa on, jos tietää sen ennen pitkää päättyvän...en halua kellekään mitään pahaa, oon vaan rehellinen tuntemuksistani...
nyt ihan varma että ollaan puhuttu. Tai sit teitä on kaks ihan samanlaista. Mutta niinkun olen sanonut, luottamus syntyy pitkän ajan kuluessa, jos on syntyäkseen. Mä olen todella ilonen sun puolesta, että sä ymmärrät ton sun tilanteesi ja katsot rohkeasti itseäs tässä asiassa peiliin.
Sen olen itekki joutunut tekemään ja monta kertaa. Se kirpasee mutta on oikea tie.
Mun mielipide on myös se, että jos liikaa miettii vaikka sitä, et miten sen suhteen saa toimimaan niin metsään menee aivan varmana. Ja jos joku on varmaa se on niinkun niin varmaa se. Yleensäkin asioitten liiallinen vatvominen vaan sotkee kaiken hyvän ja muuttaa sen todellisen muotoa kaikeksi muuksi mitä totuus pitää sisässään. Asioiden kelailu on tietenkin "jees", mutta; älä mieti liikaa ;) Kaikkea kohtuudella.
kiinnostaa, et oonko tosiaan puhunu sun kans. Milloin asiasta puhuttiin ja missä oltiin? Oletan kaiketi, et säkin oot Tre:lta....
ettet ole se sama tyyppi, vaikka vahvasti toisin ajattelenkin. Mutta teitä ainakin on sit kaksi samalaista. Lue nyt rivien välistä.
Kysyn sulta. Missä te juttelitte, millon?
viime viikolla rannalla..tiiät kyllä missä, jos se oot sä...enempää en uskalla sanoo..
on nyt vähän niinkun fifti-siksti...
On mielenkiintosta, miten samanlaisia ihmisiä on olemassa. Rannallahan mekin oltiin, muttei viime viikolla.
...kyllä se viime viikolla oli. Mut nyt täytyy varmistua...alkaako sun etunimesi P-kirjaimella? Mun alkaa V-kirjaimella...
edes haluis vakavaan parisuhteeseen tuollasen jokapaikan höylän kanssa vaikka kelkkas joskus kääntäsitkin. oisko kiva ku kaupungin jokainen nainen ois joskus paneskellu oman tyttiksen kanssa? no way.
no toivottavasti joku joskus sitä sun kans haluaa, sitten ku iteki oot siihen valmis. onnee ja menestystä.
ite onneks oon jo oman rakkaan löytäny johon en kyllästy ja me jaetaan taivaallinen arki yhdessä joka päivä.
riittää ihan liiaksikin.
tosiaan varmaan arjen jokainen päivä on taivaallinen...onneks et yhtään liiottele!
ihmissuhde kestäkään jos se on pelkästään seksin varassa. "Kyllästyminen" tai arkipäiväistyminen tulee joskus vastaan.(Ainahan voi tietysti muistaa mielikuvituksen voima;)) Mutta vakavasti puhuen toimiva parisuhde sisältää hyvän seksin lisäksi monia muita yhteen liittäviä ja koossa pitäviä asioita, jotka kannattavat suhdetta paljon paremmin kuin vain esim. pelkkä seksuaalinen side. Toisesta ihmisestä ihmisenä välittäminen ja aito huolen pitäminen ovat suhteessa tärkeitä. Toiseen ja hänen elämäänsä uppoutuminen vaatii rohkeutta ja vaatii riskinsä, mutta ei muuten voi suhdetta syventää seksisuhdetta syvemmälle.
...hyvin kirjoitit.
...tajuan kyllä ton, mutta mä ainakin tukahdun, jos en ikinä enää saa kokea intohimoa, ku se on suhteesta päättyny. En usko, että musta on siihen ja sitten vaan pettäisin enkä sitäkään halua. Siksi olen "loukussa"...Kaipa sen intohimon sais jotenki pidettyä, mut ehkä se ei vaan multa onnistu...
Kävin läpi vasta kipeän eron kahden vuoden suhteesta naiseen, joka ajattelee aika pitkälle samoin kuin sinä. Sitten ihastuin uuteen ihanaan tyttöön ja tajusin, että sama homma toistuu. Eilen opin yhdestä leffasta uuden mottoni: 'Stay away from broken people.' Sulle sanoisin, että pelaaminen ja biletys on tosi ok nuorena ja ehkä eronkin jälkeen, jos ei koe olevansa valmis muuhun. Satuttaa ei saisi tietysti ketään, eikä leikkiä toisten tunteilla. Mutta sitten kun toi tulee esiin, että 'kaikki suhteet päättyy kuitenkin samaan', mun karvat nousee pystyyn. parisuhdetta tulee HOITAA, jotta se intohimo ei katoaisi. Se vaatii heittäytymistä, tosissaan olemista ja pilkettä silmäkulmassa. Se vaatii uskallusta olla alasti henkisesti ja fyysisesti itsensä ja toisensa edessä. Valitettavasti mun tielle ei vielä ole osunut naista, joka tähän kykenisi.
..niin pitää hoitaa ja ehkä se joiltain onnistuu...tuntuu lähinnä siltä, että MUN kohdalta se ei onnistuis...oon vaan niin rauhaton...
Pelkäät intohimon katoavan suhteesta ja sen takia et uskalla sellaiseen ryhtyä.. Melkein uskaltaisin sanoa ettet ole päässyt vielä intohimon alkeisiinkaan, mikäli kumppanisi ovat tiuhaan vaihtuneet. Itse olen ainakin hekumallisimmat ja antoisimmat eroottiset hetkeni kokenut naisten kanssa, joita olen rakastanut ja joiden kanssa olen ollut suhteessa. Suhteet ovat päättyneet muista syistä, kuin intohimottomuudesta. Ainahan niitä "kuivempia" kausiakin tulee, muttei niiden tarvitse mikään pysyvä olotila olla ja ehkäpä siinä vaiheessa osaisit jo punnita kumpi painaa vaakakupissa enemmän - pikapano vai pitkä ihmissuhde.
Seuraavan kerran, kun pokaat uuden petikaverin ja olette pääsemässä itse asiaan, yritä mielessäsi kertoa himon tunne sadalla, niin saat jotain osviittaa aidosta intohimosta:o)
nonplayer
kumppani ei halua intohimoisia eroottisia hetkiä kanssasi? Onko silloin luvallista hakea sitä muualta? Vai kaipaatko sinä kosketusta?
suhteessa se huuma (joo ja kyllä olen suhteissa ollut) ja intohimo/jännitys ei ulotu pelkkään seksuaaliseen kanssakäymiseen eli sitä en meinannu...vaan ylipäänsä suhteen latistumista...miten te ihmiset sitten konkreettisesti suhteitanne hoidatte? Jos kiinnostus alkaa hiipua niin voitteko tosissanne väittää saavanne sen takaisin esim. jollain kynttiläillallisilla? En mä tuomitse tai arvostele, ei ole mitään varaa, eli älkää pliis ymmärtäkö väärin...meinaan vaan silkasta mielenkiinnosta ois kiva tietää miten se homma toimii ja toimiiko ihan oikeesti...on sitä niin vaikea uskoa...sori, jos tää jotain loukkaa, en tarkoita tätä niin...
Vaikea kysymys, koska en vastaavassa tilanteessa ole koskaan ollut. Lähtökohtaisesti tuntuisi oudolta mikäli eläisin suhteessa, jossa toinen osapuoli ei minua haluaisi. Kestäisin varmasti pidempiäkin jaksoja ilman seksiä, jos fyysinen hellittely muuten olisi sallittua ja seksittömyydelle olisi olemassa edes jonkinlainen peruste. Stressi tms. Olen siinä määrin fyysinen ihminen kuitenkin etten loputtomiin varmasti omin avuin jaksaisi itseäni tyydyttää ja silloin miettisin mille elementeille suhteemme perustuu. Onko se muuttunut platoniseksi ystävyydeksi hänen puoleltaan ja avoin keskustelu olisi tuolloin paikallaan. Mutta vastaus kysymykseesi, että lähtisinkö hakemaan seksiä muualta on En. Niin paljon haluaisin toista ja itseänikin kunnioittaa etten moiseen ryhtyisi.
Toisaalta vaikeaa on tuohon vastata että miten sitä suhdetta sitten hoitaa.Koska onhan se niinkin että jos tosissaan huomaa että toinen ei enää kiinnosta mitenkään niin silloin ei kannata enää jatkaa.Viime suhteeni päättyi juuri niin että mielenkiintoni toista kohtaan hiipui ja hän alkoi tuntumaan pelkästään ystävältä.
Eihän sitä fiilistä saa takaisin pelkällä kynttiläillallisella kuten tuossa totesit.Jos latistumisen tunteita alkaa tuntemaan,niin silloin mielestäni pitää alkaa punnitsemaan että mistä nämä tunteet johtuvat ja että onko rakkaus kenties esimerkiksi muuttunut pelkäksi ystävyydeksi.Ja jos on varma että toista rakastaa ihan niinkuin kumppanuus mielessä niin silloin voi alkaa vaikka miettimään että mikä silloin kauan sitten sai teidät syttymään tai että mitä sellaista teitte yhdessä joka sai molemmat unohtamaan arjen hankaluudet.Pienistä asioista kannattaa etsiä piristystä.
Täytyy sanoa että mielenkiintoista keskustelua on tästä asiasta käyty.Minusta on hienoa että sentään olet rehellinen niille muille osapuolille jotta he sitten tietävät mihin ryhtyvät.On totta että pitkässä suhteessa on vaikea pitää sitä alun intohimoa yllä mutta jos molemmilla riittää rakkautta ja mielenkiintoa niin kyllä sekin onnistuu.Olen itse (tai ainakin ollut) sellainen että kyllästyn helposti ja tämän vuoksi ajatukset alkavat harhailemaan.Kuitenkin haluan uskoa siihen että sitten kun se joku aivan erityinen ihminen omalle kohdalle osuu,niin silloin sitä ei vaan tarvitse eikä halua muita.Minulla on sellaisia omia "mittareita" joiden avulla huomaan että onko toinen tosiaan jotain aivan erityistä ja tällä hetkellä olen niin onnekas että olen sellaisen erityisen ihmisen löytänyt.Ja olen oikeasti ollut todella inhottava menneisyydessä ja täysin varma siitä että minusta ei ole sitoutumaan.
Uskon siihen että sitten kun sinunkin kohdallesi joku erityinen tulee niin olet mennyttä naista.Olettaen tietenkin että olet nainen;)Sitoutuminen on pelottava asia mutta ei sitäkään kannata liikaa pelätä.Jos ja kun jonkun kivan naisen löydät niin eihän silloinkaan tarvitse kiirehtiä sitoutumisasioissa ettei ala ahdistamaan.Kunhan keskustelee toisen kanssa avoimesti ja kertoo huolistaan ja peloistaan.Mutta omalla kohdallani se vaan on ollut niin että niin kauan kuin hiukankin epäröi niin toinen ei silloin voi olla "se oikea".Uskon sellaiseen kliseiseen lausahdukseen kuin että kyllä sen sitten tuntee kun sellainen kohdalle sattuu:)
...oikeesti oon ollu vaan kerran kunnolla rakastunu ja niin puissa, etten tehny mitään...Mut ei kai sitä aina voi olla ihan niiiiin rakastunu, jos on kuitenki tosi ihastunu ja tykkää...mä rakastun niin ääääärimmäisen harvoin....
Mutta jos on vaan ihastunut ja tykkää niin sitten voi kysyä itseltään että riittääkö se?Ja jos on vielä niin että se toinen osapuoli onkin rakastunut sinuun niin onko se reilua jollei pysty antamaan vastarakkautta?Sanoit että rakastut äärimmäisen harvoin..Rupesin miettimään että ei kai sitä ihminen kovin montaa kertaa elämässään tosissaan rakastu.Itse olen rakastunut tätä hetkeä ennen vain kerran enkä siitäkään tiedä että olinko todella rakastunut vai luulinko vaan.
Sen kyllä ymmärrän erittäin hyvin, jos haluaa vain pitää hauskaa eikä halua sitoutua, itsekin olen joskus sellainen ollut. Ja jos kumppanit tietävät sen olevan vain hauskanpitoa, niin ei asiassa ole mitään pahaa silloin.
Sitten itsekin aloin kaipaamaan sitä oikeaa ja parin epäonnistumisen jälkeen se löytyi täälä Tampereelta. Edellinen paska suhde sai kyllä miettimään, onko yhdessä olossa mitään järkeä kun siinä vaan satutti koko ajan itseään. Mutta nähtävästi ihmisille voi olla olemassa se oikea henkilö, jonka kanssa voi koko elämänsä olla. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, ettemme koskaan eroa, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Uskon kuitenkin vakaasti tähän suhteeseen, se on alusta asti ollut täyttä rakkautta ja sitä se on edelleen.
Koskaan ei saa tietää onko olemassa sitä oikeaa, jos ei uskalla yrittää. Jopa nykymaailmassa suhteet toimivat, siitä on muun muassa minun kaveripiirissä useita todisteita!
Miksi otsikkosi on help? Mihin tarvit apua?
Minusta tuo ei sinänsä edes ole mitään pelailua, vaan pelailua on se että antaa toisen ymmärtää että on tosissaan jos ei ole. Jos kummallekin on selvää että kyseessä on vain seksi niin eihän siinä mitään pahaa. Itse muinoin kolhin itseäni naiseen joka puhui rakastavansa ja olevansa tosissaan yms., mutta sitten yhtäkkiä tylysti lopetti kaiken ja myöhemmin kielsi ettei ikinä mitään meidän välillä ollutkaan. Siis valehteli joko suhteen aikana, tai sen jälkeen (tai molempia), tai sitten hän vain todella oli sairas. Tai kaikkia noita.
Platonin joukkueeseen!helvetin pelurit.
kun oikeasti haluaisin uskoa suhteen toimivuuteen, haluaisin rakastua ja haluaisin uskaltaa, haluaisin luottaa. Tämmönen elämä on kuluttavaa, mutta muuhunkaan en kai pysty...kiitos sanoistasi, koska en haluaisi olla pleieri, muut vain ovat sen nimityksen mulle antaneet...rehellinen oon kuitenki koko ajan ollu....
???
kaikki pussiin.;)
Se mun "pelaaja" kyllä lähinnä puhui itseään pussiin, mutta minkäs sitä voi. Ehkä se itse uskoi valheisiinsa. Onneksi pääsin eroon siitä eikä jäänyt mitään harhakuvitelmia tyypistä. Se kyllä vituttaa että luultavasti se nainen jatkoi samaa peliään muiden kanssa.
Olen laillasi suht kyyninen sen suhteen, että suhde voisi toimia hamaan tulevaisuuteen saakka.
Johtuu vaan itsestäni ja siitä, että kyllästyn helposti. Kauheaa, mutta niin se vaan on. Pikku hiljaa olen alkanut käsittämään, että toistan samoja virheitä suhteesta toiseen ja suhteesta toiseen ja...enkä oikein osaa itseäni muuttaa (kuten et ilmiselvästi sinäkään)
joku kehtaa tunnustautua näiden moraalisaarnaajien keskellä kaltaisekseni...en tiedä miten muuttuisin... Haluisin uskoa, mutta...joo kyyninen olen...
mikäs siinä. Ethän sä mitään harmia tee kun kerta olet rehellinen näille tytöille ettei tarvi odottaa mitään yhteisiä lomasuunitelmia jne.
Ainoa jolle sä tässä hallaa teet olet sinä itse. Joskus kun elettyä elämää on tarpeeksi takana sä huomaat että olisi kiva todellakin vain löytää se yksi ja asettua saman katon alle ja tehdä jopa niitä yhteisiä lomasuunnitelmia. Mutta sittenhän sä oletkin jo maineesi uhri, kukaan ei sua ota vakavasti, sä olet ikuinen peluri.
Ja mitä tulee siihen että suhteet ei kestä ja aina teke emieli muita ja yms normaali elämä. Jos se on vaikeaa, se ei kestä, jos se tuntuu 2 viiko jälkeen hiukan tylsälle, se ei ole sitä oikeaa.
Kaikkihan tässä joutuu etsimään, ei se ekan kanssa ole ikuista ja ruusutarhaa.
Mutta jos sä haluat oikeesti miettiä miksi susta tuntuu ettei miään kestä, niin sun tarvii katsoa eka itseesi. Mitä siellä on sellaista joka sulle näin tolkuttaa.
Muistat vaan sen että eletystä elämstä tulee aina lasku.
mä muita tässä syytäkään, peiliin kyllä näen ja vika on mussa...todellakin. En vaan tiiä miten saada uskoa ja luottamusta. Haluaisin jo nyt löytää sen yhden ja ainoan, mutta jos sen tapaan ja menen rakastumaan ja tiedän ettei se kestä, niin....mitäs sitten...
peluri kun olet hiukan pelokas. Sä ajattelet että rakkaus on sellainen niin että tulee ja vie ja sitten ollaan onnellisia. Voihan se olla niinkin, tai sitten se alkaa ystävyytenä, syvenee, ja muuttuu rakkaudeksi.
TAi sitten se alkaa hurjana tulena joka loimottaa ja jonka jälkeen arki voi tuoda vähän vaikeuksia mutta jos se tunne on, niin se vaan on.
Kun ei eka ongelman edessä mieti "mutta minä,,," ja opettelee me-asenteen.
Ei rakkaus ole helppoa, ei se ole maailman vaikeintakaan, se vaatii omistautumista, ei vähän ei melkein ei sinnepäin vain 100% omistautumista.
Ja siksi monet ei löydä, siksi monet eroaa, siksi monet ei uskalla, koska se omistautumisen kyky puuttuu tai se pelottaa että se "minä minä" hukkuu ja ei halua siitä luopua.
Rakkaus jos mikä vaatii suurta rohkeutta, sukoa, omistautumista jne. Ei se ole meidän vallassa sulle vakuuttaa että akkautta on ja sen löytää.
Se on oltava valmis siihen, oltava rohkeutta heittäytyä ja olla pitämättä jalkaa oven raossa valmiina pakenemaan.
Rakkaus ottaa paljon mutta antaa sen takaisin sellaisella korolla että ei voi kuin sanoa, kiitos
osasit sen kauniisti sanoa...voi kun voisinkin ajatella juuri noin. Ehkä rakkautta ei vain ole tarkoitettu minulle... ehkä en sitä mahdollisesti saadessani osaisi edes arvostaa...
ihan jokaista varten. Se ei ole sillain mikään lottovoitto, vaan sen saa niinkuin minkä tahansa tässä maailmassa. työllä ja ahkeruudella. Täytyy tutkiskella itseään, miten voisi parantaa tietä rakakuden tulla, miten voisi antaa itsestään sitä mitä haluaa itsekkin saada jne.
Ja se on totta ettei se oikea ihminen löydy tuosta vaan, mutta sekin on vain tie joka on kuljettava, sillä tieltä oppii virheistään, ja ne korjaamalla olet taas askeleen lähempänä oikeaa.
Rakkaus ei ole maali vaan se on kokonainen matka.
Ja jos sä et tunne olevasi valmis matkalle, niin sitten sä voit tehdä niin kuin teet, hyppelet ilmaan ja otat kiinni sen sekunnin mikä siitä ilmassa olosta voi saada.
Minä en tiedä mitään vaikeampaa kuin sen oikean löytämisen, mutta se löytyy kun uskoo ja näkee asian eteen vaivaa ja kun se oikea osuu kohdalle, kaikki se matka jonka olet kulkenut tuntuu olevan hyppely puistossa. Jos mihinkä niin rakkauteen kannattaa satsata.
Hei player;)!
ehkäpä tunnen sinut. Tai sinunkaltaisiasi on monia. Toivottavasti ei ole kuin se yksi.
Sait minut rakastumaan itseesi, jälkelle jäi
yksinäisyyttä. Vaikka tiesinkin jo alusta,
että näinhän siinä tulisi käymään. Kyllästyit
ja jatkoit seuraavaan "uhriin". Minulle tämä
ei ollut niin helppoa. Haukun väärää ihmistä,
anteeksi siitä,et kuitenkaan ole se keneksi
sinua luulen.
Pitäkää kaikki kuitenkin huoli siitä,
että kohtelette kunnolla niitä ihmisiä kenen kanssa alatte suhteeseen, oli se sitten mitä muotoa tahansa. Eikö me kaikki olla se ansaittu?
...et tiedäkään miten huono omatunto mulla on ihan koko ajan, mutta en osaa muutenkaan toimia. Tietenkin voisin alkaa suhteeseen ja pakottaa itseni siihen, mutta olisiko se oikein toista ihmistä kohtaan ja sitten kohta pettäisin... Ainoa vaihetoehto tällä hetkellä on sinkkuna elely ja "kevyt" tapailu, joka ei johda mihinkään. Haluaisin rakastua tulen palavasti, leijailla pilvissä ja liihottaa laitumilla, mutta en mä pysty...oon liian realiatinen semmoseen. Kun joskus oon rakastunu (siis tasan kaksi kertaa käynyt niin), oon voinu henkisesti ja fyysisesti niin huonosti koko ajan, et on tuntunu, et taju lähtee...kai mä sit oon vaan raukkareppana, joka pelkää niin s...tanasti..
Mutta minä tuskin kiinnostaisinkaan sinua, kun olen jo 47vee. Ja Mixei ei todellakaan kuulu ajanviettopaikkoihini. Eikä kapakat muutenkaan. Yäk!!
Ehkä se on hieman ikäjuttu myös..? Kun minä kuullostin ihan samalta viellä joku vuosi sitten, mutta 40-lasissa on rauhoittanut jo kummasti...
joo, nykyajan ilmiö..
ei kukaan nykyään haluu elää arkee ja tiskata..
mut mä elän menneessä ajassa ja jalat maas:)