Ilmiö

Tuli sitten AutoCAD-piirustuksia jatkosuunnitteluun. Mielenkiintoista on, että taiteilija on oivaltanut tehdä piirustustyönsä tulostustilassa. Mitä nämä vielä keksivätkään.
151063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

hommista. Onneksi on sentään alan huippuosaaja suomessa vielä (omasta mielestään).

Äänestä
  • Etkö ole tullut ajatelleeksi että aiheutat turhaa vaikkakin naurettavaa työtä, kun jatkosuunnittelussa on jutuja siirrettävä leikepöydän kautta suunnittelutilaan? Kyllä minä niitä siirtelen ihan huvikseni. Katsos, jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

    Äänestä

osaa käyttää koko tulostustilaa, vaan raamit ja nimiöt on insertoitu model-tilaan. Ehkä viewportin laatiminen on ylivoimaista.

Äänestä
  • No tällä on aloitettu suunnittelutilassa ja puolet tavarasta on sijoitettu tulostustilassa. Nimiö ja raamit on sijoitettu suunnittelutilassa. Ihan kiva.

    Äänestä

  • Vanhempi suunnittelija kirjoitti:

    No tällä on aloitettu suunnittelutilassa ja puolet tavarasta on sijoitettu tulostustilassa. Nimiö ja raamit on sijoitettu suunnittelutilassa. Ihan kiva.

    suunnittelutilassa ja vähemmän mussutustilassa, olisi ehkä hauskempaa.
    Niin siellä kuin täälläkin.

    Äänestä

  • enemmän kirjoitti:

    suunnittelutilassa ja vähemmän mussutustilassa, olisi ehkä hauskempaa.
    Niin siellä kuin täälläkin.

    aivan loistava kommentti! Olen tuon "vanhemman suunnittelijan" muutaman valituksen nähnyt, ja todennut, että ompahan miehellä pienet murheet. Milloin on jotain nuolia väärässä paikassa, milloin on piirretty väärään tilaan. Ihan aikuisten oikeasti, kannattaisiko hieman miettiä asioiden mittasuhteita!?

    Äänestä

  • nuorempi suunnittelija kirjoitti:

    Katsos sinunkin kohdalla murheitten koko muuttuu kun kokemusta karttuu. Joko isommaksi tai pienemmäksi. Mutta älä sinä ole minun pienistä murheista huolissasi. Luulisin sinulla olevan enemmän murehtimista omissa alati suurenevissa. Vaikka en minä ole aivan varma ovatko tuollaiset piirustustekniset toisten tekemät jutut oikeastaan murheita.

    Voitaisiin kokeilla mennä pienen murheen alhossa psykiatrin puheille tarkistamaan se. Kertoilisin, että tuntuu niin murheelliselta, kun toiset suunnittelijat piirtävät tulostustilassa vaikka oikeasti pitäisi piirtää mallinnustilassa. Että on niin vaikea kuvata mikä olotila oikein onkaan, kun myös samoissa piirustuksissa on taiteilija ottanut käyttöön tuumaskaalatut viivatyypit. Myös se piirtää kiinteillä väreillä osittain ja osittain se piirtää sovelluksen tasoille niin että uudisrakennuksessa on taso "purettavat rakenteet". Että näin on ahdistavaa ja hiirikäsi väsyy ennekuin pääsen oikeaan suunnitteluun kiinni ja pitää sitten surffailla vasemmalla kädellä välillä.

    Ja myös on hankalaa kun ennen lounasta on ensin muutettava mittakaavat kuntoon kuvista. Taiteilija kun ei ole osannut käyttää mittakaavatulostusta vaan on skaalannut kuvan, jotta voi tulostaa aina tulostimella yksi yhteen.

    Että olisiko jotain vaikka lääkettä. Tai pitempiaikaista keskusteluterapiaa. Ehkä papin palveluksia voisi vai mitä? Mutta pitäisikö pappishenkilölle ensin opettaa CAD-piirtämisen alkeita, kun se ei taida tietää mistä puhun. Ja onko aivan varmaa ettei tuollainen pappishenkilö ala itse viraapelina piirtelemään vaikka seurakuntataloja? Ja piirtelisikä se niin, että snap ja ortho on päällä ja viivanpäät kohtaavat eivätkä ole pelkkiä luonnoksia vaan sitten senkään tuotokset.

    Onko rakentaja-raatilaisissa psykoloogeja tai peräti psykiatreja? Aiheutanko unettomuutta tai jotain jos tulen tuollaisia kyselemään. Ammattimurehtijana tiedän kyllä arvata miten vaikeaa voi olla psykiatreilla ja diakonissoilla kun joku nuorempi siltasuunnittelija on unohtanut yhden rampin ja itkee sitä vuodesta toiseen vastaanotolla.

    sittenkin nuo tilat ja nuolet. Hoida muut jutut ensin kuntoon, niin ei nekään häiritse.

    Tarkoittaako kokemus sitä, että rupeaa murehtimaan moisista pikkujutuista!? Miksi kaikki "vanhemmat suunnittelijat" sitten eivät ole samanlaisia?

    Oma veikkaukseni on se, että toisilla vain luonne on sellainen, että aina pitää olla jotain valitettavaa (suomalainen perusluonne), muuten elämältä puuttuu pohja tai sitten taustalla on jotain isompaa.

    En ole huolissani sinun murheista, ne ovat lähinnä koomista valitusta, mutta kukin taaplaa tyylillään, toiset valittaa, toiset tekee asioille oikeasti jotain.

    Puhut asiaa. Toiset lässyttää jostain piirtämisen nippelihommista. Meillä teineillä on tapana kuittailla noille lässyttäjille.

    Äänestä

  • pikkumurhe taitaa olla sulle kirjoitti:

    sittenkin nuo tilat ja nuolet. Hoida muut jutut ensin kuntoon, niin ei nekään häiritse.

    Seuraavalla istunnolla sen psykiatrin tai papin luona voisikin sitten todeta, että eivät nuo tainneetkaan olla kuin pikkuhuolia edellisellä kerralla. Taitaa ollakin iso huoli ja pitäisi hoitaa jotenkin kuntoon. Juttelisin sitten isommista kuten kuvista, joissa on käytetty kivikautisia Shape-objekteja. Suuremman murheen alhossa kertoisin, että taiteilja lähettää kuvia, jotka kaipaavat jotain Talo.shx-pakettia. Että ovet eivät näy. On pelkät aukot eikä edes kätisyys selviä. Taiteilja on lomalla ja hirsitoimittaja vaatii porauksia varten ohjeita. Että olisiko jostain onnellisuuspilleristä apua tähän isompaan juttuun. Näin voisi ehkä kysyä siltä psykiatrilta. Papilta pitäisi kai kysyä suuren kirjan ohjetta suureen murheeseen. Mutta mitä sitten jos se pappi alkaa puhua hiekalle tai kalliolle rakentamisesta? Kun minulla on ongelmana puuttuvien ovien kätisyys. Sehän tarkoittaisi sitä, ettei se ole ehtinyt vielä Suuren AutoCAD-manuaalin kohtaan Shape-objektit ja ymmärrys puuttuu että ne olivat käytössä hitaitten ja pienillä tallentimilla varustettujen koneitten aikana ja ovat vain jäänne. Että nykyään ovi voi olla aivan kuvassa kaikkinen hienouksineen eikä pelkkä viittaus.

    Että näin on hankalaa suurien murheitten kanssa.

    Äänestä

  • teinikuittaaja kirjoitti:

    Puhut asiaa. Toiset lässyttää jostain piirtämisen nippelihommista. Meillä teineillä on tapana kuittailla noille lässyttäjille.

    Kun sitten on istuntoja käytynä voisi päästä itse asiaankin. Kysyisin että olisiko kyseessä menetetyn nuoruuden syndrooma. Kun on noita ammattivuosia karttunut ja tituleerataan Vanhemmaksi suunnittelijaksi ja nuoremmat suunnittelijat ovat niin paljon nokkelampia. Tai ainakin notkeampia. Seniiliyskö aiheuttaa sen, että mussutan Talon suunnittelu-palstalla talon suunnitteluun liittyvistä huonosti hoituvista asioista. Että löytyisikö joku pieni vihje mitä suunnittelupalstalla voisi jutustella. Tai olisko jossain opus miten kuuluu kuittailla kaikille, jotka ovat niin kalkkiksia että menevät halpaan noitten otsikoitten kanssa. Saisin varmaan palan menetettyä nuoruutta hetkeksi, kun osaisin kirjoittaa muutaman sanan kuten nuorilla on tapana. Voisin kenties ottaa nimimerkiksi Yx nuori suunnittelija. Enkä sitten turhia murehtisi näitä mitättömiä ammattijuttuja kun vain kuittailisin tupakkitauolla.

    joku taloaan suunnitteleva päästää näitä "alojensa" huippuja räpeltelemään itsekseen niitä omia "juttujaan" niihin suunnitelmiin. Yhdestä paikasta ja yhdellä toimituksella kaikki suunnittelmat. Saavat sitten keskenään "sisäisesti" hoidella nuo suuret ja viisaat mielipiteiden vaihtonsa. Asiakas saa silloin valmiit suunnitelmat eikä tarvitse kuunnella eri alojen itseriittoisten suunnittelijoiden elämän vaikeutta.

    Äänestä

  • Vanhempi suunnittelija kirjoitti:

    Kun sitten on istuntoja käytynä voisi päästä itse asiaankin. Kysyisin että olisiko kyseessä menetetyn nuoruuden syndrooma. Kun on noita ammattivuosia karttunut ja tituleerataan Vanhemmaksi suunnittelijaksi ja nuoremmat suunnittelijat ovat niin paljon nokkelampia. Tai ainakin notkeampia. Seniiliyskö aiheuttaa sen, että mussutan Talon suunnittelu-palstalla talon suunnitteluun liittyvistä huonosti hoituvista asioista. Että löytyisikö joku pieni vihje mitä suunnittelupalstalla voisi jutustella. Tai olisko jossain opus miten kuuluu kuittailla kaikille, jotka ovat niin kalkkiksia että menevät halpaan noitten otsikoitten kanssa. Saisin varmaan palan menetettyä nuoruutta hetkeksi, kun osaisin kirjoittaa muutaman sanan kuten nuorilla on tapana. Voisin kenties ottaa nimimerkiksi Yx nuori suunnittelija. Enkä sitten turhia murehtisi näitä mitättömiä ammattijuttuja kun vain kuittailisin tupakkitauolla.

    Mielenkiinnolla lueskelen tätäkin palstaa, vaikka oma rakentaminen ei ole ollenkaan ajankohtaista (rakentamisen ja sen ilmiöiden seuraaminen sen sijaan kiinnostaa tietyistä syistä).

    Ihmettelen tämän "vanhemman suunnittelijan" juttuja. Niitähän on piisannut vuodesta toiseen. Eikö hän ymmärrä kääntyä sellaisten henkilöiden puoleen, jotka voisivat vaikuttaa asioihin, joista hän purnaa. Jos "taiteilija" on tehnyt jotakin väärin, on helpompaa ja rakentavampaa keskustella suoraan hänen kanssaan asioista. Mitä hyödyttää täällä märehtiä asioita. JA IHAN KAIKKIA VASTAAN TULEVIA EPÄKOHTIA, IHAN KYLLÄSTYMISEEN ASTI.

    On muitakin tapoja kommunikoida kuin tämä keskustelufoorumi. Ihan oikeat ongelmat hoidetaan muulla tavalla kuin täällä kiukuttelemalla.

    Vai hälyttääkö tämä "vanhempi suunnittelija" ambulanssinkin tämäm foorumin kautta saadessaan sydänkohtauksen?!

    Äänestä

  • vanhempi nainen kirjoitti:

    No miltä sinusta tuntuisi, jos suoraan ilmoittaisin sinulle että teet jotain juttuja niin, että niistä on haittaa kaikille? Ei ole kanttia ainakaan minulla ottaa yhteyttä vanhaan naiseen tuollaisen asian suhteen. Ja pelastuisiko maailma, kun kiukuttelisit sitten minulle että mitä minä teen sillä tiedolla missä on yläkaapit tai sitten ei ole yläkaappeja ja onko kytkimelle tilaa oven pielessä ja että miksei voi sijoittaa saranapuolelle oven taakse.

    Nyt sentään muutama rakentaja on saanut idean tästä loan heitosta, että juttuja saatetaan tehdä nurjasti ja myös tehdään. Ja aivan varmasti tehdään.

    Mutta myönnettävä on, että ongelmia on. Ja varmasti pahempia kuin yhdellä Matti Mäenhyppääjällä. Olenhan jo vuosia suorastaan v*ttuillut kaikesta mikä mielestäni viittaa velttoiluun näissä suunnitteluhommissa. Ja se jos mikä on sairasta ja johtaa kuolemaan ennemmin tai myöhemmin.

    Mutta nyt täytyy lähteä kotio kun on tullut kuitatuksi ylityökorvauksia tästä loanheitosta pari tuntia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vanhempi suunnittelija kirjoitti:

Tuli sitten AutoCAD-piirustuksia jatkosuunnitteluun. Mielenkiintoista on, että taiteilija on oivaltanut tehdä piirustustyönsä tulostustilassa. Mitä nämä vielä keksivätkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu