Hei..

onko normaalia, että 12 vuotias käyttää meikkejä..??
12967
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

normaalia. Mielestäni 12-vuotiaalla huulikiilto ja ripsiväri riittävät. Syntymäpäiville ym. juhliin voi laittaa sitten vaikka luomiväriäkin.

Äänestä

Mun mielestä ripsari ja huulikiilto on ihan ok, samoin finnien peittäminen peitepuikolla ja puuteri, jos on rasvainen iho. Valitettavasti lapset kiusaavat toisiaan herkästi iho-ongelmista, ja kouluelämä on helpompaa, jos ei tästä aiheesta aiheutuvaa kiusaamista tarvitse kärsiä. Sotamaalit on sitten asia erikseen, hirvittää katsella tuhruisia teininaamoja.

Samalla kun puhut lapsen kanssa meikkaamisesta, opeta hänet myös puhdistamaan meikit oikein ja pitämään muutenkin ihosta huolta. Samalla voi puhua myös kuukautisista, rintaliiveistä yms, lapsen henkisen kehityksen mukaan. Jos lapsi haluaa välttämättä käyttää enemmänkin meikkiä, yritä sopia hänen kanssaan jotkut ikärajat, jonka jälkeen saa käyttää muita tuotteita, tai sovi että harjoittelette näillä seuraavan lukukauden, ja keskustelette sitten uudestaan. Jos lapsi väittää, että kaikki muutkin käyttää, uhkaa käydä koulussa joku päivä käymässä katsomassa, että käyttääkö kaikki muutkin. :-)

Apteekista saa mietoja ihonhoitotuotteita, Clearasilit yms. on yleensä tuon ikäiselle liian vahvoja ja aiheuttavat enemmän ongelmia kuin poistavat niitä.

Äänestä

no onhan niitä meikkejä jo 9 vuotiailla! jos osaa meikata siististi niin ohan ok!

Äänestä

on normaalia. ole huoletta. ne kuuluvat siihen ikään. anna lapsen meikata..

Äänestä

Minäkin sain käyttää meikkiä kun täytin 12v.Ja se oli vuonna-72. Ja minunkin lapset ovat saaneet meikata sen ikäisenä, lähinnä ripsiväriä ja huulikiiltoa.

Äänestä

naapurissa näyttää olevan eri säännöt ja kyliltä kuuluu kummia..

Jokainen tekee tässä asiassa omat päätöksensä, mutta meillä raja oli yläkouluun mennessä. Silloinkin asteittain on saanut ottaa pakkelia käyttöön eikä koko naaman maalusta vieläkään tehdä. Yhteisymmärrys asiasta on lasten kanssa vaikka naputusta ja nurinaa alkuun kuului ja niitä tavallisia perusteluja joita kaikkeen kun kaikki muutkin..

Oma näkökantani on se, että lasten tulee olla lapsia mahdollisimman pitkään ja näyttää siltä myös. Taitavasti pakkeloitu ja ehkä vielä suhteellisen kehittynyt tyttölapsi saa osakseen kohtelua jota lapsen ei kuulu saada ja aika monta harmiakin kun ikä ei ole selvästi tunnistettavissa. Ainakin meillä lähipiiristä löytyy ihan liikaa huonoja esimerkkejä ja hyvät loistaa poissaolollaan..

Niin 5-6 luokilla diskoon tms tilanteisiin sallittiin kyllä ripsari ja vähän muutakin..

Äänestä
  • Sori kun teen tästä offtopiccia, mutta äitee 4 nickillä kirjoittelevan viesti ihmetytti minua. Itse menen kesäloman jälkeen 6.
    Kuinka jonkun minun ikäiseni voi päästää diskoon? Jos olisin äiti, niin niinkauan kuin lapsi asuu kotona, en häntä päästäisi ikinä muualle kuin kouluun ja kotiin, ehkä kaverille kerran, jos lupaa tehdä seuraavan vuoden ajan kaikki kotityöt.

    Äänestä

  • F-Unohdettu kirjoitti:

    Sori kun teen tästä offtopiccia, mutta äitee 4 nickillä kirjoittelevan viesti ihmetytti minua. Itse menen kesäloman jälkeen 6.
    Kuinka jonkun minun ikäiseni voi päästää diskoon? Jos olisin äiti, niin niinkauan kuin lapsi asuu kotona, en häntä päästäisi ikinä muualle kuin kouluun ja kotiin, ehkä kaverille kerran, jos lupaa tehdä seuraavan vuoden ajan kaikki kotityöt.

    koululla järjestetään disko kuukausittain leirikoulujen hyväksi. Lisäksi on eri ikäisille ajoittain nuorisotoimen järkkäämiä limudiskoja joihin on ikäraja esim 5-6lk tai 7-8 jne jolloin sinne ei pääse yli- eikä ali-ikäiset.. Niin ja disessä valvojina on kukas muu kuin me vanhemmat ikävä kyllä vuorollamme!

    Muuten juttusi oli niin provosoiva, että antaa olla..

    Äänestä

normaalia. Monet tuon ikäiset meikkaavat. Vanhempia toki kehottaisin opastamaan miten "ehostus" tehdään. On ihan ok, jos vähän meikkiä, mutta omiani en ainakaan ihan "Lordin" näköisinä ulos päästäisi. Myös toivon, että kouluun ("lapsen työpaikkaan"), pukeudutaan asiallisesti. Napapaidat ja roiskeläppäminihameet kuuluvat vapaa-aikaan. Ethän itsekkään menisi töihin vaikka iltapuku päällä, juhlameikit naamassa...

Äänestä

ainakin meillä 12v käyttää meikkiä aina silloin tällöin ja minusta tuo ei nyt niin kamalaa ole.
Jos kohtalaisesti meikkaa ja siististi anna tytön kokeilla.

Äänestä

Kajaaleilla ja luomiväreillä töhrääminen ei minusta ole hyväksi, mutta jos lapsi kärsii jonkintasoisesta acnesta, niin minusta hänellä pitäisi olla ( jos vain haluaa ) lupa peittää finnejään. Koulussa nimittäin jopa hyviltä ystäviltä voi saada helposti palautetta joka saa huonolle mielelle. Siksi iho on niin monelle herkkä asia. Käykää ostamassa yhdessä sopiva meikkivoide ja ehkä puuteri. Näin nuori voi tuntea olonsa paljon itsevarmemmaksi.

Äänestä

On se normaalia! Itse olen 12 ja luokan ainoa, joka ei käytä meikkiä. Useat käyttivät jo 9-vuotiaina, mutta senikäisenä ei saanut meikkipäisenä kouluun tulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äippä kirjoitti:

onko normaalia, että 12 vuotias käyttää meikkejä..??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu