Alkupäivät

Olen ihmetellyt jonkin aikaa, kun kuukautisissani on tapahtunut muutos. Ensimmäiset päivät, eli n. 2-3 pv ei tule juuri mitään, vain sellaista ruskeaa valkovuodonseassa hieman. Ennen nämä ekat päivät olivat todella runsaat, eli kuukautiset alkoivat just eikä heti! Tämä on toisaalta hyvä juttu, kun menkat varoittaa jo ajoissa että nyt oltas tulossa, mutta toisaalta kuukautiseni kestävät nyt 6-7 päivää sen takia.
Onko tuolle muutoksella mitään syytä, ehkä jopa sellaista mistä pitäisi huolestua?
2252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ennen minulla tuli tuota "ruskeaa" vuotoa vain päivää ennen kuukautisten kunnollista alkamista. Sillain sopivasti varotti. Mutta nyt sitä on alkanut tulemaan jopa 5 päivää aikaisemmin.

Kaipa se on ihan sitä kuukautisvuotoa. Ja olenkin alkanut laskemaan kiertoa siitä.

Lisäksi tätä vuotoa tulee kunnon kuukautisten loputtua monta päivää, joten kuukautiset ovat mukavasti pidentyneet. Ärsyttää.

Olen siis miettinyt samaa, että mistäköhän tuommoinen johtuu.

Äänestä
  • samantapaista vuotoa. Ennen kuukautiseni kesti kolmisen päivää. Nyt alkaa vähäsellä ruskealla vuodolla...sitä tulee yhden päivän, sitten on yksi-kaksi päivää väliä ettei tule mitään ja sitten tulee runsaasti noin nelisen päivää. Sit pari päivää vähäistä vuotoa eli kuukautiset kestävät yli viikon. Sinänsä ärsyttävää....tuntuu ett kuukautiset ovat tosi usein...ovat vielä aika kivuliaatkin. Olen miekin mietynyt,että mikähän on aiheuttanut muutoksen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vuotoa kirjoitti:

Olen ihmetellyt jonkin aikaa, kun kuukautisissani on tapahtunut muutos. Ensimmäiset päivät, eli n. 2-3 pv ei tule juuri mitään, vain sellaista ruskeaa valkovuodonseassa hieman. Ennen nämä ekat päivät olivat todella runsaat, eli kuukautiset alkoivat just eikä heti! Tämä on toisaalta hyvä juttu, kun menkat varoittaa jo ajoissa että nyt oltas tulossa, mutta toisaalta kuukautiseni kestävät nyt 6-7 päivää sen takia.
Onko tuolle muutoksella mitään syytä, ehkä jopa sellaista mistä pitäisi huolestua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu