Miten sosiaalistaa

koiraa? Vajaan neljän kuukauden ikäistä pentua, joka on hyper ennakkoluuloinen jokaista koiraa kohtaan!
5246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ja koulutuksella perustuen vapaaehtoisuuteen eli ei koiran kanssa väkisin. Koira mukaan mahdollisuuksien mukaan moneen paikkaan. Ideaalisinta olisi koulutuskentällä vaikapa penturyhmässä tai näyttelypuolen ryhmässä.

Äänestä

ensin, että rokotukset ovat voimassa.

Monilla paikkakunnilla järjestetään pentukoulutusta ja pentutapaamisia juuri sen takia, että tottuvat toisiin koiriin. Onko teidän paikkakunnalla mitään sellaista?

Äänestä

Mielestäni paras olisi, jos tuntisit koiran, joka on rauhallinen ja ei niin päällekäyvä, mielellään samaa kokoa tai pienempi kuin omasi.
Kun pakollinen peppuhaistelu on suoritettu, (oma koirasi jalkojesi välissä paniikissa) tämä välinpitämättömämmän luonteen omaava koira jättää normaalisti koirasi rauhaan ja lähtee nuuskimaan muita juttuja. (näin ainakin meillä) Silloin yleensä, joskus heti, joskus vähän ajan päästä alkaa oman koirasi uteliaisuus herätä ja sen on ihan pakko käydä haistelemassa toisen pissat tietääkseen kuka se oli. Siitä se sitten lähtee ja kärsivällisyys aina palkitaan. Koirasi saa omaan tahtiinsa lähestyä toista ja huomaa lopulta, että se olikin ihan ok.
Sinä kun vielä pysyttelet erittäin rauhallisena ja neutraalina, rauhoittavasti jutellen, etkä nappaa sitä pentua turvaan, vaikka paniikkikohtaus iskisikin.
Jos aloittelet tälläisillä leppoisilla koirilla, niin pikkuhiljaa koirasi reipastuu ja alkaa ehkä nauttiakin toisten seurasta.
Meillä on ollut hoidossa monta tälläistä tapausta, jotka sitten osoittautuivatkin lopulta erittäin leikkisiksi ja nauttivat suuresti muiden seurasta, kun vain pääsivät "paniikistaan" ylitse.

Äänestä

No tuossahan tuli ihan mallikelpoisia ehdotuksia, eikä kukaan edes riidellyt! :) Pikkuhiljaa siis koitetaan edetä pennun kanssa, toivottavasti tuosta rohkaistuu eikä ala remmirähjääjäksi...
Päivänjatkoja teille!

Äänestä
  • Vanhemman koiran omistaja kiittää myös neuvoista :) Ehkä tuo meidän poikakin alkaa reipastumaan muiden koirien seurassa kun edetään pikkuhiljaa. Olishan se ihana kun löytäis mieleistänsä seuraa lajitovereiden parista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


arkaa kirjoitti:

koiraa? Vajaan neljän kuukauden ikäistä pentua, joka on hyper ennakkoluuloinen jokaista koiraa kohtaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu