Vesa

Hausjärvellä oli kuulemma tuo myrkkykaivo-tapaus tuolloin yhdeksänkymmentäluvun lamavuosina, jolloin myös Laatokan-karjalaa koetteli kooma. Muistaako kukaan tätä paikallisesta pesulan kaivosta alkunsa saanutta tapahtumaketjua? Mikä on nykyään Oitin vedenlaatu? Minua kiinnostaa asia, koska tein tutkimustyötä tuosta tapauksesta aikoinaan ja siksi olisi kiva tietää, mitä oittilaisille tänäpäivänä kuuluu? Onko vesi nykyään juomakelpoista alueella ja mistä se tulee? Vesa-matti Lahden kirjan olen aiheesta myös lukenut. tässä Oitin tapausta käsiteltiin hyvinkin monipuolisesti ja monialaisesti. oLEN tämän vuoksi aihe-alueesta enemmän kuin kiinnostunut ja haluaisin tehdä jatkossakin toimitustyötä kyseisen asia-aihealueen tiimoilta ja tiistaisin katson tikkakisoja Tikkakosken maauimalassa aamu-uinnilla käydessäni Kärsämäen käräjäsaleissa Saku Koivun salliessa saapastelun Saksan mannermaasulkemuksen aikana 1956.
1575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

niin, että saku koivu ei ole sallinut sinulle kuin saapastelun, eli unohda ne vesitutkimukset kun et saa niitä tehdä.

Keskity olennaiseen ja jatka saapasteluasi Tikkakosken maauimalassa. Kannattaa alkaa käymään myös iltauinneilla silloin on vesi puhtaampaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Matti-----> kirjoitti:

Hausjärvellä oli kuulemma tuo myrkkykaivo-tapaus tuolloin yhdeksänkymmentäluvun lamavuosina, jolloin myös Laatokan-karjalaa koetteli kooma. Muistaako kukaan tätä paikallisesta pesulan kaivosta alkunsa saanutta tapahtumaketjua? Mikä on nykyään Oitin vedenlaatu? Minua kiinnostaa asia, koska tein tutkimustyötä tuosta tapauksesta aikoinaan ja siksi olisi kiva tietää, mitä oittilaisille tänäpäivänä kuuluu? Onko vesi nykyään juomakelpoista alueella ja mistä se tulee? Vesa-matti Lahden kirjan olen aiheesta myös lukenut. tässä Oitin tapausta käsiteltiin hyvinkin monipuolisesti ja monialaisesti. oLEN tämän vuoksi aihe-alueesta enemmän kuin kiinnostunut ja haluaisin tehdä jatkossakin toimitustyötä kyseisen asia-aihealueen tiimoilta ja tiistaisin katson tikkakisoja Tikkakosken maauimalassa aamu-uinnilla käydessäni Kärsämäen käräjäsaleissa Saku Koivun salliessa saapastelun Saksan mannermaasulkemuksen aikana 1956.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu