Minulla oli eräs tosi hyvä ystävä, mutta hän teki kamalan teon ja nykyään on hirveä arvostelemaan/haukkumaan ja muita yms. Tekisi mieli tehdä joku kirous hänelle, mutta wiccan säännöt kieltävät sen. Onko kukaan kironnut koskaan tehnyt tai tehnyt mustaa magiaa? (Tiedän että wicca on onnellisuuden uskonto ja he eivät tee mustaa magiaa)
Musta magia
43
13698
Vastaukset
- Kristallikuu
...tuhonnut jotakin mutten ole varma mikä se oli... Se oli ulvova henki jonka olin saanut perääni mutta sen tuhoaminen oli pikemminkin itsepuolustusta enkä saanut siitä Kolminkertaisuuden Lain mukaista rangaistusta vaan pikemminkin helpotusta koska metsästä kuuluva ulvonta lakkasi.
- Nathaira
Musta magia btw ei tarkoita "pahan" tekemistä, magiasta on aika turha käyttää mitään värejä, samaa se kaikki on. Käsitys mustasta magiasta on tuollainen yleinen stereotypia.
Miksi kirota kun voit saman tien sanoa päin naamaa, että alkaa käyttäytymään järkevämmin? Saa todennäköisesti parempaa tulostakin aikaan.
Muutenkin tuon viestin perusteella et oikein tiedä mistä puhut etkä ole oikein vielä sisäistänyt tätä hommaa, joten pitäydy toistaiseksi näissä "normaaleissa" toimenpiteissä.- Surusilmä
..kun sille sanoo päin naamaa se vain jatkaa. Se on niin ärsyttävä ihminen kun olla ja voi.
- Nathaira
Surusilmä kirjoitti:
..kun sille sanoo päin naamaa se vain jatkaa. Se on niin ärsyttävä ihminen kun olla ja voi.
Sitten pysyt poissa sen seurasta.
- adduska
te hälmötkö uskotte noihin mustan magian juttuihin??? tässä teille haaste: kirotkaa mut. EI taijja onnistua vai. annan toki kaikki tarvittavat tiedot. onks vapaa ehtosia
- Kiroilija(ei wicca)
adduska kirjoitti:
te hälmötkö uskotte noihin mustan magian juttuihin??? tässä teille haaste: kirotkaa mut. EI taijja onnistua vai. annan toki kaikki tarvittavat tiedot. onks vapaa ehtosia
Laita nimi ja osoite, puhelinnumeroineen ja kuva niin voin yrittää. ;)
- Anonyymi
adduska kirjoitti:
te hälmötkö uskotte noihin mustan magian juttuihin??? tässä teille haaste: kirotkaa mut. EI taijja onnistua vai. annan toki kaikki tarvittavat tiedot. onks vapaa ehtosia
Lähetä kuva tai koko nimi niin sun elämä on yhtä helvettiä
- Surusilmä
Joo unohtakaa tosta tuo eka juttu, eli kysyn nyt vain oletteko koskaan kironnut ketään?
- Nathaira
Tämä oli kai vain sattumaa, mutta aika jännä tapaus silti.
Olin poikakaverini kanssa hieman juopottelemassa kylällä, ja sitten jossain vaiheessa tuli pientä tappelua, jossa jätkä sai hieman selkäänsä sekä parilta äijältä, että ämmältä. No ei siinä mitään että äijät tappelee, mutta naisten on raukkamaista mennä lyömään miestä (sillä tavalla kun ne löivät) kun tietävät ettei mies lyö takaisin. Minua suututti se aivan mielettömästi ja mielessäni toivoin niille vaikka mitä karua kohtaloa sun muuta. Seuraavana yönä sitten toisen ämmän koti paloi aivan korjauskelvottomaksi. Se oli tuhopoltto ja tekijäkin jo saatiin kiinni, mutta aika hyvään saumaan sattui ;) - AROSUSI-09
Nathaira kirjoitti:
Tämä oli kai vain sattumaa, mutta aika jännä tapaus silti.
Olin poikakaverini kanssa hieman juopottelemassa kylällä, ja sitten jossain vaiheessa tuli pientä tappelua, jossa jätkä sai hieman selkäänsä sekä parilta äijältä, että ämmältä. No ei siinä mitään että äijät tappelee, mutta naisten on raukkamaista mennä lyömään miestä (sillä tavalla kun ne löivät) kun tietävät ettei mies lyö takaisin. Minua suututti se aivan mielettömästi ja mielessäni toivoin niille vaikka mitä karua kohtaloa sun muuta. Seuraavana yönä sitten toisen ämmän koti paloi aivan korjauskelvottomaksi. Se oli tuhopoltto ja tekijäkin jo saatiin kiinni, mutta aika hyvään saumaan sattui ;)Joskus rasittunut/kyrsiintynyt pahasti jostain ja toivottanut mielessäni hevonhelvettiin.Mitään fyysistä ei ole sinänsä tapahtunut,mutta huomannut miten ajatuksen kohde menee henkisesti sekaisin ja voimattomaksi mikä sitten heijastuu fyysiseenkin todellisuuteen.
- Tanith
AROSUSI-09 kirjoitti:
Joskus rasittunut/kyrsiintynyt pahasti jostain ja toivottanut mielessäni hevonhelvettiin.Mitään fyysistä ei ole sinänsä tapahtunut,mutta huomannut miten ajatuksen kohde menee henkisesti sekaisin ja voimattomaksi mikä sitten heijastuu fyysiseenkin todellisuuteen.
Nämä kaksi asiaa ovat tapahtunet monta vuotta sitten.
Ensimmäisen sattuessa olin silmittömän raivostunut parhaan ystäväni kännisekoilun vuoksi.
Toivon hetken mielessäni hänelle tapahtuvan jotain kamalaa. Seuraavaksi taksin ovi iski häntä päähän lujaa. Vein hänet kotiin ja katsoin että hän oli kunnossa ja tämän jälkeen podin pitkään huonoa omatuntoa vaikka koin tunteen järjenvasaiseksi.
Toinen tapahtuma oli riita mieheni kanssa jolloin suutuspäissäni toivoin häneen sattuvan.
Seuraavaksi hän käveli vessan ovea päin, ihan selvin päin. Tuloksena verta vuotava haava kulmakarvojen väliin, josta vieläkin arpi muistuttaa.
Ja taas huono omatunto minulla.
Tunteistani huolimatta olen sitä mieltä että tapahtumat olivat sattumia. Kyseessä ovat kaksi läheisintä ihmistäni joita en missään nimessä haluaisi oikeasti satuttaa.
kommenteja? - AROSUSI-09
Tanith kirjoitti:

kommenteja?Tai sitten sulla on henkistä voimaa sen verran,että saat ihmiset alitajuisesti "rankaisemaan" itseään.Mieli hallitsee materiaa.
- _Nocturnal_Hymn_
AROSUSI-09 kirjoitti:
Tai sitten sulla on henkistä voimaa sen verran,että saat ihmiset alitajuisesti "rankaisemaan" itseään.Mieli hallitsee materiaa.
miten harjoittaa henkistä voimaa?
miten tehdä tämä puhutt suojataika vai mikä olikaan .. - add
_Nocturnal_Hymn_ kirjoitti:
miten harjoittaa henkistä voimaa?
miten tehdä tämä puhutt suojataika vai mikä olikaan ..tutustu alan kirjallisuuteen äläkä luota internetistä satuihin kommentteihin.
- Chikane-chan
add kirjoitti:
tutustu alan kirjallisuuteen äläkä luota internetistä satuihin kommentteihin.
Rakastan kaikenlaista magiaan (erityisesti mustaan magiaan) ja muuhunkin yliluonnolliseen liittyvää, ja toivoisin hartaasti osaavani mustaa magiaa! En vain löydä aiheeseen liittyviä kirjoja, kun etsin, löydän vain lasten kirjoja, joissa ei ole juuri mitään olennaista. Mietin vain, tietäisikö kukaan mitään hyvää kirjaa aiheeseen liittyen? Myös voodoo kiinnostaa, mutten ole löytänyt yhtikäs mitään...
- Voodoohoodoodoll
Chikane-chan kirjoitti:

Sinulla on täysin väärä käsitys voodoosta. Liika katsonut elokuvia? Tutki paremmin ja tiedät, ettei voodoo ole sitä mitä luulet sen olevan.
Jotain kunnioitusta uskontoja ja jumalia kohtaa. Orishat eivät ole sinun oikkujasi tekemään. - Wood u
Chikane-chan kirjoitti:
Rakastan kaikenlaista magiaan (erityisesti mustaan magiaan) ja muuhunkin yliluonnolliseen liittyvää, ja toivoisin hartaasti osaavani mustaa magiaa! En vain löydä aiheeseen liittyviä kirjoja, kun etsin, löydän vain lasten kirjoja, joissa ei ole juuri mitään olennaista. Mietin vain, tietäisikö kukaan mitään hyvää kirjaa aiheeseen liittyen? Myös voodoo kiinnostaa, mutten ole löytänyt yhtikäs mitään...
Serpent and the Rainbow.

En halua että kukaan harrastaisi mustaa magiaa, mutta... Jos nuo asiat voisit lukea mooseksen kuudes ja seitsemäs kirja. Siellä siitä puhutaan. On myös paljon grimoireja jotka kertovat demoneista, heidän voimista ja siitä miten niitä kontrolloidaan.
- pöhh
Tanith kirjoitti:
Nämä kaksi asiaa ovat tapahtunet monta vuotta sitten.
Ensimmäisen sattuessa olin silmittömän raivostunut parhaan ystäväni kännisekoilun vuoksi.
Toivon hetken mielessäni hänelle tapahtuvan jotain kamalaa. Seuraavaksi taksin ovi iski häntä päähän lujaa. Vein hänet kotiin ja katsoin että hän oli kunnossa ja tämän jälkeen podin pitkään huonoa omatuntoa vaikka koin tunteen järjenvasaiseksi.
Toinen tapahtuma oli riita mieheni kanssa jolloin suutuspäissäni toivoin häneen sattuvan.
Seuraavaksi hän käveli vessan ovea päin, ihan selvin päin. Tuloksena verta vuotava haava kulmakarvojen väliin, josta vieläkin arpi muistuttaa.
Ja taas huono omatunto minulla.
Tunteistani huolimatta olen sitä mieltä että tapahtumat olivat sattumia. Kyseessä ovat kaksi läheisintä ihmistäni joita en missään nimessä haluaisi oikeasti satuttaa.
kommenteja?Sitä sanotaan karmean laiksi.
- pöhh
pöhh kirjoitti:
Sitä sanotaan karmean laiksi.
Anteeksi, karman
- taneko
Chikane-chan kirjoitti:
Rakastan kaikenlaista magiaan (erityisesti mustaan magiaan) ja muuhunkin yliluonnolliseen liittyvää, ja toivoisin hartaasti osaavani mustaa magiaa! En vain löydä aiheeseen liittyviä kirjoja, kun etsin, löydän vain lasten kirjoja, joissa ei ole juuri mitään olennaista. Mietin vain, tietäisikö kukaan mitään hyvää kirjaa aiheeseen liittyen? Myös voodoo kiinnostaa, mutten ole löytänyt yhtikäs mitään...
Heitä pois kaikki iljetys. Silä sinä et tee mitään. Magia vain vie sinut syvemmälle kuiluun, joissa on ihmisvahvuus käytettävänä pahuuteen. Ihmisvahvuudella tarkoitan ihmisen tahtoa, sitä pientä tahdon voimaa, joka meille on suotu. Älä koskaan lähde mustaan magiaan, äläkä mihinkään magiaan, sillä ne ovat pirun huijausta sinua vastaan.
- Anonyymi
_Nocturnal_Hymn_ kirjoitti:
miten harjoittaa henkistä voimaa?
miten tehdä tämä puhutt suojataika vai mikä olikaan ..Helposti sitä voi hairjottaa kunhan vaan tekee suoja taika menee niin no mene Googleen otasielta rituaalit ja loitsut niin sieltä opit😉
- luminara
Itse en ole tehnyt ns. mustan magian taikoja, mutta jos koet että ystäväsi pahat teot satuttavat sinua niin voit tehdä suojataian itsellesi... se on kuitenkin tietyllä tavalla myönteistä taikaa, eikä siksi omasta mielestäni pitaisi tuoda kolminkertaista pahaakaan...
- Lainsuojaton
kaikki mikä liittyy jotenkin alakulttureihin, uskontoihin, mytologioihin ja muihin asiohin joista ei tiedetä tai pidetä ns, "turvallisena", niin niistä ei ole tarkkaa tietoa. Juuri sen takia tällaisia asioita kutsutaan syystäkin Salatieteiksi tai rajatiedoksi, joihin muunmuassa Wiccalaisuus luokitellaan.
Kaikkin uskontoihin kuuluu kaksi puolta ( vähintään ) se koostuu sellaisita elementeistä jotka kyseen alaistavat nykyihmisen maalimankuva ja tieto-taidon,JOTEN jos joku on oikein tai väärin niin se luokitellaan opitun aukkuriteetin mukaan, eikä sen mitä kyseinen uskonto kertoo, ja vaikka uskonto sallisi jokin asian niin silti käsittelemme (valitettavasti) kaiken ympäritömme mukaan..... kuitenkin pointtini on: MUSTA MAGIA KUULUU WICCALAISUUTEEN ja jossain muodossa kaikkiin uskontoihin. by; fraud - petfe
miten voi käyttää mustaa magiaa? siis...pitääkö eka tehdä jonkinlainen rituaali?
- benzekri
osta mun kirjä, niin tiedät kaikkia, sen on englantin kielinen.
www.fedbythedamned.com - mieti
Jos sinun tekee mieli kirota ja se on eettisesti mielestäsi oikein, etkä tee sitä vain koska wicca kieltää sen, sinuna vaihtaisin johonkin vasemmankäden polun uskontoon joka sallii kiroukset.
- Onpas...
Heppoinen peruste kiroamiseen.
- msu
helposti minä tiedän kaiken mustasta magiasta ;)
Myönnetään, olen tosi wicca ja olen tehnyt kirouksen vastoin kolmilakia.Tein sysi pahan Sitruuna&Nuppineulat-kirouksen mutta en ollut järissäni silloin.
- masakoo
Kaikki magiikka on lähtöisin demoneista, sillä värillä ei ole väliä. Kristityistäkin valtaosa teeskentelee hyvyyttä ja tekee mitä sattuu kun kukaan ei tiedä. Samoin wicca on ihan yhtä täynnä pahuutta kuin kaikki muutkin satanistit. Sinänsä hyvä että satanismissa myönnetään ihmisen pahuus ja se että himoitsemme aina pahaa. Mutta se ei vielä pelasta demoneiden kohtalolta eli ikuiselta helvetin tulelta.
- pallihiki.tuu.poijes
Mene nyt muuanne kiusaamasta kivoja wiccoja!
- Anonyymi
Ei pidä paikkaansa ainoastaan musta magia on pahasta jonka demonit ovat luoneet harmaa magia ontaas valkoista sekä mustaa että otat hyvän tunteen joltain toiselta itsellesi
- Käykönäin
Demonit ovat ajatusolentoja,jotka ympäröivät ihmisenmielen.Pistäkää
ne ajatusolennot kuriin,tehän isäntiä olette.Vai käykö kuin entiselle pikkupojalle,
jota kiellettiin kiroomasta.Poika sanoi;vaikka minä kuinka vastaan harrasin,se tuli vaan. - Anonyymi
Minulla on vastaus olen käyttänyt mustaa magiaa sekä kironnut ihmisen nykyinen ihminen on pyörätuolissa yleensä jos käyttää mustaa magiaa niin se tulee jollain tavalla takaisin käytän edelleen mustaa magiaa sekä kirouksia olen pahoillani mutta mua ei kiinnosta mitä muut sanoo tai mitä ei saa tehdä😈
- Anonyymi
Mistä löydän joku autoa minua minulla on tehty musta magia kokko ajan sairas en nukkua kuka tiedä joku auta tai tunne Suomessa tyhjentää sitä kiitos.
- Anonyymi
Mustaa makiaa ei yleensä "tehdä". Sitä ostetaan R-kioskilta.
- Anonyymi
Usko Jeesukseen tuo ainostaan onnellisuuden Jeesus meni ristille meidän jokaisen ihmisen tähden kantoi kaikki synnit ristin puulla ja hänen haavojensa kautta meillä on ijäkaikkinen elämä kun otamme Jeesuksen henkilökohtaisena vastaan sydämemme kaikki nämä maagiset asijat ovat pimeydestä . Jeesus on tie totuus elämä joka tämän lukee saakoon Jeesuksen pyhä henki koskettaa niin että ymmärrys avautuu
- Anonyymi
Usko anukseen tuo ainostaan huorallisuuden perse meni pisille meidän jokaisen inhimillisen lähteen kantoi kaikki myynnit viskin kuulla ja hänen haavojensa kautta meillä on isä-vakinainen lama kun otamme anuksen henkilökohtaisena vastaan sydämemme kaikki nämä traakiset astiat ovat pituudesta . Persus on tie totuus jämä joka tämän lukee saakoon suolellisen pyhä renki paskattaa niin että reikiys avautuu
- Anonyymi
Jätä Wicca, etsi Jumalan Sanaa, niin löydät Pyhän Hengen. Äläkä usko juttuihin, jotka eivät kuulu Jumalalle. Te kuulutte kaikki Jumalalle, jos sinä elät väärin ja harrastat noituutta ja uskot kirouksiin ja magiaan. Jumala ei anna sinulle armoa, sillä me jätämme kohta Suomelle sanan ja koko maailmalle maan ääriin, jota ei ole ihmiset aikaisemmin kuullut. Äläkä huoli annamme sinulle anteeksi sen, ettet ymmärtänyt ajoissa etsiä Pyhää Henkeä. Äläkä kiroa ketään Jumalan luomaa itsesikaltaista. Kääntykää ja tehkää sovinto toistenne kanssa ja Suomelta odotetaan kääntymystä Pyhän Hengen puoleen.. Bona Fida, Angelus Dei.
- Anonyymi
Ketkä me annamme anteeksi? Sul ei oo valtuuksia armahtaa yhtää ketää tekopyhä kaaappihinari
- Anonyymi
MikäliJumala on olemassa hän onitsekäs ja kuvittelee varmaan että vain hän saa osata yliluonnollisia juttuja. Me muut olemme vain pieniä torakoita joiden mukamas pitää tyytyä osaansa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1384330Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3342169Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik32044Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481871- 1061790
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4561770Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4791604MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar571429Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4761330Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441316