Hei!
Minut on kevään haussa hyväksytty kahteen eri paikkaan: yo-merkonomi-linjalle kauppikseen ja tradenomiksi amk:n. Nyt olen vähän kahden vaiheilla, kummanko opiskelupaikan ottaisin vastaan.
Tietystikin tradenomin tutkinto kiinnostaisi enemmän siksi, kun enemmän työmahdollisuuksia(?), mutta toisaalta en haluaisi lähteä nykyisestä koti kaupungistani pois. Onko tradenomin tutkinto niin paljon arvostetumpi, että kannattaisi lukea kaikesta huolimatta tradeksi?? Toisaalta olen myös kuullut, miten tradeillekaan ei töitä tahdo riittää, (eräs ystäväni tekee puhelinmyyntiä, ja toinen ei päässyt edes kaupan kassalle), ja miten työkokemusta omaavana merkonomina voi olla samalla tai jopa korkeammalla tasolla tradenomin kansa, työhaastattelussa. Onko asia näin? Merkonomin tutkinnossa houkuttaa myös vain kaksi-vuotinen koulutus, sillä haluaisin valmistua nopeasti.
Auttakaa tyhmää!!
yo-merkonomi vai tradenomi?
12
1946
Vastaukset
- +++
itse mietin samaa...yo-merkonomi kouluun olisi ollut 2-3 km matka ja trade kouluun 50 km. mutta silti valitsin amk:n!! kannattaa...on siinä kuitenkin parempi mahdollisuus työllistyä. itse ainakin ajattelin näin...ja taitaa tuo palkka puoli olla myös parempi...sit siinä vaiheessa kun niitä töitä tekee...ja jos saa. mut oon ite sitä mieltä kun monet manaa et tradenomin tulevaisuus on työttömyys:se on ihan pelkästään jokaisesti ITSESTÄ kiinni saako töitä vai ei!! mut siis tämä mun mielipide...ja ei siinä valmistumisessakaan mene kuin 1,5 vuotta enemmän...tsemmpiä kouluun, mitä ikinä valitsetkaan :)
- ex-merkonomi
Aika outo kysymys: kannattaakoo hankkia ylempi vai alempi tutkinto?
On kyllä totta että kummallakin on huono työllistyminen, mutta jos on kaksi tasavertaista työnhakijaa niin työnantaja kyllä ottaa mielummin tradenomin. Koulutuksella ei ole pahemmin väliä sen jälkeen kun olet saanut useiden vuoden työkokemuksen, mutta sitä ennen kannattaa opiskella ja oppia markkinoimaan itseään.- No jaa..
Ei kyllä mielestäni ole totta, että "kummallakin on huono työllistyminen", itse kun kävin yo-merkonomi -linjaa soittelivat yritykset suoraan koululle ja pyysivät ihmisiä töihin.
Kuitenkin jätän sen kesken ja hakeudun tradenomiksi, sillä tradenomi ei kuulu kaupan kassalle vaan tekemään jotain muuta. Totta on sekin, että vaikka olisi ekonomi voi joutua vaikka siivoamaan leipänsä eteen, ei mikään ole nykymaailmassa enää varmaa. Itse ajattelen kuitenkin, että korkeamman asteen koulutus antaa paremmat eväät elämään ja enemmän työmahdollisuuksia. Jokainen kuitenkin tekee niinkuin itse tuntuu hyvältä.
- Ehdottomasti!
Siinä se tärkein!
- työkokemus
Tradenomeja koulutetaan aivan liikaa, työkokemus alalta on tärkeintä. Yo-merkonomeilla on tiivis koulutus ja jos sen lisäksi työkokemusta, niin hyvä.
- laadullisesti?
Sanot: "Tradenomeja koulutetaan aivan liikaa."
Kumpaa tarkoitat. On kuitenkin hyvä jos koulutusta saa liikaa??????? kuin liian vähän. Määrällisesti liikaa???? koulutettuja ei ole koskaan liikaa????. Suomalainen yhteiskunta on koulutusyhteiskunta ja sitoutunut kouluttamaan kansalaisensa mahdollisimman pitkälle. Lopputulema voi olla vaikka se, että tohtoreita istuu vaikkapa markettien kassoilla. Tärkeintä on, että kansalaisten koulutustaso nousee.
- koska nykyisin
ei enää kouluteta missään yo-merkonomeja. Ko. koulutus oli aikanaan 2-vuotinen ja poistui muistaakseni samoihin aikoihin kun tradomikoulutus alkoi, eli 90-luvun alussa.Merkonomin tutkinto on nykyisin kolmevuotinen ja vastaa ammattikoulututkintoa, koska kaikki ammattikoulututkinnot antavat nykyisin AMK-kelpoisuuden ja ovat siksi kolmevuotisia.
- Jenna F
Kyllähän yo-merkonomeja on yhä. Ylioppilaalle ammattitutkinnon suorittamiseen menee vain kaksi vuotta, koska perusopinnot saa hyväksiluettua. Suosituimmilla aloilla ammattikouluissa on linjoja nimenomaan ylioppilaille.
Työllisyydestä tiedän sen verran, että tradenomiksi (johdon assistentti) valmistunut ystäväni pääsi heti valmistuttuaan töihin arvostettuun lakifirmaan. Toinen kaverini valmistui samoihin aikoihin merkonomiksi yo-pohjalta (kirjastoala) ja töitä ei tunnu löytyvän mistään. - yo-merkonomi
Jenna F kirjoitti:
Kyllähän yo-merkonomeja on yhä. Ylioppilaalle ammattitutkinnon suorittamiseen menee vain kaksi vuotta, koska perusopinnot saa hyväksiluettua. Suosituimmilla aloilla ammattikouluissa on linjoja nimenomaan ylioppilaille.
Työllisyydestä tiedän sen verran, että tradenomiksi (johdon assistentti) valmistunut ystäväni pääsi heti valmistuttuaan töihin arvostettuun lakifirmaan. Toinen kaverini valmistui samoihin aikoihin merkonomiksi yo-pohjalta (kirjastoala) ja töitä ei tunnu löytyvän mistään.kaksivuotisen merkonomitutkinnon suoritettuaan. Olet oikeassa siinä, että yo-merkonomeja on. Kyllä niitä on, eivät he mihinkään ole hävinneet, mutta yo-merkonomeja ei kouluteta enää. Yo-merkonomi nimike häviää, kun viimeinen on kuollut ja kuopattu. Ylioppilaspohjainen merkonomin tutkinto on ja siitä valmistuu merkonomeja, ei yo-merkonomeja.
- eri asiat
Jenna F kirjoitti:
Kyllähän yo-merkonomeja on yhä. Ylioppilaalle ammattitutkinnon suorittamiseen menee vain kaksi vuotta, koska perusopinnot saa hyväksiluettua. Suosituimmilla aloilla ammattikouluissa on linjoja nimenomaan ylioppilaille.
Työllisyydestä tiedän sen verran, että tradenomiksi (johdon assistentti) valmistunut ystäväni pääsi heti valmistuttuaan töihin arvostettuun lakifirmaan. Toinen kaverini valmistui samoihin aikoihin merkonomiksi yo-pohjalta (kirjastoala) ja töitä ei tunnu löytyvän mistään.Tradenomin tutkinto on korkeakoulututkinto ja merkonomi, myös yo-pohjainen on ammattikoulututkinto. Kyllä tradenomi, jos on opiskellut oikeaa alaa, ei kirjasto ja osaa jotain kunnolla, saa työtä.
- Jenna F
yo-merkonomi kirjoitti:
kaksivuotisen merkonomitutkinnon suoritettuaan. Olet oikeassa siinä, että yo-merkonomeja on. Kyllä niitä on, eivät he mihinkään ole hävinneet, mutta yo-merkonomeja ei kouluteta enää. Yo-merkonomi nimike häviää, kun viimeinen on kuollut ja kuopattu. Ylioppilaspohjainen merkonomin tutkinto on ja siitä valmistuu merkonomeja, ei yo-merkonomeja.
Mitäs sitten kaksoistutkinnon käyneet ovat elleivät yo-merkonomeja? Yo-kokki ainakin on ihan virallinen nimike, kun kaveri keväällä valmistui. Näemmä kaksoistutkintolakeista ainakin löytyy yo-merkonomi. Wikipedia tuntee yo-merkonomina juuri sen "vanhemman tutkinnon". Onko niin että jos käyt yhtä aikaa molemmat koulut, niin sillä on väkisinkin sama nimi kuin tuolla vanhemmalla koulutuksella. Se taas tuntuisi oudolta että eriaikaan käytynä nimitystä ei voi käyttää samoista opinnoista. Aargh, no kai se on ihan sama, kun kerta kaikki tietää mistä puhutaan :)
- Jenna F
eri asiat kirjoitti:
Tradenomin tutkinto on korkeakoulututkinto ja merkonomi, myös yo-pohjainen on ammattikoulututkinto. Kyllä tradenomi, jos on opiskellut oikeaa alaa, ei kirjasto ja osaa jotain kunnolla, saa työtä.
Juuh, se tradenomiksi opiskellut saikin töitä. Ja oli johdon assari linjalla... Merkonomi ystäväni oli kirjasto. Ja tuossahan juuri selvitin että merkonomi-koulutus on kaksivuotinen lukion hyväksilukujen takia. En usko, että kenelläkään tässä keskustelussa on epäselvyyttä siitä, että että toinen on amis ja toinen ammattikorkea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273613- 412459
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362294Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72057Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381519
- 131309
- 1271302
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2661275Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451265