Suuntaa etsimässä.

Tapsinpas tässä Juhannuksena mukavan miehen jonka kanssa ollaan tapailtu oikein lämpimissä merkeissä. Seksiäkin ollaan harrastettu ja tunteet ovat molemminpuoliset.
Mutta onko ne sittenkään. En nimittäin pitänyt seksistä, pussailu ja halailu menettelee.Keskustelu on vaikeaa.

Ongelmana näen sen, että en ole varma haluanko sittenkään miestä. Pidän toki heidän seurastaan, mutta makuuhuoneen puolella tökkii. Olen kuluneen vuoden aikana haaveillut enemmän naisen seurasta oman "ehkä tulevan poikaystäväni" sijasta.On inhottava sanoa näin, mutta TUnnen selkeästi enemmän vetoa oman sukupuoleni edustajiin ja haaveilen naisen kosketuksesta jopa sen ihanan miehen seurassa, myös intiiminä hetkinä.

Olin aivan totaalisen imarreltu, kun eräs kaunis nainen yritti lähestyä minua, epäselväksi ei jäänyt hänen suuntautumisensa.

Etsinkö vain edelleen itseäni ja "suuntautumistani" vai voinko jo tyytyä ajatukseen, että olen mahdollisesti bi tai jopa lesbo?

Ajatus siitä ei pelota. Päin vastoin.

Onko kenelläkään muulla tuntunut samalta silloin joskus? Siltä, että vastakkainen sukupuoli ei tunnukkaan oikealta.
4843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

useinkin. Välillä tuntuu siltä että olen sittenkin lepakko, miehet ei kiinnosta OLLENKAAN. Kun taas jonkin aikaa kuluu, olo on "normaalin bissemäinen". Aikaa en muista milloin olisin ollut kiinnostunut ainoastaan miehistä.

Se on kai normaalia että bisseillä tunne vaihtelee elämäntilanteiden ja esim. kierronkin mukaan. Mut eipä ole kovinkaan helppoa... Varsinkaan perinteisessä heteroparisuhteessa elävälle :/

Äänestä
  • .. Kun emme seurustele vielä. Mutta yhteisestä sopimuksesta se on tavoitteemme. En kuitenkaan tiedä, että kauanko jaksan olla epävarmassa suhteessa. Torjuin naisen lähestymisen koska en ole varma suuntautumisestani ja en halunnut "pettää" tuota poikaa.

    Mutta jos suhteemme etenee sinne seurusteluun, saanko milloinkaan tietää mikä todella olen.

    Haluan elää täysillä, enkä olla epävarma. Mistään.

    Äänestä

  • Nuorena oudon ihanassa tila... kirjoitti:

    .. Kun emme seurustele vielä. Mutta yhteisestä sopimuksesta se on tavoitteemme. En kuitenkaan tiedä, että kauanko jaksan olla epävarmassa suhteessa. Torjuin naisen lähestymisen koska en ole varma suuntautumisestani ja en halunnut "pettää" tuota poikaa.

    Mutta jos suhteemme etenee sinne seurusteluun, saanko milloinkaan tietää mikä todella olen.

    Haluan elää täysillä, enkä olla epävarma. Mistään.

    nyt pian selvää, ja tutustu siihen naiseen kun vielä olet vapaa! Sano p-ystäväehdokkaalle, että haluat edetä hitaasti, ja harkita asioita.

    Äänestä

Olen itse joskus kokenut saman että tuntui etten halua toista sukupuolta,seksuaalisessa mielessä siis.Ja aloinkin miettimään että eikö ne miehet sitten enää kiinnostakkaan.Olen myöntänyt itselleni ja muille olevani bi-seksuaali ja ajattelinkin että kun suhteeni erääseen mieheen loppui niin en varmaan miesten kanssa hetkeen ole.Nyt kuitenkin löysin itselleni ihanan miehen jonka kanssa olen onnellinen.

Mutta noin yleisesti sanoisin sinun tapauksestasi sen että olkoon sitten kyseessä mies tai nainen niin jos seksuaalinen- ym.kanssakäyminen "menettelee" eikä keskustelu onnistu niin silloin ei kannata "aikaansa haaskata".Ja varsinkin jos joku mielenkiintoinen nainen on sinua lähestynyt.Itse ajattelen ainakin niin että aina pitää olla sitä jotakin ja jos vaan menettelee niin silloin se ei riitä.Itselleni merkkaa ihminen kokonaisuutena,ei sukupuoli.Ihan yhtä hyvin olisin voinut löytää itselleni ihanan naisen.Eli siis juuri pointtina se että kun SE JOKIN ihminen vastaan tulee niin kyllä sen sitten huomaa.Silloin sujuu keskustelu ja kaikki muukin.Ennen sitä kannattaa jatkaa etsimistä.Miksi tyytyä vähään kun voisi saada niin paljon enemmän?

Se että se mies ei sinua niin kovin sinua kiinnosta ei kuitenkaan sinusta lesboa tee eikä välttämättä bi:täkään.Tuntuu että nykyisin ihmisillä on suuri tarve luokitella itsensä joksikin.Itse en itseäni halua luokitella vaikka voinkin myöntää että pidän molemmista sukupuolista.Tästä oli itseasiassa joskus keskustelu kumppanini kanssa joka kysyi minulta että olenko "normihetero".Tyydyin vaan sanomaan että en ole enkä sen koommin käyttänyt sanaa bi.Mutta itse sen tiedät parhaiten mitä olet ja edustat.Vaikka sille ei nimikettä löytyisikään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Nuorena oudon ihanassa tila... kirjoitti:

Tapsinpas tässä Juhannuksena mukavan miehen jonka kanssa ollaan tapailtu oikein lämpimissä merkeissä. Seksiäkin ollaan harrastettu ja tunteet ovat molemminpuoliset.
Mutta onko ne sittenkään. En nimittäin pitänyt seksistä, pussailu ja halailu menettelee.Keskustelu on vaikeaa.

Ongelmana näen sen, että en ole varma haluanko sittenkään miestä. Pidän toki heidän seurastaan, mutta makuuhuoneen puolella tökkii. Olen kuluneen vuoden aikana haaveillut enemmän naisen seurasta oman "ehkä tulevan poikaystäväni" sijasta.On inhottava sanoa näin, mutta TUnnen selkeästi enemmän vetoa oman sukupuoleni edustajiin ja haaveilen naisen kosketuksesta jopa sen ihanan miehen seurassa, myös intiiminä hetkinä.

Olin aivan totaalisen imarreltu, kun eräs kaunis nainen yritti lähestyä minua, epäselväksi ei jäänyt hänen suuntautumisensa.

Etsinkö vain edelleen itseäni ja "suuntautumistani" vai voinko jo tyytyä ajatukseen, että olen mahdollisesti bi tai jopa lesbo?

Ajatus siitä ei pelota. Päin vastoin.

Onko kenelläkään muulla tuntunut samalta silloin joskus? Siltä, että vastakkainen sukupuoli ei tunnukkaan oikealta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu