SUOSITTELETTEKO

Meillä on kaksi poika gerbiiliä ja mietin tässä, että haluaisimme yhden tai kaksi lisää. Eli onko siis mahdollisuutta hankkia kahta poika lisää ja kuinka hyvin tulevat toimeen?
Muistan että joskus aikoinaan minulla oli neljä poikaa kahdesta eri poikueesta ja hyvin tulivat toimeen, ei ollut mitään ongelmia..
3270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yleensä toisilleen vieraat aikuiset gerbiilit eivät hyväksy heti toisiaan. Aikuisen totuttaminen nuoriin (noin 6-10 viikkoa vanhoihin) gerbiileihin ei kuitenkaan yleensä tuota ongelmia. Aina totutettaessa vieraita gerbiileitä toisiinsa tulisi tutustuttamiseen käyttää nk. tutustuttamishäkkiä. Terraarioon, joka on pesty ja johon on vaihdettu puhtaat purut, laitetaan tiheäkalterinen hamsterihäkki. Toinen gerbiili pannaan häkkiin ja toinen sen ulkopuolelle. Gerbiilien paikkaa vaihdetaan päivittäin. Noin viikon kuluttua gerbiilit ovat yleensä tottuneet toisiinsa niin, että häkki voidaan poistaa. Seuraa tarkasti gerbiiliesi käyttäytymistä: yleensä gerbiilien pestessä toisiaan tai mennessä nukkumaan samaan pesään ne ovat hyväksyneet toisensa. Seuraa kuitenkin tilanteen kehittymistä. Jos gerbiilit eivät tule toimeen, jatka totutusta totutushäkissä. Muista kuitenkin, että gerbiilit ovat yksilöitä, eikä kaikkien kanssa tulla toimeen. Mikäli totutettavat gerbiilit pääsevät tappelemaan tosissaan, ne eivät yleensä hyväksy totutuskumppaniaan koskaan. Mikäli gerbiilisi loukkaantuu pahasti, erota se totutuskumppanista ja vie eläinlääkärille.

Tämä oli lainattu gerbbuyhdistyksen sivulta http://www.gerbiiliyhdistys.fi/gerbiilit/ghoito.html

Äänestä
  • Vaikka yksi aikuinen gerbiili hyväksyykin tavallisesti helposti 1-2 poikasta seurakseen, en suosittelisi hankkimaan valmiiseen pariin enää uusia gerbiileitä. Kahteen aikuiseen kun huomattavasti vaikeampi totuttaa uusia gerbiileitä kuin yhteen. Meillä nämä totutukset eivät ole onnistuneet kuin kerran ja tämäkin lauma hajosi myöhemmin poikasten alkaessa aikuistua. Muutoin pari on tavallisesti ollut yhdessä tunkeilijaa vastaan (yksinäinen hakee helpommin seuraa uusista tulokkaista) tai että toinen olisi hyväksynyt tulokkaan lähes heti, mutta toinen ei useamman viikon totuttamisen jälkeenkään. Samantyylisiä kokemuksia olen kuullut myös muilta.

    Isommissa laumoissa syntyy myös herkemmin tappeluita kuin parin kesken. Tällöin tilanne menee pahimmillaan siihen, ettei kukaan tule enään toimeen kenenkään kanssa ja kaikki tarvitsevat sitten oman terraarion.

    Jos kuitenkin välttämätä haluat kokeilla kasvattaa laumaa, suosittelen kahta juuri luovutusikäistä poikasta. Tällöin niillä on seuraa toisistaan, mikäli totuttaminen vanhempiin ei onnistu. Toki jotkut ovat saaneet isompiakin porukoita tulemaan toimeen ja pysymään kasassa, mutta siinä tarvitaan tilan lisäksi myös luonteiltaan yhteen sopivat gerbut ja hieman tuuriakin.

    Äänestä

  • suski87 kirjoitti:

    Vaikka yksi aikuinen gerbiili hyväksyykin tavallisesti helposti 1-2 poikasta seurakseen, en suosittelisi hankkimaan valmiiseen pariin enää uusia gerbiileitä. Kahteen aikuiseen kun huomattavasti vaikeampi totuttaa uusia gerbiileitä kuin yhteen. Meillä nämä totutukset eivät ole onnistuneet kuin kerran ja tämäkin lauma hajosi myöhemmin poikasten alkaessa aikuistua. Muutoin pari on tavallisesti ollut yhdessä tunkeilijaa vastaan (yksinäinen hakee helpommin seuraa uusista tulokkaista) tai että toinen olisi hyväksynyt tulokkaan lähes heti, mutta toinen ei useamman viikon totuttamisen jälkeenkään. Samantyylisiä kokemuksia olen kuullut myös muilta.

    Isommissa laumoissa syntyy myös herkemmin tappeluita kuin parin kesken. Tällöin tilanne menee pahimmillaan siihen, ettei kukaan tule enään toimeen kenenkään kanssa ja kaikki tarvitsevat sitten oman terraarion.

    Jos kuitenkin välttämätä haluat kokeilla kasvattaa laumaa, suosittelen kahta juuri luovutusikäistä poikasta. Tällöin niillä on seuraa toisistaan, mikäli totuttaminen vanhempiin ei onnistu. Toki jotkut ovat saaneet isompiakin porukoita tulemaan toimeen ja pysymään kasassa, mutta siinä tarvitaan tilan lisäksi myös luonteiltaan yhteen sopivat gerbut ja hieman tuuriakin.

    Minulla oli kolme gerbiiliä samassa laumassa, mutta kun yksi kuoli kaksi muuta alkoivat tappelemaan. Hankin niille kaveriksi kaksi nuorempaa gerbiiliä. Ne tulivat toimeen hyvin. Aikaisempien gerbiilien ikä oli noin 3v.

    Hyvin tulivat toimeen siihen asti kun tämä toinen vanhoista kuoli ja toinen jäi yksin uusien kavereidensa kanssa. Ne alkoivat taas tappelemaan niin että veri lensi. Nuorten mielestä vanhus oli ilmeisesti liian vanha johtajaksi. erotin ne toisistaan ja nyt vanhus elelee yksinään. Ikää sillä on kohta 4 vuotta ja vaikuttaa onnellisesta. Nuoret elävät nyt kahdestaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


OpOsSuMi kirjoitti:

Meillä on kaksi poika gerbiiliä ja mietin tässä, että haluaisimme yhden tai kaksi lisää. Eli onko siis mahdollisuutta hankkia kahta poika lisää ja kuinka hyvin tulevat toimeen?
Muistan että joskus aikoinaan minulla oli neljä poikaa kahdesta eri poikueesta ja hyvin tulivat toimeen, ei ollut mitään ongelmia..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu