Tässä ei ole mitään syvällistä, eikä kantaa ottavaa. Söin huonoja hedelmiä ja yön ilmavaivat pakottivat aivot lepotilan sijasta tekemään tarinan.
________________________________________________
Elisabeth, tai oikeammin Ellu. Hän oli itse muuttanut nimensä hieman omalle tasolleen sopivammaksi. Vanhempansa eivät olleet aavistaneet hänen sisimmässään asuvaa siniveristä prinsessaa. Hänen oli itse käytävä maistraatissa muuttamassa etunimi arvolleen sopivaksi, sukunimensähän hän tulisi saamaan joltakin aateliselta tai kuninkaalliselta. Hän oli jo antanut vanhemmilleen anteeksi täytettyään kaksikymmentäviisi vuotta. Tosin asiaan oli ehkä vaikuttanut syntymäpäivälahjaksi saamansa esineet.
Elisabeth oli leikkinyt ainoastaan prinsessaleikkejä niin kauan kuin hän saattoi muistaa. Barbeja, linnoja ja vieläpä yksisarvisia hevosia oli joka toivomuslistalla, mikään muu ei kelvannut lainkaan. Mitään mummon kutomia sukkia oli turha pukinkonttiin työntää, joku vaaleanpunainen kimalteleva mekko tosin sai joskus olla lahjaksi puettuna. Vanhempien oli pakko alistua, koska jokainen voi ymmärtää kuinka vaikeaksi voi hemmoteltu prinsessa äityä, jos ei saa tahtoaan läpi.
Lapsuuden aikaa voisi kuvailla jopa onnelliseksi. Ongelmapilviä alkoi taivaalle kerääntyä neljännesvuosisata syntymäpäivien jälkeen. Elisabeth oli vanhempineen mökiltä palatessaan pysähtynyt pieneen taajamaan. Isä tankkasi auton ja Elisabethilla alkoi nälkä kurnia mahalaukussa. Tietenkään ei tullut kysymykseenkään syödä edes sämpylää rasvaisten ja haisevien työläisten valtaamasta huoltoaseman kahviosta. Onneksi vieressä oli pieni kauppa, josta Elisabeth haki pari päärynää, mielessään käyden tarkistamassa kuinka rahvas eleli.
Normaalisti Elisabethille kelpasi vain suurin ja kallein supermarketti. Mielessään hän tiesi sen ainoaksi oikeaksi paikaksi käydä ostoksilla. Kauppakeskus, mielellään vieläpä ulkomailla soveltuisi vaatteiden hankintapaikaksi. Näin ollen, pistäytyminen pieneen kyläkauppaan oli kuin extremeseikkailu ilman turvaköyttä. Ongelmia hän mielessään osasikin pelätä, mutta ei tiennyt vielä mitä oli odotettavissa.
Seuraavana päivänä ollessaan kauppakeskuksessa jonottamassa pukukoppiin, näissä sai joskus kulumaan jopa neljä tuntiakin, kun oli monta kertaa jonossa seisottava. Jos tarjontaa olisi ollut enemmän prinsessatyyliselle, aikaa olisi helposti saanut kulumaan koko päivän. Seisoessaan jonossa Elisabeth tunsi jotain epämiellyttävää vatsan seutuvilla, se oli jotain uutta, jota hän ei koskaan muista kokeneensa. Tarkasti suunniteltu ruokavalio ja sopivasti vitamiineja ja vastaavia oli pitänyt Elisabethin elimistön huippukunnossa.
Elisabeth kiemurteli seistessään ja sitten suureksi järkytyksekseen hän tunsi alapäästään tulevan jotain kovalla voimalla. Kauppakeskuksen kattostereoista soiva ostosviettiä herättävä musiikki tuntui hiirenhiljaiselta nyyhkytykseltä, kun Elisabeth päräytti hameenhelma heilahtaen voimakkaan pierun takana seisovan naisen kauhistuneiden silmien ja nenän edessä. Elisabeth tiputti kaikki tavaransa lattialle ja ryntäsi lievässä shokissa myymälästä ulos.
Masennus joka tapauksesta seurasi, oli pientä siihen nähden että vaivasta tuli samalla kerralla joka päiväinen vaiva. Perheen omalääkärikin sai vaihtua monta kertaa ja pilleripurkkien rivistö kasvoi päivä päivältä. Ongelmaan ei löytynyt ratkaisua lääketieteestä, ei luontaishoidosta, Elisabethin oli vain yritettävä elää vaivansa kanssa. Pitkäksi ajaksi se kahlitsikin hänet omaan huoneeseensa ja ikkunan ollessa auki sieltä saattoi kuulla voimakkaita jyrähdyksiä, jotka monet vieraisilla käyneet onneksi orastavaksi ukkoseksi tulkitsivat.
Elisabeth alkoi pitää kirjaa, kuin säätieteilijä siitä kuinka useasti vaiva päivän aikana toistui. Hän teki tietokoneen ohjelmalla käyrän ja tutki siitä vaivansa esiintymistiheyttä. Merkittävää edistymistä tulikin, kun hän huomasi pierujen tiheyden vaihtelevan päivän aikana lähes säännön mukaisesti. Paras löytö oli, kun hän huomasi illastaan löytyvän viiden tunnin jakson, jolloin ilmaa ei tullut lähes lainkaan, jos tulikin ne olivat lähes huomaamattomia tuhnuja.
Tämä löytö vapautti hänet elämään taas ja haave prinsessana olosta sai taas jatkua vanhaan malliin. Ostosmatkat hän suunnitteli ilta-aikaan, vaikka se olikin ruuhkaisempaa, kun kaikki työläisten vaimot olivat ostoskeskuksissa shoppailemassa, eli kokeilemassa hienoja vaatteita ylleen, vaikka ei ollut tarkoitustakaan, tai rahaa niiden ostamiseen. Myös serkun kanssa suunniteltu matka Intiaan voitiin toteuttaa, riittävän monella välilaskulla.
Intiassa lomailu sujuikin odotusten mukaisesti, mutta paikallisella ennustajalla käynti toi hetkellisen särön lomailun ihanuuteen. Vaikka oli kalenterin mukaisesti hiljainen aika pierujen esiintyä. Ennustajan hyväillessä kristallipalloa, Elisabeth pieraisi niin lujaa, että seinällä olleet pyyhkeet tippuivat alas nauloilta. Tuntui että ennustaja päässä oleva huivikin oli hetken takasuorassa. Elisabeth säikähti ja meinasi rynnätä pois teltassa, kun ennustaja tarttui voimakkaasti kädestä.
Voimakas ote ranteesta sai Elisabethin istumaan paikoilleen. Ennustaja pyysi elekielellä Elisabethia istumaan hetki vielä paikallaan, painaen samalla olkapäästä Elisabethia tiukemmin penkkiin, kun hakisi jotain takanaan olevasta varaston tapaisesta. Elisabeth olisi normaalisti rynnännyt kaikesta huolimatta ovesta ulos mutta jokin sai hänet istumaan paikallaan, vaikka järki käski heti poistumaan pikaisesti. Ei mennytkään kuin pieni hetki ja ennustaja palasi kyyryasennossa takaisin teltan puolelle.
Kädessään hänellä oli puinen rasia, joka oli hienosti koristeltuna norsuilla ja uskonnollisilla aiheilla. Ennustaja avasi rasia ja puhui huonolla englannilla. Elisabeth oli ihmeissään, rasiassa oli rivissä jonkinlaisia korkkeja tai vastaavia. Erikokoisia ja eri materiaalista valmistettuja. Ennustaja selitti kuinka Intiassa ei naisen ollut soveliasta piereskellä ja siksi naiset olivat kehittäneet eräänlaisen äänenvaimentimen. Miehet eivät näistä tienneet lainkaan, kehittäjän oli ollut paikallisen autotehtaan omistajan vaimo, joka oli tekniikkaa tutkittuaan päättänyt soveltaa vaimenninta ihmiseen.
Elisabeth tunsi itsensä noloksi käännellessään erilaisia ja kokoisia esineitä kädessään, ei hän tällaista kehtaisi käyttää, ei missään nimessä. Oli sikonista sulatettua, oli puusta muotoiltua. Saattoipa joku muovinenkin olla, ei tällaista kehtaisi paikalleen asentaa. Mutta kun mietti kuinka rajattua nykyinen elämänsä oli ja muisti kuinka noloa oli sattumalta tulevat päräykset, hän päätti ostaa yhden. Mikäpä muukaan sopisin prinsessalle kuin norsunluusta veistetty vaimennin. Siinä oli vielä hopeoitu reunus, joten valinta ei ollut edes vaikea.
Koekäytössä vaimennin toimi lähes moitteettomasti, päästäen pienen pihauksen, joka helposti hukkui ostoskeskuksen meteliin. Laite oli myös niin hyvin muotoiltu, että se oli lähes huomaamaton. Ehkä naisen suunnittelema, naiselle tehty oli se avainsana. Elisabeth tunsi taas olevansa lähes onnellinen. Ikäväkseen hän huomasi pierujensa ajan myötä voimistuvan, ehkä vaimennin aiheutti jonkinlaista painetta, joten vihellykset voimistuivat vuosi vuodelta.
Elisabethin onnen päivä oli se kun hän huomasi osaavansa hallita pierunsyöttöä äänenvaimentimeen. Monien kuukausien harjoittelun jälkeen hän onnistui soittamaan melodian äänenvaimentimella. Salatakseen mistä ääni tuli hän harjoitteli jonkun puhelin mallin vakioäänen. Tutuduuduu, tutuduuduu, tutuduuduu, duu. Joka muistuttikin lähes alkuperäistä ääntä. Nyt kassalla asioidessa, hän pahoitteli puhelimen sointiääntä, päästellessään suruttomasti pierujaan muiden läsnä ollessa.
Joskus kaupassa hän kuuli saman äänen eikä voinut olla varma, oliko ääni puhelimen, vai oliko joku keksinyt saman tavan vaimentaa ääntä. Vuosien saatossa ääni tosin kului ja oliko prinsessalle sopivaa, käyttää samaa ääntä kuin mielikuvituksettomien työläisten. Hänen oli pakko alkaa harjoitella polyfoonisia soittoääniä. Tämäkin harjoittelu vei vuosia ja äänenvaimennin oli valmistettava itse. Norsunluinen ei sopinut tähän äänen tuottamiseen. Päättäväinen Elisabeth sai kuitenkin uuden äänen aikaiseksi, tai paremminkin jopa viiden äänen valikoiman.
Ylpeänä hän lähti kokeilumatkalle ydinkeskustaan. Asettui tukevasti jonoon keskelle ihmisten hälinää ilmekään värähtämättä. Mutta mitä ihmettä? Hän ei saanut pieruakaan aikaiseksi, vaikka kuinka yritti lykätä. Koko päivänä ei tuhnuakaan. Elisabeth hamusi äkkiä kyläkaupasta päärynöitä ja valitsi jopa ne, jotka olivat erityisen mustuneita. Illalla hän keitti padallisen hernekeitto ja joi colajuomaa kolme litraa päälle.
Mutta ei, sen päivän jälkeen Elisabeth ei saanut ainuttakaan pierua aikaiseksi. Tuntui kuin elämältä olisi pudonnut kaikki tarkoitus. Haikeana hän kierteli rakennustyömaiden liepeillä, josko saisi kuulla kiroilevan rakennusmiehen päästävä Suomimakkaran ja kirnupiimän sekaisen pierun. Haikean hän kuulosteli kauppakeskuksessa, kun tuttu ääni soi jostain:
Tutuduuduu, tutuduuduu, tutuduuduu, duu
T. ®Sherlokki © 2006
________________________________________________
Elisabeth, tai oikeammin Ellu. Hän oli itse muuttanut nimensä hieman omalle tasolleen sopivammaksi. Vanhempansa eivät olleet aavistaneet hänen sisimmässään asuvaa siniveristä prinsessaa. Hänen oli itse käytävä maistraatissa muuttamassa etunimi arvolleen sopivaksi, sukunimensähän hän tulisi saamaan joltakin aateliselta tai kuninkaalliselta. Hän oli jo antanut vanhemmilleen anteeksi täytettyään kaksikymmentäviisi vuotta. Tosin asiaan oli ehkä vaikuttanut syntymäpäivälahjaksi saamansa esineet.
Elisabeth oli leikkinyt ainoastaan prinsessaleikkejä niin kauan kuin hän saattoi muistaa. Barbeja, linnoja ja vieläpä yksisarvisia hevosia oli joka toivomuslistalla, mikään muu ei kelvannut lainkaan. Mitään mummon kutomia sukkia oli turha pukinkonttiin työntää, joku vaaleanpunainen kimalteleva mekko tosin sai joskus olla lahjaksi puettuna. Vanhempien oli pakko alistua, koska jokainen voi ymmärtää kuinka vaikeaksi voi hemmoteltu prinsessa äityä, jos ei saa tahtoaan läpi.
Lapsuuden aikaa voisi kuvailla jopa onnelliseksi. Ongelmapilviä alkoi taivaalle kerääntyä neljännesvuosisata syntymäpäivien jälkeen. Elisabeth oli vanhempineen mökiltä palatessaan pysähtynyt pieneen taajamaan. Isä tankkasi auton ja Elisabethilla alkoi nälkä kurnia mahalaukussa. Tietenkään ei tullut kysymykseenkään syödä edes sämpylää rasvaisten ja haisevien työläisten valtaamasta huoltoaseman kahviosta. Onneksi vieressä oli pieni kauppa, josta Elisabeth haki pari päärynää, mielessään käyden tarkistamassa kuinka rahvas eleli.
Normaalisti Elisabethille kelpasi vain suurin ja kallein supermarketti. Mielessään hän tiesi sen ainoaksi oikeaksi paikaksi käydä ostoksilla. Kauppakeskus, mielellään vieläpä ulkomailla soveltuisi vaatteiden hankintapaikaksi. Näin ollen, pistäytyminen pieneen kyläkauppaan oli kuin extremeseikkailu ilman turvaköyttä. Ongelmia hän mielessään osasikin pelätä, mutta ei tiennyt vielä mitä oli odotettavissa.
Seuraavana päivänä ollessaan kauppakeskuksessa jonottamassa pukukoppiin, näissä sai joskus kulumaan jopa neljä tuntiakin, kun oli monta kertaa jonossa seisottava. Jos tarjontaa olisi ollut enemmän prinsessatyyliselle, aikaa olisi helposti saanut kulumaan koko päivän. Seisoessaan jonossa Elisabeth tunsi jotain epämiellyttävää vatsan seutuvilla, se oli jotain uutta, jota hän ei koskaan muista kokeneensa. Tarkasti suunniteltu ruokavalio ja sopivasti vitamiineja ja vastaavia oli pitänyt Elisabethin elimistön huippukunnossa.
Elisabeth kiemurteli seistessään ja sitten suureksi järkytyksekseen hän tunsi alapäästään tulevan jotain kovalla voimalla. Kauppakeskuksen kattostereoista soiva ostosviettiä herättävä musiikki tuntui hiirenhiljaiselta nyyhkytykseltä, kun Elisabeth päräytti hameenhelma heilahtaen voimakkaan pierun takana seisovan naisen kauhistuneiden silmien ja nenän edessä. Elisabeth tiputti kaikki tavaransa lattialle ja ryntäsi lievässä shokissa myymälästä ulos.
Masennus joka tapauksesta seurasi, oli pientä siihen nähden että vaivasta tuli samalla kerralla joka päiväinen vaiva. Perheen omalääkärikin sai vaihtua monta kertaa ja pilleripurkkien rivistö kasvoi päivä päivältä. Ongelmaan ei löytynyt ratkaisua lääketieteestä, ei luontaishoidosta, Elisabethin oli vain yritettävä elää vaivansa kanssa. Pitkäksi ajaksi se kahlitsikin hänet omaan huoneeseensa ja ikkunan ollessa auki sieltä saattoi kuulla voimakkaita jyrähdyksiä, jotka monet vieraisilla käyneet onneksi orastavaksi ukkoseksi tulkitsivat.
Elisabeth alkoi pitää kirjaa, kuin säätieteilijä siitä kuinka useasti vaiva päivän aikana toistui. Hän teki tietokoneen ohjelmalla käyrän ja tutki siitä vaivansa esiintymistiheyttä. Merkittävää edistymistä tulikin, kun hän huomasi pierujen tiheyden vaihtelevan päivän aikana lähes säännön mukaisesti. Paras löytö oli, kun hän huomasi illastaan löytyvän viiden tunnin jakson, jolloin ilmaa ei tullut lähes lainkaan, jos tulikin ne olivat lähes huomaamattomia tuhnuja.
Tämä löytö vapautti hänet elämään taas ja haave prinsessana olosta sai taas jatkua vanhaan malliin. Ostosmatkat hän suunnitteli ilta-aikaan, vaikka se olikin ruuhkaisempaa, kun kaikki työläisten vaimot olivat ostoskeskuksissa shoppailemassa, eli kokeilemassa hienoja vaatteita ylleen, vaikka ei ollut tarkoitustakaan, tai rahaa niiden ostamiseen. Myös serkun kanssa suunniteltu matka Intiaan voitiin toteuttaa, riittävän monella välilaskulla.
Intiassa lomailu sujuikin odotusten mukaisesti, mutta paikallisella ennustajalla käynti toi hetkellisen särön lomailun ihanuuteen. Vaikka oli kalenterin mukaisesti hiljainen aika pierujen esiintyä. Ennustajan hyväillessä kristallipalloa, Elisabeth pieraisi niin lujaa, että seinällä olleet pyyhkeet tippuivat alas nauloilta. Tuntui että ennustaja päässä oleva huivikin oli hetken takasuorassa. Elisabeth säikähti ja meinasi rynnätä pois teltassa, kun ennustaja tarttui voimakkaasti kädestä.
Voimakas ote ranteesta sai Elisabethin istumaan paikoilleen. Ennustaja pyysi elekielellä Elisabethia istumaan hetki vielä paikallaan, painaen samalla olkapäästä Elisabethia tiukemmin penkkiin, kun hakisi jotain takanaan olevasta varaston tapaisesta. Elisabeth olisi normaalisti rynnännyt kaikesta huolimatta ovesta ulos mutta jokin sai hänet istumaan paikallaan, vaikka järki käski heti poistumaan pikaisesti. Ei mennytkään kuin pieni hetki ja ennustaja palasi kyyryasennossa takaisin teltan puolelle.
Kädessään hänellä oli puinen rasia, joka oli hienosti koristeltuna norsuilla ja uskonnollisilla aiheilla. Ennustaja avasi rasia ja puhui huonolla englannilla. Elisabeth oli ihmeissään, rasiassa oli rivissä jonkinlaisia korkkeja tai vastaavia. Erikokoisia ja eri materiaalista valmistettuja. Ennustaja selitti kuinka Intiassa ei naisen ollut soveliasta piereskellä ja siksi naiset olivat kehittäneet eräänlaisen äänenvaimentimen. Miehet eivät näistä tienneet lainkaan, kehittäjän oli ollut paikallisen autotehtaan omistajan vaimo, joka oli tekniikkaa tutkittuaan päättänyt soveltaa vaimenninta ihmiseen.
Elisabeth tunsi itsensä noloksi käännellessään erilaisia ja kokoisia esineitä kädessään, ei hän tällaista kehtaisi käyttää, ei missään nimessä. Oli sikonista sulatettua, oli puusta muotoiltua. Saattoipa joku muovinenkin olla, ei tällaista kehtaisi paikalleen asentaa. Mutta kun mietti kuinka rajattua nykyinen elämänsä oli ja muisti kuinka noloa oli sattumalta tulevat päräykset, hän päätti ostaa yhden. Mikäpä muukaan sopisin prinsessalle kuin norsunluusta veistetty vaimennin. Siinä oli vielä hopeoitu reunus, joten valinta ei ollut edes vaikea.
Koekäytössä vaimennin toimi lähes moitteettomasti, päästäen pienen pihauksen, joka helposti hukkui ostoskeskuksen meteliin. Laite oli myös niin hyvin muotoiltu, että se oli lähes huomaamaton. Ehkä naisen suunnittelema, naiselle tehty oli se avainsana. Elisabeth tunsi taas olevansa lähes onnellinen. Ikäväkseen hän huomasi pierujensa ajan myötä voimistuvan, ehkä vaimennin aiheutti jonkinlaista painetta, joten vihellykset voimistuivat vuosi vuodelta.
Elisabethin onnen päivä oli se kun hän huomasi osaavansa hallita pierunsyöttöä äänenvaimentimeen. Monien kuukausien harjoittelun jälkeen hän onnistui soittamaan melodian äänenvaimentimella. Salatakseen mistä ääni tuli hän harjoitteli jonkun puhelin mallin vakioäänen. Tutuduuduu, tutuduuduu, tutuduuduu, duu. Joka muistuttikin lähes alkuperäistä ääntä. Nyt kassalla asioidessa, hän pahoitteli puhelimen sointiääntä, päästellessään suruttomasti pierujaan muiden läsnä ollessa.
Joskus kaupassa hän kuuli saman äänen eikä voinut olla varma, oliko ääni puhelimen, vai oliko joku keksinyt saman tavan vaimentaa ääntä. Vuosien saatossa ääni tosin kului ja oliko prinsessalle sopivaa, käyttää samaa ääntä kuin mielikuvituksettomien työläisten. Hänen oli pakko alkaa harjoitella polyfoonisia soittoääniä. Tämäkin harjoittelu vei vuosia ja äänenvaimennin oli valmistettava itse. Norsunluinen ei sopinut tähän äänen tuottamiseen. Päättäväinen Elisabeth sai kuitenkin uuden äänen aikaiseksi, tai paremminkin jopa viiden äänen valikoiman.
Ylpeänä hän lähti kokeilumatkalle ydinkeskustaan. Asettui tukevasti jonoon keskelle ihmisten hälinää ilmekään värähtämättä. Mutta mitä ihmettä? Hän ei saanut pieruakaan aikaiseksi, vaikka kuinka yritti lykätä. Koko päivänä ei tuhnuakaan. Elisabeth hamusi äkkiä kyläkaupasta päärynöitä ja valitsi jopa ne, jotka olivat erityisen mustuneita. Illalla hän keitti padallisen hernekeitto ja joi colajuomaa kolme litraa päälle.
Mutta ei, sen päivän jälkeen Elisabeth ei saanut ainuttakaan pierua aikaiseksi. Tuntui kuin elämältä olisi pudonnut kaikki tarkoitus. Haikeana hän kierteli rakennustyömaiden liepeillä, josko saisi kuulla kiroilevan rakennusmiehen päästävä Suomimakkaran ja kirnupiimän sekaisen pierun. Haikean hän kuulosteli kauppakeskuksessa, kun tuttu ääni soi jostain:
Tutuduuduu, tutuduuduu, tutuduuduu, duu
T. ®Sherlokki © 2006
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tänään siwan kassalla sama melodia soi. Jos olisin tämän lukenut varmaan olisin purskahtanut nauruun. Hyvä lokki.
Lisää
P.S Onko noita oikeasti olemassa?
Tarina on kyllä täysin tuulesta temmattu. Mutta onhan maailmassa kaikennäköistä muutakin kaupan, joten mistäpä sen tietää.
T. ®Sherlokki © 2006
Osaat kirjoittaa siitä mistä kukaan muu ei. Tiedä sitten tarvitseeko kaikeasta kirjoittaa. Mutta arvosana hyvä 9.
Rasva Hönttösen ja Reikä Munasen runouden ystävänä annan 10 .
Pieruhuumoria todennäköisesti parhaimmillaan, jos sellaisesta jaksaa innostua. Uppoaa takuuvarmasti kasi- ja ysiluokkalaisiin poikiin.
Nyt jos kävisi niin hullusti, että esteettistä kartoitusta suorittava kirjallisuuspoliisin valtuuttama etsivä saapuisi palstalle ja tulisi tökänneeksi arviontivälineenä toimivan mittatikkunsa juuri tähän threadiin voidakseen muodostaa kantansa, huomaa hän päätyyvänsä pudistelemaan päätänsä epäuskon ja kauhun valtaamana.
Hän toteaa itselleen: "Mikäli Sherskan tekstiä vertaa sen saamaan palautteeseen, päätyyy alta aikayksikön kirjalliseen umpikujaan tai oikeammin pohjattomaan kaivoon, josta ylöspääseminen ei onnistu tämän palstan puitteissa ilman että painovoiman lait kumoutuvat. Ja se uhkaa järkeä."
Pikainen vilkaus osoittaa etsivälle että illuusiot ovat todellisuuttakin toden tuntuisimpia ja että tästä asiantilasta on vastuussa kärpäsen lailla suriseva seurakunta, joka suorastaan valuu makeaa mahlaa pyöriessään arvioinnin kohteena olevan kirjallisen tuotoksen ympärillä, huumaantuneina sen suoraviivaisesta tuoksusta ja kitkerästä mausta.
Etsivä huudahtaa kärpäslaumalle: "Katsokaa itseänne! Te sielukkaat julmurit palvotte rumuutta jumalananne! En saata antaa anteeksi sitä, että tuletta samalla tappaneeksi kauneuden. En vaikka olen nähnyt ylipappinne ja hänen tuotoksensa"
Kirjallisuuspoliisin valtuuttama poliisi merkitsee papereihinsa palstan saaman arvosanan ja lisää reunahuomautuksena: "Kuusi ja puoli ei ole lainkaan huono arvosana. Ei varsinkaan kun ottaa huomioon että asteikko on kohtuuton ja jatkuu neljästä äärettömyyksiin. Tästä viis, Kärpäsiäkin tarvitaan", lopettaa etsivä ja pieraisee.
Näin vähäisessä vastauksessasi on melkeimpä enemmän virheitä kuin alkuperäistekstissä. Onko siinä lehti kääntynyt?
Nythän on niin, että jo ammoisina aikoina tarinankertojat olivat elämän suola. Tarinan sisältö oli kunniassa, ei ollut väliä oliko kertoja puettu shakettiin.
Kunnes saapui Rikas Elias lönnrot viemään kunnian tarinan keksijöiltä.
Pitkän aikaa menikin tarina ja kertoja yhtä suuressa arvossa, kunnes rahan voima sai lisää puhtia.
Kirjoittajan nimi muodostui suuremmaksi tarpeeksi, kuin tarinan sisältö.
Tarinan sisältö alkoi kuivettua samojen asioiden ympärillä, kunnes saapui Sherlokki, kirjallisuuden Robin Hood ja alkoi paasata tarinan sisällön merkityksestä.
Nothing24 Sheriffikin yritti tuhota Sherlok Hoodin työn, mutta kansa nousi kapinaan ja naulasi hienostosisäpiirin vessan seinään. Taas oli odotettavissa hauskoja ja mukaansa tempaavia taroinoita talvi-iltojen ratoksi.
T. ®Sherlokki © 2006
Pelastit iltani. Mieheni ihmettelee mitä nauran ääneen. Tämä oli hjuva.
Päähenkilö on nainen?
Koska länsimainen ajatusmaailma kieltää piereskelyn ja siten myös ihmisyyden naiselta. Naisen tulee olla hieno ja siveä, naisen ei ole soveliasta pierrä, koska hän sillä teolla astuisi machojen miesten maailmaan.
Kyllä se taitaa olla joku muu kuin länsimainen ajatusmaailma. Mutta kuten alussa mainitsin....
T. ®Sherlokki © 2006
Muutamia kielioppivirheitä ja lauserakenteellisia epäloogisuuksia. Juonellisesti arvotonta, ei innostanut lukemaan. Huumorintajutonta, tai sitten kohderyhmä oli jotain ihan muuta kuin aikuiset. (Joskaan koko palstalla ei ole juonellisesti kummosia vuodatuksia. Lähinnä sangen tasapaksua paskaa, joten tämä uppoaa samaan kastiin hyvin.)
Parempi onni ensi kerralla. Ihan kaikkea mitä suoltaa ei tarvitse tunkea Internettiin.
Tämä suolletaan myös kirjan muotoon, osaksi isompaa kokonaisuutta. Päätin sen jo eilen.
T. ®Sherlokki © 2006