eikö olekkin vittumaista, kun tietää olevansa täysin mielenkiinnoton ja toivo on jo kauan aikaa sitten kadonnut, että löytäisi ystäviä, tai vaikkapa sen rakkaan. Okei, ehkä en ole täysin mielenkiinnoton, mutta kaikki mielenkiinto mua kohtaan on pinnallista paskaa. Vaatteitani kehutaan ja sanovat, että näytän sexyltä jne. Ja he yrittävät päästä sillä mihin? No pöksyihin tietenkin.. Persettäni en kyllä jaa, vaikka pukeutumisestani voisi ymmärtää muuta.
Niin ja tietysti nuo kommentit ovat miehiltä ja vanhoilta sellaisilta. Kyllä niitä poikienkin katseita on joskus nähnyt, mutta ei ne koskaan tule sanomaan mitään, onneksi. Muutaman tapauksen tiedän, jotka yrittivät jotain katsekontaktia vääntää, mutta minäpä en uskaltanut katsoa takaisin. Enkä oikeastaan edes huomaa jos joku katsoo, yritän ollan niin vain omissa oloissani, että en edes näe muita. Välttelen ihmisiä ja ihmiset taitavat vältellä minua.
On se vaan niin paskaa olla aina yksin. Yksin ei koskaan tule lähdettyä mihinkään, joten olen kotona, kotona ja kotona. Olis se niin hienoo edes kerran elämässään kokea, millaista olisi puhua jonkun toisen ihmisen kanssa niitä näitä ja vähän syvällisempiäkin juttuja. Mutta ei, aina vaan eristäydyn ulkomaailmasta ja tunnen itseni yhä yksinäisemmäksi. Kyllä tähän sitten tottuu..Mutta eipä ole kovin mukava olo... Jos en olisi niin vitun ujo, elämäni olisi täydellistä. Riittäisi ystäviä ja muita. Tosin alkaa nyt kyllä miettiin, että eihän tässä yksinäisyyteni syy voi olla pelkkä ujous, enkä vain olen niin paska ihminen ja tylsä ja outo. Että heippa vaan teille.
Niin ja tietysti nuo kommentit ovat miehiltä ja vanhoilta sellaisilta. Kyllä niitä poikienkin katseita on joskus nähnyt, mutta ei ne koskaan tule sanomaan mitään, onneksi. Muutaman tapauksen tiedän, jotka yrittivät jotain katsekontaktia vääntää, mutta minäpä en uskaltanut katsoa takaisin. Enkä oikeastaan edes huomaa jos joku katsoo, yritän ollan niin vain omissa oloissani, että en edes näe muita. Välttelen ihmisiä ja ihmiset taitavat vältellä minua.
On se vaan niin paskaa olla aina yksin. Yksin ei koskaan tule lähdettyä mihinkään, joten olen kotona, kotona ja kotona. Olis se niin hienoo edes kerran elämässään kokea, millaista olisi puhua jonkun toisen ihmisen kanssa niitä näitä ja vähän syvällisempiäkin juttuja. Mutta ei, aina vaan eristäydyn ulkomaailmasta ja tunnen itseni yhä yksinäisemmäksi. Kyllä tähän sitten tottuu..Mutta eipä ole kovin mukava olo... Jos en olisi niin vitun ujo, elämäni olisi täydellistä. Riittäisi ystäviä ja muita. Tosin alkaa nyt kyllä miettiin, että eihän tässä yksinäisyyteni syy voi olla pelkkä ujous, enkä vain olen niin paska ihminen ja tylsä ja outo. Että heippa vaan teille.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sekavaa pahoittelen--->
Melkein sama tilanne mulla mutta eivätpä ole tytöt sen kummemmin vaatteita kehuneet tai mitään sellasta. Mitä ny muutaman kerran jotain mutta se on tuntunu musta vaan vittuilulta.
Oon aika ujo ja tilanteeni johtuu osaksi siitä mutta enemmän se johtuu sellasesta jutusta joka lähti yhdestä väärinkäsityksestä/muutaman tyypin ääliömäisyydestä. Sen jutun takia lähti ujouskin pahenemaan ja nyt on vaikee saada asiat paranemaan. Oon nyt 17v ja elämäni on ollu ankeeta 4-vuotiaasta lähtien.. mutta totaalisesti kaikki alkoi menemään päin mäntyä tosta yhestä edellä mainitusta jutusta ja silloin olin 11. Siitä eteenpäin ei ole kavereita/ystäviä kummemmin ollut enkä niitä sillon aikoinaan totisesti halunnutkaan sen jälkeen miten parhaat ystäväni petti mut ja mitä ne teki. Mutta kumminkin tossa ylä-asteen lopulla "uskalsin" haluta kavereita ja nopsasti vahingossa muutaman sainkin koulussa. Harmi vaan et ne jäi kun multa se ylä-aste loppu enkä tietenkään tyhmyyksissä sopinut et voitais olla kavereita sen jälkeenkin. Siit on nyt reilu vuos ku toi ylä-aste loppu. Kaikki tosiaan kaatu siihen ja tuli takapakkia just kun elämä alko hymyilemään. Kaduttaa kun huomas et aika moni tyttökin tuntu kattelevan siihen aikaan koulus ja busseis mutta kun ei uskaltanut tehä oikein mitään. Ja sillä hetkellä aattelin lähinnä et ne vaan kattoo et kuka toikin ääliö on.
Kotona tulee nykyään oltua paljon ja tuntuu jo että olen tottunut siihen. Vielä joskus puoli vuotta sitten sentään kävin todella ahkerasti ulkona vaikka olinkin yksin. Nyt vaan tämä kotona paljon oleminen alkaa hävettää enemmän ja enemmän ja ulos lähteminen vaikeutuu, ja kun yksin ois kuitenkin kurja aina lähteä. Ärsyttää kun en sisimmissäni kuitenkaan oo mikään kotona kykkijä tai tällänen hiljanen ujo. Onneks on kuitenkin veli jolle pölisen sitten kaiken edestä.. ujoutta ei oo sentään sellasia kohtaan, jotka tunnen. Huono puoli vaan et mun veli on niin nuori ettei kummosia asioita hänen kanssaan voi puhua.
Niin ja sitten unirytmi on nykyään "mukavasti" sekaisin. Joko nukkumiset menee ihan tyhmään aikaan (tyyliin nukkuminen ja herääminen 4 tuntia myöhemmin mitä normaalisti se oli) taikka ei sitten tule nukuttua oikein mitään.
No en nyt ala kumminkaan enempää tässä valittamaan. Mutta jep, kamalaa tämmönen elämä. Toivottavasti se muuttuu meillä molemmilla ja monella muullakin. En ois itse jaksanu enää pitkään aikaan ellen uskois siihen mutta kattoo ny kauanko se usko pitää..
molemmat ottaisitte itseänne niskasta kiinni ja asenne kuntoon. Mikä juttu voi olla niin kamalaa 11-vuotiaana, että ei ole ollut kavereita sen jälkeen? Ootko kenties tappanut jonkun? Tuskin.
Kyse ei ole siitä, että itse olisin tehnyt jotain kamalaa.
on sinulle tapahtunut? En nimittäin ole koskaan kuullut tempusta, joka tapahtuisi murrosiän alussa ja olisi niin kamala, että menettäisit kaikki kaverit. Kerro vaikka pintapuolisesti.
No siihen on syy etten sen tarkemmin tuosta kertonut jo alussa. Mut kumminkin en vain menettänyt kavereitani/ystävääni vaan he löivät mut kaiken lisäksi maahan niin senkään takia ei kiinnostanut vähään hankkia uusia tuttavuuksia. Ja kotona on menny paskasti koko elämän.
kun kerran heittää tommosen "mutta totaalisesti kaikki alkoi menemään päin mäntyä tosta yhestä edellä mainitusta jutusta ja silloin olin 11" jutun. Se on vaan väärin, pitää jatkaa loppuun :)
Mulla on paljon kavereita jotka on poikia, ja tuntuu et kaikki haluu olla kanssani vain ulkonäön takia. Kommentit musta on aina jotain tällasia: Oot niin kaunis, oot maailman kaunein, oot sexy jne. Lisäksi yks on jo ahdistellu. Mutta jos vaikka keskustelen mesessä niitten kaa, nii ei siitä mitään tuu.
Olen kuitenkin aina yksin, koska en jaksa olla sellaisten kanssa jotka haluu olla kanssani vain ulkonäkö syistä ja olen muutenkin aika ujo, ja lisäksi asun ihan korvessa ja lähin pikkukaupunkikin on yli 30 km pääs, en voi edes tavata ketään ihmisiä..
Nii et silleen........
Hei kuules älä annan itsestäsi noin huonoa kuvaa sillä uskon että sinä olet mukava ihminen varmasti kun sinuun saa paremmin tutustua. Mistäpäin suomea mahdat olla. Jos et halua ilmoittaa sitä tässä voisit ilmoittaa minun sähköpostiosoitteeseeni sen. [email protected]
Itse olen fiksumpaa osapuolta lisäksi jos etsit sellaista ihmistä jolle puhua asioista taikka ongelmista ja muista itse olen sellainen ihminen. Ota yhteyttä ei siitä mitään menetettävää kummallakaan ole.