UNIX

Voi tätä linuxin "työpöytäkäytön" valtakulkua! Eihän tätä vanhat unix-jäärät kestä kun suurin osa tämän palstan linux-käyttäjistäkin hehkuttaa kuinka paljon helpompaa linuxin käyttö on windowsin käyttöön verrattuna -- ja helppoudella tarkoittavat nimenomaan ns. windows-helppoutta. Kuinka vaan helposti klikkaillaan ja klikkaillaan ja asennus sujuu kymmenessä minuutissa!

Ennen muinoin Unix -- jollaiseksi linux tässä luettakoon -- pakotti ihmiset ajattelemaan. Tekemisen malli oli, että ajatellaan minuutti, näpytellään 10 s ja homma toimii automaattisesti ja hoitui jatkossakin kymmenessä sekunnissa. Nyt klikkaillaan minuutti ja ajatellaan 10 sekuntia ja jatkossakin klikkaillaan edelleen sama minuutti.
5294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mikään ei estä sua tekemästä asioista komentoriviltä näpyttelemällä linuxissakaan, Usein se on paljon tehokkaampaakin kun kokemusta kertyy. Mutta kyllä sunkin nyt on pakko myöntää, että jollekin perinteiselle unxille missä kaikki tehtiin vain ja ainoastaan näpyttelemällä on aika vaikea houkutella uusia käyttäjiä. Tänä päivänä käyttiksen on oltava helppokäyttöinen jos sille halutaan kasvua. Etenkin jos sille halutaan houkutella työpöytäkäyttäjiä.

Äänestä
  • Kun homma tehdään "helpoksi" windowsmaisella tavalla hukutaan valikoihin ja alivalikoihin, mutta monet tärkeät ominaisuudet ei kuitenkaan niihin sovi.
    Kaikki aika menee etsimiseen ja turhautumiseen, kun nappula pitääkin hakea jostakin muokkaa valikkoa hakemistosta.

    Kansa on myös niin "sokeaa", että jos ne on tottuneet käyttämään Wordia ei ne löydä tiedostonavausnappulaa Openofficesta.

    Myös, varsinkin käännetyissä ohjelmissa on valikoiden ja toimintojen nimet niin outoja, ettei niistä ilman testaamista selviä.
    Sitten kokeillaan ja perutaan ja kokeillaan.

    Ohjeet saisi myös poistaa kokonaan, koska ne ei koskaan ongelmatilanteessa toimi.
    Vievät vain turhaan levytilaa.

    Äänestä

  • "Mikään ei estä sua tekemästä asioista komentoriviltä näpyttelemällä linuxissakaan..."

    Ei estä ei.

    "Usein se on paljon tehokkaampaakin kun kokemusta kertyy."

    Ja nimenomaan sitä kokemusta ei kerry hiirellä klikkailemalla

    "Mutta kyllä sunkin nyt on pakko myöntää, että jollekin perinteiselle unxille missä kaikki tehtiin vain ja ainoastaan näpyttelemällä on aika vaikea houkutella uusia käyttäjiä."

    Kas kun en väittänyt, että niitä uusia käyttäjiä pitäisi houkutella...

    Äänestä

  • Live free or die! kirjoitti:

    "Mikään ei estä sua tekemästä asioista komentoriviltä näpyttelemällä linuxissakaan..."

    Ei estä ei.

    "Usein se on paljon tehokkaampaakin kun kokemusta kertyy."

    Ja nimenomaan sitä kokemusta ei kerry hiirellä klikkailemalla

    "Mutta kyllä sunkin nyt on pakko myöntää, että jollekin perinteiselle unxille missä kaikki tehtiin vain ja ainoastaan näpyttelemällä on aika vaikea houkutella uusia käyttäjiä."

    Kas kun en väittänyt, että niitä uusia käyttäjiä pitäisi houkutella...

    "Kas kun en väittänyt, että niitä uusia käyttäjiä pitäisi houkutella..."

    Yleensä mielletään, ainakin windows-käyttäjät mieltävät, että muut käyttöjärjestelmät yrittävät houkutella käyttäjiä pois toisista käyttöjärjestelmistä. Tämä taas ei yleensä pidä paikkaansa, vaan esim. linux on vain vaihtoehto, sitä ei ole suunniteltu windowsin turvallisemmaksi vastineeksi...

    Äänestä

  • dfs kirjoitti:

    jos ette tienneet tai muistaneet niin torvalds halusi vain unixin PClle. Silloin ei ollut BSD tai OpenSolaris järjestelmiä ja ilman Linuxia tuskin olisi tullutkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

live free or die! kirjoitti:

Voi tätä linuxin "työpöytäkäytön" valtakulkua! Eihän tätä vanhat unix-jäärät kestä kun suurin osa tämän palstan linux-käyttäjistäkin hehkuttaa kuinka paljon helpompaa linuxin käyttö on windowsin käyttöön verrattuna -- ja helppoudella tarkoittavat nimenomaan ns. windows-helppoutta. Kuinka vaan helposti klikkaillaan ja klikkaillaan ja asennus sujuu kymmenessä minuutissa!

Ennen muinoin Unix -- jollaiseksi linux tässä luettakoon -- pakotti ihmiset ajattelemaan. Tekemisen malli oli, että ajatellaan minuutti, näpytellään 10 s ja homma toimii automaattisesti ja hoitui jatkossakin kymmenessä sekunnissa. Nyt klikkaillaan minuutti ja ajatellaan 10 sekuntia ja jatkossakin klikkaillaan edelleen sama minuutti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu