rokotukset

Mitkä rokotukset koiran pentu saa ja missä iässä. Milloin koiraa voi viedä ulos ulkoilutettavaksi? Ja milloin se voi olla tekemisissä muiden koirien kanssa?
4808
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kasvattaja (Kennelliiton rekisteröity kasvattaja) rokotuttaa pennut ennen luovutusta ja sen jälkeen penturokotukset annetaan;

12 ja 16 viikkoisena parvovirusrokotus
12 ja 16 viikkoisena penikkatautirokotus
12 ja 16 viikkoisena rokotus tarttuvaa
maksatulehdusta vastaan ja
16- viikkoisena rabies rokotus

muut rokotukset;
12 ja 16 viikkoisena kennelyskää vastaan

tämän jälkeen tehosterokotukset vuoden - kahden välein.

Koira tarvitsee päivittäin ulkoilua, aluksi tutustumalla omaan kotipihaan kaukana muista koirista. Lenkkien pituutta lisätään pikku hiljaa pennun jaksamisen ja turvallisuuden mukaan (muut lenkillä olevat koirat).

Toisten, tuntemattomien koirien kanssa saa olla tekemisissä vasta 2 vkkoa viimeisen rokotuksen antamisesta eli koira on 16 ja puoli viikkoa.
Tuttujen terveiden ja rokotettujen rauhallisten koirien kanssa voi olla tekemisissä jo aikaisemmin, mutta esim. koirapuistoon ei ole mitään asiaa ennen 4kk ikää.

Äänestä
  • Muuten hyvä lista :0),mutta hieman tarkennusta lisään...

    Kaikki kasvattajat ( siis Kennelliittoon kuuluvat)ei rokotuta pentuja ennen luovutusta.
    Se ei ole siis pakollista,saati kennelliiton " suosittamassa" rokotusohjelmassa.

    Itse en myöskään rokotuta,koska en katso sitä tarpeelliseksi,pikemmin haitalliseksi.
    Pennuilla on emältä saadut vasta-aineet vielä tuolloin,joten katson rokottamisen turhaksi.En halua myös rasittaa pienen pennun vielä kehityksessä olevaa immuniteettiä turhilla tai turhan aikaisin annettavilla kemiallisilla " myrkyillä".
    Rokotukset on tietenkin tarpeellisia,mutta itse annan vain ne pakolliset.

    Kennelyskä ei myöskään ole pakollinen (jos siis ajattelee näyttelyitä ja kokeita).Itse en anna koirilleni myöskään sitä.
    Tehosterokotukset yli vuoden ikäiset saavat meillä kahden vuoden välein.En uusi mitään vuoden välein.

    Äänestä

http://www.evira.fi/portal/fi/el__intauti-_ja_elintarviketutkimus/terveydenhuolto/rokoteneuvonta/elainlajikohtaiset_rokotteet/koirarokotteet/

Rokotteet annettaan siis 12-viikkoiselle koiralle ja 16-viikkoiselle koiralle. Nykyisin Rabies-rokotusta ei suositella annettavaksi yhtäaikaa muiden rokotteiden kanssa, joten se annetaan 2-4 viikkoa toisen rokotuksen jälkeen. Seuraava rokotus vuoden iässä. Ennen vanhaan rabiesrokotus annettiin yhtäaikaa toisen rokotuksen yhteydessä, mutta nykyisin valveutuneet eläinlääkärit eivät sitä tee. Jos se annetaan yhtäaikaa, voi koiralle puhjeta paha allergia vähän kaikelle (näin kävi meillä).

Tässä rabieksesta (ja miten usein rokotetaan):

http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet_ja_terveys/el__intaudit/rabies

Ja tässä vielä säännöt, jos koiran kanssa menee Ruotsiin (tai Norjaan):

http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet_ja_terveys/tuonti_ja_vienti/koirat__kissat_ja_fretit/vienti_ruotsiin/

Pentua on hyvä tutustuttaa muihin koiriin jo heti, kun se saapuu kotiin. Emolta saadut vasta-aineet suojaavat pentua 12-viikkoiseksi asti. Sosiaalistamisen kannalta on todella tärkeää, että pentu tottuu muihin koiriin jo ennen kuin se on saanut rokotukset. Samoin sitä pitäisi totuttaa mahdollisimman paljon kaiken maailman asioihin jo ensimmäisen parin kuukauden aikana sen kotiuduttua. Ei kannata uskoa noita, jotka sanovat, ettei pentua pitäisi tutustuttaa muihin koiriin kuin vasta rokotukset saatuaan.

Lue täällä sosiaalistamisesta (2.osa):

http://www.flagstones.info/kirjasto_sosiaallisuus.htm

Äänestä
  • Unohtui vielä sanoa, että pentu madotetaan reilua viikkoa ennen 12 ja 16 viikon rokotuksia ja aina ennen rokotuksia. Pentua madotetaan enemmän kuin aikuista koiraa. Pentu kannattaa madottaa kahden kuukauden välein vuoden ikään asti. Aikuinen koira madotetaan 2-3 kertaa vuodessa tai tarpeen mukaan.

    http://www.animalhealth.orion.fi/seuraelaimet/alasivu.shtml/a03?24215

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nannukka kirjoitti:

Mitkä rokotukset koiran pentu saa ja missä iässä. Milloin koiraa voi viedä ulos ulkoilutettavaksi? Ja milloin se voi olla tekemisissä muiden koirien kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu