Oikeesti tuntuu että en jaksa tätä ainaista pettymyksien ja itkun sumaa jota joka kuukausi on joutunut kärsimään.... Tiedän että ehkä pitäs vaan mennä lääkäriin ja tutkituttaa onko jokin pielessä, mutta mitä jos onkin ja saan tietää että en voi koskaan saada omia lapsia... en edes ole varma haluanko tietää sitä! Periaatteessa kaiken pitäs ollakin ok, ollaan nuoria ja terveitä, yrityksen puutteesta ei voi moittia ja ajankohdankin olen laskenut suurinpiirtein oikein. Mutta ei.... joka kuukausi ne menkat sieltä vaan tulee, aina vaan, kovien kipujen kanssa. Talvella kävin yksityisellä kovien kuukautiskipujeni takia ja kerroin samalla vauva-haaveistamme, silloin tutkittiin ultralla kohtu ja munasarjat ja mitään kystiä tai endoa ei lääkäri löytänyt, eli kaikki ok, "Hedelmällisyysklinikan ihannepotilas", sanoi lääkäri. Miestä en ole vielä tutkimuksiin patistanut, en tiedä pitäiskö alkaa, kun alkaa jo itseä tämä tilanne masentamaan aika lailla. Sit tuttavat hehkuttaa heidän vauvauutistensa kanssa, yritä siinä sitten olla iloinen heidän puolestaan kun oma tilanne näyttää toivottomalta.
Huoh....miten tätä jaksaa.... :-(
En tosiaan tajua miten vahinkoraskauksia voi syntyä!
Huoh....miten tätä jaksaa.... :-(
En tosiaan tajua miten vahinkoraskauksia voi syntyä!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Uskon että olette kaikkenne yrittäneet mutta ei saa luovuttaa! Lapsi tulee sitten kun on tullakseen ja sitten ajatteletkin että haluat juuri tämän lapsen etkä ketään muuta! Tsemppiä ja onnea yritykseen
että meillä "tehtiin" lasta n.3v, ennenkuin tärppäsi. monet itkut itkettiin ja turhaan jännitettiin joka kuukausi. eli tiedän miltä tuntuu, kun sitä kauan kaivattua lasta ei kuulu. mutta nyt meillä on maailman ihanin 1 1/2 v pojan viikari, joka loppujen lopuksi ilmoitti tulostaan sellaisella hetkellä, kun me ei ajateltukaan koko asiaa. kai se naisen kroppa vaan stressaa tietäen/tietämättään. mutta toivotan teille onnea yritykseen, jota teiltä ei varmastikaan puutu. Hyvät kesän jatkot! =)
kun luin tekstiäs oli se kuin olisin sen itse kirjottanut. Tilanne omassa elämässäni on aivan sama kuin mitä sinulla,paitsi ettei minua ole mitenkää tutkittu että en tiedä vaikka minussa olisi vikaa.. Olemme mieheni kanssa yrittäneet lasta 9kk.. tuloksetta ja harjoituksen puutteesta ei myöskään meitä voi moittia.Olen itse laskenu ovulaatio ajankohtiani ja tehnyt muutamia testejäkin,mutta aina ne kuukautiset ovat alkaneet..
Lohduttavaa tietää että on muitakin samassa tilanteessa olevia naisia=)!
Toivon sinulle kuitenkin koko sydämestäni plussa onnea!!!
Kiitos kannustavista ja toivoa antavista vastauksistanne! Tiedänhän minä toki että lapsia ei tehdä kun ne saadaan, ja yleensähän siinä käykin niin että ne tulee juuri silloin kun niitä ei odota saavansa.... mutta jotenkin tuntuu että olen kyllä yrittänyt olla ajattelematta asiaa, toisinaan onnistunutkin. Mutta vauvaa ei vaan ole kuulunut :-( Sinulle joka kirjoitit että oma tekstini oli kun sinun kirjoittamasi, meitä kohtalotovereita on varmasti paljon! Itse olen noin vuoden verran seuraillut tätä palstaa, toisinaan päivittäin ja voi sitten mennä viikkoja ettei tule luettua...nyt kun olen kesälomaa viettämässä niin on aikaa perehtyä ja näköjään asiaa stressata entistä enemmän. Ensi viikolla se arki sitten koettaa, kun töihin pitäs koettaa palata, vaikkei motivaatiota olekaan. Saapa ainakin jotain muuta ajateltavaa välillä. Mutta ei sekään sitä ns. ongelmaa poista, että en ole raskaana vaikka kuinka sitä toivoisin. Miehelleni olen puolitosissani sanonut siitä että hän voisi käydä tarkistuttamassa että onko hänen kohdallaan kaikki kunnossa, mutta ainakaan toistaseks ei ole käynyt. Näyttää vähän siltä että mies ei näe meillä olevan mitään ongelmaa, vaan on varma että se tulee kun on tullakseen. Itse en vaan reilun vuoden yrityksen jälkeen enää jaksa oikein uskoa siihen täysillä. Niitä ovistestejä en ole edes kokeillut, harkinnassa on ollut, mutta kuten kerroit että toivottua tulosta ei ole siitä huolimatta syntynyt niin luulen että sama pätee minullakin. Tiedän ovuloivani kuitenkin, ainakin lääkärin puheiden mukaan, tiesi jopa sanoa silloin talvella että minulla olisi silloin ovulaatio parin päivän sisällä. Noh, käytettiin tietenkin tilaisuus ja tieto hyväksi mutta tärppiä ei tullut :-(
Sit se on henkisesti raskasta kun sukulaiset ja ystävät alkaa kyselemään että millon me lisäännytään jne.... meinaa itku päästä niiden kyselijöiden takia, kun pitää vaan sanoa kylmän viileästi että sitten kun on niiden aika tms.En voinut lähteä käymään erään tuttavapariskunnan luonakaan, koska heille on tulossa vauva ja mä en vaan yksinkertaisesti kestä katsella sitä. Eihän se ole minulta pois mitenkään, onnellinen olen heidän puolestaan, mutta samalla katkera. Se korostaa omaa vajavaisuutta, kun ympärillä alkaa perheissä lapsia syntyä mutta meille ei :-(
Tuntuu jotenkin että alan olla hiton väsynyt tähän tilanteeseen, välillä tuntuu että olisin valmis maksamaan mitä vaan että tulisin raskaaksi niin pian kuin mahdollista, mutta kun nekään kalliit hoidot ei sitä 100 % takaa että raskaus on mahdollinen. Mutta kai se on vaan yritettävä elää tän asian kanssa jotenkin, ehkä se aurinko paistaa vielä joskus ja tuo plussasäteitä tännekin, vaikka mahdottomalta se tuntuu. Teille muille toivon sydämestäni tsemppiä, harjoitelkaa ahkerasti ;-)
niin sano suoraan, että on ollut vaikeata saada vauvaa. Napsahtaa suut kiinni. Muutenkin ärsyttää, kun ihmiset kyselee toisten henk.koht.asioita, eikä yhtään ajattele!