mistähän saa solifer ts 50:n kiertokangen yläpään
puslan? männäntapin halk.10mm
puslan? männäntapin halk.10mm
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin vanhaa tekniikkaa ettei löydy kuin rompetoreilta,Tunturi luopui 10mm;n holkeista 1970,holkit vaihtuivat neulalaakereihin 1980 luvun alussa.sieltä rompetoilta voisi löytyä sopiva kampiakseli/varaosamoottori josta voisi naputella tuurnalla holkin irti,tahtoo hieman tyssääntyä,mutta pronssi on helppo viimeistellä viilalla ja hiekkapaperilla.
Noita holkkeja sai ainakin pari vuotta sitten vielä ihan mopojen varaosia myyvistä kaupoista. Tunturiin tuli neulalaakeri männätapille niihin ihan viimeisiin Puch-moottoreihin 80-luvun lopulla.
Rullalaakeri 831.975.81 kaksi viimeistä numeroa ilmaisee käyttöönottovuoden.Luonnollisesti vanhoja holkkeja on ollut vielä joissain myöhemminkin.Koska Tunturi taisi hankkia moottoreita ison erän kerrallaan.
Toki jossain voi olla tuota 10mm;stä holkkia jäljellä jos liike on myynyt Solifereita tai osia.
Jos itse tarvitsisin menisin kysymään Nakkilan Pyörästä ja Moposta.
Kaverilla oli aikoinaan Tunturi Supersport, ihan niitä viimeisiä valmistettuja (vm.-87 tai -88). Sen koneessa, jota ei ollut aikaisemmin availtu, oli holkki kiertokangen yläpäässä. Koneen sitten levittyä äärimmäisen kovassa käytössä (ja vielä hunommassa huollossa...) vaihdettiin peliin pari vuotta uudemmasta Tunturi Tiger S:tä peräisin oleva kone. Tässä koneessa oli neulalaakeri männäntapille. Lienevätkö sitten olleet koneet noinkin vanhaa varastoa?
Soliferiin on saatavilla myös kankia, joissa on neulalaakeri yläpäässä. Näitä myyvät ainakin jo mainittu Nakkila sekä Moposport. Moposportista ostin muistaakseni omaan Solikkaani tuon helankin pari vuotta takaperin. Ei ole sitten passeli sellaisenaan: ulkomitta on liian suuri ja sisämitta liian pieni, vaatii siis koneistusta.
Että Super-sporttisi on kone noinkin vanhaa varastoa tai sitten Puchin tehtalla on ollut vanhaa saksaista kiertokankea jäljellä,neulalaakerilla varustettu oli italialainen.
Ihmettelin joskus kahden pappatunturini 74,79 moottorin numeroita niissä on vain pieni ero,joten ne ovat suunnilleen yhtä vanhoja.
Oliko muuten kallis toimenpide tuo holkin koneistus?