paska firma

Mimmi

Ajattelin kertoa teille miten tavallisia ihmisiä kohdellaan isoissa firmoissa.
Olen ollut nimeltä mainitsemattomassa firmassa töissä kolme vuotta. Kyseessä on firma mikä tuottaa siivous, kiintestöhuolto,vartionti ja hoivapalveluja. (osa jo ehkä tietää firman) No kuitenkin, tilanteeni on ollut se, että kesäisin olen siirtynyt kiinteistöhuoltopuolelle tekemään ammattiani vastaavaa työtä ja talvisin olen siivouspuolella. Siis saman firman sisällä tapahtuva siirto. Tarina alkaa viime huhtikuusta, kun olin vielä siivoomassa. Sovin kiintestöhuollon puolella olevan työnjohtajan kanssa että aloittaisin työni siellä samaan aikaan kun minulla kuuluisi olla kesäloma. Hän lupasi maksaa palkan tavallaan kiertoteitse, kun ei voi samaan aikaan olla töissä ja lomalla. No ukkelipa ei vieläkään ole maksanut sovittuja rahoja. Maksoi kyllä puolet, mutta puolet on vielä saamatta. Ja tiedän etten niitä rahoja tule näkemään. No ei siinä vielä mitään. Ukkelilla oli omituinen tapa soitella minulle illalla töiden jälkeen ja kysellä miten työpäivä on mennyt. Mutta kun aamulla sitten näin tyypin, niin hyvä kun edes moikkasi. Omituista. Lisäksi työsopimus tehtiin vasta kuukauden päästä kun olin aloittanut työt ja sekin tapahtui kummallisesti. Olimme sopineet että työsuhde on määräaikainen, mutta en koskaan saanut tietää työsuhteen päättymispäivää. No minulta meni kesäloma sivu suun ja lisäksi sain kärsiä koko kesän ukkelin omituisesta käyttäytymisestä. Eräänä aamuna sain tarpeekseni ja haukuin tyypin pystyyn ja sanoin itseni irti kiinteistöhuoltopuolelta. Siirryin sitten siivouspuolelle ja kaikki meni jonkin aikaa hyvin ja pyysin sitten oikeutettua palkankorotusta siivouspuolen pomolta ja hän lupasikin ja tässä sitä ollaan odotettu pari kuukautta. Hah! Ja tämä kaikki huipentuu eiliseen: Kun olin eräässä isossa myymälässä siivoomassa niin arvatkaapa kuka sinne saapasteli kuin joku hemmetin euroopanomistaja naureskelemaan. No tietysti se typerä ukkeli sieltä kiintestöhuoltopuolelta.

7

1076

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raato

      Sama meininki oli myös aikoinaan siellä vartioimispuolella... en haissut pitkään siinä firmassa... varsinkin siivouspuolella noita firmoja riittää... eli eikun vaihtoon vaan, niin mäkin tein ja tyytyväinen olen ollut!

      • Enkeli

        ....Engelillä.


    • Minamarko
      • miksimiksimiksi

        Hieno homma, nostit yli 15 vuotta vanhan keskusteluketjun ylös :- )


    • mxsoftwareoy

      Mx software oy on konk kypsä

    • mxonpaska

      Mxsoftware oy on konk kypsä ja paska

    • Anonyymi

      Jos ei vielä ole,niin pitäisi perustaa sivusto jossa voisi kertoa huonoista fimoista. Sivuston nimi voisi olla vaikka paskafirmat.fi. Leviäsi tehokkaasti tieto firmoista,joihin ei kannata hakea.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos

      Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks
      Maailman menoa
      34
      5357
    2. Haluat nainen torjua minut

      Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si
      Ikävä
      69
      4026
    3. Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?

      Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut
      Maailman menoa
      32
      3479
    4. Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat

      En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?
      Maailman menoa
      93
      3251
    5. Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?

      Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää
      Maailman menoa
      49
      3240
    6. Demareissa jo paniikki päällä

      Talouspoliittinen kykenemättömyys repii puolueen kahtia.
      Maailman menoa
      70
      2673
    7. Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan

      kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai
      Maailman menoa
      124
      2172
    8. En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä

      kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri
      Maailman menoa
      54
      2169
    9. Farmi Suomi: Kirsi Salo syyttää koulukiusaajiksi - Jucci Hellström lataa napakasti

      Mitäs mieltä olet Kirsi Salon koulukiusaamiskommentista? Farmi Suomi -kisassa väki vähenee ja kisa kovenee. Peliliikkeit
      Tv-sarjat
      26
      1457
    10. Listaa syitä mikä

      Estää asioiden eteenpäin menemisen.
      Ikävä
      191
      1346
    Aihe