Minä olen ainakin onnellinen yksinhuoltaja. Minulla on lapset, minulla on koti, ja kaikki asiat hyvin. Toimeen tullaan jotenkin joskus on tiukkaa joskus rahat riittää, riippuu laskuista ja hankinnoista, ym. Sossusta saadaan elatus se kaikista pienin kun mies lusumaa niistä.
Onnellinen olen siitä, että lapset ovat oppineet tähän elämään, että ollaan ilman isää, eikä hän välitä. Teemme asioita jotka mahtuvat meidän budjettiin, ja jos ei ole rahaa, on siihen tyytyminen. Yleensä ostan ensin lapsille tarvitsemansa, ja jos rahaa joskus on ostan itselleni. Kaikkeen tottuu, ja kaiken hyväksyy, kun asennoituu siihen että meillä on asiat nyt näin. Jollain voi olla vielä huonommin.
Onnellinen olen siitä, että lapset ovat oppineet tähän elämään, että ollaan ilman isää, eikä hän välitä. Teemme asioita jotka mahtuvat meidän budjettiin, ja jos ei ole rahaa, on siihen tyytyminen. Yleensä ostan ensin lapsille tarvitsemansa, ja jos rahaa joskus on ostan itselleni. Kaikkeen tottuu, ja kaiken hyväksyy, kun asennoituu siihen että meillä on asiat nyt näin. Jollain voi olla vielä huonommin.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tsemppiä elämäänne ja olkoot onni myötänne!
tuomioistumen päätöksen saanut oikea yksinhuoltaja, vai omasta päästään keksitty "yksinhuoltaja" kun etä-vanhempi ei ole mieleisesti lapsen elämässä mukana ???
Kunhan kyselen vaan, on senverran kaikenmaailman (yh) tulkintoja liikeellä.
Toki on pask*homma, kun toinen ei hoida sovittuja velvotteitaan, varsinkin kyseessä olisi enenmän, kuin se minimi, vai.
Lapset ovat elämän suola, sanotaan ja sen takia mennään läpi, vaikka harmaan kiven.
Kerrotko minulle miten yksin- ja yhteishuoltajan arki eroavat toisistaan? ;D
kiinnostunut kuulemaan vastauksen Jossu¤:n kysymykseen, olen sitä usein itsekkin miettinyt enkä ole vastausta löytänyt.
(...tai olen: EI MITENKÄÄN!)
paljonkin, eli enemmän työtä. Jos lapsi sairastaa, itse sairastat, kaikki normaalit kotiaskareet, mihin saa normaalimieheltä apua jää omille niskoille. Jos ei ole toimivaa tukiverkostoa, niin on kyllä kovilla.
käsittäkseni yhteishuoltajalla tarkoitettiinkin sellaista vanhempaa joka on eronnut puolisostaan ja asuu lapsen/lasten kanssa eri osoitteessa kuin exä. Heillä on silti sovittuna nk."yhteishuoltajuus". Kuitenkin KÄYTÄNNÖSSÄ JA ARJESSA se, joka asuu lapsen/lasten kanssa on yksinhuoltaja!! Näin ainakin meillä, koska lasten isä asuu kaukana, eikä muutenkaan osallistu juuri lasten elämään. Jos sairastan niin siinä ei etävanhemmasta ole silloin apua...aivan sama lukeeko paperissa yksin- vai yhteishuoltajuus!!!
Todellinen yksinhuoltaja, myös virallisen kaavan mukaan; todella saa kaikki ilot ja surut ihan yksin hoitaa.
Yhteishuoltajuudessa taasen etä-vanhempi voi ja joku jopa haluaa osallistua niihin iloihin ja suruihin, kukin tosin kykynsä ja lähi-vanhemman sallimuksen mukaan. Samoin yhteishuoltajuudessa lähi-vanhemmalla on ns. vapaata lapsista, toki sopimuksen mukaan.
Minkä sille mahtaa, jos etä onkin reppana tai muutoin ei halua lapsia tavata. Silloin joskus lähi-vanhemman kannattaa katsoa peiliin. Toki ei tarvitse olla pompoteltavana, vaan johdonmukaisuudella voi päästä tuloksiin, jo ei heti niin ehkä myöhemmin.
Ko. kyselijällä taitaa olla elämä levällään ja muutoinkin vain pahaa oloaan purkaa täällä, toivottavasti ei sentään lapsiin, tiedä häntä, kun ei ole todisteita.
ei huoltajuussopimus tarkoita sinun sairauden hoitamista, vaan sopimuksessa puhutaan vain ja ainoastaan lapsesta, vai.
Se oma sairasteluni olikin vain yksi esimerkki. Olihan se otettu tuossa yläpuolellakin esiin.Lainaus kirjoituksesta 25.7. klo 19.52: "paljonkin, eli enemmän työtä. Jos lapsi sairastaa, itse sairastat, kaikki normaalit kotiaskareet, mihin saa normaalimieheltä apua jää omille niskoille. Jos ei ole toimivaa tukiverkostoa, niin on kyllä kovilla."
Eli siis korjataanpa sitten: Jos lapsi sairastuu, niin ei siinä etästä ole paljon apua... (onko nyt ymmärettävästi kirjoitettu?)
nyt minua ja Jossu¤:a? Vai tuota kysyjää 23.7.2006 klo 22.35?
puhutaan, mutta käytännössä meillä sairaat lapset hoidan AINA minä, vaikka onkin yhteishuoltajuus. Lasten isä on käynyt näiden pian kolmen erossaolovuoden aikana KERRAN esikoisen kanssa lääkärissä, vaikka on asunut koko ajan alle 6 km:n päässä.
Monet kerrat on antanut lasten juosta vähissä tai märissä vaatteissa luonaan, jonka seurauksena ovat sitten sairastaneet kotiin päästyään.
Kerran jopa pyysin ex:ää viemään lapsia lääkäriin, kun itselläni tuntui olevan mahdotonta saada kyytiä. Ei suostunut, kun oli muuta sovittuna. Kun lopulta sain kyydin, niin kukapas juuri oli menossa samaan terveyskeskukseen, mihin lapsetkin piti viedä. Lasten isä!
Että näin meillä arjessa toteutuu tuo YHTEIShuoltajuus.
Kun lapset sairastuu, niin etävanhempi taatusti loistaapoissaolollaan ja lähivanhempi joutuu miettimään, miten saisi hoidettua sairaan lapsen ja työasiat. Oli sitten yhteis- tai yksinhuoltajuus.
minäkin olen tässä kokoajan kirjoittanut ja yrittänyt selittää. Että yhteishuoltajuus on, mutta mitä sillä on merkitystä, kun kaiken teen kuitenkin minä yksin. Ollaanko nyt jossain ymmärretty toistemme kirjoitukset väärin...?
"pahanolonpurkaja", niin pakko vastata sinulle.
"kukin tosin kykynsä ja lähi-vanhemman sallimuksen mukaan"
Mitäköhän nuo kyvyt ovat? Meillä nimittäin ei lasten vähäiset isäkokemukset johdu ainakaan minun sallimuksen puutteesta, joten jäljelle jäisi tuo kyvyttömyys. Mielenkiintoista siinä on se, että ilmeisesti ex on kyvytön ajattelemaan lapsistaan isällisesti. Hän on myös kyvytön käyttääkseen kännykkäänsä ja kyselläkseen edes lastensa kuulumisia. Hän on kyvyön istumaan autonsa kyytiin ja myöskin pyöränsä satulaan nousemaan, jotta voisi tulla lapsiaan tapaamaan säännöllisesti. Hän on kyvytön ilmoittamaan ajoissa, koska hänellä olisi sen verran kykyjä, että voisi lapsensa nähdä.
Tosielämässä voit vaihtaa tuon kyvyttömyyden tilalle haluttomuuden. Silloin voi puhua asioista niiden oikeilla nimillä.
Se, että lähivanhempi ei ole muistanut vilkaista peiliin ja siksi näyttää mahdollisesti puustapudonneelta, ei pitäisi vaikuttaa isän haluun tavata lapsiaan.
Pompoteltavuuteen olen yrittänyt saada lastenvalvojan toimistossa apua, mutta pahahan minun on viedä lapsia ex:n oven taakse odottelemaan, että isä avaisi lapsilleen oven ja yhteisHUOLEHTISI lapsistaan, kun on allekirjoittanut tapaamissopimuksen oikein virkailijan silmien alla.
Se, että kertoo täällä totuuksia näistä kultaisista ja ihanista etävanhemmista, jotka ovat menettäneet lapsensa lähivanhemmille, ei mielestäni todista, että lähivanhemmalla olisi elämä levällään.
Joillakin vain on niin ruusunpunaiset lasit silmillä, kun katselevat etävanhempia. Vai onkohan vain niin suppea kokemusmäärä ja ajatusmaailma sen mukainen, ettei käsitä olevan myös niitä etäisiä, jotka mahdollisesti esittävät halutessaan hyvää isää ja käytännössä ovat kaikkea muuta.
olipa kiva lukea välillä että joku kokee elämänsä samoin kuin minä. itsekin olen tyytyväinen ja onnellinen yh enkä oikeastaan toivoisi minkään asian olevan toisin. elämä on juuri hienoa juuri näin juuri nyt!