Jos rehellisiä ollaan, ketä kaduttaa lapsen hankinta? Teittekö lapsen muiden painostamana tai olitteko epätietoisia siitä, kuinka paljon lapsesta on vaivaa ja huolta?
Kaduttaako lapsen hankinta koskaan?
rehellisesti
115198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Raskasta on. Harkitkaa tarkkaan,jos lapsia aiotte hankkia! Oletteko valmiit tekemään työtä lastenne eteen? Lapset pitää kasvattaa,eikä ainoastaan huoltaa.
ole kaduttanut.Todella täynnä lapsiani olen joskus ollut,niinkun tänäänkin.Mutta painuin suihkuun,annoinn veden valua....Olin varmaan 10 min IHAN yksin.Jo taas jaksoi iltapuurot ja nukkumaan laitot.
Nyt kun noita nukkuvia tyttöjäni käy katsomassa...eikai noita voi kuin rakastaa!!
kaikesta väsymyksestä ja veljesten alatuisesta tappelemisesta huolimatta ei kaduta! Käsittämätöntä miten äiti voi näin paljon lapsiaan rakastaa!!!
Silloin kun en ole nukkunut kuin 2-4tuntia yöllä, lapset kitisevät ja marisevat, tappelevat keskenänsä ym ym ja tuntuu että kaikki kaatuu päälle. Sillon ajattelen joskus että miksi olen hankkinut lapsia kun en näköjään osaa hoitaa koko hommaa toimivasti.
Mutta sitten illalla kun kaikki rauhoittuu ja lapset nukkuvat ja katson heitä en voi kuvitella elämää ilman heitä, mitään elämää ei olisi ilman lapsiani. Rakastan heitä niin paljon etten osaa sanoin sitä kertoakaan.
piti ihan pysähtyä pohtimaan asiaa. Lapseni ovat jo alakouluikäisiä, joten suvantokautta eletään ennen pahinta murrosiän melskettä. He ovat syntyneet 2 vuoden ikäerolla (2 lasta) ja heidän ollessaan pieniä olin järkyttävän uupunut ja yksinäinen. Olen tuntenut omantunnontuskia kun en ole kyennyt olemaan sellainen äiti kuin nuoruudessa haaveilin olevani ja silloin olen joskus tuskissani ajatellut että parempi kun lapsia ei olisikaan -lähinnä siis heidän itsensä vuoksi kun olen niin huono äiti.
Kuitenkin he ovat parasta mitä elämä on minulle koskaan suonut, ikinä ei ole kaduttanut lasten hankkiminen. Toinen lapsista on "tekemällä tehty" ja toinen silkka vahinko. Yhtä rakkaita ovat kumpikin.
kaksi edellistä kirjoittajaa. Väsyminen ja uupuminen on inhimillistä ja silloin tulee ajateltua vaikka mitä. Minusta äiti tai isä voi suoraan sanoa, jos tuntuu siltä, että joskus lasten kanssa on rankkaa. Itsellä lapset 1v8kk ja 4kk ja viime kuussa olin helisemässä, tuntui todella pahalta. Nyt olen saanut tuntemuksiini apua, ja olo tuntuu taas paremmalta, toki rankkaa välillä on, kun aina riittää puuhaa enemmän kuin tarpeeksi. Mutta opettelen ottamaan rennommin ja keskittymään olennaiseen. Lapset ovat kuitenkin todella tärkeitä ja rakkaita minullekin, tällä hetkellä elämän koko sisältö ja syy. Jokainen perhe on oma yksikkönsä ja tekee asiat niin kuin heille parhaiten sopii, olipa lapsia tai ei... Voimia kaikille elämäänne!
mutta se on totta ettei osattu aavistaakkaan kuinka paljon työtä lapsi teettää. Vaikka olin asiasta lukenut ja olin kuitenkin jo 24v kun esikoinsen sain eli en ihan teiniäitikään niin kai sitä silti ajatteli että se oma ihana lapsi vaan hymyilee ja kulkee kiltisti mukana kaupungilla jne mutta todellisuus on vähän eri! Silti len ylpeä pojastamme ja nyt on toinen tulossa eli työmäärä senkun lisääntyy ja rankkaa tulee olemaan mutta eihän tätä poiskaan vaihtaisi.
joskus tosin väsyneenä ja hermot menettäneenä päässä vilahtaa ajatus, että olisipa helpompaa olla yksinään, mutta se on varmasti ihan normaalia. Enemmän tulee mietittyä sitä, että kuinka tyhjää elämä olisikaan ilman lapsukaisia!
että varsinaisesti kaduttaisi. Silti olen miettinyt ja mietin usein, millaista elämäni olisi ilman lapsia. Painostusta lasten hankkimiseen ei ollut, koska olemme edelleenkin avoliitossa ja ensimmäinen raskaus oli yllätys, ei yritetty.
Odotimme kuintekin ylläri-esikoista innolla ja rakkaudella, ja päätimme antaa toisellekin lapselle mahdollisuuden tulla pian.
Nyt, kahden pienen lapsen äitinä, yliopistosta valmistuneena, mutta yksipuolista työkokemusta omaavana olen saanut huomata olevani "least wanted"-listalla työnantajien näkökulmasta. Pätkätöistä taisteleminen rasittaa kaikkein eniten. Perhe on työmarkkinoilla rasite, piste.
Toki lasten kanssa on ollut myös rankkaa ja väsyttävää, mutta missään nimessä sen takia en ole katunut. Tämähän on lähinnä koulinut ihmisenä! Mutta kunnon työ olisi tosi tärkeää hankkia ennen perhettä, se kaduttaa.
Ja myönnän joskus tunteavni kaipuuta nuoruusvuosiin, jolloin viikonloput olivat hauskanpitoa varten ja elämä muutenkin huoletonta ja hauskaa. Rahaa oli vähän mutta ei koskaan liian vähän. ja katse avoinna tulevaisuuteen...
Aika entinen ei koskaan enää palaa!
mietin että oliko ihan pakko tehä lapsia. Olen varma että ilmankin olisin pärjänny mutta oisin varmaan katunut siltikin lapsettomuutta. Kaipaan omaa aikaa ihan älyttömästi. Tiedän kyllä että lapset on pieniä vain vähän aikaa ja läpäläpä ja pitää uhrautua mutta jatkuva huolehtiminen ja vastuunkanto ottaa voimille. Jos epäilyttää kannattaa miettiä tarkkaan ja jutella isän kanssa todella kunnolla mitä haluatte ja miksi. Äitiys on luonteesta kiinni, ei niinkään iästä. Vaikka hyviäkin hetkiä aina on,elämä muuttuu todella paljon.
Ei kaduta.Lapset tällä hetkellä 4v ja 1v8kk.Välillä olen kyllä ollut todella väsynyt ja miettinyt usein etten pysty tarjoamaan lapsilleni niin paljon esim.virikkeitä,tietoja/taitoja,elämyksiä jne kuin he tarvisivat.Poden siis kroonista "huono äiti-oloa".Ymmärrän kyllä sen, että olen aivan normaali äiti ja teen lasteni kanssa ihan normaaleja asioita mahdollisuuksien mukaan.Mutta se, että rakastan poikiani niin suunnattomasti aiheuttaa tuon riittämättömyden tunteen.
Vaikeina aikoina ja hetkinä väsyneenä olen joskus miettinyt, että kadunko lasten tekemistä.Kuitenkin kun asiat ovat taas järjestyksessä ja itsekin virkeämpi olen tajunnut etten todellakaan kadu lapsiani.Olen miettinyt millaista elämäni olisi ilman heitä ja siinä elämässä ei olisi mitään sellaista mihin haluaisin palata-korkeintaan ne aamut silloin tällöin kun saisi nukkua niin pitkään kuin haluaisi ;) En palaisi mistään hinnasta elämään ennen lapsia.