Mun eka kerta - ekaa kertaa

Mari

Mun eka kerta - ekaa kertaa

"Se oli sitä surutonta 70-luvun alkua, mä olin kait siinä viidentoista. Kovalle kinuamisella mutsi oli päästänyt mut yhden tyttökaverin
kotibileisiin. Toinen kimmakaveri oli hankkinut väärennetyillä henkkareilla Alkosta nutikkaa, Nordforssin pöytäviiniä. Sitä lipiteltiin, kuunneltiin Zeppeliinejä, Creamia ja tanssittiin. Mulla oli laikkuvärjätty kireä laamapaita ja leveät lahkeet. Pojilla oli tosi kireet farkut, etenkin lantiosta. Niinkuin nyt yhdellä Jormalla, joka oli niissä bileissä liittynyt mun seuraani. Se oli oikeen hyvä suutelija. Joku Stairway to
Heaven -biisi ei riittänyt yhteen mattoimeskelyyn. Jossain vaiheessa sitä Jormaa alkoi haluttaa. Se teki ehdotuksia, minä vastustelin. No näinhän mä,
että sillä pömpötti farkuissa. Vedetään kerran, ei kannata jännittää, mä lupaan ettei se hirveesti satu, kuiskutteli tämä Jormien Jorma. Mä vaikenin
varmuuden vuoksi myöntymisen merkiksi. Ensi se kaivo taskusta punaisen pahvirasian, nimi alko veellä. Ja kohta se repi muovisuojusta auki. "Tää
on vaan sellane preservatiivi, ettei herkut pääse karkuun", totesi hän asiantuntevasti. Rasiasta nousi kosteahko, imelä tuoksu. Sit Jorma veti SEN
esiin. Mä en ennen ollut nähnyt sellasta kingsize. Mut valtas todellinen halu kokeilla sitä. Ensin mä sivelin sen silkkistä pintaa ja lopulta vein
sen tummana sojottavan pään suuhuni. Sitten Jorma tarjos tulta. Sellanen oli mun eka rööki.

lisää hauskoja tekstejä:
http://www.geocities.com/aivokuume

3

10419

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jussi

      Tosi jees!! =) =) Meni ihan kybällä läpi! Sussa on luovuutta stardardia enemmän! =)

      • yllättynyt

        Ei niinkään tylsät bileet. Jatka vain samaan malliin.


    • minni....

      Tosiaankii.....ihan täysillä luulin, ett homman nimi ois pikkusen toinen:)

      Tosi hyvin kirjotettu:)

      Heh...tosiaankii hyvin kirjotettu...! Kyl mua huvitti ku tajusin:)

      Ihanasti keksitty:) Tai mitä mä sen tietäisin oliko se keksittyä;)


      Jatka samaan malliin...!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      77
      4592
    2. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      180
      1837
    3. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      124
      1540
    4. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      1016
    5. Miten minusta tuntuu että kaikki tietää sun tunteista mua kohtaan

      Paitsi suoraan minä itse, vai mitä hlvettiä täällä tapahtuu ja miksi ihmiset susta kyselee minulta 🤔❤️
      Ikävä
      16
      981
    6. Kerro todelliset motiivit

      kaivattuasi kohtaan?
      Ikävä
      103
      930
    7. Sunnuntain terveiset kaivatulle

      Mitä ajattelet hänestä tänään? Mitä haluaisit sanoa hänelle?
      Ikävä
      78
      913
    8. Hyvää huomenta!

      Mietin miten suhtaudut minuun, jos kerron tunteista. Voinko enää sen jälkeen olla samassa paikassa kanssasi, jos koet as
      Ikävä
      78
      842
    9. Miks et tahtonut

      Enää nähdä? Haluaisin ymmärtää
      Ikävä
      45
      807
    10. Mulla on tarkat korvat

      Kuulin sun äänen ihan selvästi.
      Ikävä
      4
      798
    Aihe