paljonko

herkkuja

Paljon mielestänne on sopiva määrä antaa pienelle 2.5v lapselle karkkeja, sipsejä, limsaa, mehuja, jäätelöä ym. herkkuja päivässä. Tyttökaverillani on entuudestaan lapsi, jolle hän mielestäni antaa aivan liikaa herkkuja päivässä. joka päivä lapsi syö karkkeja, sipsejä ymm. moskaa. pitkin päivää. eilenkin vielä 10 aikaan illalla sai viimeiset lakritsapatukat ja jäätelöt. karkea arvio jonka voisin heittää yhteismäärästä joka päivältä olisi. n. 2 jäätelöä, limsaa 0,3l (?), pieni karkkipussi (voi olla isokin), sipsejä 40g (ei syö koko pussia kerralaan, mutta vaikea arvioida). oikeaa ruokaa syö silloin tällöin, mitä itse laittanut merkille että voi olla päiviä jolloin ei ole syönyt oikeata ruokaa laisinkaan. Lapsi on melko rauhaton ja koko ajan riehuu ja leikkii. Nyt tämä tyttö odottaa minulle lasta ja olen sanonut hänelle että minun lapstani ei kasvateta samalla ruokavaliolla, mielestäni kerran viikossa tälläiset "karkkipäivät" voisi olla ok, mutta itse en näe tarvetta syöttää lapselle herkkuja laisinkaan. Olen keskustellut hänen kanssaan tästä samasta aiheesta jo useampaan otteeseen eikä hän näytä ottavan puheitani vakavasti. Sanoo vain ettei sellainen olisi oikein tätä uutta lasta kohtaan, jos tämä ensimmäinen lapsikin saa karkkia. eikä kuulema voisi estää lasta saamasta herkkuja, koska hänen äitinsä, jonka luona käy usein, antaa aina lapsille herkkuja. Onko jotain ammatti-ihmisiä joiden kanssa voisi keskustella tälläisistä asioista ihan järkevästi yhdessä äidin kanssa, ettei tarvitsisi kahdestaan kinata ja riidellä. vaikea toisen päätä kääntää jos tuntee tietävänsä kaiken ja luulee olevansa oikeassa. Minä en kuulema voi olla oikeassa, koska minulla ei ole lapsia ja hän on kasvattanut jo yhtä.

9

752

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .....

      Meillä lapsilla on karkkipäivä jolloin saavat syödä karkkia jonkin verran. Ei mitenkään suuria määriä. Sipsejä syövät silloin tällöin, eli aika harvoin. Limpparia juo vain esikoinen lauantaisin, muut lapset saavat tyytyä mehuun.

      Asiantuntijoista tuli heti mieleen ravintoterapeutti. Hän osaisi kyllä kertoa tyttöystävällesi lapsen ruokailusta. Mielestäni neuvolossa annetaan myös hyvää tietoa lapsen ruokailusta. Ainakin minä olen saanut tosi hyviä lehtisiä ja ohjekirjoja. Toivottavasti teillekin löytyy apua ja lapsi/lapset rupeavat saamaan terveellistä ja ravitsevaa ruokaa.

    • maistoi...

      ensimmäisen karkkinsa 3-vuotiaana, toinen oli varmaankin noin 2v. ensimmäisellä maistelukerralla ja kolmas luultavasti hiukan nuorempana.

      Meillä on sovittu, että karkkipäivänä saa jokainen n. 15 karkkia tai esim. 2 pientä suklaapatukkaa (Pätkis tms.).
      Limsaa juodaan vain, jos sattuu olemaan esim. pizzapäivänä tai kun laitetaan ranskalaisia. Ja noita syödään korkeintaan kerran kuussa. Tai esim. synttäreiden aikaan kyllä nuo herkuttelut nousee ihan liiallisuuksiinkin, mutta noin yleensä.

      • kerran viikossa

        mutta ainakin näin kesällä olen lipsunut lähinnä tuon jäätelön suhteen.
        Lapsi on rauhaton juuri sen vuoksi,että on kokoajan sokerihumalassa.
        Näin ollen kierrokset käyvät kovilla ja lapsi ei halua edes syödäkunnon ruokaa,kun ei tule kosklaan se oikea nälkä.
        Nyt täytyisi nopeasti päästä tuosta tavasta eroon ja opetella syömään oikeaa ruokaa ruoka aikoina.


      • nipo*
        kerran viikossa kirjoitti:

        mutta ainakin näin kesällä olen lipsunut lähinnä tuon jäätelön suhteen.
        Lapsi on rauhaton juuri sen vuoksi,että on kokoajan sokerihumalassa.
        Näin ollen kierrokset käyvät kovilla ja lapsi ei halua edes syödäkunnon ruokaa,kun ei tule kosklaan se oikea nälkä.
        Nyt täytyisi nopeasti päästä tuosta tavasta eroon ja opetella syömään oikeaa ruokaa ruoka aikoina.

        Oikea termi nykysuositusten mukaan on karkkiHETKI ei siis niin, että koko PÄIVÄn voi mussutella karkkia. Ei hyvä hampaille ja koko päivän karkittelu nostaa sokerihumalan ja takaa ettei "kunnon" ruokakaan maistu koko päivänä..
        Meillä syödään kesällä aika paljon jätsikiä, mutta katson vähän mitä jäätelöä ostan. Kermajäätelöä harvemmin..


    • Vanha äiti

      yli 10-vuotiaat lapset saavat syödä karkkia ja sipsejä silloin kuin huvittaa. Ovat kuitenkin tottuneet ruoka-aikoihin, ettei niiden ulkopuolella ylimääräiset paljon maistukaan. Onneksi.
      Karkkipussit ovat nykyään aivan liian isoja. Karkit kuivettuu ja kovettuu ja menevät hukkaan.

    • jaansson

      Millä lapsi elää, kasvaa ja jaksaa oppia? Ei ainakaan sipseillä ja karkilla. Niissä ja muissa herkuissa ei ole muuta kuin epäterveellistä, turhaa energiaa!
      Olet varmasti huolissasi!

      Lapsi on varmaan koko ajan sokerihumalassa, kun on rauhaton. Ja yksi asia mikä tässä on huolestuttavaa, on se, että sokeripitoinen ruoka aiheuttaa riippuvuutta! Varsinkin ylenmäärin syötynä. Aina vaan pitää saada lisää ja uudelleen lisää.
      Verensokeriataso nousee nopeasti joka kerta, kun syö jotakin hiilihydraattipitoista ruokaa (mm. leipä, karkki, pasta, jäätelö, naminamit). Mutta sokeritaso myös laskee nopeasti alas. Tällöin lapselle tulee näläntunne, vaikka ei oikeasti olisikaan nälkä, ja hän haluaa lisää syötävää. Ja jos ei heti saa niin silloin rupeaa kiukuttamaan. Sitten kun taas on saanut sokeripommin niin alkaa riehuminen, energiaan on taas hetkeksi aikaa.

      Tuo on aikamoinen rääkki elimistölle; insuliinin tuotantoon saattaa tulla häikkää pidemmällä aikavälillä. Insuliini laskee verensokeria, haima erittää insuliinia.
      Ja ei ne hampaatkaan kyllä tykkää (hampaat kestää 5 ruokailua päivässä)!

      Ja vielä yksi huolenaihe on osittain tai kokonaan kovetettu kasviöljy, toisin sanoen kasvimargariini! Sitä on mm. melkein kaikissa kaupan kekseissä ja osassa leipiäkin, melkein kaikissa leivonnaisissa ja joissakin nameissa.

      Kasvirasva ei ole terveellistä! Kasviöljy on.
      Kasvirasva tukkii verisuonia.

      Toivottavasti tyttöystäväsi alkaa laittamaan ruokaa ja tarjoaa sitä lapsille. Miten hän muuten itse syö? Raskaana kun on ja silleen...
      Toivottavasti pääsette sopimukseen ja jonkinlaiselle kultaiselle keskitielle ruokailun suhteen. Mutta kun rupeatte vähentämään tämän 2.5 vuotiaan sokeripommeja niin älkää tehkö sitä kertaheitolla. Teillä voi olla aika huonosti voiva lapsonen siellä muutaman päivän!

    • vastauksista

      kiva tietää etten ole kannassani täysin hakoteillä. Mutta luulen että tämän ensimmäisen lapsen osalta minun täytyy heittää kirves kaivoon, koska en ole hänen isänsä, enkä voi päättää näistä asioista. Vaikka säälin kyllä lasta ja huolestuttaa katsella kuinka tyttökaverini ei voi ymmärtää ettei herkkujen syöttäminen ole lapselle hyväksi, vaikka lapsi niitä aina vaatii ja tulee iloiseksi niistä. Kun minun tuleva lapseni on siinä iässä, että äiti haluaa antaa herkkuja minä teen siinä vaiheessa kaikkeni ettei käy samalla lailla kun hänen oman lapsensa kanssa. Uskon että lapsena saatu ruokavalio saattaa vaikuttaa hyvinkin pitkälle tulevaisuuteen.

    • Anonyymi

      tarviisin itekki apuu miten saisin limppaa

    • Anonyymi

      Jotenkin saa vaikutuksen että tämä äiti ei ole kypsä olemaan äitinä kun ei ymmärrä että sipsit , karkit sun muut makeat eivät ole hyväksi lapselle. Tottakai lapsella on oltava ruoka ajat joka päivä jolloin syödään ravitsevaa ruokaa, lapsen aivot tarvitsevat kaiken ravinnon että ihminen tulisi tasapainoiseksi aikuiseksi kerran.
      Ja jos ei oma äiti sitä ymmärrä niin silloin on jossain vikaa . Karkkilapset ovat yliaktiivisia usein ja ja vievät tahtonsa läpi huutamalla ,
      Lakritsi sitten, voisiko tämä ihminen hieman lukea mitä lakritsi aiheuttaa enenkö syöttää sitä lapselleen . Yritä saada ihminen ymmärtämään että ravinto lapsen kasvu iässä on hyvin tärkeä että hänestä tulee tasapainoisen aikuinen joskus

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      191
      1350
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      852
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      51
      750
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      637
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      312
      601
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      589
    9. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      585
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      584
    Aihe