dysfaatikko ja normaalit lapset

Hei,

Meillä on sama jutttu. Poikani on toki vanhempi , täytti juuri 5 , mutta puhe on epäselvää:-( Asumme kanssa kerostalossa, jossa on muutkin lapset ja usein toisilta vanhemmilta kuulee * pitäiskö teidän mennä puheterapeutille kun tosta ei saa mitäään selvää** En´enää jaksa selittäää ihmisille että totta kai käydään, mut ei plajon auta:-(

Tuntuu joskus että maailma on vihaa täynnä.´ Rakastan poikani yli kaiken ja välillä itkettää todella paljon, kun en itsekään saa selvää mitä hän haluaa sanoa. Meidän lapset ovat ihan samanlaiset kun muutkin, mutta tarvitsevat erityistä huomiota meiltä ja ennen kaikkea tukea ja rakkautta. On se meille vanhemmille tosi rankkaa, mutta lapsi parka kärsii siitä vielä enemmän.
Ollaan tukena lapsillemme ja paras lahja mitä me voidaan antaa on meidän rakkaus:-)

Voimia sinulle ja perheellesi ja toivon sydämeni pohjalta että asiat vielä kääntyy hyvään suuntaan ja poikasi nauttii elämästä samalla tavalla kuin kuutkin!

Pojaltani alkoi selvää puhetta vasta 4-vuotiaana.
Nyt on 13-vuotias ja puhe on aivan normaalia,koskaan ei ole joutunut kiusatuksi. Lu e mitä kirjoitin vastaukseksi äidille joka mietti onko dysfasia sairaus vai ei.

eihän tässä toki muu auta kun puuskuttaa eteenpäin ja tukea lastaan kuten parhaiten osaa. tämä nuoruusvaihe vain on täynnä murhetta ja epätoivoa ja pelkoja, kaikillahan tuntuu kuitenkin tilanne merkittävästi helpottaneen myöhemmällä iällä. tai usealla mitä aiheesta olen lukenu.

voimia kaikille puheongelmaisten vanhemmille!

Meillä ei ole dysfasiaa vaan keskimmäisellä lapsella on cp-vamma, joka vaikeuttaa liikkumista, käsien käyttöä ja puhetta. Lapsi menee syksyllä ekaluokalle avustajan kanssa. Kavereita riittää ja uskomatonta kyllä, ettei kukaan koskaan ole huomauttanut hänen puheestaan. Puhe "puuromaista", mutta sitä oppii tulkitsemaan kun tarpeeksi paljon lasta kuuntelee. Ilmeisesti lapset ovat kuunnelleet koska leikit sujuvat tosi hienosti. Joten eiköhän sinunkin lapsesi löydä kavereita epäselvästä puheesta huolimatta. Riippuu toki lapsesta ja hänen luonteestaan. Meidän neitimme on hyvin itsevarma eikä ole koskaan hävennyt erilaisuuttaan. Hän hyväksyy itsensä sellaisena kuin on ja onneksi toiset lapset tekevät samoin. Heille olen selittänyt miksi tyttömme liikkuu "oudosti" ja miksi hän ei osaa käyttää kynää samalla tavalla kuin toiset.

Voimia kaikille "erilaisten" lasten vanhemmille!

Vaikka itse olen erilaisten vammaisten lasten kanssa työuraani tehnyt niin omat lapseni eivät sitä kautta ole tutustuneet juurikaan vammaisuuteen kuin satunnaisesti poikkeamalla työmaalla hakemassa tms yhteydessä.

Joskus jo hirvitti kun ei todellakaan ole tullut tietoisesti asiaan perehdytettyä, suutarin lapsilla ei ole kenkiä sanoi työtoverini asiaan..

Lapseni ystävystyi koulussa erään pojan kanssa. Muualta kuulin, että hänellä on pahasti cp-vammainen kehitysvammainen veli. Kun poika ei koskaan puhunut tuosta veljestä niin lopulta kysyin asiasta. "se on näes vammainen niin se ei saa tulla ilman aikuisia ulos ettei satu mitään ja se ei osaa rakennella (jotain niitä lefgoukkoja..) mutta me rakennellaan sitten duploilla sen kanssa välillä niin se tykkää..".

Lapsen päiväkotiin meni myös cp kvammainen lapsi. Taas tovin kuluttua kysyin asiasta ja huomasin että hän oli minulle kertonut ko lapsesta jo useamman keran etunimeltä kuten muistakin lapsista joiden kanssa on tekemisissä. Kun kysyin pyörätuolista enemmän; sisällä sillä on sellanen tuki ja sit se osaa hyvin jo kontata! Eskarilaisten ryhmä..

Musiikkileikkikoulussa aikanaan oli tyttö jolla cp ja jalkojen epämuodostumaa. Toiset oli kateellisia koska hänellä oli niin hieno rollaattori! Samaisessa paikassa dysfaatikkopoika aiemmin ei herättänyt lapsissa yhtään ihmetystä, mutta perheet joiden lasia oli ko ryhmässä oli hieman kuulemma valikoitu sen mukaan mitä tunsivat ja tiesivät ja itseasiassa sen kyllä huomasi niin monen naama oli työyhteyksistä tuttu...

Ehkä tieto on osa sitä miten lapsi suhtautuu erilaiseen lapseen, mutta pahinta on se että aikuiset ovat asentaneet hänelle malliksi epäluuloa ja kielteistä suhtautumista. Kyllä poikaani kiusattiin että hän saa tartunnan yms eikä kaikki leikkineet tuon isoveljen kanssa edes koulussa. Onneksi ei monikaan tiennyt veljen vaipoista.. Nämä kaksi vesseliä muuten yrittivät itse pissata vaippaan ja sepä vasta olikin vaikeaa oli lopputulos! Meillä äideillä on välillä oikein hauskaa..

Eräs tuttavani kertoi myös omasta ennakkoluulostaan hauskan tarinan. Lapsen hoitoon tuli poika jolla alaraajahalvaus ja pyörätuoli. Muut vanhemmat yrittivät estää ko lapsen pääsyn ko hoitoon jopa adressilla (90-luvulla..). Kun poika oli ollut hoidossa kysyi eräs äiti lapseltaan kuinka se nyt siellä pärjää kun sillä on se tuolikin. lapsen vastaus; no kato kun se ei osaa kävellä! Oli kuulemma hetken todella tyhmä olo...

Vammaisiin totutaan vain näkemällä heitä. Rohkeita ovat ne vanhemmat jotka liikkuvat ja ovat lapsensa kanssa kuin kenen tahansa lapsen kanssa. Tuijotus sattuu ja huomautukset ovat monasti todella törkeitä eikä ajatus toisen tyhmyydestä ja tietämättömyydestä auta siinä tilanteessa ollenkaan. Puhevamma on ehkä sikäli kiusallinen että se todella haittaa kanssakäymistä ja sitä on helppo matkia ja yrittää olla hauska sen avulla!

Toivotaan että poika saa kavereita vähän fiksummista lapsista kuin nuo pihan pöljäkkeet! Myös juuri kerhot ja muskarit yms paikat antavat paljon puuhaa ja hyvää kokemusta toisista lapsista jos aikuisilla taas on asenne kohdallaan. Ei ne huonotkaan kokemuksiet tapa, mutta hyvät antavat voimaa kummasti kestää niitä huonoja itsetunnon parantuessa. Lasta kun ei voi ikuisesti suojella ja omaa pahaa oloaan ei voi hänelle näyttää.. Niin ja kukaan ei tule kotoa poikaa hakemaan isompanakaan jos ei ole tutustunut muuten ensin!

kuitenkaan kauhuasi lapseen. Lapset ovat erittäin herkkiä vaistoamaan äidin tunnetilan; oma epävarmuutesi näkyy kyllä. Yritä löytää lapselle sellaisia sosiaalisia tilanteita, vaikkapa tuttavaperheissä, missä itse voit luottaa hänen selviytymiseensä, näin pääsette alkuun. Vähän vanhemmat lapset osaavat ottaa pienemmän huomioon ja heille voi tarvittaessa selittää, että "N:n puheesta voi olla vähän vaikea saada selvää, mutta voitte vaikka pyytää sitä sanomaan uudestaan tai näyttämään, jos ette ymmärrä".
Sitä paitsi leikki ei aina ole kielestä kiinni, erikielisillä lapsilla on joku viestintäsysteemi jolla yhteisymmärrys ihmeesti syntyy. En ole varma, kuinka hyvin lapset aina edes tajuavat etteivät ymmärrä toistensa kieliä.

tämä tulee viiveellä kun vasta huomasin nämä sivut .tuli mieleen kun luin sinun huolesi että omani olivat aikanaan samanlaisia ja kyllä niitä kiusaamisia varmasti tulee ,mutta on erityisen tärkeää siinä vaiheessa kun lapsi alkaa ymmärtämään kunnolla puhua hänen kanssaan dysfasiasta ja selittää hänelle mistä on kysymys meillä tyttö tuli kouluun mennessään lukemattomat kerrat kotiin itkun kanssa tai muuten hiljaisena ja siitä arvasin että taas on kiusattu yleensä huudeltiin että mitä vammanen.kävin lukemattomat kerrat juttelemassa näiden kiusaajien kanssa ,mutta siitä ei ollut apua ,sitten kun tytöllä ei ollut kavereita niin rohkaisin häntä menemään näitten lasten luokse ja sanoin hänelle ,että kerro heille avoimesti mitä dysfasia on ja että se ei ole samaa kuin vammaisuus ja hän teki työtä käskettyä ja muutaman kerran hän tuli itkien takaisin mutta en tiedä olinko julma mutta sanoin että mene vain takaisin ja sano heille että ei tämä tartu ja haluan että olisitte myös minun ystäviä ja niin he vähitellen ottivat hänet joukkoonsa ja tyttöni on nyt 23v ja nämä entiset kiusaajat ovat nyt hänen hyviä ystäviään .haluan tällä rohkaista sinua että ette jäisi omiin oloihinne vaan rohkeasti muiden ns.terveiden joukkoon
mukaan .kyllä niitä itkuja sai itkeä eräänkin kerran ,mutta kannusta ja kuuntele lasta anna aikaa ja selvitä ongelmat aina mitä tulee niin lapsesta kasvaa itseään kunnioittava ja rohkea lapsi nuori.kaikki asiat selviää varmasti meilläkin tyttö on käynyt ammattikoulun (kokki)ajanut ajokortin sai ensiyrittämällä ja on töissä ihan normaalisti asuu pienen poikansa 2.5v kanssa yksin ja pärjää hienosti.ei dysfasia ole sairaus vaan kaikki mitä ns.terve lapsi nuori tekee voi tehdä myös dysfaatikko joskin se vaatii paljon perheeltä kannustusta ja apua monissa asioissa mutta mitä oman lapsen eteen ei tekisi .yritän tässä lohduttaa sinua en tiedä onnistuinko mutta yritin ainakin kyllä kaikki hyvin menee voimia sinulle ja pienokaisellesi