Kävin Steiner-koulun

Simppa Imppa

Pakko myöntää,en jaksanut lukea noita kaikkia juttuja,nyt vasta ensikertaa näin tälläisen keskustelupalstan edes olevan. Ajattelin että jos tästä on kenelläkään mitään hyötyä niin kerron omia kokemuksiani steiner koulusta (elias-koulusta,helsinki) Olen tällä hetkellä 27 vuotias ja olen tässä pohtinut minne kouluun oman lapseni laittaisin.
Itse olen mielestäni aika tavallinen lapsi ollut. Perheen ainoa ja lapsi,mutten lellitty. Ehkä hieman varakkaamasta perheestä,mutta tarkasti opetettu vanhan työläis perinteen mukaan. Ehkä hieman riehakas ja laiska =)
En tiedä mistään muusta koulu muodosta,joten en osaa asioita vertailla keskenään.
Viihdyin hyvin koulussa ja tunneilla. Mutta en oppinut oikeasti juuri mitään. Yleis sivistykseni on surkea. Tämä johtuu siitä etten ollut kiinnostunut opetuksesta, ja mielestäni liian nuorelle annettiin siinä kohtaa liian iso vapaus valita. Jos ei kiinnostanut niin kukaan ei pakottanut oppimaan. Tai sitten osasin liian hyvin näytellä että kaikki meni ihan ok. Itse olisin tarvinnut kurinalaisempaa opetusta. En tiedä olisinko sitä peruskoulussa saanut. Toisaalta mielestäni se on ihan hyvä metodi ajatellen koko ihmisen elämää, mutta minä en sitä osannut niin nuorena käyttää.
En myöskään ole kovin luova,taiteellinen. Koulussa oli paljon kaikkea kätten töitä joka kyllä mielestäni oli kivaa. Kaikki muu onnistuikin paitsi piirtäminen,siinä olen surkea! Paljon puhuttu Eurytmia on näin jälkeenpäin ajeteltuna tuonut paljon taitoja vaikka se tuntui kovin tyhmältä koulussa. Kuulostaa ehkä tyhmältä,mutta en ikinä ole ollut esim täydessä kauppakeskuksessa. Osaan luovia ihmisjoukossa pysähtymättä ja "ryhmittää" askeleita. Kaverini kävelevät perässäni eivätkä törmää kehenkään.
Vähän sekava tää mun kirjoitus varmaan on,joudun tekemään samalla töitä ja ajatus katkeaa, sorry!
En ole siis vielä päättänyt mihin opinahjoon lapseni laittaisin. Seuraan lapseni kehitystä ja jos vähänkään liikaa hän on kuten minä,on tavallinen koulu mielestäni hänelle paras vaihtoehto.
Pitää ehkä joskus paremmalla ajalla kertoa täsmällisemmin aiheesta, nyt siihen ei valitettavasti ollut aikaa. Ehkä tämä jo avasi jollekulle asiaa =)

25

5087

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taas sairas provo

      Joku on kyllä hyvin hyvin vihainen steinerkoululle.
      Etkö saanut lastasi sisään? Taisi muksullasi olla liikaa ongelmia, joihin peruskoulukaan ei purrut.
      Steinerkoulun yksi upea pointti on se, että ihan täydet ongelmapesäkkeet eivät sisään pääse. Niiden on pakko selvitä sitten terapian ja monen muun apukeinoin avuin peruskoulussa.

      • ihan itse.

        Minusta kirjoittaja toi hyvin esille kokemuksiaan. Luuletko, että pystyt pilkallasi tekemään ne tyhjäksi?

        Jos kirjoituksesi tarkoitus oli tuoda steinerkoulun asialle myönteisyyttä, erehdyit pahasti.

        On huolestuttavaa, miten nämä steinerin puolustavat kommentit muistuttavat jotenkin "yli-ihmisten" agressiivisyytta kokemaansa uhkaa vastaan.

        Jos et ole samaa mieltä, olet vihollinen.

        Sapera aude-Uskalla ajatella itse.

      • Nimetön

        Onko tämä palsta vain Steinerkoulun ylistykseen tarkoitettu??

        Mikä saa sinut suhtautumaan noinkin agressiivisesti ja lapsellisesti kirjoittajan omiin kokemuksiin?

        Pitäisiköhän kysyä joltain asiasta tietävältä onko "Stainerkoulun yksi upea pointti se, että ihan täydet ongelmapesäkkeet eivät sisään pääse". Ainakin asian ilmaisutapa osoittaa sinulta sen, että olet kaukana ajattelutavasta jota Stainerkoulu yrittää ajaa eteenpäin.

        Ei Stainerkoulussa opiskelevat lapset/nuoret ole mitenkään sen parempia eikä sen puoleen huonompiakaan kuin muissa oppilaitoksissakaan opiskelevat. Tässä vain tuli yksi kokemus ja kenties sekin pointti, että kaikille se ei sovi. ei ole kysymys mistään mainitsemistasi ongelmapesäkkeistä, eikä myöskään siitä, että koulua vihaavat sellaise vanhemman joiden lapsi ei ole sinne päässyt. Ei kai Stainerkouluun pääseminen ole mikään paremmuuden mittari ja olen ymmärtänyt ettei ole mikään ylivoimainen suoritus suoritus päästä sinne sisäänkään.

        Tämä on kirjoitettu kaikella kunnioituksella Stainerkoulua kohtaan.Mutta epäkunnioituksella edellistä kirjoittajaa kohtaan.

      • myönnettävä...

        etten kykene allekirjoittamaan tuota tekstiäsi, vaikka itsekin kannatan steinerlaisuutta.

        *Kuiskaa*: Tuo kirjoituksesi teki enemmän hallaa, kuin hyvää steinerkoulujen maineelle.

        Minusta alkup. kirjoittajan kokemus oli harvinaisen rehellisesti kirjoitettu. Ei mitään ylenmääräistä ylistyspuhetta, muttei mitään ilkeää panetteluakaan. Tosiasiat tosiasioina ja omat kokemukset ja niiden mahdollinen vaikutus elämään. Hienoa pohdintaa syistä ja seurauksista.

      • kjdfhik

        steiner-kouluun tulee juuri paljon lapsia joilla oppimisvaikeuksia. Lapsia joille on perusopetuksessa suositeltu startti-luokkaa tai lykkäystä! Siellä steinerissa kun pääsee luokalta, olemattomat tukitoimet... Ikävä, mutta totta että niitä ongelma lapsia siellä kyllä on ja paljon! Läheltä seuranneena...

      • SimppaImppa

        Anteeksi mutta en oikein ymmärtänyt viestiäsi. Ehkä en osannut tarpeeksi selkeästi kertoa sitä että en osaa ottaa negatiivista tai positiivista kantaa steiner kouluun. Kyllähän varmasti "ongelma lapsia" löytyy koulusta kuin koulusta. Oma lapseni ei ole vielä koulu iässä,joten en osaa sanoa "pääsekö" hän sinne vai ei. Kohdallani ainakin kävi niin että vanhempani ilmoitti minut 6 vuotiaana steineriin (elias kouluun) eikä siis ollut mitään vaikeuksia sinne saada.

      • steinerkoulut...
        kjdfhik kirjoitti:

        steiner-kouluun tulee juuri paljon lapsia joilla oppimisvaikeuksia. Lapsia joille on perusopetuksessa suositeltu startti-luokkaa tai lykkäystä! Siellä steinerissa kun pääsee luokalta, olemattomat tukitoimet... Ikävä, mutta totta että niitä ongelma lapsia siellä kyllä on ja paljon! Läheltä seuranneena...

        olet ilmeisesti käynyt seuraamassa läheltä, kun noin kykenet yleistämään.

      • kokemusta on
        steinerkoulut... kirjoitti:

        olet ilmeisesti käynyt seuraamassa läheltä, kun noin kykenet yleistämään.

        Oma lapseni joutui "kärsimään" kyseisessä koulussa minun (äidin) tyhmän päätöksen takia 3vuotta kun olin hänet sinne laittanut. Luokalla oli niin oppimisvaikeuksisia lapsia kun sos. ja emotionaalisesti häiriintyneitä. Oma lapseni on nyt jo yläasteella ihan peruskoulussa, onneksi!

      • steinerista ei pääse
        SimppaImppa kirjoitti:

        Anteeksi mutta en oikein ymmärtänyt viestiäsi. Ehkä en osannut tarpeeksi selkeästi kertoa sitä että en osaa ottaa negatiivista tai positiivista kantaa steiner kouluun. Kyllähän varmasti "ongelma lapsia" löytyy koulusta kuin koulusta. Oma lapseni ei ole vielä koulu iässä,joten en osaa sanoa "pääsekö" hän sinne vai ei. Kohdallani ainakin kävi niin että vanhempani ilmoitti minut 6 vuotiaana steineriin (elias kouluun) eikä siis ollut mitään vaikeuksia sinne saada.

        pois aloittajan kirjoitustaidolla. Hän on ihan ensimmäinen, joka on kyseisen opinahjon käynyt eikä osaa yhdyssanoja.

        Tekee vielä mieli mainita, että yliopistotasollakin on vahvistettu se asia, että juuri Steinerkoulusta saa kattavamman yleissivistyksen kuin peruskoulusta. Onhan opetussuunnitelmassa paljon pakollisia jaksoja (arkkitehtuuri, veisto, käsityöt, kuten huovutus, korinpunonta, musiikinhistoria, taidehistoria, geometris, maanmittaus), joita peruskoulussa ei ole! Haloo siis ihmiset, älkää viitsikö puhua AINA läpiä päähänne.

        Terveisin, Päivänsäde

      • että korinsidontaa,
        steinerista ei pääse kirjoitti:

        Voi Jeesus sentään, se että tiedät jostain korinpunnonnasta tai huovutuksesta ei sua elämässä kovin pitkälle vie! Se mikä steinerissa mättää pahasti on nimenomaan yleissivistyksen puute. Viidesluokkalaisen maantietokin oli niin alkeellisella tasolla ettei tiennyt edes maanosia, valtameria, naapurimaita, saati lähialueen teollisuutta, maataloutta, luonnonvaroja tms... pituus- ja leveyspiireistä ei ollut mitään tietoa... Voisin jatkaa loputtomiin.

      • lapsesi...
        kokemusta on kirjoitti:

        Oma lapseni joutui "kärsimään" kyseisessä koulussa minun (äidin) tyhmän päätöksen takia 3vuotta kun olin hänet sinne laittanut. Luokalla oli niin oppimisvaikeuksisia lapsia kun sos. ja emotionaalisesti häiriintyneitä. Oma lapseni on nyt jo yläasteella ihan peruskoulussa, onneksi!

        kävi kolmessa vuodessa läpi kaikki eri steinerkoulut???!!

        Et ilmeisesti edes itse huomannut yleistäväsi lapsesi käymän steinerkoulun perusteella kaikki steinerkoulut huonoiksi.

        Minulla on aivan yhtä monen vuoden kokemus steinerkoulusta ja kokemukset ovat hyvät. Ja lähempää kokemusta on kolmesta eri opettajasta, joista yksi oli epäpätevä, mutta eipä ollutkaan pitkään opettajan siinä koulussa. Huomasi onneksi itse lähteä opiskelemaan lisää. Nyt vaihtuu nuorimmalla opettaja, joten kohta voin kertoa kokemuksia neljännestäkin opettajasta.
        Ja vaikka muiden aineiden opettajiin en ole päässyt tutustumaan yhtä hyvin, kuin luokanvalvojiin, niin ensimmäistäkään hörhöä en ole tavannut :)

      • peruskoulunkäyneenä...
        että korinsidontaa, kirjoitti:

        Voi Jeesus sentään, se että tiedät jostain korinpunnonnasta tai huovutuksesta ei sua elämässä kovin pitkälle vie! Se mikä steinerissa mättää pahasti on nimenomaan yleissivistyksen puute. Viidesluokkalaisen maantietokin oli niin alkeellisella tasolla ettei tiennyt edes maanosia, valtameria, naapurimaita, saati lähialueen teollisuutta, maataloutta, luonnonvaroja tms... pituus- ja leveyspiireistä ei ollut mitään tietoa... Voisin jatkaa loputtomiin.

        osaa edelleenkään maanosia :DDD

      • hmmm..
        lapsesi... kirjoitti:

        kävi kolmessa vuodessa läpi kaikki eri steinerkoulut???!!

        Et ilmeisesti edes itse huomannut yleistäväsi lapsesi käymän steinerkoulun perusteella kaikki steinerkoulut huonoiksi.

        Minulla on aivan yhtä monen vuoden kokemus steinerkoulusta ja kokemukset ovat hyvät. Ja lähempää kokemusta on kolmesta eri opettajasta, joista yksi oli epäpätevä, mutta eipä ollutkaan pitkään opettajan siinä koulussa. Huomasi onneksi itse lähteä opiskelemaan lisää. Nyt vaihtuu nuorimmalla opettaja, joten kohta voin kertoa kokemuksia neljännestäkin opettajasta.
        Ja vaikka muiden aineiden opettajiin en ole päässyt tutustumaan yhtä hyvin, kuin luokanvalvojiin, niin ensimmäistäkään hörhöä en ole tavannut :)

        Ketjussa pohdittiin pääseekö lapsi steiner-kouluun. Kyllä sinne todella pääsee tänäpäivänä kuka tahansa. Mitään pääsykokeita ei steiner-kouluun tietääkseni ole koskaan ollut, ilmoittautumisjärjestyksessä. Sinne siis pääsee nekin, jotka eivät yleisellä mittarilla ole koulukypsiä tai tarvitsisivat pienryhmäopetusta... Itse olen tutustunut erittäin hyvin niin steiner- kuin peruskoulun- opetussuunnitelmiin. Niissä on huomattavia eroja, ja nyt ihan rehellisesti sanottuna peruskoulun hyväksi!

      • -----
        hmmm.. kirjoitti:

        Perus- ja steinerkoulussa opetettavat minimi opetussisällöt on kirjoitettu suomen koulu- ja lukiolakiin ja ne sitovat kaikkia kouluja.

      • luin..
        hmmm.. kirjoitti:

        Ketjussa pohdittiin pääseekö lapsi steiner-kouluun. Kyllä sinne todella pääsee tänäpäivänä kuka tahansa. Mitään pääsykokeita ei steiner-kouluun tietääkseni ole koskaan ollut, ilmoittautumisjärjestyksessä. Sinne siis pääsee nekin, jotka eivät yleisellä mittarilla ole koulukypsiä tai tarvitsisivat pienryhmäopetusta... Itse olen tutustunut erittäin hyvin niin steiner- kuin peruskoulun- opetussuunnitelmiin. Niissä on huomattavia eroja, ja nyt ihan rehellisesti sanottuna peruskoulun hyväksi!

        koko viestiketjun, mutta opettajathan ne paljolti seuraavat lasten oppimista.

        No, joka tapauksessa nuorimman koululaisemme luokalla on lapsi, jonka koulunaloitusta lykättiin vuodella. Eikä ole ainoa siinä koulussa, joten tuo väitteesi, ettei koulukypsyydestä välitettäisi, ei pidä paikkaansa ainakaan kaikissa kouluissa.

      • lapsessa vika?
        peruskoulunkäyneenä... kirjoitti:

        osaa edelleenkään maanosia :DDD

        Oma yleissivistykseni kieltämättä on aika laaja, Steinerista hankittu..

        Me aloitimme ruotsin ja englannin opiskelut ekalla luokalla, huonoa yleissivistystä edistävää?

        Kuinka monessa koulussa tehdään kulttuurimatkoja ulkomaille? Meillä tehdään, joka maailman koulussa.

        Olisiko niin, että lapsesi olisi yksinkertaisesti perinyt sinun geenisi, eikä siksi vain kykene oppimaan maantiedon alkeita? Sori oli pakko kysäistä. :D

      • vierailin 5. luokalla
        lapsessa vika? kirjoitti:

        Ja se mikä niissä kielissä on, niin eipä siinä koulussa kovin hyvin englantia, saksaa tai ruotsiakaan osattu, vaikka kaksi kielistä oli aloitettu jo ekalla. Kirjoittaa he eivät osanneet itse juuri mitään, taululta kopiointi vain onnistui. Ääntäminenkin oli surkeaa suurimmalla osalla, olisiko aika ottaa jo äänitteet ja kielistudiot käyttöön myös steinerissa?

      • matkoja järjestää?
        lapsessa vika? kirjoitti:

        Oma yleissivistykseni kieltämättä on aika laaja, Steinerista hankittu..

        Me aloitimme ruotsin ja englannin opiskelut ekalla luokalla, huonoa yleissivistystä edistävää?

        Kuinka monessa koulussa tehdään kulttuurimatkoja ulkomaille? Meillä tehdään, joka maailman koulussa.

        Olisiko niin, että lapsesi olisi yksinkertaisesti perinyt sinun geenisi, eikä siksi vain kykene oppimaan maantiedon alkeita? Sori oli pakko kysäistä. :D

        Eiköhän jokainen perhe itse matkustele lapsineen jos kokee sen tarpeelliseksi. Koulun tehtäviin ei kuulu viedä lapsia pitkin maailmaa kulttuurimatkoille.

        Retkimaksuistakin on ollut paljon puhetta viimeaikoina, joillekkin perheille lähiseuturetketkin on kustannuksilta ongelma. Kuka maksaa lasten ulkomaanmatkat jos kaikilla ei rahaa? Ai niin teillähän on niitä myyjäisiä...Joillekkin perheille kun nekin on vain rasite. Mielummin useat perheet haluaa viettää aikansa lasten ja perheen kanssa kun kaikenmaailman karnevaaleissa.

        Ja jos teidän retkenne on muutaman kerran koulu-uran aikana ulkomaaille, niin se ei millään voi kovin erikoista teidän yleissivistyksestä tehdä ; )

      • on kasvattava
        matkoja järjestää? kirjoitti:

        Rahat matkoille kerätään kolmella draamaprojektilla, sekä myyjäisillä. Matkailu avartaa, ilmainen matkailu myös ilostuttaa varattomimpien perheiden lapsia, jotka eivät muuten matkoille pääse. Eikö? :-) Ja mitä reissaamiseen tulee, niin kyllä se on yleissivistävää tutustua Euroopan hienoihin kulttuurikaupunkeihin.

        Kieliä osaan hyvin, ruotsia ja englantia puhun sujuvasti. Ja tottahan puhunkin kun peruskoulussa aletaan ruotsiakin opiskelemaan 5-vuotta myöhempään.

        Minusta lapsen oppimisvaikeuksissa voisi miettiä, voisiko vanhempana jotenkin asiaa auttaa? Ja kaikilla on erilaiset älylliset lahjat, olenpa tavannut peruskoulustakin valmistuneita ihmisiä, jotka ovat kaikesta päätellen varsin ignorantteja kaiken suhteen. Ettekö te ole sellaisiin milloinkaan törmänneet?

        En kyllä usko. En tiedä. Ehkä te kaksi vastustajaa olette oikeassa ja ne muut, jotka Steiner-systeemiä kehuvat väärässä. Jotenkin minusta tuntuu, ettei teidän näkemykseenne kannata luottaa, tuntuuko teistäkin siltä?

        :)

    • J.P.

      Kiitos asiallisesta ja kiihkottomasta kuvauksesta! Monet täällä kirjoittavat tuntuvat yliarvioivan koulumuodon merkitystä yleissivistykselle. Steinerkoulun lukion opettajana opetan joka vuosi sekä peruskoulun että steinerkoulun perusopetuksesta lukioon tulevia. Tämän perusteella en lähtisi tekemään mitään yleistystä koulumuotojen vaikutuksesta oppilaiden osaamiseen. Asiaan vaikuttavat niin monet yksilölliset asiat esim. vanhempien sosioekonominen tausta, opettajat, koulut...

      • Maria_

        Tämä yliarviointi riippuu paljolti siitä, mitä kukin katsoo yleissivistykseen kuuluvan. Esimerkiksi minä varmasti mielestäsi yliarvioin, mutta koenkin yleissivistyksen hyvin laajaksi ja monimuotoiseksi. Tieto- ja faktapohjaiseen yleissivistykseen steinerin vaikutus ei varmasti kovin merkittävä olekaan peruskouluun verrattuna.

      • J.P.
        Maria_ kirjoitti:

        Totta,
        nämä vaikeammin mitattavissa olevat sivistyksen alueet: sydämensivistys, vuorovaikutustaidot ym. jäävät helposti vähemmälle huomiolle. Näissä asioissahan steinerkoulu on ollut pitkään edelläkävijä.

      • Maria_
        J.P. kirjoitti:

        Näinpä. Tätä juuri tarkoitin. :)

      • afjsdkl
        J.P. kirjoitti:

        Totta,
        nämä vaikeammin mitattavissa olevat sivistyksen alueet: sydämensivistys, vuorovaikutustaidot ym. jäävät helposti vähemmälle huomiolle. Näissä asioissahan steinerkoulu on ollut pitkään edelläkävijä.

        Ja millä mittarilla tohdit väittää, että steiner-koulu on sydämensivistys ja vuorovaikutustaidoiltaan edelläkävijä? Onko sinulla johonkin tutkimukseen perustuvaa tietoa, mihin?

      • Maria_
        afjsdkl kirjoitti:

        Ja millä mittarilla tohdit väittää, että steiner-koulu on sydämensivistys ja vuorovaikutustaidoiltaan edelläkävijä? Onko sinulla johonkin tutkimukseen perustuvaa tietoa, mihin?

        Tuskin löytyy todistettua tietoa. Vaan millä tutkitusti toimivilla mittareilla mittaat näitä asioita? Oman sydämen EKG:kään ei taida sopia tähän?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3445
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe