mitä pennulle opetatte ihan vahingossakin! Minä luin kirjoista koiran leikkimisestä silloin kun se oli pentu. Siinä sanottiin esimerkiksi, että vessapaperirullan voi antaa revittäväksi. No, sattui sitten vessapaperi rullasta loppumaan ja annoin tyhjän rullan pennulle. Siitä lähtien se oppinut kuulemaan, milloin paperi alkaa olla lopussa ja heti kun oven aukaisee koira syöksyy vahtimaan sitä rullaa. Koira on nyt lähes 3 vuotta vanha. Enää se ei rupea sitä rullaa repimään, mutta silmät "palaa" ja koko kehollaan odottaa saavansa sen rullan. On muitakin juttuja, jotka on tullut vahingossa opetettua, mutta tuo on kestänyt koko ajan. Ei se minua häiritse, mutta huvittaa kylläkin. Enkä aio edes opettaa koiraa tuolta tavalta pois.
olkaa
varovaisia
0161
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.