Olen kohta 17-vuotias tyttö.
Minulla on myös todella huono itsetunto, Ajattelen koko ajan että olen lyhyt (alle 160cm)eikä kukaan tällaisesta tykkää. Pidän itseäni myös todella rumana finninaamana! Kaikki muuttui kun minun kaikki kaverit alkoivat seurustelemaan... Aivan kaikki... olen niin kateellinen, en tiedä kuinka monella on tämä sama ongelma?
meillä oli kerran tyttöjen ilta ja kerran joku kysyi että kuka seurustelee ensimmäisenä, kaikki vastasivat että minä! noh, monia vuosia on mennyt ja kaikki kaverit seurustelevat enkä minä! aika toivotonta i know! Sitten kun siirryin eri kouluun kaverini kanssa ja sainkin alussa ystäviä mutta kaverini "vei" multa heidät. He eivät enää kirjoita mulle viestejä tai soita, vain ja ainoastaan kaverilleni. Tänä kesänä kukaan kaverini ei käynyt minulla kylässä. Sain vain muutaman viestin jossa luki: "Hei mitä sulle kuuluu!? mulle tosi hyvää kävin (siis mun kaverin kanssa) kamun kanssa ostoksilla!! " kaikkea tuota sitä aina tulee.. miksei minua kysytty mukaan? :(
Olen todella ujo tyttö, eikä mulla ole yhtään ystävää vastakkaisesta sukupuolesta :/
Kuulen kuinka kaverini suunnittelevat yhdessä jotakin reissuja. Sitten ne taas esittävät että me ollaan kavereita!! :( itku ihan tulee...
Minulla ei ole kuin koirat kaverina kotona. Äidille en voi oikein puhua koko asiasta, se ei nimittäin ymmärrä asioita, ja hän ei halua että alan seurustelemaan! :/ elämäni siis on täyttä paskaa ja siihen voi vaikuttaa vain minä itse!! mutta en osaa enkä pysty :'(
Kiitos.
Minulla on myös todella huono itsetunto, Ajattelen koko ajan että olen lyhyt (alle 160cm)eikä kukaan tällaisesta tykkää. Pidän itseäni myös todella rumana finninaamana! Kaikki muuttui kun minun kaikki kaverit alkoivat seurustelemaan... Aivan kaikki... olen niin kateellinen, en tiedä kuinka monella on tämä sama ongelma?
meillä oli kerran tyttöjen ilta ja kerran joku kysyi että kuka seurustelee ensimmäisenä, kaikki vastasivat että minä! noh, monia vuosia on mennyt ja kaikki kaverit seurustelevat enkä minä! aika toivotonta i know! Sitten kun siirryin eri kouluun kaverini kanssa ja sainkin alussa ystäviä mutta kaverini "vei" multa heidät. He eivät enää kirjoita mulle viestejä tai soita, vain ja ainoastaan kaverilleni. Tänä kesänä kukaan kaverini ei käynyt minulla kylässä. Sain vain muutaman viestin jossa luki: "Hei mitä sulle kuuluu!? mulle tosi hyvää kävin (siis mun kaverin kanssa) kamun kanssa ostoksilla!! " kaikkea tuota sitä aina tulee.. miksei minua kysytty mukaan? :(
Olen todella ujo tyttö, eikä mulla ole yhtään ystävää vastakkaisesta sukupuolesta :/
Kuulen kuinka kaverini suunnittelevat yhdessä jotakin reissuja. Sitten ne taas esittävät että me ollaan kavereita!! :( itku ihan tulee...
Minulla ei ole kuin koirat kaverina kotona. Äidille en voi oikein puhua koko asiasta, se ei nimittäin ymmärrä asioita, ja hän ei halua että alan seurustelemaan! :/ elämäni siis on täyttä paskaa ja siihen voi vaikuttaa vain minä itse!! mutta en osaa enkä pysty :'(
Kiitos.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sulla on nyt aika paha asenne ongelma, jos haluat, että kaverisi ovat sinun kanssasi sinun pitää itsekin olla aktiivisesti mukana ja kysyä heitä shoppailemaan ym. ja sitten siihen, että äitisi ei halua, että seurustelet se on sinun oma asiasi. Sinun elämäsi ei ole äitisi. Itselläni oli aikoinaan sama ongelma, mutta heti kun rupesin aktiivisemmaksi alkoi minullakin olla enemmän kavereita. :)
Mulla on aika sama tilanne kun ketjun alottajalla, paitsi että kyselen "kavereitani"lähes päivittäin. Aina he kieltäytyvät ja vetoavat menoihin yms yms mutta silti nään heitä kylille muiden kaverien kanssa. en enää edes jaksa yrittää.
Mulla on osittain sama ongelma. Olen hiukan ujo , tai siis jos tapaan uusia henkilöitä tunnelma on kauhean vaivaantunut enkä puhu oikeastaan mitään niin että he pitävät minua tylsänä, vastaan vaan jos kysytään, enkä voi sille edes mitään. Vaikka kuinka yrittäisin virittää jotain keskustelua aikaan niin se ei onnistu. Minulla ei ole yhtään kaveria koulussa, olen siellä aina yksin tai sitten vain "tungen" välitunneilla joidenkin luokkalaisteni kanssa, mutta kokoajan on sellainen tunne että he eivät oikeastaan halua olla kanssani, eivätkä olisikaan ellen itse menisi heidän luokseen ja kysyisi jotain jne. Minulla oli vuoden alussa muutama ystävä, mutta ensinnäkin paras ystäväni muutti todella kauas (8 tunnin ajomatka vähintään) ja sen jälkeen loput ystävistäni vain jättivät minut yksin ja sanoivat että eivät ole enää minun kavereitani.
En ole ollut koko kesäloman aikana melkein kenenkään kanssa, ainoastaan toisen (siis minulla on kaksi kaveriani, paras ystävä joka asuu siellä kaukana ja toinen ystävä, joka asuu myöskin eri paikkakunnalla kuin minä) ystäväni kanssa vähän.
Minullakaan ei ole vast. sukupuolesta kavereita (tosin eihän oikeastaan samastakaan sukupuolesta..), olen todella lyhyt ja mielestäni ruma.
et ole ainut jolla on tuollaisia ongelmia...
Minäkin olen lyhyt (alle 160) ja lisäksi lihava...
minullakaan ei ole ystäviä, ja silloin kun oli, kaikki oli samanlaista kuin sinulla...
ei yhtää ystävää vastakkaisesta sukupuolesta... En ole koskaan edes halannut kundia...
-tasan ei käy onnen lahjat-
kohta 16-vuotias tyttö
Katos, en olekkaan ainoa tän ongelman kanssa.
Mä oon 14-vuotias vammainen tyttö. En pysty mitenkään hyväksymään tätä erilaisuutta. Ihmiset kiertää kaukaa, pitävät tyhmänä ja jne. Kerään myös paljon katseita kun oon jossain muualla, kuin kotona.
Kaikkia aina kiinnostaa, että mikä sairaus mulla on, miks mä oon tällänen. Kyllähän se on ihan ymmärrettävää, että erilaisuus kerää huomiota, mutta silti se jaksaa ärsyttää. Kaikki näkee aina sen, miltä mä näytän ulospäin, kukaan ei tahdo tutustua siihen tyttöön, kuka tän vartalon sisällä asuu.
Nyt kesän aikana oon masentunutkin. Siis en mitenkään "Daaahh!!11 Kukaan ei niiguh ragasta mua!11" vaan ihan oikeasti. Valvon yöt, nukun päivät, istun aina kotona. Syömisestäkin on tullut mulle ongelma.. :/
Oon kuitenkin vielä onnellinen, kun tiedän mistä se masennus johtuu, mutta silti sattuu tietää, että ei voi asioille tehdä paljon mitään.
Ystäviä mulla on muutama, mutta niille en osaa tästä asiasta pahemmin puhua, kun tunnen itteni raukkamaiseks. Eikä kukaan pahemmin ikinä pyydä kaupungille, ei kylään tai mitään. Joskus joku käy kattomassa mitä mulle kuuluu, mutta mä tunnen oloni liian yksinäiseks.
Mä tunnen olevani todella ruma ja epämiellyttävä. Liian läski, liian lyhyt, liian epämuodostunut. Kaikkialla aina joku muistuttaa siitä.
Te ette arvaakkaan, paljonko mä tahtoisin tyhjentää tiskikoneen, imuroida, leikata nurmikkoa jne. niinkuin muut. Myöskin pistän kaikki ongelmat tän vammasuuden piikkiin, esimerkiks tän yksinäisyyden. Täähän on kuitenkin lopulta mun syytä, ite mä tänne kotiin haluan jäädä.
Oon kuitenkin huomannut, että mielestäni mun ajattelu on mun ikäluokkaa ylempänä. Ainakin, jos vertaa sitä yleisesti muihin. Kaikki mun ystävät on mua kaks tai kolme vuotta vanhempia. Yksinäisyys pistää ajattelemaan.
Tuosta pituudesta voisin sanoa sen, että olkaa onnellisia, että ootte edes niin pitkiä, kuin nyt ootte. Mä olen 125cm enkä enää tästä kasva.
Oho, kirjotimpa mä paljon ja vieläkin olis asiaa.. :D Mutta taidan tästä lähteä nukkumaan. Huomenna on vihdoin jotain ohjelmaakin.. :>
Jaksamisia teille, pitäkää itsestänne sellasina kun ootte. Miettikää, että joillakin on asiat huomattavasti huonommin. :/
Kyllä kaikki vielä kääntyy paremmaksi! Se voi kuulostaa mahdottomalta kun on masentunut mutta se ei ole sitä. Sanoit ettet voi asioille paljon mitään mutta mä sanon että voitpa hyvinkin. Sun elämäsi on käsissäsi ja päätät miten käytät sen.
Oot kuitenkin siinä iässäkin missä kaikki on vähän epävarmoja jne. Se kyllä korjaantuu ja oppii nauttimaan siitä elämästä mikä on.
Eihän toi tietenkään ole mukavaa että ihmiset pitävät sinua tyhmänä erilaisuutesi nähden. Ihmiset on vaan usein ennakkoluuloisia ja kaikkee sellasta. Ei sun kannata heistä välittää ja varmasti samojen ihmisten mielipide kuitenkin muuttuisi jos he tutustuisivat sinuun.
Sulla oli kuvakin tuolla kasvoista niin ethän sinä mikään pahannäköinen tai epämiellyttävä ole. Eikä se ole se, että miltä näyttää vaan se, mitä on sisältä. Vaikutat fiksulta ja mukavalta, joten varmasti tulet pärjäämään. Uskoisit vain itseesi. Taidan suunnilleen tietää miltä susta tuntuu, koska ei minullakaan elämä mitenkään hyvin ole mennyt. Sun kannattaa nyt vaan hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet.. ihmiset on erilaisia. :) Siitä se sitten lähtee menemään eteenpäin.
no mulla on suunnilleen samanlaiset tuntemukset ku sulla kokoajan...oonki kirjottanu tuolla samalla nimim.tuonne..pelkään kokoajan että kaikki jättää minut ja että jään yksin:(itsetunto mulla on ihan maassa.eipä siihen kyllä voi kuin itse vaikuttaa:(siinä kysymys:miten??
Mullakin on hieman huono itsetunto mutta on se ainakin 100 kertaa parempi kuin vielä joskus vuosi sitten. Oon yksinäinen kun ei oo ketään kavereita ja kaikki päivät on vaan samaa tuskaa. Sitten noi hemmetin finnit on sentään nyt poissa mutta iho ei kuitenkaan vielä ole ihan parantunu ja siks aattelen olevani ruma. Se on se mikä vielä vaikuttaa tohon itsetuntoon. Muuten oon siis asenteen muutoksella saanut parannettua oloani.
Mutta ei sun kannata masentua siitä ettet seurustele vaikka kaveris niin tekee. Sitä paitsi toi että on alle 160cm ei todellakaan ole mikään este seurustelulle. Ite olin ihastunut tyttöön joka oli jotain 140-150cm vaikka ite olen melkein 180cm. Ei pituudella mitään väliä ole. Se vaan kaatu siihen kun en uskaltanu mennä puhumaan. Ärsyttää vaan kun nyt olen ihan varma että pystyisin mutta tyttö on ties missä. Joo no eli kyllähän niitä on monia poikia ketkä tykkää lyhyistä tytöistä. Voimia!
kyl se siitä