Murkkupoikani 14 v. joutuu/ pääsee katkaisuhoitoon Breikkiin huomenna...
Hieno homma, että hoito lastensuojelun kautta järjestyi kiireellisellä huostaanotolla...
Miten kaikki meni tähän? Puoli vuotta valehtelua ja varastelua, öitä poissa kotoa, juomista joka päivä - enemmän tai vähemmän.
Meillä on kaksi muutakin nuorta - ihan tavallisine nuorten ongelmineen. On kammottava tunne äitinä, kun on pakko todeta, ettet pysty lastasi mitenkään auttamaan, tuntuu, että olen menettänyt poikani johonkin suureen mustaan aukkoon. Mitä tein niin väärin, että pojalla ei ole muuta vaihtoehtoa...
Hieno homma, että hoito lastensuojelun kautta järjestyi kiireellisellä huostaanotolla...
Miten kaikki meni tähän? Puoli vuotta valehtelua ja varastelua, öitä poissa kotoa, juomista joka päivä - enemmän tai vähemmän.
Meillä on kaksi muutakin nuorta - ihan tavallisine nuorten ongelmineen. On kammottava tunne äitinä, kun on pakko todeta, ettet pysty lastasi mitenkään auttamaan, tuntuu, että olen menettänyt poikani johonkin suureen mustaan aukkoon. Mitä tein niin väärin, että pojalla ei ole muuta vaihtoehtoa...
Vastaukset 20
Vanhimmat
Näinköhän tuo oli vain "hetken huumaa" ja uutuudenviehätystä. Ihan en menisi alkoholistiksi noin lyhyellä käyttöajalla kutsumaan ketään! On aina muistettava että alkoholismi on sairaus ja se on eri asia kuin tuollainen puolen vuoden putki kaveripiirissä.
No, toivotan onnea joka tapauksessa ettei poikas vaan tykästynyt siihen liikaa....
juomaan noin paljon, noin kauan säännöllisesti?
Jospa siinä on hiukka "valehteluakin" mukana?
Että Sinä teit jotain väärin!
Tämä jo lapsenkin takia;
Tuon ikäinen lapsi pystyy jo ymmärtämään syy/seuraus-käsitettä ja sitä että vastuu tekemisistä on hänellä itsellään... niin lapsi kuin vasta onkin!
Pystyithän Sinä lastasi auttamaan - järjestit hoitoon, asiantuntijoitten käsiin... ei äidinkään kuulu kaikkea osata itse!
Toivon Teille kaikille jaksamista tämän asian kanssa!
Huominen tulee - aina
On se oppi kolissut minunkin kaaliini... hyvässä siinä kuin pahassakin :)
Olen myös joutunut sivusta seuraamaan, kuinka vanhempien tapa kasvattaa on ollut niin väärin kuin väärin voi vaan olla... :/ - ja kuitenkin ilokseni huomannut, miten jälkikasvu on selvinnyt...
Olin nuori, 21-vuotias, kun eteeni osui töissä, parina viikonloppuna peräkkäin, tapauksia, missä jouduttiin pyytämään virkavallan/lastensuojelun apua...
Ajattelin silloin vaihtaa duunia - etten kestäisi enempää kyyneleisiä pikkutytön ja -pojan kasvoja...
Silloin pelotti minuakin...
samanikäisenä omanikin aloitti ja sitä kesti monta vuotta.eikä mikään auttanut.Nyt myöhemmin olemme yrittäneet jutella siitä ajasta ja olen käsittänyt niin että nuori turruttaa juomalla/päihtymällä vaikeita asioita joita ei osaa vielä käsitellä.Omani on ollut jo pitkään ok mutta pelkoni tuskin koskaan häviää.Itse en osannut häntä muuten auttaa kuin vain olemalla se sama äiti kuin alusta asti.
Mutta eiks tuon ikäisen lapsen paikka oo iltaisin ja viikonloppuisin kotona??
Oonks mä todella niin tiukkapipo että pidin lapsilleni kurin vielä tossa iässä, siitä huolimatta että olin yksinhuoltaja...
Joskus on ihan hyvä katsoa peiliin ja sitt vasta miettiä mikä meni vikaan..Sorry...
tuo sama kävi mielessä...kyllä minäkin haluan tiettää missä lähes tuon ikäinen lapseni on iltaisin ja öisin!! Mikäli ei ole kotona, on paikassa jonka varmasti hyväksi tiedä. Ehkä olen sitten yhtä tiukkapipoinen...??
Olen toisaalta sitä mieltä, että helpompi on pitää kädessä mukillista kirppuja kuin miestä tai nuorta joka haluaa mennä... Ovat muuten uskomattoman taitavia livahtamaan...
Ette ole tiukkapipoisia!
Nelitoista vuotias ei kuiteskaan ole kirppu, mies eikä edes nuori, vaan ihan lapsi vielä..
jos mies haluaa mennä, on hänen mentävä - hän on aikuinen ja tekee omat valintansa. Ja näin tietty jossain vaiheessa lapsikin... esimakua sain tässä ihan muutama päivä sitten siitä miten hyvin ja kirkkain silmin lapsi osaa valehdella!! Valheella oli onneksi kovin lyhyet jäljet - ainakin tällä kertaa.
Liian tiukka pipo ei ole hyväksi, mutta kyllä ne rajat on oltava ja noudattamista valvottava.
Toki voi olla, että joku päivä tämä kolahtaa omaan nilkkaani...://
Olen kyllä saanut omiltani (poika pian 15 ja tyttö pian 13...)
Onneksi tunnen metsäni puut - vielä tiedän milloin ollaan ketunhäntä kainalossa ;D
Ja rajoja, joskus tiukkojakin, kannatan myös...
Töissäni kuitenkin joudun näkemään sen kolikon toisenkin puolenkin - monasti vielä on niin että tuonikäinen nuori on jo fyysisestikin niin vahva että tarvitaan painitaustaa vanhemmilla, että pystyvät kurissa pitämään jälkikasvunsa...
Siihen kun vielä liittyy nuoren henkinen kypsymättömyys, kokeilunhalu, testosteronilatingit, joukossa mukana kulkeminen (tyhmyyden tiivistyminen...)... ei se helppoa voi olla... ei sille nuorelle/lapsellekaan :/
Siinä vaiheessa kun huomaa, ettei enää itse pärjää lapsen kanssa, on kunnioitettavaa antaa asiantuntijoiden auttaa - ja nimenomaan auttaa, ei ottaa vastuuta!
Toivottavasti ei kolahda omaan nilkkaan - myöskään minulla...
turvautumisesta olen samaa mieltä.
Oman eroni taustalla oli viina ja mustasukkaisuus. Sen tiimellykseen, kun sattui vielä
tapahtumia, jotka eivät olleet omassa kädessä – tupsahtivat vaan ”taivaalta” nokan eteen…
Olin tilanteessa, jossa en tiennyt miten silloin vielä pieni lapsi sen kaiken kestää/kokee.
Hai ulkopulista apua ja tietämystä, enkä ole päätöstäni ainakaan katunut, päinvastoin!
Niin teen varmasti vastaisuudessakin, kun omat eväät loppuu.
Epäilemättä on, kuten kuvasit työstäsi ja nuorista joita siinä kohtaat.
Valitettavastihan on niin, että vaikka kuinka luulee ja uskoo tekevänsä
hyvää kasvatustyötä, voi nuori joutua huonoille teille, esimerkkejähän on pilvin pimein.
Kaikkeni kuitenkin teen, lopputulos jää nähtäväksi.
Pitäsköhän alkaa harrastaa painia? ;P
Sanoisin yksinhuoltajana minäkin, että olen ollut tosi tarkka tietämään minne ja keiden kanssa lapseni lähtivät. Ehdotin aina, että voin hakea kotiin ja soitin ja soitan vieläkin perään. Nuoreni ovat nyt 23-18 ja ilmoittelevat vieläkin menoistaan. Koskaan eivät ole olleet vihaisia soitoistani. Pitää olla aika tiukkana alusta asti ja perutella miksi haluaa tietää kulkureitit ja kaverit. Myös kaveripiiri kaikilla kolmella nuorellani on muotoutunut samahenkisistä nuorista, jotka juttelevat ja moikkaavat reippaasti minullekin. Yksi nuoristani opiskelee ulkomailla, yksi kotimaassa ja kuopus vielä lukiossa. Olen aina sanonut lapsilleni olevani heistä ylpeä.
Varmasti liika tiukkapipoisuus ahdistaa nuorta, mutta jo se että hänestä huolehditaan nyt vaikeuksien keskellä, osoittaa että äiti pitää huolta. Se on kuitenkin se tärkein asia nuorelle.
Minulla ja varmaan monella muullakin... :/
Tuossa eroni aikoihin mietin lähes lakkaamatta, miten selviän/selviämme täyspäisenä sakkina... Nyt on helpompaa jo - kummasti sitä ihmisen lapsi (vanhempikin) vaan räpiköi kuiville... ;D
Paini on muuten hyvä laji - sopii myös naisille ;D
helppo hymyillä :) kun kaikesta sittenkin selvisi, on elämä taas niin ihana! Vahvana ja vakaana... tai noh, jos nyt päässä vähän viiraa tekee se vaan elämästä vieläkin hauskempaa ;D
Lastemme tulevaisuuteen rajoja, painia ja paaaljon rakkautta. Kyllä me selvitään! *hik* :))
Hymyillä ;D
Viiraa vähän - kestääpähän paremmin ;D
Rajoja, rakkautta ja painia...
Korvaakos tuo nyt sen vanhan - uhkaus, lahjonta ja kiristys-jutun?
vaan nämä uhkaus, lahjonta ja kiristys toimivat sitten vielä niiden asetettujen rajojen sisäpuolella. Ikäänkuin esipainina.
Rakkaus ja rajat on pysyvää, uhkaus ja kirjistys väliaikaista vainen:)
Teit ihan oikein, koskaan ei voi olla liian lepsu noiden asioiden suhteen.On omakohtaista kokemusta,niin itsellä kuin lapsellakin.Mielestäni suomeen pitäisi saada pakkohoitolaki alaikäisille lapsille.Koko ajan markkinoille tulee kaikenlaista iloisenväristä hölynpölyä.(viinat,pillerit yms),joita tekee tietysti mieli kokeilla ja jos on taipumusta esim.alkoholismiin,niin se on sitten menoa.ellei sitä pysäytetä.Ja ainakin sä saat itselles nyt pienen hengähdystauon,jota varmaan tarvitset.Eli olette oikealla tiellä ja voimia sinulle ja lapsellesi!
tänään ja tässä maailmassa. Hyvä, että apua on saatavissa.
Mistä sitten johtuu, että 14-vuotias joutuu hoitoon? Ei varmaan ole yksiselitteistä syytä. Turhaan syytät itseäsi, turhaan poikaasikaan. Elämä on "koulunkäyntiä" ja tämäkin varmaan joku etappi, joka loppujen lopuksi koituu vain parhaaksi ja opetukseksi.
Parhain oppi tulee kantapään kautta :)Meille jokaiselle, niin vanhemmille kuin lapsillekin :)
kiitos kommenteistanne.
Mekin olemme tavallinen perhe. Tiukat kotiintuloajat ja yökylään mennään paikkaan, missä vanhemmat on kotona ja jotka tunnen.
Minä myös haen lapseni ( 13, 14, 17 ) kotiin, mikäli ovat myöhään kylässä, leffassa tms.
Haluan tietää, missä ollaan ja kenen kanssa.
Poikani suhteen vain on niin, että aamulla huomaan hänen karannneen ikkunasta. Hän saattoi tulla pokkana parin päivän päästä kaverin luota.
pyysi kyllä anteeksi.
Ne kaksi päivää olin etsinyt joka paikasta, soittanut poliisille,kavereille, kaikille mahdollisille jotka saattaisivat hänestä jotain tietää.
Veli ja sisko etsivät tahoillaan.
Poika lupasi, ettei enää koskaan.
Kunnes taas parin päivän päästä - sama rumba.
Mentiin kaverin synttäreille. Ostimme lahjankin.
Kun poikaa ei taaskaan kuulunut, soitin "synttärisankarille". Hän ei tiennyt asiasta mitään eikä synttäritkään ole kun vasta talvella. Ja taas uskoin.
Tätä on jatkunut yli puoli vuotta. Nyt emme enää jaksa - toivottavasti poika tulee kotiin ( ollut kadoksissa pari päivää ), että pääsemme huomenna sinne hoitoon. Poliisi ei kuulemma etsi nuoria, jotka "vapaaehtoisesti" lähtevät kotoa. Tulevat kyllä ajallaan. Ja mistä osaisivat edes etsiä....