Loukussa (jatkis)

Niin pääosassa on siis Saara niminen nuori 17 vuotias nainen plus noi kaks muuta, jotka mä lisäsin mukaan. Jään odottamaan mielenkiinnolla, että millaista jatkoa tähän tarinaan saapuu. Meinaan jos täällä ylipäätään on ketään, ketä kiinnostaa kirjoittaa ns. katastrofijuttuja.

*********

Samassa mä muistin mun kännykkäni ja kaivoin sen esille. Kenttää oli, mutta saisinko ke-tään kiinni.
Naputtelin nopeasti hätänumeron ja jäin odottamaan. Hetken kuluttua sieltä vastattiin. Seli-tin asiani, vaikka se hätäkeskuksen jätkä ei meinannutkaan uskoa mua heti. Mutta sanoi kuitenkin avun olevan tulossa pian.


*********

Paloasemalla:
Paavo Anderson

Istuin syömässä eväitäni ja mietin pitäisikö mun soittaa Elisalle ja kysyä, että mitä sieltä kaupasta pitikään tuoda, kun äkkiä koko huone alkoi täristä. Tärinää kesti vain pienen het-ken. ’Olipahan iso rekka. ’Ajattelin ja haukkasin leivästäni palan. Melkein samassa oli ve-tää leipäpalani väärään kurkkuun, kun hälytys pärähti soimaan.
Nielaisin leipäpalan ja nakkasin nopeasti puoliksi syödyn leivän takaisin laatikkoon. Juok-sin pukukaapilleni, kiskoin työtamineet vauhdilla päälle ja kiiruhdin autolle. En ehtinyt au-tolle, kun Tauno säntäsi luokseni naama valkoisena. Katsoin sitä vähän ihmeissäni ja ky-syin. ”Mikäs sulla on?”
”Maanjäristys.” Se sanoi. ”Maanjäristys täällä Hesassa!.”
”Älä nyt hölmöjä puhu, eihän Suomi ole sellasessa kohdassakaan, että mitään suuria maanjäristyksiä tulis?” Minä sanoin ja katsoin Taunoa kummissani.
”Juu, kyllähän mä tiedän, ettei me olla minkään siirroksen vieressä, mutta nyt kumminkin tärisi kunnolla.” Tauno sanoi ja jatkoi. ”Rautatientorilla on nyt täysi kaaos ja metroasemalla ihmisiä jumissa romahtaneen katon takia.”
”Ei jumalauta.” Minä henkäisin.
Syöksyimme kumpikin autoon joka lähi sillä siunaaman sekunnilla liikkeelle, kun takamuk-seni ehti penkkiä koskettaa.
Auto puikkelehti pitkin katuja ja tuntui, että kaikki ihmiset olivat liikkeellä. ’Pitikö sitä nyt olla niin pirun utelias ja tulla kattomaan kun rakennus oli romuna? Eivätkö ne hiivatin tollot ta-junneet, että hidastivat parveilullaan meitä ja saattoivat siinä sivussa itsensäkin vaaraan aivan turhaan?’ Ajattelin kiukkuisena ja hyvin tietoisena siitä, millainen työmaa odotti.
Saisin kuulla kunniani kotona, kun tulisin taas myöhään ja se kaupassakäyntikin siirtyisi huomisen puolelle. No olisihan minulla huomenna vapaapäivä.
Kun viimein pääsimme perille, näimme miten pahassa jamassa Rautatientorin asema oli. Se oli pahempi kuin olin kuvitellutkaan. Näytti kuin puolet koko rakennuksesta olisi kadon-nut maan sisään.

*********

Metrossa:
Tomi 25 v

Katselin maisemia metron ikkunasta ja näin minulle jo niin tutuksi tulleen rosoisen kaupun-gin siluetin. En ehtinyt sitä kovin kauaa ihastelemaan, kun metro sujahti tunneliin. Sörnäi-nen, Hakaniemi, menivät rutiinilla ohitse. Kaisaniemestä lähdettiin liikkeelle ja kun olimme ajaneet jonkin matkaa tunnelissa, alkoi kuulua kovaa jyminää ja murinaa ja samassa katol-ta alkoi kuulua kolinaa kun yläpuolella oleva tunnelinkatto mureni ja kiviä satoi alas. Metro pysähtyi tunneliin ja kaikki valot pimenivät. Jyminää kuului vielä hetken ja sitten tuli aivan hiljaista, mutta vain hetkeksi, sillä pian alkoivat pelästyneet ihmiset huutaa ja jossain parkui lapsi sydäntä raastavasti.
En uskaltanut liikkua paikaltani, sillä pelkäsin eksyväni pimeässä. Vähitellen huuto alkoi vaimeta, kun ihmiset tajusivat, ettei siitä ollut mitään hyötyä.

********
Seuraava kirjoittaja ollos hyvä. :)