puuroista

millaisia puuroja olette antaneet 5-6kk ikäiselle vauvalle? ihan kotitekoista vai kaupan muonaa?
5425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

molempia, aloitin omatekemällä. Vinkkinä sanoisin että hurauta ensin suurimot pieneksi sauvasekoittimella niin tulee "sileää".

Äänestä

meillä poika syö kaupan jauhe puuroja. oon kokeillut omatekemää, mutta poika alkaa kakistelemaan ja lopuksi oksentaa.. vaikka olen ne sauvasekoittimella pienentänyt..

Äänestä

molempia. Kaurahiutaleet ollaan ensin just hienonnettu, ja tein aluksi aika löysää ja sekoitin paljon että tuli "limaisempaa", menee helpommin alas. Meilläkään ei ensin maistunut "oikea" kaurapuuro, silloin syötiin Muksun tetra puuroja. Muksun Riisihiutale puuroa ollaan kanssa syöty. Meillä on vähän rajallisia vaan noi valmis puurot kun on maitoallergia niin on käytettävä maidottomia.

Äänestä

Meillä on uponnut tosi hyvin veteen keitetty kaurapuuro, jota olen sitten valmiina nannilla ohentanut. Ja kyytipojaksi hedelmäsoseita. Kaurahiutaleet olen sauvasekoittimella jauhanut pieniksi ennen keittämistä. Tyttö on syönyt 1-2dl:n annoksia 5kk lähtien...

Äänestä

Meillä poika on syönyt ihan ensimmäisestä puurottelukerrasta alkaen "tavallista" aamun hyvä pika-kaurahiutaleista tehtyä puuroa eikä ole käynyt kyllä mielessänikään et hiutaleita olisin "pieninyt" sauvasekoittimella...
Sekaan vain hedelmäsosetta,
hyvin on menny alas ilman kakisteluja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


iitu18 kirjoitti:

millaisia puuroja olette antaneet 5-6kk ikäiselle vauvalle? ihan kotitekoista vai kaupan muonaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu