Jännitystä....

Kyllä nää kesät varsinkin on yhtä piinaa tällaiselle ihmiselle joka inhoaa sydämensä pohjasta kaikkea väkivaltaa ja yliluonnollisia ja luonnottomia juttuja. Joka paikasta niitä tuputetaan.TV-illat on niitä täys ja aina kaikilla kanavilla yhtä aikaa.Sarjat ovat kaikki täys huumeita, pettämistä ja kieroilua.OC:tä esim. katsoin aikoinaan ekan jakson ja se riitti. Illat on täys tällaista. Olen ollut nyt 2 vuotta kirjakerhon jäsen ja muistini mukaan on kerran ollut kuukauden kirjana jotain muuta kuin jännitystä tai sen tapaista. Ei sille mitään voi että on tällaisiakin ihmisiä jotka ahdistuu kaikesta mikä tuottaa toiselle kipua ja henkistä tuskaa.Riittää kun yrittää aamuisin seuloa sanomalehdestä tappojen, murhien ja ryöstöjen seasta muitakin uutisia. Miksi tämä maailma on mennyt tällaiseksi että tuon kaltaiset jutut eivät enään hätkäytä ketään vaan ovat arkipäivää.
Ja minä en ole mikään tiukkapipo, tuollainen vain ahdistaa. Meitä tämänkaltaisia ihmisiä on kai niin vähän että meitä ei tarvitse huomioida ja romantiikka ei myy. Luulisi että ihmisillä on arjessa niin paljon kestämistä ja jännitystä selviämisestä, ettei tarvitse sitä enään lisää vapaa-aikaansa.
6315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ja muuta vähemmän raakaa leffaa löytyy onneksi kirjastojen hyllyistä sekä kauppojen alekoreistakin. Totta, että telkkari lähettää kyllä aika paljon väkivaltaa sisältäviä ohjelmia, mutta onneksi silloin valinta on katsojalla. Voit siis valita itse: katso tai älä katso.

Äänestä

Mua joskus ihmetyttää, ettei enää tehdä Suomessakaan TV-sarjaa, jossa ei olis ensmäistäkään kieroilijaa, tappajaa, salamurhaajaa tai raiskaajaa. Mä tykkäsin siitä sarjasta ku tuli kevättalvella, kun oli se englantilainen lääkäri, joka muutti maaseudulle pitämään praktiikkaa. Se oli suht koht normaalia.

Äänestä
  • Yleensäkin nuo englantialiset sarjat on parempia kuin muut. Ja kyllä mun täytyy myöntää, että ruotsalaiset ossa kans tehdä hyviä sarjoja, joita välillä katselen.

    Älyttömyyden ja ylinäyttelemisen "huippu" on tämä venäläinen "wanhasaippua" -sarja, joka taitaa tulla joka päivä, jostakin kanavalta.

    Äänestä

  • ...pitää paeta niin että laittaa telkan kiinni, mutta koskaan en ole kuullut kenenkään valittavan sitä että tulee liian romanttista tai kilttiä ohjelmaa telkasta. Miksi nämä action jutut saa aina jyrätä hempeämmät pois alta. Miksi tämä maailma on mennyt sellaiseksi että liian herkkiä ihmisiä mollataan ja meitä pidetään kummallisina? En minäkään voi sille mitään että ahdistun sellaisesta, enkä saa esim. nukuttua. Enkä ymmärrä miksi minun pitäisikään sellaista hyväksyä ja yrittää kovettaa itseäni. En ole kuitenkaan mikään nynny ihminen vaan aika rohkea ja itsevarma. Mutta hyvin tyypillinen Kalat-nainen, iän myötä se on vain korostunut. Nyt en voi käsittää kuinka olen joskus voinut katsoa Manaaja- ja Tappajahai- elokuvan.
    Mutta onneksi kohta on ihana romanttinen syksy ja television katselu valikoima laajenee. Alkaa Emmerdale ja Kotikatu ym. ym.
    Ja sen olenkin oppinut tänä kesänä että olen pitänyt paljon telkkaria kiinni ja kuunnellut radiota ja siinä samalla on voinut tehdä käsillään kaikenlaista.

    Äänestä

  • ...räiskintää... kirjoitti:

    ...pitää paeta niin että laittaa telkan kiinni, mutta koskaan en ole kuullut kenenkään valittavan sitä että tulee liian romanttista tai kilttiä ohjelmaa telkasta. Miksi nämä action jutut saa aina jyrätä hempeämmät pois alta. Miksi tämä maailma on mennyt sellaiseksi että liian herkkiä ihmisiä mollataan ja meitä pidetään kummallisina? En minäkään voi sille mitään että ahdistun sellaisesta, enkä saa esim. nukuttua. Enkä ymmärrä miksi minun pitäisikään sellaista hyväksyä ja yrittää kovettaa itseäni. En ole kuitenkaan mikään nynny ihminen vaan aika rohkea ja itsevarma. Mutta hyvin tyypillinen Kalat-nainen, iän myötä se on vain korostunut. Nyt en voi käsittää kuinka olen joskus voinut katsoa Manaaja- ja Tappajahai- elokuvan.
    Mutta onneksi kohta on ihana romanttinen syksy ja television katselu valikoima laajenee. Alkaa Emmerdale ja Kotikatu ym. ym.
    Ja sen olenkin oppinut tänä kesänä että olen pitänyt paljon telkkaria kiinni ja kuunnellut radiota ja siinä samalla on voinut tehdä käsillään kaikenlaista.

    kivaa, kun kesäillassa ei avaa telkkua vaan katselee luontoa ja kuuntelee luonnon ääniä. Seon ihan oma maailmansa. Näin meillä on alettu tehdä. Siihen vaikka radio hiljaa soimaan. On aika suvinen olo.

    Äänestä

Taidan olla kovasti erilainen nainen kun taas itse pidän nimenomaan toiminta ja varsinkin thrilleri elokuvista.Kyllä joskus katson toki romskujakin esim. tällä viikolla tulee Bodyguard joka on hyvä olen joskus sen katsonut.Kauhu elokuvia en katso lainkaan...menevät uniin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


...räiskintää... kirjoitti:

Kyllä nää kesät varsinkin on yhtä piinaa tällaiselle ihmiselle joka inhoaa sydämensä pohjasta kaikkea väkivaltaa ja yliluonnollisia ja luonnottomia juttuja. Joka paikasta niitä tuputetaan.TV-illat on niitä täys ja aina kaikilla kanavilla yhtä aikaa.Sarjat ovat kaikki täys huumeita, pettämistä ja kieroilua.OC:tä esim. katsoin aikoinaan ekan jakson ja se riitti. Illat on täys tällaista. Olen ollut nyt 2 vuotta kirjakerhon jäsen ja muistini mukaan on kerran ollut kuukauden kirjana jotain muuta kuin jännitystä tai sen tapaista. Ei sille mitään voi että on tällaisiakin ihmisiä jotka ahdistuu kaikesta mikä tuottaa toiselle kipua ja henkistä tuskaa.Riittää kun yrittää aamuisin seuloa sanomalehdestä tappojen, murhien ja ryöstöjen seasta muitakin uutisia. Miksi tämä maailma on mennyt tällaiseksi että tuon kaltaiset jutut eivät enään hätkäytä ketään vaan ovat arkipäivää.
Ja minä en ole mikään tiukkapipo, tuollainen vain ahdistaa. Meitä tämänkaltaisia ihmisiä on kai niin vähän että meitä ei tarvitse huomioida ja romantiikka ei myy. Luulisi että ihmisillä on arjessa niin paljon kestämistä ja jännitystä selviämisestä, ettei tarvitse sitä enään lisää vapaa-aikaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu