että jokaisen mielenterveysongelman ja sairauden takana on "kauheita" asioita? Kenenkään mieli ei sairastu, jos menneisyys on ollut turvallinen ja rakastava.
Kirjoitan tämän siksi, että edes vähän ymmärtäisitte myös biovanhempia, ettekä haukkuisi ja mollaisi heitä milloin milläkin tavalla?
Ajatelkaa, hoitamanne lapsen äiti ja isä ovat joskus olleet itse pikkutyttöjä ja poikia.
He ovat saattaneet kokea jatkuvaa pahoinpitelyä, nähdä äitiä pahoinpideltävän, todeta isän juopottelun, elää pornon varjossa tai olla itse seksuaalisesti hyväksikäytettyjä.
Miltä luulette 5-vuotiaasta tuntuvan, kun isä uhkaa tappaa äidin, jos lapsi tappelee vastaan raiskatessa? Lapsi on jo nähnyt oman rakkaan lemmikkinsä raa´an tapon?
Tai kun isä kuristaa kurkusta, jos lapsi tappelee vastaan hyväksikäyttötilanteessa?
Entä kun lapsi tulee koulusta ja näkee äidin yltäpäältä mustelmilla?
Äiti on ollut niin avuton, ettei ole uskaltanut hakea apua itselleen ja lapsilleen?
Kirjoitin yhteen kommenttiin tämän saman vastauksen, koska koen että biologisilla vanhemmilla on oltava myös JOTAIN ARVOA IHMISINÄ!
Kirjoitan tämän siksi, että edes vähän ymmärtäisitte myös biovanhempia, ettekä haukkuisi ja mollaisi heitä milloin milläkin tavalla?
Ajatelkaa, hoitamanne lapsen äiti ja isä ovat joskus olleet itse pikkutyttöjä ja poikia.
He ovat saattaneet kokea jatkuvaa pahoinpitelyä, nähdä äitiä pahoinpideltävän, todeta isän juopottelun, elää pornon varjossa tai olla itse seksuaalisesti hyväksikäytettyjä.
Miltä luulette 5-vuotiaasta tuntuvan, kun isä uhkaa tappaa äidin, jos lapsi tappelee vastaan raiskatessa? Lapsi on jo nähnyt oman rakkaan lemmikkinsä raa´an tapon?
Tai kun isä kuristaa kurkusta, jos lapsi tappelee vastaan hyväksikäyttötilanteessa?
Entä kun lapsi tulee koulusta ja näkee äidin yltäpäältä mustelmilla?
Äiti on ollut niin avuton, ettei ole uskaltanut hakea apua itselleen ja lapsilleen?
Kirjoitin yhteen kommenttiin tämän saman vastauksen, koska koen että biologisilla vanhemmilla on oltava myös JOTAIN ARVOA IHMISINÄ!
Vastaukset 13
Vanhimmat
kyllä minä ainakin miettisin tuollaisia asioita. Ko asiat tekevät elämän vaikeaksi. Mutta siltikään mikään niistä asioista ei oikeuta ihmistä olemaan kantamatta vastuuta elämästään, päätöksistään tai lapsistaan.
Ja ei muuten pidä paikkaansa, että kukaan ei sairastu jos on terve tausta. Ihan samalla tavalla voi sairastua vaikka olisikin hyvä perhe ja hyvät lähtökohdat taustalla. Ihmisen persoona määrittelee hyvin pitkälle sen, että miten asiat kokee.
Eikö kukaan muu voinut auttaa kun äiti oli niin avuton? Missä lastensuojeluviranomaiset olivat? Miksei tuota pientä 5 vuotiasta otettu huostaan, vai olisiko perhe ollut muutoin autettavissa?
Karmeaa tarinaa, toivottavasti vain kuvitteellista.
ulkopuolisesti hyvinvoivia niin vain lastensuojeluun mene.
Sitä minäkin kyynelet silmissä mietin, miksi kukaan ei voinut auttaa?
Voiko olla mahdollista, että ulkopuoliset (naapurit) eivät uskaltaneet puuttua?
Asuimme omakotitalossa ja pihapiirissä oli myös muita aikuisia, jotka ovat siis sukulaisiani.
He eivät pidä mitään yhteyttä minuun. Eivät myöskään suostu uskomaan todeksi, mitä meillä oikeasti tapahtui?
Meitä lapsia ei käytetty edes neuvolassa, kun se siihen aikaan oli vielä vanhempien päätettävissä.
Kysyin kerran äidiltäni miksi ei ole käytetty neuvolassa?
Hän käänsi äkkiä puheen muualle.
Eihän meitä kukaan sosiaaliviranomainen voinut auttaa, kun kukaan ei tiennyt perhehelvetistämme?
Olen lähtenyt selvittämään menneisyyttäni pahan oloni vuoksi. Kukaan sukulaisistani ei vieläkään myönnä, että meillä olisi mikään ollut huonosti?
Ja äitini vaikenee kuin muuri. Hän sanoo aina, kysyinpä mitä tahansa lapsuudestani ettei jaksa muistaa, kun meitä lapsia oli niin monta (6)?
Näen karmeita painajaisunia ja minuun sattuu vieläkin enemmän kissani tappo kuin oman itseni kiduttaminen.
Nukun lääkkeillä ja olen ollut myös sairaalahoidossa. Näiden vammojen vuoksi lapsenikin sijoitettiin, mutta onneksi jaksoin taistella heidät takaisin.
En hyväksy mitään ruumiillista kuritusta taustastani johtuen. Siksi lapseni oli pahimman "uhmakautensa" turvassa sijaisperheessä.
En luota yhteenkään ihmiseen (vähän omiin lapsiini) ja luonnollista lienee, että työkykyni on mennyt menojaan.
Mutta tällaista todella voi olla biologisen vanhemman taustassa.
Siksi toivonkin edes hivenen ymmärrystä ja hyväksyntää.
Haluaisin pyytää anteeksi sinulta kaikkien ihmisten puolesta, jotka eivät sinua auttaneet.
Enkä edes odota että antaisit, ole vaan vihainen, niin minäkin olisin.
Voitko mitenkään käsitellä asiaa vaikka jossain terapiassa?
Voiko tuollaista mitenkään jättää edes taakseen.
Miten jaksat nyt?
Onko pahantekijäsi kuollut vai pystytkö kohtaamaan ja sanomaan hänelle, että muistat.
Entä äitisi, miksei hänkään pyydä anteeksi ettei vienyt sinua pois tai keronut jollekin?
Voisiko hän pyytää sinulta anteeksi?
Auttaisiko edes vähän.
Onko rikos vanhentunut?
Voitko tehdä rikosilmoituksen?
insestin uhreista
http://www.kolumbus.fi/jyrki.vartiainen/insesti.htm
Ps. sieltä löysin mm. että rikoksen vanhentumisaika voi olla jopa 20 vuotta jos teko on törkeä.
Toisten aikuisten myötätunto jotenkin helpottaa, vaikka tehtyjä tekoja ei saa tekemättömiksi? Kiitos Sinulle lämpimästä vastauksestasi!
Käyn terapiassa ja jaksan nykyään melko hyvin, mutta eivät nuo asiat mihinkään häviä. Näen karmeita painajaisunia vieläkin.
Kenenkään ihmisen kanssa kahden en uskalla olla. En edes ystävien. Aina on oltava ns. pakoreitti varalla.
Tekijä on kuollut ja äitini kieltää kaiken täysin. Hän jopa on väittänyt, että ammatti-ihmiset ovat syöttäneet minulle tuollaista "puppua".
Anteeksi pyyntöä en koskaan tule saamaan. Hän väitti puolestaan, että syyttämällä häntäkin turhasta voin tuhota hänen mielenterveytensä??
Arvaa, inhoanko myös äitiäni??
Rikos on surullista kyllä, vanhentunut.
Jos näin ei olisi, alkaisin heti toimia! Mutta, kävin myös insestin uhrien ryhmäterapian ja kuulin kohtalotovereideni tarinoita.
Koska äitini ei usko edes todeksi tapahtunutta, minusta tuntuu tosi hyvältä, että joku ymmärtää.
Sekin osaltaan vie tilanteita ja elämääni eteen päin.
Uskon, että sijaisvanhemmat ainakin yrittävät ymmärtää myös näitä bio-vanhempia ja moni ymmärtääkin. Eivät kaikki sijarit haku bio-vanhempia.
Sen verran kuitenkin korjaisin, ettei kaikkien mielenterveys ongelmien takana ole traumaattinen lapsuus vaan esimwerkiksi skitsofrenia on perinnöllinen sairaus. Myös esimerkiksi taipumus masennukseen on todettu periytyväksi.
Puhut asiaa! mutta se ei kuitenkaan oikeuta kaltoinkohtelemaan omia lapsia. Tälläinen ketju on katkaistava.
biologisten vanhempien arvoa enempää kuin he itse. Heillä on tilanteesta/elämästään johtuen niin heiveröinen itsetunto, että valitettavasti he tulkitsevat lähes kaikenlaisen käyttäytymisen heidän arvoaan alentavana.
Luulenpa, että useimmat sijaisperheet arvostavat ja kunnioittavat biologisia vanhempia ihan niinkuin muitakin aikuisia. Biologisella vanhemmalla on myös sitten jatkon kannalta oma vastuunsa suhteen kehittymisessä sijaisperheeseen.
Minun mielestäni tällä palstalla on kyllä mieluummin vallalla biologisten vanhempien kohtuuton hyökkäys sijaisvanhempia kohtaan. Palstan nimi voisikin mieluummin olla "Hauku täällä sijaisvanhemmat lyttyyn".
No, onpa taas yksi kanava bioilla tuulettaa. Ehkä riittää paremmin sitä asiallista käytöstä siviilielämään.
olla huomauttamatta, että loppukommenttisi latisti täysin ylevät ajatuksesi itsetunnosta.
Tarkoitin nimenomaan näitä tahallisen pahansuopia kirjoituksia tällä palstalla. Minä TIEDÄN että yhteistyö voi myös sujua.
En usko että suinkaan kaikki latistavat biovanhempia. Ne jotka latistavat, tietävät sydämessään (tai tulevat tietämään) miksi näin ja heihin tuskin vaikuttaa minkäänlainen puolustuspuhe. On silti hyvä että näistä asioista puhutaan. Ja on hyvä että meillä on NÄINKIN toimiva lastensuojelu nykyään.