mikä rotu

Heissan !

Mikäköhän olisi hyvä rotu ensimmäiseksi koiraksi?

Asustelen kaupungissa kerrostalossa. Koiran pitäisi olla sopivaa sekoitusta aktiivisesta ja sohvalla löhöävästä (50-50). Olen tutkaillut paljon eri rotuja, mutta en oikein "löydä"...
Asun yksin ja teen kahdeksan tunnin työpäivää, joten koiran pitäisi pärjätä se aika yksin.

Jackrusselia ajattelin, mutta se tarvinnee paljon aktiviteetteja? lenkitykset ei taitane riittää?
Toisaalta pumi voisi olla kiva, mutta lieneekö liian jääräpäinen?

Toivosin, että olisi lyhytkarvainen eikä mikään kauhean iso - muttei pienikään..
9540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

vinttikoira ryhmän kavereista?Vinttikset on yleensä sisällä rauhallisia ja hiljaisiakin,mutta ulkona ei voi liikaa lenkkeilläkkään =)Niissä koirissa mielestäni on kaksi persoonaa ja karvassa löytyy,on lyhyttä,pitkää,puolipitkää ja kokoja aina ministä jättiin.

Äänestä

Vinttikoira sopii hyvin ensimmäiseksi koiraksi. Lisäksi vinttikoirat nauttivat kotona sohvalla löhöämisestä, mutta ulkona virtaa riittää. Keskikokoisia olisivat whippet ja 10-ryhmän vinttikoirista cirneco dell'Etna. Pienempi vinttikoira on italianvinttikoira.

Tässä on linkkejä:

http://www.whippetharrastajat.fi/
http://sic.fi/fi/

Äänestä
  • Tuli virhe; vinttikoirat kuuluvat 10-ryhmään, cirneco on 5-ryhmän "vinttikoira".

    Äänestä

  • Tänään lauantaina 22.7. on Helsingissä Tuomarinkartanossa Kartano Weekendissä nähtävillä vinttikoiria:

    http://www.vinttikoira.fi/toiminta/index_kw.htm

    ja huomenna sunnuntaina 23.7. on Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry:n Club Show samassa paikassa. Vapaa pääsy sunnuntaina, arvostelu alkaa klo 10.30.

    Äänestä

joo, jackrusselit tosiaan ovat semmoisia pommeja että huh :) En nyt tiedä mikä se sopivin olisi, koska ihmiset ovat erilaisia ja jokaiselle sopii erilainen koira. Vaihtoehtojakin on niin lukemattomia... Otapa rotukirja käteen/mene koirat.com ossaan etsiskelemään itsellesi sopivaa hauvaa.

Äänestä

Kaverilla (unkarin tuonti) pumi ja ei mitenkään jästipää, ihan mukava 'lammas' tuo on :) Pentuna aika riiviö ja nykyjään leppoisa seuralainen :) Karvaakaan ei lähde ymmärtääkseni turhan paljoa ja silleen. Onnea rodun metsästykseen!

Äänestä
  • Mitteliä en suosittele kerrostaloon!! On sen verran "ärhäkkä" kaveri haukkumaan, että naapureilta meinaa mennä hermot!!

    Äänestä

Tyytyy pienempiikin lenkkeihin, mutta lähtee mieluusti mukaan 10km:n lenkillekkin...
Helppo ja vaivaton, rakastaa löhöilyä erityisesti korkeilla paikoilla. Tilanteen mukaan joko aktiivinen tai valtaa sohvannurkan.
Mukautuu emännän/isännän touhuihin. Kun emäntä puuhailee jotakin, niin on se mieluusti mukana. Löhöää kun emäntäkin löhöää.
Rakastaa sylissä oleilua.

Ainoa miinus haukkuherkkyys, jos EI opeta ettei esim sisällä saa haukkua!!
Oma tipsuni ei juurikaan enää hauku sisällä. Aikuisiällä olen sen "taidon" opettanut pois!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ensimmäiseksi koiraksi? kirjoitti:

Heissan !

Mikäköhän olisi hyvä rotu ensimmäiseksi koiraksi?

Asustelen kaupungissa kerrostalossa. Koiran pitäisi olla sopivaa sekoitusta aktiivisesta ja sohvalla löhöävästä (50-50). Olen tutkaillut paljon eri rotuja, mutta en oikein "löydä"...
Asun yksin ja teen kahdeksan tunnin työpäivää, joten koiran pitäisi pärjätä se aika yksin.

Jackrusselia ajattelin, mutta se tarvinnee paljon aktiviteetteja? lenkitykset ei taitane riittää?
Toisaalta pumi voisi olla kiva, mutta lieneekö liian jääräpäinen?

Toivosin, että olisi lyhytkarvainen eikä mikään kauhean iso - muttei pienikään..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu