sitä tässä vielä kyyneleitä vuodatetaan, mutta pakko kai miettiä, mitä kummaa sitä tekis koko pitkän vuoden, tai oikeestaan mielellään vaan puol vuotta, kaipa sitä on alettava lukee jo helmikuussa. mikäköhän ois kaikkein viksuin tapa välivuotta viettää, töiden tekeminen ja rahan säästääminen, avoimessa opiskelu, ulkomaille vaikka auppariks...??? taitaa mennä ensimmäiset viikot ihan vaan masennuksen vallassa, ottaa niin paljo päähän, prkl.
ei taas helvetillistä välivuotta
19
5248
Vastaukset
- voivottelijaa
mulla ollut 2 välivuotta kun en ole päässyt minnekään minne olisin halunnut. Enkä päässyt vieläkään, joten suuntauduin sitten tietojenkäsittelypuolelle. Suurinpiirtein vihaan tätä alaa mutta sinne pääsin ja siellä nyt vuoden olen, mutta vain vuoden.. Ja tässä on järkeä? no ei välttämättä mutta kun ei jaksa enää tyhjänpanttinakaan roikkua.
Joten älä ainakaan samallalailla tee kuten minä, eli odottelet uusia pääsykokeita mutta et tee vuoden aikana mitään asian eteen- Nimetön
lähinnä mua ahistaa se, että minne meen töihin, asumaan yms. kaikki oli ikään kuin laskettu sen varaan, että pääsen. tarkotus on kyllä käydä kijakaupassa palkkapäivän jälkeen hankkimassa pari perusteosta alalta ja lueskella niitä pitkin vuotta. mulla vaan loppuu tänään työt, enkä tiiä sitte, että mitä haluun jatkolta. tarkotus ois saada säästettyy niin paljon rahaa, että pääsis valmennuskurssille ja pystyis 3kk lukee ilman töitä, se asettaa sitte jo aika paljon rajaa sille muuttamisellekin(asun vielä perheen kanssa). täytyy yrittää välttyy masennukselta...
- Teekkari
Mikäli vain taloudellisesti mahdollista, niin ehdottomasti avoimessa opiskelu.
- Nimetön
Tule meille "Au pairiksi" hoitamaan kahta lastamme kotiimme. Tarjoamme "ne tavalliset" eli huoneen tv internet, ruuan, auton, jos on ajokortti sekä parit harrastukset kansalaisopiston tarjonnasta. Kuukaudessa saisit taskurahaa 450 euroa. Työaika arkisin klo 8-15.30 ja viikonloput sekä koulujen loma-ajat vapaat. Syyslukukauden ajaksi olisit enemmän kuin tervetullut, toki keväälläkin saisit jatkaa, mutta ymmärrän, että pääsykokeisiin pitää lukea... Vastaa jos kiinnostaa
- -------
Missä päin maailmaa asutte?
- Nimetön..
------- kirjoitti:
Missä päin maailmaa asutte?
Täällähän me.
- Nimetön
kiinnostaishan tuo, mutta en tiiä vielä mitään, ksikki ihsn avoinna, en oo onnistunu pettymystäni vielä niellä, ei mitään käsitystä siitä, mikä ois paras vaihtoehto...mulle voi kyllä laittaa postii osotteeseen [email protected] missäspäin tällanen paikka muuten on tarjolla?
- Nurmijärvellä
Nimetön.. kirjoitti:
Täällähän me.
Terv. ap
Itsellä kanssa välivuosi taas edessä, johan noita on muutama tullu vietettyä :( En päässy haluamaani kouluun opiskelemaan, vaikka niin ois tehny mieli taas koulunpenkille.. Täytyy tässä työkkärin kursseja alkaa vuosi käymään taas,niin rahaakin tulee, ja pysyy rytmissä :)
- yliopistoon
aiot, niin opiskele ihmeessä avoimessa mahdollisimman paljon. Siitä on suoraan hyötyä tulevissa opinnoissa. Ei oikeastaan edes tarvitse ajatella, et ois välivuosi. Jos itse saisin valita uudestaan, niin opiskelisin mahd. paljon avoimessa ja tekisin sijaisuuksia ennen kuin menisin päiväopiskelijaksi.
- helppo homma
Mikset hae ulkomaille opiskelemaan, kuten Iso-Britannian kuuluisiin yliopistoihin ?
- Ei pääsykokeita
- Kela maksaa asumis- ja opintotuen saman lailla kuin Suomeen
- Hakeminen tapahtuu muutamassa minuutissa:
http://www.ucas.ac.uk/
Itse en päässyt Suomessa opiskelemaan psykologiaa niin lähdin Englantiin. Samalla näet maailmaa ja olet valmistunut kuuluisasta yliopistosta ("University of Turku - never heard of")- professori
satu olemaan kovin halpaa tuo ulkomailla opiskelu - opetus Suomessa on ilmaista ja lopuksi se pätevöityminen on omista lahjoista kiinni ei välttämättä kuinka kuuluisa yliopistosi on!
- Tytsy06
Mäkään en päässy taaskaan sinne mihin haluan. yliopistoon oon hakenu kolme vuotta peräkkäin tuotantotaloutta lukemaan mut taas jäi reilu pisteen päähään. itkua ja masennusta. Amk:hon pääsin ja olin siitä vähän aikaa ihan ilonen mutta kun se ei ole sitä mitä haluan niin ei huvita alottaa vaikka pakko kai se on vuodeks sinne mennä että on edes jotain. Ens vuonna haen taas ja menen sisään vaikka se olis mun viimenen teko. Avoimessa olen kolmen vuoden aikana ehtiny suorittaa kaikki oppiainettani käsittelevät kurssit joita yliopistossani on tarjolla. Se on helkutin kallista ja motivaatiota ei ole niin paljon kun tietää että se on "vaan" avoin. Tsemppiä kaikille, kyllä se opiskelupaikka unelma-alata vielä saadaan kun jaksetaan uskoa ja yrittää. Pakko se yrittäminen on joskus palkita!!!
- no tassa tilastoja
professori kirjoitti:
satu olemaan kovin halpaa tuo ulkomailla opiskelu - opetus Suomessa on ilmaista ja lopuksi se pätevöityminen on omista lahjoista kiinni ei välttämättä kuinka kuuluisa yliopistosi on!
http://www.maailmalle.net/Resource.phx/maailmalle/ajankohtaista.htx
- Dosentti.
professori kirjoitti:
satu olemaan kovin halpaa tuo ulkomailla opiskelu - opetus Suomessa on ilmaista ja lopuksi se pätevöityminen on omista lahjoista kiinni ei välttämättä kuinka kuuluisa yliopistosi on!
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/111202132443RS?openDocument
1)Opiskelu ei muuten ole ilmaista enaan Suomessakaan.
2) Kela maksaa korotetut tuet myos ulkomaille
3) Jos tutkintosi on University of Oxfordista, voit olla varma etta saat toita mista vaan. Maailman toiseksi paras yliopisto. University of Vasalandia on 10 000 parhaan joukossa.. - Vuonna 2000 muuttanut
Tytsy06 kirjoitti:
Mäkään en päässy taaskaan sinne mihin haluan. yliopistoon oon hakenu kolme vuotta peräkkäin tuotantotaloutta lukemaan mut taas jäi reilu pisteen päähään. itkua ja masennusta. Amk:hon pääsin ja olin siitä vähän aikaa ihan ilonen mutta kun se ei ole sitä mitä haluan niin ei huvita alottaa vaikka pakko kai se on vuodeks sinne mennä että on edes jotain. Ens vuonna haen taas ja menen sisään vaikka se olis mun viimenen teko. Avoimessa olen kolmen vuoden aikana ehtiny suorittaa kaikki oppiainettani käsittelevät kurssit joita yliopistossani on tarjolla. Se on helkutin kallista ja motivaatiota ei ole niin paljon kun tietää että se on "vaan" avoin. Tsemppiä kaikille, kyllä se opiskelupaikka unelma-alata vielä saadaan kun jaksetaan uskoa ja yrittää. Pakko se yrittäminen on joskus palkita!!!
Kolme vuotta...jos olisit mennyt Iso-Britanniaan opiskelemaan niin olisit nyt valmis ja todennakoisesti tyopaikassa!
Englanninkielinen tutkinto on usein aika kova sana. Suomenkielta niin harva osaa ja tyopaikkoja on vahan.
- cry!
Älä itke vaan mene kansanopistoon! Loistava valmentautuminen pääsykokeisiin, lisäksi saat joukon kavereita, asuntolaan pääsee asumaan, jne, jne. Monille vuosi kansanopistossa on elämän parasta aikaa. Vuosi ei tosiaankaan mene hukkaan.
- välivuosi mullakin
Kyllä ottaa päähän, tämä oli viiminen asia mitä halusin
- Inssi
Pidä lomaa. Itse olen saanut ihan tarpeekseni opiskelusta ja töitä nyt en varsinkaan aio tehdä (ihan kuin ei 40 vuotta olisi tarpeeksi työelämssä, 15:ssa palaa loppuun kuten on käynyt kaikille sukulaisille). Viime syksyn (touko-joulukuu) pidin kokonaan lomaa, ja sen jälkeenkin ainostaan 3 pv / kk koulussa, muuten vapaata... Ajelen prätkällä, matkustelen, nautin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?847152Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277089Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176225Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455424Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik885341Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635235Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus415130Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274615Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193565Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3013420